Olo

Monet ihmiset ovat paljon kestävämpiä ympäriltään tulevien ärsykkeiden suhteen kuin minä, mutta suurimmalla osalla on oma akilleen kantapäänsä, sellainen ääni, josta heille tulee olo. Ja ololla tarkoitan sitä tunnetta joka tulee jonnekin poskihampaisiin jos kuulee itseään niin suuresti epämiellyttävän äänen tai jopa jos puhuu tai kirjoittaa siitä. Se on sellainen olo että tekisi mieli laittaa välittömästi sormet korviin ja huutaa lölölölölölöä niin kauan että ääni menee ohi.

Minulle tällainen ääni on se, että haarukalla raavitaan kattilan pohjaa tai lautasta. Minusta tuntuu että olen tullut herkemmäksi äänen suhteen iän myötä. Asia on kiusallinen ainakin silloin jos joku kirskuttelee lautastaan sellaisessa tilanteessa ettei yksinkertaisesti voi lölöttää tai ärähtää tai syöksyä pois huoneesta päätään pidellen. Onneksi sellaisia tilanteita ei ole kovin usein...

Kaikki eivät suinkaan häiriinny kattilan tai lautasen raavinnasta vaikka olen löytänyt sukulaissieluja tämän asian suhteen varmaan enemmän kuin monet muut. En voi ymmärtää miten kaikilla ihmisillä ei tule oloa siitä äänestä. Toisaalta liitutaulun kirskuttaminen ei tunnu minusta miltään, asia jota on joskus kovastikin ihmetelty. Harvinaisempia olon aiheuttajia ovat styroksin natisuttaminen, lakanan silittäminen kädellä tai kielellä päristäminen. Ihmetyttää miten joku voi pitää niitä ääniä niin vastenmielisinä ja kestää helposti raapimisen (niin vaan meitä on moneen junaan). Jaa