maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Liika on jo liikaa!

Katkera kotirouva on n. 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Kesä oli silloin jo melkein lopuillaan ja lämpöä oli hyvä kun viisitoista astetta. Pihakoivun lehdissä oli jo siellä täällä keltaista. Siksi tuntuikin kuin unelta (pahalta sellaiselta), kun sinä iltapäivänä pihan poikki käyskenteli hitain askelin paljasjalkainen naapurin akka, yllään pelkkä sinikukallinen, olkaimeton uimapuku ja takapuolen verhoksi kiedottu hippikuvioinen rätti. Kädessään hän kantoi painavan oloista Siwan muovikassia.

Jähmetyin kesken puutarhakalusteiden purkamisen ja tuijotin suu auki uimapuvun rintamuksesta pursuavaa, punaista lihaa. Käsi hapuili vaistomaisesti housunpersusta. Nyt piti ensin ottaa kamerakännykällä kuva koko komeudesta. Eihän tuota muuten ukkokaan uskoisi! Sitten pysähdyin miettimään: Soitettiinko hulluille ambulanssi, vai oliko valkotakkisilla jokin oma hakujärjestelmänsä?

Tuossa vaiheessa naapurin akka huomasi minut puutarhakalusteiden lomasta kyyristelemästä. Hänen kasvoilleen levisi pöllämystyneen onnen ilme ja akka heilutti kättään iloisesti, vahvistaen entisestään käsitystäni hänen mielenterveydestään. Nousin silti seisomaan ja annoin hänen taluttaa itseni sisälle.

Akka istui pirtin pöytään sellaisella voimalla, että tuolin puupinta läpsähti läskin osuessa siihen, samaan tapaan, kuin lautanen isännän kinkkusiivun alla aattoaamuna. Naapuri veti Siwan kassista esiin ison pullon likööriä ja viittasi minua hakemaan kaapista lasit. En voi sanoa, että omatunto olisi edes soimannut. Sen verran oli akka minua tempuillaan piinannut, että päätin käyttää hänen hulluudentilaansa surutta hyväkseni. Kun käännyin lasien kanssa ympäri, oli pullon viereen ilmestynyt neljä kuvia pursuavaa valokuva-albumia. Tunsin veren pakenevan kasvoiltani muistaessani akan palanneen vastikään viikon Portugalin-matkaltaan.

Siitä alkoi iltapäivä, joka veti kamaluudessaan vertoja kovinkin tympeälle panttivankidraamalle. Akka kävi läpi jokaisen albumin hitaasti, nautiskellen. Hänen sormenkyntensä naputti käsitteillä olevaa kuvaa hänen lausuessaan jotain sen tapaista, kuin: "Tässä minä olen meidän hotelliamme lähinnä olevalla rannalla" tai "tällaisia kukkia kasvoi luonnonpuiston etelärinteessä". Join liköörilasini tyhjäksi heti, kun piinaajani suostui kaatamaan siihen täytettä. Aivoissani sumeni, aloin kuvitella kuuntelevani Kylli-tädin satua.

Vasta viimeisen albumin kohdalla havahduin. Juopuneet aivoni alkoivat yhdistää asioita toisiinsa. Eräät kasvot vilahtelivat kuvissa läpi loman: "Tässä minä, isäntä ja Amanssio ollaan sikajuhlilla", "Tässä kohtaa isännän polvivaiva äityi ensimmäisen kerran todella pahaksi. Katso, Amanssio on juuri tuomassa jääpussia hotellin resepsuunista". Aloin kuunnella akan juttuja huomattavasti tarkemmin.
"Ja sinne jäi ihana Portugali ja Amanssio", naapuri huokasi. "Tiedätkö, Amanssio antoi tämän pullon lahjaksi lähtiessämme. Mietin heti, kuinka haluan jakaa sen sinun kanssasi". Akka pyöräytti mietteissään sanan Amancio kauppakuittiin. En viitsinyt mainita oikeinkirjoituksesta, niin kovasti ämmä huokaili lemmentuskissaan. Melkein olisi käynyt sääliksi, mutta onneksi valokuvien parissa kärsityt tunnit olivat kovettaneet sydämeni.

Lopulta naapuri pakkasi kuvat ja tyhjän pullon (!) kassiinsa ja nousi. Ovella hän vielä heittäytyi kaulaani ja huokasi: "Kunpa voisin kertoa sinulle mitä kaikkea sydämessäni liikkuu!"
Minäkin huokasin - helpotuksesta. Aivoni olisivat sulaneet pienimmästäkin lisätilityksestä!
"Muuten", akka hoksasi. "Haluatko tämän uimapukuni? Se on varmaan suurin piirtein kokoasi. Minä ostin Portugalista uuden".
Menin ihan sanattomaksi kuvitellessani kaikkia niitä paljaita paikkoja, joita akka oli uimapukuunsa hieronut. Eikö naapuri huomannut minun olevan ainakin kymmenen vaatekokoa häntä pienempi? Oli naapuri hullu tai ei - minun oli ihan pakko kostaa kokemani loukkaus.

Illalla aloin kirjoittaa:

Hei sinä rakas nainen,

Oli ihana tutustua sinuun, voi rakkaani!
Toivottavasti tulet pian uudestaan luokseni
Portukkaliin! Voimme rakastella kaikki yöt.
Rakastan sinua ikuistesti.
Älä kerro miehellesi.

Rakkaasi Amanssio

Kuoreen tietenkin laitoin naapurin isännän nimen, ettei kirje varmasti menisi ohi. Tajusin tehneeni kohtalokkaan virheen vasta sulkiessani kirjekuorta. Ymppäsin pienellä tekstillä kirjeen alkuun selittävän lauseen:

Opiskelin tuossa juuri hieman suomea.

Eiväthän ne Portukkalilaiset välttämättä kaikki sentään suomea osaa!

Eipä ole naapuri tullut enää uikkareitansa kauppaamaan!


Pakinaperjantain haasteena: Ja silloin kamelin selkä katkesi. Jaa

17 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Aika kärsimystä. Vaan kilttihän se on se katkera kotirouva. Ei se muuten viitsisi valokuvia noin katella edes viinan voimalla. Voihan naapurillekin näyttää missä ne on ne hirret poikki.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmiselon ihanuus ja kurjuus tässä pakinassa loistossaan ;)

Matka-albumien täyslastillinen katselmus vaatii paitsi likööriä myös kolmiodraamaa. Ei niitä muuten jaksa, varsinkaan naapurin akan Portugalimuistelusta. Huh mikä tilanne.

Uimapukunsa kauppaaminen nostatti tuskan hien lukijan otsalle. Onneksi päästit lopussa katkeran kotirouvan pälkähästä :D Hätä keinot keksii.

Anonyymi kirjoitti...

Herkullinen tarina.Tais siis pakina. Aamun piristys tähän harmaaseen alkavaan päivään.

ipi kirjoitti...

Kiitos harmaan päivän piristyksestä!
Muistan varmasti pakinasi, jos olen aikeissa esitellä jollekin liian perusteellisesti matkakuviamme ;)

Liisa kirjoitti...

Riemastuttavan ahdistava pakina! Miksi matkoilla otetaan niin tuhottomasti kuvia, kun niitä ei kukaan ulkopuolinen jaksa katsoa ja varsinkaan kuunnella? Ellei ole itse edes käynyt siellä päinkään.

Vastaavia kokemuksia on.

Hallatar kirjoitti...

Muahahaaaaaaaaaaaaaaaaa!
Voi ei. =)

*pyyhkii naurunkyyneliä silmistään*

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän merkkiä mahtoi olla tuo likööri? Jos ilmoittaisit sen.

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, vaikka polkumme jännittävällä tavalla yhtyvät, ne erkanevat viimeistään tässä: toisten valokuviahan on suuri lysti katsella!!! Nooh... toisaalta minä saan niistä aina jänniä ajatuksia ja kuvitelmia päähäni...

Paju, vaikka valokuvista tykkään, en ostaisi naapurin uikkareita. Enenenenen!!!

Alastalo, kiva kuulla, että herran päivä piristyi!

Ipi, toivottavasti muistat myös, että jotkut todella pitävät toisten matkakertomuksista!

Liisa, minun on myönnettävä, että ennemmin menisin puukkoon kun katsoisin läpi kaikki meidän Espanjan-lomallamme ikuistetut Alhambran linnoituksen koristeleikkausten ja -maalausten yksityiskohdat.

Hallatar ratkesi taas!!! Ihan tavallinen tarina! :D

Oh-show-tah hoi-ne-ne, sen kun tietäisi. Nuorena juotiin aina minttusuklaata. Jos se oli vaikka sitten sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Missä herra???
Kyllä mä oon ihan tavan duunari!!!

Anonyymi kirjoitti...

Tiivis ja hauska. Kertakaikkisen nautittava! Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

no jopas taas Ally naurettavan pakinan kirjoitti...siis naurettavan! mun sopisi muistaa olla avaamatta konetta aamiaisella, lounaalla tai päivällisellä, kuten valitettavasti useinmiten teen...Allyn ja Susun juttujen lukeminen ja syöminen kun eivät vaan sovi yhteen! Nih! Mutta hauskaa oli!

Hansu kirjoitti...

Mainiota :) Sitä on naapurikateus ja piruilu.

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, no vaikka häiskä sitten :)

Oben, voi kiitos!!!

Oldghost, pitäisiköhän laittaa sivupalkkiin varoitusteksti... ettei vaan tule haastetuksi :)

Hansu, tätä se on! Pitäisiköhän itsekin alkaa katkeraksi kotirouvaksi...

Elegia kirjoitti...

Kiiros aamunavauksesta - nauravaisesta sellaisesta! Oli lähellä, ettei lentänyt kahvit näppikselle ;D

Minä tunnustaudun myös innokkaaksi valokuvien katselijaksi, kunhan saan katsella niitä omaa tahtiin ja minulle vastataan kysyttäessä eikä pysähdytä kertomaan romaania jokaisen kuvan kohdalla (vaan silloin kun MINÄ haluan) :D

Varapygmi kirjoitti...

Mahtava juttu, matti ja teppo.

Anonyymi kirjoitti...

No siis kyllähän minäkin hermostuisin ja loukkaantuisin jos joku tarjoaisi uimapukua kokoa XXL ämmän takapuoleen.
(Tai voi se jossain ihmemitoituksessa olla älläkin, mutta silti.)
Valokuvathan ovat tämän loukkauksen rinnalla pikkujuttu.

Allyalias kirjoitti...

Elegia, sittenhän meitä on kaksi! On yllättävän hankala löytää ihmisiä, jotka pitävät toisten kuvien katselusta :)

Kiitos, Pygmi!!!

Mk, sama täällä. Sellaista veristä loukkausta ei kestäisi kostamatta!!!