Olen joskus mietiskellyt sitä, onko minulla jotenkin sensuroimattomampi ajatusmaailma kuin muilla kanssaihmisilläni? En tiedä kuinka monella pulpahtelee kummallisia, sairaita tai vastenmielisiä ajatuksia mieleen, mutta olen käsityksessä että aika monella, ainakin silloin tällöin. Ihmiset myös paheksuvat näitä omia ajatuksiaan, soimaavat itseään hiljaa mielessään tai ääneen jollekin läheiselleen. Joskus uni tai ohikiitävä ajatus voi olla ihmiselle merkki perustavanlaatuisesta ja peruuttamattomasta kieroutumasta joka vain odottaa jossain tietoisuuden pinnan alla, odottaen että olosuhteet ovat otolliset pinnalle pulpahtamiseen. Joku voi jopa uudelleenmäärittää seksuaalisuuttaan tuskanhiki päästä valuen liian kivan "painajaisen" jälkeen.
Miestä pelottaa unettomien öitteni ajatusleikki (jossa ei mielestäni ole mitään pahaa tai tuomittavaa). Suunnittelen joskus unta odotellessani täydellistä murhaa. Kyse ei ole niinkään siitä että potentiaalinen sarjamurhaaja fantasioi toisen ihmisen tappamisesta vaan enemmänkin aivojumpasta. Mitä ratkaisuja kannattaisi tehdä jos haluaa varmistaa ettei jää murhasta kiinni? Toistaiseksi suunnitelmani ovat törmänneet jossain vaiheessa seinään.
Mutta miehelle ja muillekin tätä lukeville tuttavilleni lohdutuksen sanaksi: Olen päättänyt lähteä siitä että "uhrin" täytyy olla entuudestaan tuntematon. Ja surman täytyy tapahtua jollain toisella paikkakunnalla. Otan mieluusti vastaan ehdotuksia siitä kuinka kannattaa siirtyä vieraalle paikkakunnalle ja mikä olisi oiva alibi kotiväelle? Entä kannattaisiko harkita valepukuja? Kuka olisi helpoin mahdollinen uhri, entä kätevin murhapaikka?
Ps. Olen päättänyt lopettaa laihdutusbloggaamisen toistaiseksi. Saattaa olla että kuitenkin raportoin jos siltä tuntuu.
Pps. Ja kyllä. Katson CSI-nimistä tv-sarjaa :)
Jaa
11 kommenttia:
Eivät nuo niin outoja ajatuksia ole, Ally. Aivojumppaa, niin kuin sanoit.
Yksi täydellisen murhan kriteerejä on varmaan se, että ruumis katoaa. Se olisi ihan hyvä lähtökohta.
Jätän muillekin pähkäilemisen tilaa:)
Helvettiläinen...Mulla on sama harrastus. Välillä se hirvittää, mutta toisaalta myös kiehtoo.
No minähän arvasin etten ole kummajainen. Pitäisi varmaan olla enemmän huolissaan siitä että mies EI suunnittele murhaa :)
Susu, olet luultavasti oikeassa, joskin ruumiin hävittäminen tuntuu ainakin iltapäivälehtien mukaan olevan aika hankalaa ja riskialtista.
M.A.Lindroos, ehkä jos murhaajia olisikin kaksi... He olisivat tavanneet internetissä eikä heillä olisi mitään kontaktia todellisessa elämässä. Vähitellen he kehittäisivät pirullisen suunnitelman, joka ylittäisi pirullisessa neroudessaan Suomen rikoshistorian kuuluisimmat henkirikokset...
Ehkä liskoaivolisäkkeesi aktivoituu öisinä sudentunteina (ja cortex pääsee lepoon) kun villejä ajatuksia karkaa pintaan -- jokaisessahan asuu pohjalla pieni (tai suuri, hui) eläin.. Pistä yölliset aivojumpat lihoiksi ja kirjoita dekkari. Dekkarien kirjoitus on kyllä vähän kuin lakimiehen hommaa; siinä pitää pelata aukoton logiikka, ja sellainen on tylsää...
Minnepäin olet suunnitellut sitä murhamatkaa -- etelään?
(Tuota, ehkä ei kannata ehdotella lähiaikoina mitään blogitapaamisia..)
Minäpä kirjoitankin dekkarin siitä kuinka alan blogituttujen murhaajaksi, jota ei koskaan saada kiinni!
Johonkin suurehkoon etelän kaupunkiin pitäisi päästä. Täällä pohjoisessa katsotaan mielestäni enemmän mitä vieraat ihmiset ovat miehiään tai naisiaan.
Mutta blogitapaamisiin, Kutuharju. Kuka tietää vaikka pääsisit bestselleriini ;)
Pitää nyt kyllä todeta että en voi asettua kannattamaan suunnitelmaasi millään. Katsos kun minulla on niin paljon ystäviä ja tuttuja ympäriinsä että saatat murhata jonkun heistä. Sitä paitsi vaikka kenet valitsisit uhriksesi niin ei se ole tuntematon. Kyllä joku hänet tuntee. Hän on jonkun puoliso, lapsi jne. Häneltä voi jäädä koira suremaan ja kilpikonna.
Ai niin ja jäät kyllä kiinni kun tulit nyt pajastaneeksi aikeesi :D
(Poistuu varmuuden vuoksi Allyn blogista takaperin...)
Ahaa, mutta Arkiterapeutti! :) Kyse ei tietenkään ole siitä että omat läheiseni olisivat minulle liian rakkaita "murhattaviksi" vaan itselleni tuntemattoman murhaamisesta en joudu niin helposti epäilyksenalaiseksi.
Oma perse aina lähinnä. Voi perse!
Tulinpa vaan tänne sanomaan oman vankan mielipiteeni: uskon Allyn kykyyn kirjoittaa hiukset pystyyn nostattava murhatarina. Miksi uskon? No ei sitä voi selittää, sen vain tuntee ja tietää sanotaanpa sitä sitten intuitioksi, luetun kokemukseksi tai täyslastilliseksi kirjahulluutta, jota tarvitaan jotta mistään tulis jottain.
Kiitos Paju :) Onneksi et ainakaan kertonut uskovasi minun kykyyni todellisuudessa murhata teitä Blogimaailman ihmisiä. Se tekee sinusta vain entistä paremman uhrin... ;)
:)
Ai jestas, sinä voisit kirjoittaa murhakirjan, jossa olisi rivien välissä (tai ihan esillä) eräs valttikorttisi: huumori.
Uusi kirjallisuudenlaji a la Ally: humoristinen dekkari.
Voivoi, Paju. Niin siinä käy jos minua liikaa kehuu. Tulee murhatuksi.
Lähetä kommentti