Tiedätte varmaan kaikki tilanteen: Kuin kohtalon johdatuksesta olette törmänneet puolitutun kanssa bussipysäkillä. Olette tervehtineet toisianne hieman arkaillen ja kulmien alta, epävarmoina siitä, kuuluuko teidän tuntea toisianne laisinkaan. Puhutte säästä ja kirjallisuudesta (hän on lukenut viimeksi saman kirjan kuin sinäkin), jostain syystä tunnelma on yllättäen kepeästi kulturelli. Juuri sellainen hieman vallaton, jollaisessa olet elementissäsi.
Bussit tulevat ja menevät. Tuulee kylmästi. Tutulla on punainen, neulottu kaulaliina. Hän pitää käsiään ahtaiden farkkujen taskussa ja tärisee puhuessaan. Ei silti selvästikään halua vielä pois. Ajattelet ärtyneesti koko ajan kasvavaa virtsaamisen tarvettasi. Luonto tulee väistämättä katkaisemaan tämän hetken. Ennen pitkää taian on väistyttävä normaalien ruumiintoimintojen tieltä.
Tuttu (haluaisit jo sanoa ystävä) ehdottaa lopulta punaviinilasillista läheisessä, tunnelmallisessa ja olohuonehenkisessä paikassa. Annat hänen kerätä sinut tuulen tuiverruksesta sisälle lämpimään. Kaupasta olisi pitänyt sille illalle käydä vielä puuroa aamiaiseksi ja jotain muuta teetä kuin sitä ainaista vaniljaa. Mutta olkoot! Nyt eletään!
Lasin pohjalla hehkuu useampi suullinen sitä voimakasta äitelää ja kitkerää, joka pistää irvistelemään ja pudistelemaan päätä. Halvinta, sitä mitä aina tilataan. Tuo toinen istuu jalat vähän levällään ja näprää lasin jalkaa. Vähän lihavat reidet, nyt huomaat. Ja liian tiukat housut. Kun hän puhuu, hän kumartuu sinua kohti ja katsoo pitkään lasin ylitse. Hän puhuu sinulle, vain sinulle, eikä kenellekään muille. Hän puhuu sellaisia asioita, joista et ole koskaan kuullut; musiikista ja muusta. Mietit, onko punaviini jättänyt sinunkin huuliisi violetin raidan.
On sinun vuorosi tilata seuraava kierros. Teidän seuraanne liittyy toisen tuttuja ja he huolehtivat kierroksista siitä eteenpäin. Tunnistat ulkonäöltä osan uudesta porukasta. He ovat niitä, joista joskus puhutaan. Ovelia tyyppejä. Tuttu selittää, että hänellä on näiden kavereiden kanssa jotain projekteja, joista ei saa vielä puhua. Mutta sinulle he puhuvat ja kertovat ihan kaikki salaisuutensa. Sinulla on aika avoin olo. Katsot muita viinilasisi sormenjälkisumun läpi ja toivot, että sinullakin olisi salaisuuksia kerrottavanasi.
Joku tilaa pöytään kokonaisen pullollisen. Pullosta läikkyy pöydälle kun kaadat. Nuolette pöytää kilpaa ja nauratte. Tiskiltä katsotaan pahasti, mutta annatte katsoa. Painukoon kaikki tiukkaperseet vittuun! Te olette tässä. Tässä on teidän rinkinne ja muut ajatelkoon mitä haluavat. Yritätte laulaa, mutta kukaan ei muista sanoja.
Uusi tuttu on hiljaa ja laskuhumalasta myrtsinä. Otat hänen kasvonsa käsiesi väliin ja sanot häntä kauneimmaksi ihmiseksi ikinä. Kaikki nauravat, paitsi tuo uusi. Suutelet häntä ja työnnät kielen hänen suuhunsa. Ette maista punaviiniä toisistanne. Tiedät, että nyt himottaisi, ellet olisi niin kännissä.
Ehkä kaadut tai toinen työntää sinut pois luotaan, mutta samassa huomaat olevasi lattialla. Sinuun tartutaan. Lattia vilisee. Samassa olet ulkona, viiman armoilla, etkä oikein tiedä mitä tapahtui. Odottelet muuta seuruetta aikasi. Turhaan. Välillä remakka nauru pujahtaa oven raosta korviisi. Lämpö katoa paidan raosta nopeasti. Viimeinen bussikin on mennyt aikoja sitten.
Pakinaperjantain aiheena lämpö.
Jaa
lauantaina, syyskuuta 06, 2008
keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008
Onkohan onni omistaa?
Meillä on pian muutto edessä. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme itsellemme sellaisen vanhan omakotitalon, joka oli sekä (nykytilanne huomioon ottaen) järkevä, että kaikkia perheenjäseniä miellyttävä ratkaisu.
Muutto alkaa heti seuraavana päivänä, kun olen aloittanut uudessa työpaikassa. Siispä tästä on tulossa ylipäänsä jännittävä kuukausi. Kaikkein jännintä on, että olen aina asustellut vain vuokrarivareissa ja -kerrostaloissa, joten omakotitalon (ja omistamisen ylipäätään) käsite on aika hämärä. En tiedä, mitä siellä oikein pitää tehdä.
Ainakin saa kuljeskella keittiössä alasti ilman että järkyttää pihalla töllisteleviä kanssaihmisiä.
Pahin ahdistuksen aihe (minulla ja pojalla) on se, että nettiyhteyden saaminen voi kestää viikkoja. Kuinkahan sitä pärjää ilman? Ehkäpä rakas ystäväni, Marttilan Kirsi sallii minun käyttää heidän tietsikkaansa. Meistä nimittäin tulee nyt naapureita (mikä on yksi hauskimmista jutuista koko uudessa elämäntilanteessa).
Uuden kodin yhdessä huoneessa on villit tapetit ;) Pistänpä kuvan teillekin, kun saan avaimet taloon. Pihalla kasvaa vattuja ja mustaherukoita.
... Ai niin! Minulla on sitten kaksi viikkoa aikaa saada se hemmetin ajokortti!
Tässoon ihan ite ratissa!
Jaa
Muutto alkaa heti seuraavana päivänä, kun olen aloittanut uudessa työpaikassa. Siispä tästä on tulossa ylipäänsä jännittävä kuukausi. Kaikkein jännintä on, että olen aina asustellut vain vuokrarivareissa ja -kerrostaloissa, joten omakotitalon (ja omistamisen ylipäätään) käsite on aika hämärä. En tiedä, mitä siellä oikein pitää tehdä.
Ainakin saa kuljeskella keittiössä alasti ilman että järkyttää pihalla töllisteleviä kanssaihmisiä.
Pahin ahdistuksen aihe (minulla ja pojalla) on se, että nettiyhteyden saaminen voi kestää viikkoja. Kuinkahan sitä pärjää ilman? Ehkäpä rakas ystäväni, Marttilan Kirsi sallii minun käyttää heidän tietsikkaansa. Meistä nimittäin tulee nyt naapureita (mikä on yksi hauskimmista jutuista koko uudessa elämäntilanteessa).
Uuden kodin yhdessä huoneessa on villit tapetit ;) Pistänpä kuvan teillekin, kun saan avaimet taloon. Pihalla kasvaa vattuja ja mustaherukoita.
... Ai niin! Minulla on sitten kaksi viikkoa aikaa saada se hemmetin ajokortti!
Tässoon ihan ite ratissa!sunnuntaina, elokuuta 31, 2008
Sunnuntaita
On ollut viime aikoina vähän aneeminen olo,
Eikä se johdu ihan pelkästään näistä kahdesta.
Enemmänkin olen ollut ulkona omasta elementistäni.
Välillä tuntuu niin turhalta, tylsältä ja mahdottomalta. En edes eilen päässyt katsomaan, kuinka Heidi pärjäsi runolavalla.
Silti tulevaisuudessa on kaikkea jännää suunnitteilla. Työpaikan vaihto tulee eteen ensimmäisenä.
Mutta mistäpä sen tietää, vaikka sitä lopulta venyisikin joka paikkaan.Mutta tänään lähden metsään rentoutumaan ja toivon, että ehdin Polgan juhlille ennen kuin ne loppuvat. Jaa
sunnuntaina, elokuuta 17, 2008
Poikuudesta pääsemisen taito
Poikaparka. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa hänelle selviää, että poikana oleminen on erittäin epätoivottava olotila - lähes yhtä paha kuin tyttönä oleminen. Häntä kutsutaan lempeästi pikku mieheksi, mutta poika ymmärtää itsekin, että tämä nimitys on vain muistutus siitä, mitä hänen odotetaan olevan mahdollisimman pian.
Sanotaan, että tytöt leikkivät roolileikkejä ja kotista nukkejensa kanssa, kun taas poika leikkii tikkahippaa ja ampuu toisia impparilla. On olemassa hyvä syy sanoa näin. Pelkkä vilaus tiluksien perijän tyttömäisistä leikeistä saa äidin ahtamaan leikkimökin täyteen sementtiä tai sytyttämään nukkekodin tuleen. Isä puolestaan saa vain vaivoin peitettyä lievän sydäninfarktin aiheuttaman olkapääsäryn miehekkyytensä säilyttäen. Illalla isä lankeaa polvilleen ensimmäisen kerran elämässään ja rukoilee: älä älä älä älä anna pojasta tulla neitiä!
Pojalla on se etuoikeus, että hänelle on kaikki sallittua (kunhan se johtaa suorinta tietä kohti heteroseksuaalia miehuutta).
Pojalla on oikeus hankkia kehittäviä harrastuksia. Näitä ovat mainittujen tikkahipan ja impparileikkien lisäksi monet ryhmähenkeä kehittävät pelit. On tärkeää, että poika oppii voittamaan itsensä lisäksi myös muut. Häviäminen on häpeä. Itsensä, heikkoutensa ja vajavaisuutensa häpeäminen on hyväksi pojan miehistymispyrkimyksissä ja saa pojan yrittämään enemmän.
Poika saa harrastaa myös erilaisten kauniiden asioiden keräilyä. Autojen kuvat ja pienoismallit ovat kauniita. Naisten pyllyjen ja tissien kuvat ovat kauniita. Muumit, hevoset, kukat ja Gimmelin laulajat ovat ällöjä ja neitimäisiä tyttöjen juttuja, eikä niiden kuvia saa laittaa seinälle.
Komeiden jääkiekkoilijoiden ja jalkapalloilijoiden kuvien keräämisessä ei ole mitään homoa tai neitiä. Pojalla on hyvä olla esikuvia, joiden olemukseen verrata kehittymätöntä pikku ruumistaan ja riukuja käsivarsiaan.
Pojalle kerrotaan, että isin nuoruudessa luultiin itsetyydytyksen kasvattavan karvoja käsiin, mutta että se ei ole totta. Että itsetyydytys ja TYTTÖJEN ajattelu on luonnollinen juttu. Poika pohtii, olisiko jotain muuta keinoa saada karvoja käsiinsä. Hän haluaisi myös viikset ja kikkelikarvat ala-asteen toisella luokalla, niin kuin isäkin oli kertomansa mukaan saanut. Karvaisuus on miehekästä. Ei ole liian aikaista ostaa pojalle ensimmäistä partahöylää esikouluvuonna.
Poika ei saa kirkua, jos mehiläinen tulee koulun pihalla pörräämään korvan juureen. Pojan tulee olla hiljaa, mennä kotiin ja kostaa mehiläiselle repimällä sisälle eksyneeltä kärpäseltä kaikki raajat irti. Pojan tulee hävetä, että pelkäsi. Pojan pitää käydä ongella, eikä hän saa juosta karkuun edes silloin, kun saa kalan. Pojan pitää jaksaa olla hiljaa, kun isä kertoo saunassa talvisodasta. Pojan pitää rukoilla illalla yhtä isoa kikkeliä kuin isällä on.
Pojat huutavat paljon tyttöjä enemmän yrittäessään edesauttaa äänenmurroksen alkamista. Miehillä on möreä ääni. Jos joku luulee miestä edes puhelimessa naiseksi, voi seurauksena olla vakava itsetuntokriisi ja ote elämästä voi kirvota lopullisesti. Tutkimus osoittaa, että matalalla äänellä puhuvia kuunnellaan paremmin. Poika haluaa, että häntä kuunnellaan. Illalla hän kuuntelee isänsä puheita saadakseen jotain sanottavaa sitten, kun ääni on matalampi. Illalla peilin edessä hän muodostaa äänettä uusia sanoja: saaa-aa-ta-nan huu-uuo-ra. Oikeastaan olisi helpompi mennä peiton alle ja itkeä, mutta itkeminen on tytöille varattu juttu. Ne, jotka itkevät, ovat niitä, joita saa myös lyödä. Poika ei halua olla se, jota lyödään.
Pojan odotetaan kiinnostuvan tytöistä mahdollisimman hyvissä ajoin. Jos poika ottaa tyttöjä kiinni ja pussaa heitä väkisin päiväkodin pihassa, isi on todella tyytyväinen ja kertoo naapurille, että hänen poikansa on oikea naistenmies! Mieheksi kasvamisessa on tärkeää, että ottaa kiinni tyttöjä ja pussailee niitä. Tyttöjen kanssa jutteleminen ja niiden kanssa kaveeraaminen on neitimäistä, eikä kasvata pojasta kunnon miestä. Tyttöjä saa tuoda omaan huoneeseen suljetun oven taakse vain, jos aikoo pussailla tai ähkiä niiden kanssa. Äiti kurkistelee vierailun ajan ovenraosta peläten tytön opettavan pojalle kaunokirjoitusta tai roolileikkejä.
Poika saa osallistua kotisen leikkimiseen vain perheen koiran roolissa. Näin poika oppii, millaista olisi, jos naiset saisivat vallan.
Pojalle miehistyminen on iloinen tapahtuma. Jos poika karttaa miehistymistä, on hänen sama ripustaa munansa naulaan ja pukea ylleen kaunis, kukallinen kellohame.
Pakinaperjantaissa nyt pojista Jaa
Sanotaan, että tytöt leikkivät roolileikkejä ja kotista nukkejensa kanssa, kun taas poika leikkii tikkahippaa ja ampuu toisia impparilla. On olemassa hyvä syy sanoa näin. Pelkkä vilaus tiluksien perijän tyttömäisistä leikeistä saa äidin ahtamaan leikkimökin täyteen sementtiä tai sytyttämään nukkekodin tuleen. Isä puolestaan saa vain vaivoin peitettyä lievän sydäninfarktin aiheuttaman olkapääsäryn miehekkyytensä säilyttäen. Illalla isä lankeaa polvilleen ensimmäisen kerran elämässään ja rukoilee: älä älä älä älä anna pojasta tulla neitiä!
Pojalla on se etuoikeus, että hänelle on kaikki sallittua (kunhan se johtaa suorinta tietä kohti heteroseksuaalia miehuutta).
Pojalla on oikeus hankkia kehittäviä harrastuksia. Näitä ovat mainittujen tikkahipan ja impparileikkien lisäksi monet ryhmähenkeä kehittävät pelit. On tärkeää, että poika oppii voittamaan itsensä lisäksi myös muut. Häviäminen on häpeä. Itsensä, heikkoutensa ja vajavaisuutensa häpeäminen on hyväksi pojan miehistymispyrkimyksissä ja saa pojan yrittämään enemmän.
Poika saa harrastaa myös erilaisten kauniiden asioiden keräilyä. Autojen kuvat ja pienoismallit ovat kauniita. Naisten pyllyjen ja tissien kuvat ovat kauniita. Muumit, hevoset, kukat ja Gimmelin laulajat ovat ällöjä ja neitimäisiä tyttöjen juttuja, eikä niiden kuvia saa laittaa seinälle.
Komeiden jääkiekkoilijoiden ja jalkapalloilijoiden kuvien keräämisessä ei ole mitään homoa tai neitiä. Pojalla on hyvä olla esikuvia, joiden olemukseen verrata kehittymätöntä pikku ruumistaan ja riukuja käsivarsiaan.
Pojalle kerrotaan, että isin nuoruudessa luultiin itsetyydytyksen kasvattavan karvoja käsiin, mutta että se ei ole totta. Että itsetyydytys ja TYTTÖJEN ajattelu on luonnollinen juttu. Poika pohtii, olisiko jotain muuta keinoa saada karvoja käsiinsä. Hän haluaisi myös viikset ja kikkelikarvat ala-asteen toisella luokalla, niin kuin isäkin oli kertomansa mukaan saanut. Karvaisuus on miehekästä. Ei ole liian aikaista ostaa pojalle ensimmäistä partahöylää esikouluvuonna.
Poika ei saa kirkua, jos mehiläinen tulee koulun pihalla pörräämään korvan juureen. Pojan tulee olla hiljaa, mennä kotiin ja kostaa mehiläiselle repimällä sisälle eksyneeltä kärpäseltä kaikki raajat irti. Pojan tulee hävetä, että pelkäsi. Pojan pitää käydä ongella, eikä hän saa juosta karkuun edes silloin, kun saa kalan. Pojan pitää jaksaa olla hiljaa, kun isä kertoo saunassa talvisodasta. Pojan pitää rukoilla illalla yhtä isoa kikkeliä kuin isällä on.
Pojat huutavat paljon tyttöjä enemmän yrittäessään edesauttaa äänenmurroksen alkamista. Miehillä on möreä ääni. Jos joku luulee miestä edes puhelimessa naiseksi, voi seurauksena olla vakava itsetuntokriisi ja ote elämästä voi kirvota lopullisesti. Tutkimus osoittaa, että matalalla äänellä puhuvia kuunnellaan paremmin. Poika haluaa, että häntä kuunnellaan. Illalla hän kuuntelee isänsä puheita saadakseen jotain sanottavaa sitten, kun ääni on matalampi. Illalla peilin edessä hän muodostaa äänettä uusia sanoja: saaa-aa-ta-nan huu-uuo-ra. Oikeastaan olisi helpompi mennä peiton alle ja itkeä, mutta itkeminen on tytöille varattu juttu. Ne, jotka itkevät, ovat niitä, joita saa myös lyödä. Poika ei halua olla se, jota lyödään.
Pojan odotetaan kiinnostuvan tytöistä mahdollisimman hyvissä ajoin. Jos poika ottaa tyttöjä kiinni ja pussaa heitä väkisin päiväkodin pihassa, isi on todella tyytyväinen ja kertoo naapurille, että hänen poikansa on oikea naistenmies! Mieheksi kasvamisessa on tärkeää, että ottaa kiinni tyttöjä ja pussailee niitä. Tyttöjen kanssa jutteleminen ja niiden kanssa kaveeraaminen on neitimäistä, eikä kasvata pojasta kunnon miestä. Tyttöjä saa tuoda omaan huoneeseen suljetun oven taakse vain, jos aikoo pussailla tai ähkiä niiden kanssa. Äiti kurkistelee vierailun ajan ovenraosta peläten tytön opettavan pojalle kaunokirjoitusta tai roolileikkejä.
Poika saa osallistua kotisen leikkimiseen vain perheen koiran roolissa. Näin poika oppii, millaista olisi, jos naiset saisivat vallan.
Pojalle miehistyminen on iloinen tapahtuma. Jos poika karttaa miehistymistä, on hänen sama ripustaa munansa naulaan ja pukea ylleen kaunis, kukallinen kellohame.
Pakinaperjantaissa nyt pojista Jaa
keskiviikkona, elokuuta 13, 2008
Tyttönä olemisen taito
Ei riitä, että on pimpiläinen tai että rintakehässä siintää kaukainen lupaus naiseudesta. Eikä pari pureskeltua ja kuolanhajuista letinpäätä ainakaan riitä määrittämään sitä. Tyttönä oleminen on jotain paljon epämääräisempää.
Tyttönä olemisen ensimmäinen taito on kyky rakastaa. Pitää haluta helliä nukkeja, näyttää rakkautta vanhemmille ja tuntea myötätuntoa siipirikkoja tai rampautuneita eläimiä kohtaan. Jos tyttö ei näytä rakkautta, hänet määritellään helposti piittaamattomaksi ja laskelmoivaksi tytöksi.
Tyttönä olemisen toinen taito on kyky rakastaa yhteiskunnan hyväksymällä tavalla. Tytön pitää osata rakastaa kaikesta huolimatta, välittämättä, vaikka se välillä sattuu. Tai ehkä hänen pitää osata rakastaa juuri siksi. Tytön pitää osata olla kiukuttelematta ja hänen pitää osata auttaa kotihommissa, jos yhtään rakastaa äitiään. Hänen pitää olla käyttämättä turhan huoramaisia lantiofarkkuja ja räikeitä meikkejä, jos mielii rakastaa ja kunnioittaa itseään. Hänen tulee oppia laittamaan muut joskus itsensä edelle. Jos sattuu rakastumaan johonkuhun romanttisesti, tulee tytön haaveilla tästä ihmisestä lapselliseksi käyvän prinsessakatoksensa alla. Hän ei missään nimessä saa aktiivisesti pyrkiä kontaktiin ihastuksensa kohteen kanssa, ei saa raottaa huuliaan suudeltaessa, eikä antaa laittaa kättä paidan sisään tai haarojen väliin.
Tyttönä olemisen kolmas taito on rakastaa itseään yhteiskunnan hyväksymällä tavalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että osaa rakastaa itseään sen verran kuin mahdollista muiden etuja loukkaamatta. Itsensä rakastaminen on sitä, että pyrkii tulemaan mahdollisimman hyväksi tytöksi ja naiseksi. Hyväksi tytöksi ja naiseksi tulemisessa on hyvä oppia moraalista ja käytöstavoista. Jos tyttö alkaa rakastaa itseään ihmisenä tai yksilönä, tai jos hän haluaa olla hyvä esimerkiksi työssään, hän pystyy vain harvoin olemaan yhtä aikaa hyvä tyttö. Liika itsensä korostaminen ja äänekkyys, ympäristön mielipiteestä poikkeavat mielipiteet, huomion hakeminen, riehuminen ja oman edun etsiminen ovat itserakkaan, itsekkään, piittaamattoman ja laskelmoivan tytön merkkejä.
Tyttönä olemisen neljäs taito on rakkaudesta haaveilemisen taito. Tyttönä olemiseen kuuluu toive löytää puuttuva palasensa, upea mies, joka näkee tytön rakkauden kaiken siveellisen vastustelun ja kainostelun läpi, murtaa tytön vastarinnan ja tekee tytöstä vaimonsa. Kunnon tyttö haaveilee pelkästään heteroseksuaalisia haaveita, joissa seksuaalisuus kuitenkin esiintyy vain peitellysti kohtauksessa, jossa sankari (mies) tunkeutuu säädyllisen vastustelun immenkalvon lävitse päättäväisesti, mutta herrasmiehen tavoin. Kunnon tyttö ei harrasta yksinäisiä sormileikkejä lapselliseksi käyvän prinsessakatoksensa alla.
Tyttönä olemisen viides taito on ikuisen rakastamisen taito. Tytön kuuluu rakastaa samaa miestä ikuisesti, tai muuten unelma puuttuvan palasen löytymisestä haihtuu olemattomiin. Jos tyttö naiseksi kasvettuaan sattuu yksiin väärän palasen kanssa, on hänen muokattava itseään kunnes palanen sopii. Joskus itsensä muokkaaminen tekee kovin kipeää. Se on kasvamista. Jos tyttö rakastuu väärään mieheen, häntä muistutetaan, kuinka hän on itse miehensä valinnut ja että mies on ollut kunnollinen aina siihen saakka, kunnes tapasi tytön. Tytöt ovat aina vastuussa valinnoistaan. Tytöt on kasvatettu torjumaan ne miehet, joihin he ihastuvat ja heidät on opetettu rakentamaan noita miehiä varten ympärilleen näennäisen vastustelun suojamuurin, jonka yleensä rikkovat vain ne, jotka eivät piittaa vastusteluista ja jotka eivät ole ihastuksen arvoisia.
Tyttönä olemisen kuudes taito on taito rakastaa ruumistaan. Ruumiin rakastaminen on sitä, että syö riittävän monipuolisesti ja sen verran, etteivät kuukautiset lopu ja ruumis voi edelleen hedelmöittyä. Tytön tulee harrastaa liikuntaa saadakseen kimmoisat sääret. Tytön tulee venytellä jäseniään joka aamu sängystä noustessaan. Tytön tulee katsella kuvallisia naistenlehtiä. Tytön ruumiissa on mielihyväkeskuksia, joiden olemassaolon ja toiminnan aviomies opastaa tytölle. Tyttö ei saa olla huora. Tytöllä on kolme mielihyväkeskusta, yksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Joidenkin mielihyväkeskusten käyttäminen saattaa tehdä tytölle kipeää.
Jos tyttö hämmentyy tyttönä olemisesta tai jos hän vastustaa sitä, on hän silloin hysteerinen tyttö tai ilkeä ja paha tyttö. Tai jopa hullu ja sairas tyttö. Siksi on tärkeää, että tytöt eivät kysele liikoja vaan noudattavat yllä olevia sääntöjä ja oppivat rakastamaan oikein.
Pakinaperjantaissa tytöistä Jaa
Tyttönä olemisen ensimmäinen taito on kyky rakastaa. Pitää haluta helliä nukkeja, näyttää rakkautta vanhemmille ja tuntea myötätuntoa siipirikkoja tai rampautuneita eläimiä kohtaan. Jos tyttö ei näytä rakkautta, hänet määritellään helposti piittaamattomaksi ja laskelmoivaksi tytöksi.
Tyttönä olemisen toinen taito on kyky rakastaa yhteiskunnan hyväksymällä tavalla. Tytön pitää osata rakastaa kaikesta huolimatta, välittämättä, vaikka se välillä sattuu. Tai ehkä hänen pitää osata rakastaa juuri siksi. Tytön pitää osata olla kiukuttelematta ja hänen pitää osata auttaa kotihommissa, jos yhtään rakastaa äitiään. Hänen pitää olla käyttämättä turhan huoramaisia lantiofarkkuja ja räikeitä meikkejä, jos mielii rakastaa ja kunnioittaa itseään. Hänen tulee oppia laittamaan muut joskus itsensä edelle. Jos sattuu rakastumaan johonkuhun romanttisesti, tulee tytön haaveilla tästä ihmisestä lapselliseksi käyvän prinsessakatoksensa alla. Hän ei missään nimessä saa aktiivisesti pyrkiä kontaktiin ihastuksensa kohteen kanssa, ei saa raottaa huuliaan suudeltaessa, eikä antaa laittaa kättä paidan sisään tai haarojen väliin.
Tyttönä olemisen kolmas taito on rakastaa itseään yhteiskunnan hyväksymällä tavalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että osaa rakastaa itseään sen verran kuin mahdollista muiden etuja loukkaamatta. Itsensä rakastaminen on sitä, että pyrkii tulemaan mahdollisimman hyväksi tytöksi ja naiseksi. Hyväksi tytöksi ja naiseksi tulemisessa on hyvä oppia moraalista ja käytöstavoista. Jos tyttö alkaa rakastaa itseään ihmisenä tai yksilönä, tai jos hän haluaa olla hyvä esimerkiksi työssään, hän pystyy vain harvoin olemaan yhtä aikaa hyvä tyttö. Liika itsensä korostaminen ja äänekkyys, ympäristön mielipiteestä poikkeavat mielipiteet, huomion hakeminen, riehuminen ja oman edun etsiminen ovat itserakkaan, itsekkään, piittaamattoman ja laskelmoivan tytön merkkejä.
Tyttönä olemisen neljäs taito on rakkaudesta haaveilemisen taito. Tyttönä olemiseen kuuluu toive löytää puuttuva palasensa, upea mies, joka näkee tytön rakkauden kaiken siveellisen vastustelun ja kainostelun läpi, murtaa tytön vastarinnan ja tekee tytöstä vaimonsa. Kunnon tyttö haaveilee pelkästään heteroseksuaalisia haaveita, joissa seksuaalisuus kuitenkin esiintyy vain peitellysti kohtauksessa, jossa sankari (mies) tunkeutuu säädyllisen vastustelun immenkalvon lävitse päättäväisesti, mutta herrasmiehen tavoin. Kunnon tyttö ei harrasta yksinäisiä sormileikkejä lapselliseksi käyvän prinsessakatoksensa alla.
Tyttönä olemisen viides taito on ikuisen rakastamisen taito. Tytön kuuluu rakastaa samaa miestä ikuisesti, tai muuten unelma puuttuvan palasen löytymisestä haihtuu olemattomiin. Jos tyttö naiseksi kasvettuaan sattuu yksiin väärän palasen kanssa, on hänen muokattava itseään kunnes palanen sopii. Joskus itsensä muokkaaminen tekee kovin kipeää. Se on kasvamista. Jos tyttö rakastuu väärään mieheen, häntä muistutetaan, kuinka hän on itse miehensä valinnut ja että mies on ollut kunnollinen aina siihen saakka, kunnes tapasi tytön. Tytöt ovat aina vastuussa valinnoistaan. Tytöt on kasvatettu torjumaan ne miehet, joihin he ihastuvat ja heidät on opetettu rakentamaan noita miehiä varten ympärilleen näennäisen vastustelun suojamuurin, jonka yleensä rikkovat vain ne, jotka eivät piittaa vastusteluista ja jotka eivät ole ihastuksen arvoisia.
Tyttönä olemisen kuudes taito on taito rakastaa ruumistaan. Ruumiin rakastaminen on sitä, että syö riittävän monipuolisesti ja sen verran, etteivät kuukautiset lopu ja ruumis voi edelleen hedelmöittyä. Tytön tulee harrastaa liikuntaa saadakseen kimmoisat sääret. Tytön tulee venytellä jäseniään joka aamu sängystä noustessaan. Tytön tulee katsella kuvallisia naistenlehtiä. Tytön ruumiissa on mielihyväkeskuksia, joiden olemassaolon ja toiminnan aviomies opastaa tytölle. Tyttö ei saa olla huora. Tytöllä on kolme mielihyväkeskusta, yksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Joidenkin mielihyväkeskusten käyttäminen saattaa tehdä tytölle kipeää.
Jos tyttö hämmentyy tyttönä olemisesta tai jos hän vastustaa sitä, on hän silloin hysteerinen tyttö tai ilkeä ja paha tyttö. Tai jopa hullu ja sairas tyttö. Siksi on tärkeää, että tytöt eivät kysele liikoja vaan noudattavat yllä olevia sääntöjä ja oppivat rakastamaan oikein.
Pakinaperjantaissa tytöistä Jaa
sunnuntaina, elokuuta 03, 2008
lauantaina, elokuuta 02, 2008
Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Tulevaisuudesta
Katkera kotirouva on noin 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.
Kaikille lienee tähän mennessä selvää, että inhoan naapurin ämmää koko sydämestäni. Inhoan minä siskoani ja naapurin ukkoakin, mutta ensin mainittua pelkästään puolella sydämellä ja jälkimmäistä säälinsekaisesti. Inhon määrässä naapurin ämmälle vetää vertoja ainoastaan Jörsröömin Marso, mutta hänestä pääsee eroon yleensä pelkästään sulkemalla television. Eikä ukkoa ole liiemmin televisiossakaan näkynyt sitten sen kurjan tanssiohjelman. Kumma juttu, miten kaikkea mainostetaan yhä riettaammalla tavalla. Tätä kyseistä naurettavaa tanssiretkutustakin mainostettiin jollain kangella. Huomasin kuitenkin, kun piruuttani vilkaisin tuota hölynpölyä, ettei kenelläkään ollut housuissaan mitään halkaistua hernekeppiä kummoisempaa. Kehtaavatkin tuolla tavalla johtaa ihmisiä harhaan! Eihän tuo meitä tavallisia ihmisiä haittaa, mutta entäs vanhukset sitten? He eivät ymmärrä nykytekniikasta. Dementikot... hehe...
Naapurin ämmässä on pelkkiä ärsyttäviä piirteitä. Hän on tunkemassa paksun ja tylppäpäisen nenänsä joka asiaan, poikkeuksetta kutsumatta. Hän yrittää jopa saada minut mukaansa ties minkä sortin kissanristiäisiin ja tuppervaaran kutsuille.
Ämmän ääni on aivan järkyttävää kuunneltavaa. Hän puhuu jopa liioitellun hilpeästi ja kun hän soittaa, äänestä kuulee, että luurin toisessa päässä hymyillään koko hammasrivistön paljastavaa paraativirnotusta. Jos joku (en minä) puhuttelee häntä, hän nyökyttelee käherrettyä lampaanvillapäätään ja toistelee nuhaisen kuuloisena di di (niin niin) tai di di joo (niin niin joo).
Ärsyttävä, epävireinen, yhden nuotin piano, perkele!
Ämmä käyttää liian paljastavia bikineitä. Hän ei välitä, vaikka kaikki joutuvat katselemaan hänen selluliittejaan ja roikkuvia lihojaan. Iltaisin hän seisoo joskus pihallaan pienissä bikineissään, kädet lanteilla ja huono ryhti lantiota ja hartioita eteenpäin työntäen. Ilme on tyytyväisen hurmioitunut, kun ämmä mittoo tiluksia katseellaan. Naapurin ukko tulee siihen usein ja kauhoo muhevaa ahteria kouraansa. Akka nauraa niin että räkätys kuuluu siihen pensaikkoon, josta heidän touhujansa yleensä seuraan. Kesärannan Veikko aina sanoo, että naapurin ämmä on näpsäkän näköinen. Se ei kyllä pidä paikkaansa! Ennemmin minäkin kelpaisin kantamaan tuollaisia bikinejä - nimittäin jos minulla ei olisi minkäänlaista häpyä!
Olkoonkin, että naapurin akka on pistämättömän surkea öljyvärimaalari, että hän laulaa Iglessin Huulion kappaleita niin, että koko tienoo raikaa, että hän kertoo kylillä minun olevan hänen paras ystävänsä ja ties mitä kaikkea. Pahinta on se, kuinka tulevainen hän on. Jos olen ostoksilla, ämmä väijyy jossain hyllyjen välissä ja lyöttäytyy heti kylkeen. Jos istun tyytyväisenä kahvikupin kanssa terassilla (ja yritän olla huomioimatta ilkitöitään tekeviä kakaroitani) naapuri laukkaa paikalle, kuin pillastunut shetlanninponi lyhyissä maatiaiskoivissaan. Hän on jopa rakentanut pihapiiriemme rajaojan (joka ei ole läheskään tarpeeksi syvä ja alligaattoreita kuhiseva) ylitse pienen sillan vanhasta ovesta, jotta hän voi töppöjaloillaan loikata mahdollisimman liukkaasti minun kiusakseni. Jösses siunatkoon sitä hullua koppeloa!
Mikä tahansa muu vielä menisi, mutta akan tulevaisuus on kerrassaan liikaa!
Pakinaperjantaille Jaa
Kaikille lienee tähän mennessä selvää, että inhoan naapurin ämmää koko sydämestäni. Inhoan minä siskoani ja naapurin ukkoakin, mutta ensin mainittua pelkästään puolella sydämellä ja jälkimmäistä säälinsekaisesti. Inhon määrässä naapurin ämmälle vetää vertoja ainoastaan Jörsröömin Marso, mutta hänestä pääsee eroon yleensä pelkästään sulkemalla television. Eikä ukkoa ole liiemmin televisiossakaan näkynyt sitten sen kurjan tanssiohjelman. Kumma juttu, miten kaikkea mainostetaan yhä riettaammalla tavalla. Tätä kyseistä naurettavaa tanssiretkutustakin mainostettiin jollain kangella. Huomasin kuitenkin, kun piruuttani vilkaisin tuota hölynpölyä, ettei kenelläkään ollut housuissaan mitään halkaistua hernekeppiä kummoisempaa. Kehtaavatkin tuolla tavalla johtaa ihmisiä harhaan! Eihän tuo meitä tavallisia ihmisiä haittaa, mutta entäs vanhukset sitten? He eivät ymmärrä nykytekniikasta. Dementikot... hehe...
Naapurin ämmässä on pelkkiä ärsyttäviä piirteitä. Hän on tunkemassa paksun ja tylppäpäisen nenänsä joka asiaan, poikkeuksetta kutsumatta. Hän yrittää jopa saada minut mukaansa ties minkä sortin kissanristiäisiin ja tuppervaaran kutsuille.
Ämmän ääni on aivan järkyttävää kuunneltavaa. Hän puhuu jopa liioitellun hilpeästi ja kun hän soittaa, äänestä kuulee, että luurin toisessa päässä hymyillään koko hammasrivistön paljastavaa paraativirnotusta. Jos joku (en minä) puhuttelee häntä, hän nyökyttelee käherrettyä lampaanvillapäätään ja toistelee nuhaisen kuuloisena di di (niin niin) tai di di joo (niin niin joo).
Ärsyttävä, epävireinen, yhden nuotin piano, perkele!
Ämmä käyttää liian paljastavia bikineitä. Hän ei välitä, vaikka kaikki joutuvat katselemaan hänen selluliittejaan ja roikkuvia lihojaan. Iltaisin hän seisoo joskus pihallaan pienissä bikineissään, kädet lanteilla ja huono ryhti lantiota ja hartioita eteenpäin työntäen. Ilme on tyytyväisen hurmioitunut, kun ämmä mittoo tiluksia katseellaan. Naapurin ukko tulee siihen usein ja kauhoo muhevaa ahteria kouraansa. Akka nauraa niin että räkätys kuuluu siihen pensaikkoon, josta heidän touhujansa yleensä seuraan. Kesärannan Veikko aina sanoo, että naapurin ämmä on näpsäkän näköinen. Se ei kyllä pidä paikkaansa! Ennemmin minäkin kelpaisin kantamaan tuollaisia bikinejä - nimittäin jos minulla ei olisi minkäänlaista häpyä!
Olkoonkin, että naapurin akka on pistämättömän surkea öljyvärimaalari, että hän laulaa Iglessin Huulion kappaleita niin, että koko tienoo raikaa, että hän kertoo kylillä minun olevan hänen paras ystävänsä ja ties mitä kaikkea. Pahinta on se, kuinka tulevainen hän on. Jos olen ostoksilla, ämmä väijyy jossain hyllyjen välissä ja lyöttäytyy heti kylkeen. Jos istun tyytyväisenä kahvikupin kanssa terassilla (ja yritän olla huomioimatta ilkitöitään tekeviä kakaroitani) naapuri laukkaa paikalle, kuin pillastunut shetlanninponi lyhyissä maatiaiskoivissaan. Hän on jopa rakentanut pihapiiriemme rajaojan (joka ei ole läheskään tarpeeksi syvä ja alligaattoreita kuhiseva) ylitse pienen sillan vanhasta ovesta, jotta hän voi töppöjaloillaan loikata mahdollisimman liukkaasti minun kiusakseni. Jösses siunatkoon sitä hullua koppeloa!
Mikä tahansa muu vielä menisi, mutta akan tulevaisuus on kerrassaan liikaa!
Pakinaperjantaille Jaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)