Oppia ikä kaikki

Tänään on ollut laiska olo. Varmaan aika pitkälti kiinni vähäisiksi jääneistä unista. Ei sitä uskokaan kuinka tärkeää nukkuminen on ennen kuin sen asian kanssa joutuu temppuilemaan. Siispä olen ollut tänään hidas ja väsynyt ja maailmani on ollut sumea. Onneksi A soitti ja pyysi kävelylle, muuten olisin varmaan vain lojunut perseelläni kaukosäädin kädessä ja paha silmä valmiina siltä varalta että joku lapsi uskaltaa tulla vaivaamaan minua tarpeillaan. M:llä oli hyvä mieli melkein parin tunnin reissullamme, sillä mukana oli koira ja M suorastaan rakastaa koiria. Lisäksi sain A:lta lainaan kirjan jonka nimi on Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Liza Marklund, Lotta Snickare), kenties siitä enemmän myöhemmin, jos siinä on jotain mainitsemisen arvoista.

Kävelyllä näimme pari paloautoa ja sukeltajia rannassa. Varmaan niillä oli vain harjoitukset, mutta me aloimme heti luulla että ne yrittävät siellä nostaa ruumista vedestä. Minulla tuli vaistomainen tarve pois paikalta. Ensinnäkin, minua alkoi pelottaa. Tunne osoittautui suuremmaksi kuin luontainen uteliaisuuteni, vaikka olen aina luullut uteliaisuuden voittavan tuollaisissa tilanteissa. Toiseksi minun askeleitani siivitti jokin kummallinen häveliäisyyden tunne. Minulla tuli sellainen olo että jos siellä olisi ollut ruumis, olisi ollut väärin jäädä katsomaan sitä. En minäkään pidä ajatuksesta että jokin kuollut läheiseni olisi vain yksi jutunaihe ohikulkijoille. Nämä ajatukset ja reaktiot olivat minulle uutta, en ollut tiennyt olevani tällainen. Siis hyvin opettavainen kävelyretki. Jaa