Mielikuvamurhailua

Blogitapaaminen osa 7/6: Nosta malja kuolemalle, Kukkis!

(Katso myös blogitapaaminen 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7/1, 7/2, 7/3, 7/4 ja 7/5 (viimeisen maljannoston kommenttilaatikosta Kukkiksen ja Isopeikon kommentit), sekä Offsetin rooli.)

Kukkis juoksi käytävillä yrittäen piilotella viisitoistasenttisiä kulmahampaita käsillään. Oli ollut sattumaa, että juuri hän oli löytänyt Liisan tomumajan portaiden alta. Edes Liisa, aineettoman blogihahmon muodon omaksuneessa tilassaan, ei tuntunut yhtään tietävän, mitä hänelle oli tapahtunut. Mutta nyt Kukkis oli mennyt hörppäämään sitä huumaavaa juomaa, josta oli vannonut pysyvänsä erossa. Ja hän janosi lisää.

Kukkiksen suunnitelma oli selvä; hän houkuttelisi jonkun blogihahmon mukaansa Liisan ruumista katsomaan ja imisi sitten tuon ihanan nesteen uhrinsa verisuonista. Mutta missään ei näkynyt ketään. Kukkis käveli hiljaisia käytäviä himosta täristen. Ehkä hän ottaisi Katriinan... Hänen verensä oli varmasti huumaavan täyteläistä.

Aulasta kuului ääniä ja Kukkis kurkisti varovasti oven raosta. Suuri lauma blogihahmoja oli kerääntynyt tuijottamaan valtavaa karvakekoa, joka oli ilmestynyt lattialle.
- Hyi! En ole koskaan nähnyt noin paksuja ja pahanhajuisia karvoja, tai paremminkin jouhia, Alma sanoi nenäänsä nyrpistäen.
- Tämän täytyy olla jotain sairasta pilaa! Aalo huusi nenäänsä pidellen ja kääntyi oksentamaan boolimaljaan.

Blogihaamut nauroivat muiden nyrpistelylle. Heidän hajuaistinsa oli käännettävissä pois tarpeen vaatiessa. Liisa ilakoi muuttunutta olemustaan ja lennähteli ilmassa, kuin pääskynen keväällä. Mutta Kukkis hiipi pois. Edes hän ei ollut niin himojensa sumentama, että olisi napannut uhrinsa suoraan laumasta.

Kukkis harhaili käytävissä ja äkkäsi riemukseen eräässä huoneessa istuvan, suojattoman hahmon, joka katsoi hiljaa ikkunasta. Kukkis tunsi jo hieman pehmenneiden kulmahampaidensa pongahtavan iskuvalmiuteen. Hän hiippaili hahmoa kohden ja paksut sylkinorot valuivat hänen suupielistään.

Hän huomasi liian myöhään, että hahmo oli taiten kyhätty ansa; elävän näköinen nukke, joka oli laitettu paikalleen, kuin häntä varten. Jostain katon rajasta tipahti lähes sormen vahvuinen karva hänen nenälleen. Hän katsahti ylöspäin ja ehti nähdä vain tumman vilahduksen ennen kuin jätti maallisen hahmonsa ikuisiksi ajoiksi.


Tämän tarinan myötä toivotan hauskaa pääsiäistä kaikille suklaan turvottamille elostelijoille (sekä niille friikeille, jotka eivät pidä suklaasta)! Tarina jatkuu taas ensi numerossa... Jaa