perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Pakinaperjantai, aiheena sisarukset

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Sisko


Katkera kotirouva on 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.


Tuossa männäviikolla tuli sisko kylään, mikä oli jo sinänsä ihme kun ei se kerkeä yleensä enää soittelemaankaan, pitäisi aina vaan sitä sähköpostia ja sähköpostia. Ei tässä helkkari soikoon kaikilla ole aikaa alkaa tietokoneella rämpyttämään, joillakin on täysi elämä elettävänä.


Heti huomasin että se oli laihtunut edellisestä joulusta. Hyvähän sen, kun ehtii trimmata ja vanuttaa itseään vaikka harva se päivä niissä kaupungin hienoissa kidutusvärkeissä. Sillä ei ole lattia täynnä huutavia kakaroita ja ainaista lihasopan keittoa viiden litran kattilassa anopin reseptiä noudattaen. Se sanoi että näytän oikein kukkealta. Se on sama kuin lihava, eikö totta? Kehtasi vielä piikinkin laittaa, vaikka tietää että on aina päässyt helpommalla. Siinä vaiheessa meinasin sanoa että painu jo takaisin sinne mistä tulit, vaikka oltiin päästy vasta eteiseen asti. Se kysyi että painaako minua jokin. Minä sanoin että miten niin, ei tietenkään. Siitäkään ei vielä tajunnut vihjettä. Tai ei halunnut tajuta.


Se oli tuonut minulle hajuvettä. Tajuatteko, hajuvettä! Kuka ääliö lotraisi itseensä jotain “hentoa kukkaistuoksua” kun kohta jo konttaa vessanpönttöä kuuraamassa laakerinlehden haju ikuisesti rinnuksille pinttyneenä. Se ei sitten koskaan ajattele. Ja kehtasi vielä katsoa tuoliakin ennen kuin istui. Varmaan ajatteli että meillä täällä maalla ei viitsitä edes siivota. Kaikki ei voi olla tiptop ja steriiliä kun on lapsia, mutta eihän se sitä tajua kun sillä ei ole yhtään.


Se ilkesi illalla vielä itkeä kun on niin yksinäistä. Voi hyvä tavaton! Minä meinasin sanoa sille että katso nyt hyvä ihminen kenelle puhut! Minä jos jäisin hetkeksi yksin niin vasta kuulisin miten korvat soivat tämän jatkuvan huudon jälkeen. Pullankin taittoi sievästi keskeltä kahtia ja söi puolikkaan. Ei sitä voi ihminen laittaa mitään suuhunsa jos haluaa olla sellainen tikku. Se sanoi oikein että se on kateellinen minulle noista lapsista. Siitä minä ajattelin että sisko on kuitenkin sisko, eipä se hänen vikansa ole että on helpolla päässyt ja pumpulissa kasvatettu.

Jaa

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin. Sisko on aina sisko!

Anonyymi kirjoitti...

Tulin tervehtimään siskoa; luot elävän kuvan. Maailmassa riittää sievisteleviä hupsuja tai pikemminkin: sisarensa maahan tallaajia.

Tykkäsin tarinastasi kaikin puolin.

Sulfidi kirjoitti...

Hauska stoori kahdesta "kadunkulkijasta" jotka tosin kulkevat eripuolilla katua..

Hansu kirjoitti...

Siskot kasvavat samassa ympäristössä, mutta silti niistä tulee niin erilaisia!

Allyalias kirjoitti...

Heippa vaan leelia, pajukko, sulfi ja hansu. Joskus meidän sisarusten on vähän hankala ymmärtää toisiamme ja se kateuskin nostaa päätään aina silloin tällöin. Onneksi minulla ja siskoilla ei ole noin kurjasti...

Anonyymi kirjoitti...

Ihan arkipäivää tuo tarina.Lapseton kadehtii lapsellista ja päinvastoin.
t: Tekosyy
http://tekosyy.vuodatus.net/

Allyalias kirjoitti...

Aivan totta, Tekosyy. Tosin minä en kuitenkaan taitaisi antaa näitä omiani pois, vaikka joskus hermoille käyvätkin.

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni ei ole siskoa, vaan veli. Voisin kuvitella, että siskon kanssa saattaisi olla noin.

Terveisin,
Laurier Rose (http://laurierrose.blogspot.com/)

Allyalias kirjoitti...

Kiitos käynnistä, Laurier Rose. Minä taas olen aina miettinyt millaista olisi jos minullakin olisi veli.

isopeikko kirjoitti...

Muilla on aina niin paljon helpompaa. Ihan varmasti. Eikä ne silti ymmärrä miten helpolla ne pääsee. Eihän?

Hieno tarina. Siitä kuultaa läpi ihmisyys.

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, juuri niin. Kun vaan tietäisivät mitä ovat TODELLISET ongelmat ;) Kiitti käynnistä.