sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009

Lakiasiaa ajamassa

Minullakin on oma mielipiteeni "lievästä raiskauksesta" eli kapulammin sukupuoliyhteyteen pakottamisesta. Laki on tullut voimaan joskus Hammurabin aikoina kymmenen vuotta sitten ja olisi jo korkea aika päivittää tuota köpöä ja hieman noloakin osaa länsimaisen sivistysvaltiomme laissa.

Minun mielestäni pitäisi määritellä ihan uudestaan tämä lievän raiskauksen termi kuvaamaan sitä toimintaa, jota nykyaikamme napanaiset tekevät viattomille, suomalaisille (ja joidenkin halla-aholaisten mielipiteiden mukaan eritoten ulkomaalaisille) miehille. Pitäisi ihan reteesti tuomita lievästä raiskauksesta elikäs sukupuoliyhteyteen pakottamisesta tuollaiset naisenretkaleet! Tuomioiden lievyydestähän tässä yhteydessä aina valitetaan. Pantaisiin sitten kerralla vähintään kymmenen vuotta häkkiä kaikille napanaisille. Tai ainakin niin pitkään, etteivät kehtaisi enää napojaan näytellä.

Sitten minulla olisi looginen ehdotus näiden ihan taiten suoritettujen syväraiskaustenkin suhteen. Monestihan asianosaisia hämää tämäkin asia melkoisesti. On kärhämää siitä, kuka raiskasi kenet ja missä mittakaavassa. Häkki heilahtaa korkeintaan siinä vaiheessa kun uhrin naama muistuttaa kurpitsaa (ja niin muuten tarkemmin ottaen se toinenkin pää).
Miksi ei alettaisi tuomita raiskauksia liukuvalla asteikolla? Laskettaisiin ensin toisen osapuolen mielihyvä ja vähennettäisiin siitä vastapuolen tuntema mielipaha. Tuomiot tulisivat sitten tämän tarkkaan ja matematiittisesti (niin kuin äiti sanoisi) lasketun kaavan mukaan.

Esim1. Teukka kölkkii sammunutta Elliä Letkunpuiston penkillä. Teukka saa ihan jumalattomat kiksit ja Elli herää uudet henkkamaukan pikkunhousut revenneinä. Teukan mielihyvä olisi vaikka tasoa 9, kun taas revenneiden pikkuhousujen aiheuttama mielipaha tasoa -1.5. Eli tulos saataisiin laskulla 9-1.5=7.5. Näin ollen rikosta ei ole tapahtunut, vaan kokonaisuuden kannalta kyse on ollut positiivisesta tapahtumasta.

Esim2. Ossi on stalkannut Mirkkua jo pari vuotta ja onnistuu vihdoin murtautumaan Mirkun asuntoon aviomiehen poissaollessa. Ossi jystää Mirkun päätä pakastimen kulmaan ja yrittää huvikseen hukuttaa tiskialtaaseen. Yrityksistä huolimatta Ossi ei saa pippeliä seisomaan vaan menettää viimeisetkin rippeet miehisyydestään. Ossi ei saa tyydytystä velton pippelin korvikkeena käytetyllä paistilastalla tehdystä urotyöstä, vaan joutuu päinvastoin psykiatriseen sairaalahoitoon käsittelemään uudelleen äitisuhdettaan. Lisäksi vuosien suunnittelutyö on vaatinut kuukausikaupalla työtunteja, jotka jäävät nyt ilman mitään korvausta. Mirkulla puolestaan kestää aikaa toipua pelkotiloistaan. Myös kasvojen uudelleen rekonstruointi on työlästä ja kallista hommaa. Puhumattakaan Italiasta hankitusta, pilalle vääntyneestä paistilastasta. Laskutoimitus Ossi -9.5 Mirkku -9.2 = -18.7. Tapahtuman voidaan nähdä kaikkineen olleen negatiivinen tapahtuma. Mirkku ja Ossi tuomitaan maksamaan korvauksia aviomiehelle hyvän tavaran turmelemisesta.

Minusta tämä kuulostaa vähintään yhtä hyvälle idealle kuin tuo "lievä raiskaus". Mitä jos kokeilis tätä seuraavat 10 vuotta? Kattois miten lähtee sujumaan... Jaa

4 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Ally pitää saada eduskuntaan säätämään meille kaikki nämä hyvät lait. On se kumma ettei poliitikot saa raiskauskuria aikaseksi. Sähläävät vain kaiken toisarvosen lainsäädännön kanssa, miettivät vaikka miten liikenteen sujuvuutta voisi kaikenlaisilla rajoituksilla vähentää.

Anonyymi kirjoitti...

Oen blogisi vakiolukija. Usein sinun juttusi paljastavat yhteiskunnassa olevia kummallisia piirteitä. Niin kuin tämäkin pakinasi.

Kiitos tästä. Kamalaa, totta ja viihhdyttävää.

*Leena*

Arjaanneli kirjoitti...

Tämä oli erinomaisen hyvä kirjotus!

Allyalias kirjoitti...

Joo, nyt tulisikin säädettyä varmaan aika mielenkiintoisia lakeja. Inkontinenssisuojat kela-korvauksen piiriin!

Leena, kiitos. Kiva, että joku viihtyy.

Arjaanneli, kiitos. Kun ehtisi kirjoittaa tännekin vähän useammin.