Tämä aika on kuin elämää tarinan päättymisen jälkeen. Kun sitä joskus miettii kirjan luettuaan, mitä niille hahmoille muka myöhemmin kävisi, niin tämä on varmasti se. Ei ole jatko-osaa, eikä uutta seikkailua. Melkein pelkkää olemista vain.
Yleensä pyrkimättömyyteni ei sureta minua. Itse asiassa saan siitä enemmän iloa kuin harmia. Joskus maailma kuitenkin muistuttaa ikävällä tavalla, että tätä joutilaisuutta ei nykymaailmassa pidetä kovin viisaan ihmisen ominaisuutena, vaan viallisen ja puutteellisen merkkinä. Se tietenkin harmittaa toisinaan.
Niin kuin vaikka tämän päivän otsikko. Se jo itsessään pitää sisällään oletuksen, että jokainen pyrkii johonkin. Nyt sitten pitää selitellä laveasti mistä syystä ei kykene täyttämään otsikon tehtävänantoa. Miksi otsikko ei voisi kysyä pyrinkö minä johonkin? Siihen olisi helppoa ja luontevaa vastata ei.
Toisaalta pyrkimättömyyden voi naamioida johonkin nokkelaan. Voi sanoa vaikka että pyrin säilymään hengissä. Lause on minunkin kohdallani tavallaan totta. Toisaalta samalla sitä julistaisi, että koko olemassaolo on yhtä pyrkimistä. Se on minusta hyvin rasittava ajatus, uuvuttava jopa, olkoonkin kuinka totta hyvänsä.
Olen valmis julistamaan jonkinlaisena kompromissina, että minä yritän säilyä hengissä. Minä yritän säilyä kuivana. Näitä kahta minä yritän, elämäni jokaisena päivänä. Kaikesta muun yrittämisestä olen ollut altis luopumaan.
Jaa
2 kommenttia:
Peikko luulee, että johonkin kouluun voi pyrkiä, mutta muuten moinen sana on ihan turha ja kantaa ihan vääriä merkityksiä. Hyvä että et pyri. Olet vaan :)
Pyrkiä-sana aiheuttaa minussa vilunväristyksiä. Siihen liittyy usein kilpailua. Kilpailulle olen allerginen.
Lähetä kommentti