keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Olo

Monet ihmiset ovat paljon kestävämpiä ympäriltään tulevien ärsykkeiden suhteen kuin minä, mutta suurimmalla osalla on oma akilleen kantapäänsä, sellainen ääni, josta heille tulee olo. Ja ololla tarkoitan sitä tunnetta joka tulee jonnekin poskihampaisiin jos kuulee itseään niin suuresti epämiellyttävän äänen tai jopa jos puhuu tai kirjoittaa siitä. Se on sellainen olo että tekisi mieli laittaa välittömästi sormet korviin ja huutaa lölölölölölöä niin kauan että ääni menee ohi.

Minulle tällainen ääni on se, että haarukalla raavitaan kattilan pohjaa tai lautasta. Minusta tuntuu että olen tullut herkemmäksi äänen suhteen iän myötä. Asia on kiusallinen ainakin silloin jos joku kirskuttelee lautastaan sellaisessa tilanteessa ettei yksinkertaisesti voi lölöttää tai ärähtää tai syöksyä pois huoneesta päätään pidellen. Onneksi sellaisia tilanteita ei ole kovin usein...

Kaikki eivät suinkaan häiriinny kattilan tai lautasen raavinnasta vaikka olen löytänyt sukulaissieluja tämän asian suhteen varmaan enemmän kuin monet muut. En voi ymmärtää miten kaikilla ihmisillä ei tule oloa siitä äänestä. Toisaalta liitutaulun kirskuttaminen ei tunnu minusta miltään, asia jota on joskus kovastikin ihmetelty. Harvinaisempia olon aiheuttajia ovat styroksin natisuttaminen, lakanan silittäminen kädellä tai kielellä päristäminen. Ihmetyttää miten joku voi pitää niitä ääniä niin vastenmielisinä ja kestää helposti raapimisen (niin vaan meitä on moneen junaan). Jaa

7 kommenttia:

Marikki Kuusi kirjoitti...

Minulla tuon OLON sai aikanaan lapsuuden kodissa aikaan astioista kuuluva ääni kun ne hankautuvat toisiaan vastaan esimerkiksi tiskikonetta tyhjentäessä. Jostain syytä minua ymmärrettiin tässä, ja sain osakseni muita kotihommia. Ehkä siksi muistan tämän. Meillä nyt olevasta astiastosta ei kuulu samanlaista ääntä, tai sitten olen vain kasvanut siitä ulos.

Allyalias kirjoitti...

Haa, uusi OLON aiheuttaja! Sinulla on ollut tosi kivat porukat kun ovat ottaneet tuon huomioon. Ehkäpä heillekin tuli OLO jostain.

Olisi hienoa jos OLOSTA voisi kasvaa pois. Minusta vain tuntuu että kasvan siihen koko ajan tiukemmin kiinni. Ehkä pitäisi alkaa antamaan itselleen siedätyshoitoa...

Teemu kirjoitti...

Minä olen resonanssissa matalammilla taajuuksilla. ;) Hangataan kiveä betoniin. Vaikkapa astumalla kivelle. Tuolle OLO:lle oli kotipuolessa oma termikin. Mikähän se oli..?

Allyalias kirjoitti...

Häh? Tuota en ollutkaan kuullut ennen. Enkä voi käsittää miten siitä voi tulla OLO... Sehän näissä OLOissa onkin se ihmeellisin juttu. Kiva kun OLOvarastoni karttuu teidän avullanne :)

Sulfidi kirjoitti...

Olen joskus saanut sympatia olon.. :) Mutta omaa inhokkia mulla ei taida olla..? Paitsi jos on hammaslääkärissä hammaskiven poistossa!!!

Salka kirjoitti...

Minulle OLON aiheuttaa hampaiden kirskuttelu, ja lautasen vinguttaminen haarukalla. Jotta OLOlainen täälläkin:)

Kommentoin näitä postauksia hiukan taaksepäin, koska vasta nyt pääsin lukemaan plokiasi.

Allyalias kirjoitti...

Hei mullakin tulee tuosta hampaiden kirskuttelusta. En vaan ollut tullut ajatelleeksi juttua. Me ollaan sitten vissiin OLOkaksoset