maanantaina, marraskuuta 06, 2006

Pakinaperjantai, aiheena lumi

Lumi se on niin kummallista ainetta että sitä tullaan ihan Japanin maasta ja muualtakin katsomaan. Jo lentokentältä tultaessa sitä näkyy suuria määriä kaikkialla ja turistit voivat kiivetä ensimmäisen jäiseksi auratun penkan päälle ja heiluttaa käsiään innostumisen merkiksi. Yrittäisivät vaan tehdä lumitöitä aamusta iltaan haljenneella muovikolalla sen sijaan että rikkovat muiden ihmisten penkatkin. Sitten voisin ehkä sanoa että ne ovat tosissaan nähneet lunta.

Eikä ne japanilaisetkaan siitä lumesta oikeasti tykkää. Niiden on vaan pakko nauraa ja yrittää pitää kivaa kun ovat kerran suurella rahalla tulleet paikalle katsottuaan ensin lomaoppaita lämpimissä kodeissaan. Niissähän on aina sellaisia hienoja kuvia lumisista puista ja nuotiosta ja lämpimästä joulupukista vaatimattomassa hymyssään. Ainahan ne liioittelevat, lomaoppaissa nimittäin. Ihan pelkkää lavastetta koko homma.

Ja jos luulette että lumi on rumaa vain siellä kaupungissa niin pieleen menee. On se rumaa joulupukin maassakin ja siellä se vasta onkin. Kaikkien linjurien jättämää mustaa hilettä pitkin hankea ja koirien ja muiden kulkijoiden kusiläikkiä on jokaisen turistin lumesta kastuneiden mustien pyhähousujen polvien alla. Ja sen kun huomaavat, on taatusti viimeiset lumienkelit, jotka sillä reissulla tekevät.

Ei niissä oppaissa sanota että lumi menee kengänvarresta sisään vaikka olisi jalassa oikeaoppiset talvilenkkarit eli homokkaat. Ei niin käy tietenkään suomalaisilla talvilomalaisilla jotka kulkevat lipokkaissa aurattua pitkin baariin ja takaisin kelomökkiin. Ja aamulla sitten krapulassa trooppiseen kylpylään. Mutta kun niille pahaa-aavistamattomille on luvattu ne tunturit ja revontulet ja violetti viiva taivaanrannassa. Ja erämaa. Mutta sitäpä ei kerrottu että ensiksi pitää ajella paskat housussa, kännissä kaahaavan matkaoppaan moottorikelkan kyydissä jumalan selän taakse kohmeiselle laavulle, jonne viritetään tuli joka on yhtä nätti kun kuvassa mutta ei lämmitä paskaakaan. Ja että lunta on metrin verran joka puolella ja kauhalliset kummankin kengän varressa. Ja se pahuksen lumisade saa nenän vain vuotamaan entistä enemmän.

Eikä sitä joulupukkiakaan juuri näy ja jos näkyy niin se on niin selvä feikki ettei siitä kehtaa ottaa edes kuvaa. Ravintolan suomalainen iskelmämusiikki on perseestä ja jokapäiväiset päivälliset sisältävät vain haaleaa joulukinkkua. Varmaan ne mielessään vannovat että eivät koskaan enää astu tämän maan kamaralle, vaikka hokevatkin muille hämäykseksi että ensi vuonna uudestaan. Tai mistä minä tiedän miten ne ihmiset sen ajattelevat, saattaahan niillä olla mukavaakin. Harmittaa vaan niin helkkaristi tämä saakelinmoinen lumishow kun eivät voi taloyhtiön toimesta hommata edes kunnon kolaa.


Käy kurkkaamassa pakinaperjantaita Jaa

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli reippaan huumoripitoinen pakina! =)

sivuaskel kirjoitti...

Turistijoulu ei ole nähnytkään aitoa ja ehtaa suomalaisjoulua. Vähän sama ilmiö kuin Vappuna suomalaisilla; hinnat viimesen päälle vappulounailla, mutta haaleat ateriat, pakkosilakat ja mädit, kiire, tungos ja huono palvelu. Mutta lumi on turisteille eksoottista, paljon tai vähän, nuoskaa tai vitiä, kaikki kelpaa - muka. Sillä Concordia-lippu on maksettu, pakkohauska on suunniteltu. Blääh.

Allyalias kirjoitti...

Juuri näin, Sivuaskel. Olen aina pitänyt tavastasi ajatella...

Anonyymi kirjoitti...

Nojaa, elämys se on huonokin:) Tuli vaan mieleen, kun itse matkustaa johonkin ja ratsastaa kamelilla rundin, niin onhan se tavallaan hauskaa...

Allyalias kirjoitti...

Aivan niin, susu. Ja kommellusten kautta tulee kultaisia muistoja vaikka ne eivät olisi sillä hetkellä yhtään kivoja.

Mutta lumen luonnissa ei ole mitään kivaa. Ei varsinkaan rämällä kolalla. Ennen sitä kameliin vaihtaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Voimakkaan hauskaa ja purevaa tekstiä, loistavaa! :)

Allyalias kirjoitti...

Kiitokset kauniista sanoistasi, Aaltoneito :)

Hansu kirjoitti...

Olipas realistinen ja hauska juttu! Ei ole tullut ajatelleksikaan, mitä turistit kokevat Suomen jäätävässä talvessa. Monesti ihmettelen kyllä, kun telkkarissa ja lehdissä on juttua ulkomaalaisista, jotka ovat tulleet ihastelemaan Suomen talvea.. ja pah, tässä kyllä mitään ihastelemista oo!

isopeikko kirjoitti...

Luulenpa että osuit kohdalleen monessa asiassa. Lumi on kuitenkin yksi niistä seikoista joita pidämme täällä itsestään selvyytena ja harmistuksena. Ihan niinkuin jossain etelässä pidetään auringon jatkuvaa paahdetta. Sitä vaan hyödyntämään lunta ja johtamaan lisää eurovirtoja Suomeen.

Allyalias kirjoitti...

Heippa vaan Hansu ja Isopeikko. Tosiaan, se hyöty lumesta on, että joku tulee tänne lomailemaan ja tuo Suomeen lomarahansa. Kylläpä se aurinko kärventää meitä suomalaisia yhtä tukalasti kuin alkuperäisasukkaita, mutta sen kestää kun se on vaihtelua meidän kylmiin keleihimme.

Ja ihan varmaan Suomeen tulevaa turistiakin palelee ja kenkään menee lunta. Sitä en tiedä miten he moisen kestävät.

Sulfidi kirjoitti...

Kyllähän se "turistijoulu" ei ole se aito oikea. Se on Aitoon ja mielestäni oikeaan jouluun kuuluu rauhallisuus, hiljaisuus, Joululaulujen hiljainen sointi taistalla, haudoilla käynti muistamassa jo menneitä, perheen kanssa ajanvietto pelaillen, jutellen ja jouluohjelmia katsellen, kinkku kaikkine tykötarpeineen. Mikä on ihanenpaa kuin herätä aamulla oikean kinkun tuoksuun.. "Oikealla tarkoitan sitä toista takajalkaa pers'kannikoineen päivineen." Njam..
Joten näine hilppeineen jos turisti saisi viettää joulua täällä niin voisi naaman ilme olla toinen turistillakin.
Että näin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä pirteää tekstiä! Tosi kiva lukea vaikkei samaa mieltä olisi! Kyllä ne japanilaiset nauttii, ne nauttivat kaikesta omituisesta, kuten liiasta työnteosta.. :)

Lumi on oikeasti kaunista, ne ovat vaan ne niljakkaat autot ja muut moottoripelit, sekä pientareille kusijat jotka lumen kauneuden ruikkivat piloille.

Allyalias kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Allyalias kirjoitti...

Kiitos käynnistä Sulfi ja Kutuharju. Joulua en uskalla lähteä julkisesti vihaamaan, mutta joulukauppaa ja lahjojen ostoa kauheassa ressissä en voi väittää rakastavani.

Kutuharju, minustakin lumi on kaunista - ikkunasta ja kuvasta katsottuna. Sen lähempänä en halua tuota kirottua ainetta olla.