En ole pitänyt tapanani kommentoida hirmuisesti näitä virtuaalimaailman edesottamuksia, mutta nyt törmäsin Obeesian postaukseen joka (kommentteineen päivineen) sai minut pohtimaan tätä koko bloggaamista ja syitä miksi minäkin kirjoitan näitä jorinoitani lähes joka päivä.
Aloin kirjoittaa vanhaa Tilitysnurkkaani viime vuoden huhtikuussa. Sitä ennen olin seurannut muutamia mielenkiintoisia blogeja hiljaisena taustakurkistelijana ja suuresti viehtynyt kyseiseen ilmiöön. Ystävän opastuksella aloin kirjoittaa omaa blogiani lähinnä eräänlaisena päiväkirjakokeiluna. En suoranaisesti olettanut että kukaan lukisi blogiani, mutta huomasin että pelkkä mahdollisuus sai minut jättämään jotain sanomatta, korostamaan jotakin, luomaan kirjoittamalla sellaista elämäkertaa jota en perinteisessä päiväkirjassa tulisi kirjoittaneeksi. Kirjoittaessa olen tullut pohtineeksi moneen kertaan sitä millaisia asioita haluan kertoa itsestäni ja onko minulla oikeuttakaan kertoa täällä ihan mitä tahansa, siitä huolimatta että en käytä ihmisistä heidän oikeita nimiään.
Vasta elokuussa ilmoitin blogini blogilistalle ja sitä kautta löysin loput niistä kymmenistä blogeista joita seuraan. Jossain vaiheessa nettipersoonani alkoi kokea tarpeelliseksi sanoa jotain myös muiden blogien kommenttilaatikoissa. Huomasin että täällä virtuaalimaailmassa oli mahdollista luoda tuttavuussuhteita jotka ovat tuntuneet minusta yllättävän merkityksellisiltä.
Olen kirjoittanut runotorstaihin, pakinaperjantaihin, tarinamaanantaihin ja ottanut vain osallistumisen riemusta osaa myös valokuvatorstaihin. Niistä on tullut minulle tärkeitä henkireikiä arjen aherruksessa. On kivaa kirjoittaa säännöllisesti ja lukea muiden ihmisten hengentuotteita. Ennen kaikkea on kiva ottaa osaa johonkin. Samalla tavalla ilahduttavaa on ollut sananvaihto nettituttujen kanssa kommenttilaatikossa, monet kerrat olen nauranut hauskoille kommenteille, liikuttunutkin. Mutta suurin henkireikä on ollut seuraamani blogit joissa inhimilliset ihmiset jakavat omaa elämäänsä, ajatuksiaan ja tarinoitaan juuri haluamallaan tavalla.
Jaa
6 kommenttia:
Minuakin blogistanian yhteisöllisyys ja vuorovaikutus hämmästyttivät positiivisesti, kun reilu vuosi sitten saavuin tälle planeetalle. Olen tutustunut uusiin, erilaisiin ihmisiin ja nauttinut suunnattomasti saadessani lukea ihmisten ajatuksista, elämästä -olivatpa jutut sitten päiväkirjamaisia merkintöjä, esseitä, fiktiivistä tekstiä jne.
Omaan kirjoittamiseeni mikään ei ole oikeastaan vaikuttanut, sillä alusta lähtien oli selvä, että blogini olisi fiktiivinen ja sitä kirjoittaisi susupetal-niminen virtuaalihahmo. Oma persoona(se reaali siis...) ei ole tärkeä, eikä kinnostava, halusin lukijoita teksteilleni, en itselleni.
Olin kyllä aika hämmästynyt, kun lukijoita ja kommentoijia alkoi tulla ihan alusta lähtien. Yksi syy(varmaan se suurin) oli se, että kommentoin itse ahkerasti, kuten nykyäänkin vielä teen. Ja kommentoin ihan omasta halustani(ei tätä pakosta kestäisi tehdä), en huijatakseni pahaa aavistamattomia lukijoita blogiini.
Kaiken kaikkiaan, blogit ovat upea juttu!
Ei minullakaan ole tullut mieleeni kalastella lukijoita blogiini kommenteilla, enkä ole ajatellut myöskään tänne kommentoivien tekevän niin, vaikka myönnettäköön että yleensä olen niin utelias että käyn vastavierailulla jos joku käy tervehtimässä minua.
Olen kuullut että jotkut hommaavat monia tunnuksia blogilistalle ja tilaavat itsensä näyttääkseen paremmalta listoilla. Tuskinpa tämä on kovinkaan yleistä.
Kieltäydyn kohtelemasta ketään blogiini kommentoivaa mahdollisena kalastelijana. Toisaalta olen tavannut kohdata ihmiset niin ennakkoluulottomasti kuin mahdollista ihan täällä oikeassakin elämässä. Olisi raskasta olla kyseenalaistamassa ihmisten motiiveja, sellaisiakin ihmisiä on tullut tavattua (oikeassa elämässä siis)
Mukava pohdinta, jota käydään tiiviisti ja monenkirjavasti, kiitos Obeesian, joka kai käynnisti keskustelun. En ihan ymmärtänyt iineksen pohdintaa Obeesian kommenttilootassa. En lähtisi muiden puolesta arvioimaan tarkoitusperiä, jotka jokaisella ovat omansa ja saavat sitä olla. Kyllä kai enemmistö bloggaa kirjoittamisen ilosta. Minulle kirjoittaminen täällä on vastapainoa muulle, tietynlaista mielenhallintaa ja tuuletusta. Tasollisesti tekstini ovat hyvin kirjavia ja epätasaisia. Ajanpuute estää sen, että voisi ihan tosissaan keskittyä eri aiheisiin ja kirjalliseen muotoon. Ehkä senkin aika joskus tulee :) Minulle on tärkeää, että ajatukseni tulee kirjattua...onhan niitä sitten kiikkustuolissa mukava lueskella..
Heippa Sivuaskel. Minusta on kiva seurata sinun blogiasi ja lukea kirjoituksiasi.
Kaikki olkoot liikkeellä blogimaailmassa minunkin puolestani juuri sellaisina kuin ovat, sellaisine tarkoitusperineen kuin ovat liikkeellä. Mutta minä en ala vaivaamaan tuollaisilla asioilla päätäni tämän enempää.
Obeesian puolella oli tosiaan aika mielenkiintoinen keskustelu meneillään ainakin vielä eilen.
Olen tuore bloggaaja. Rehellinen rautalankatunnustukseni: luen blogeja – vapaaehtoisesti, koska nautin. Ja siksi olen kiitollinen Allylle ja monille muille. Usein kommentoin päässäni, sillä aina ei aika riitä tai sanat löydy kertomaan, miten teksti puhutteli.
Kirjoitan blogia, koska tykkään kirjoittamisesta. Jäsennän elämän mysteerioita. En pyri mihinkään. Annan mielen muistaa ja liikuttaa.
Sama juttu täällä, Paju. Enpä usko että tätä jaksaisi kovinkaan kauan jos ei pitäisi kirjoittamisesta ja lukemisesta. Ja jos ei olisi vähän uteliaskin kurkistelemaan toisten mielenliikkeitä.
Lähetä kommentti