Elämän viimeinen todistus, muistokirjoitus.
Johtava pohjoisen juhlakulttuurin tutkija on poissa.
Pohjoisen juhlakulttuurin tutkijana tunnetuksi tullut Ally Alias (ikuinen fil.yo) menehtyi viime sunnuntai-aamuna 88 vuoden iässä.
Alias ehti elämässään toimia monissa rooleissa, joista hän itse kuvasi tärkeimmäksi äitiyttään. Hän omisti nuoruutensa vuodet lastensa kasvattamiselle ja opiskeli ohessa huterasti kirjallisuutta ja muita yhtä turhia aineita. Tässä elämänvaiheessa Aliaksen erakkoluonne alkoi nousta esiin ja vapaa-aikansa hän vietti lähinnä tietokoneen ääressä näpytellen.
Työuransa Alias aloitti siivoojan ammatissa. Tästä ajasta ei ole säilynyt juurikaan muistoja tai kertomuksia. Tuntuu, kuin Alias olisi työskennellyt näkymättömänä. Ainoastaan eräs K-kauppias muistaa kertoa Aliaksen murtaneen hänen nenäluunsa jonkin seksuaaliseen häirintään liittyvän väärinkäsityksen seurauksena.
Ally Aliaksen työuran merkittävimpiä käänteitä oli pääsy samaisen K-kaupan kassaksi. Näihin päiviin asti on säilynyt huhuja, joiden mukaan Alias olisi saanut himotun työpaikan joko reittä pitkin kiipeämällä tai kiristämällä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Alias oli työhönsä täysin epäpätevä.
Alias osoittautui kuitenkin ilmiömäiseksi lahjakkuudeksi uudessa ammatissaan. Hän oli mukana legendaarisessa Leenu, Liinu ja Tiinu-kassaketjussa. Ketju muistetaan kenties parhaiten päivästä, joka tunnetaan nykyisin nimellä Jonottoman vappuaaton ihme.
Menestyksekkäästä työurastaan huolimatta Ally Alias ei saanut tyydytettyä kunnianhimoaan kaupallisessa ammatissa. Hän alkoi kiinnostua yhä enemmän juhlakulttuurin tutkimisesta, kuten veren perinnön puolesta oli ollut odotettavissa (isä V. Alias pohjoisen juhlakulttuurin tutkija 1960-2000 ja äiti S. Alias pohjoisen juhlakulttuurin tutkija 1995-2010). Aluksi Alias tutki juhlakulttuuria vain harrastuksenaan, mutta onnistui pian rakentamaan menestyksekkään uran ikikiintoisan aiheen parissa.
Aliaksen terveys petti kymmenisen vuotta sitten, osittain työuupumuksen johdosta. Siitä huolimatta Alias käytti kaiken liikenevän aikansa juhlakulttuurin tutkimiselle. Hänen taloudellinen panoksensa tutkimukselle on ollut mittaamaton. Vanhuuden päivinään hän koulutti ja osin rahoitti sellaisia juhlakulttuurin tutkija-legendoja, kuten Alamaan Reksa ja Tinneri-Pate.
Alias kirjoitti koko elämänsä havaintojaan juhlakulttuurin eri ilmiöistä. Hänen omaisensa ilmoittivat tiistai-aamuisessa lehdistötilaisuudessa tuhonneensa Aliaksen jälkeensä jättämät tuherrukset.
Voimme sanoa, että Ally Alias toi värikkään lisän pohjoisen pallonpuoliskomme juhlakulttuuriin. Muistoissamme Ally Alias - juhlakonsertti järjestetään sunnuntaina Räkä-Iivarin pubissa. Kaikille halukkaille tarjotaan mahdollisuus omistaa tälle värikkäälle persoonalle haluamansa karaokekappale. Ilmainen sisäänpääsy!
Muistokirjoitus on vastaus sekä Pakinaperjantain viikon haasteeseen, että HeidiR:n muistokirjoitushaasteeseen.
Jaa
30 kommenttia:
Ally Alias oli pohjoisen pallonpuoliskon perinteiden vaalija sydänjuuriaan myöten ja hänen hulvaton, mutta traditioita kunnioittava elämänasenteensa, äidinrakkaus ja laitapuolen kulkijoiden kunnioitus, tekivät tästä melkein maisterista Rotuaarin dosentin.
"Kaikille halukkaille tarjotaan mahdollisuus omistaa tälle värikkäälle persoonalle haluamansa karaokekappale."
Minä valitsen - muistoa kunnioittaen - Katri-Helenan "Älä elämää pelkää..." :)
Ally Alias muistetaan myös hurtti huumoristaan joka ilmeni erittäin hyvin hän useissa Blogistaniaan kirjoittamissaan teksteissään.
Kappale Karaokeen:Viikatteen
Kaiho de Gracê
Talven selkä käy jo kumaraa, maalis huhdiksi kallistuu
Routainen ruotokin jo sulamaan, valoa vasten luhistuu
Saapuu lumen jälkeen linnut etelän, kunnaille vehreyttä laulamaan
ja viimein tuntuu että selätän hartiat huolten lattiaan
Mut kuolen tai en
on kaipuun määrä tasainen
Oksain haaraan nousee pesät kottarain, vihreys torppaa suojaamaan
vaan miks säilyy juonteet otsallain, ei käy hymy kuoppaa kaivamaan
Kuolen tai en
on kaipuun määrä tasainen
Tää vain kikittää. Niin vakavaa ja niin surkuhupaisaa. Nuo nimet! +
Yy, kaa, yy, kaa, koo:
"Sain kuulla että Tornator jo romutettu on
mä itse tunsin kokeneeni saman kohtalon
eipä ollut virkaa enää
tumma puna peitti nenää
ja rannalla mä yksin istuin nousuun Auringon
kun lähelleni näin mä naurulokin kaartavan
niin tiesin että jotakin nyt vihdoin oivallan:
Siinä sielu on sen miehen
jonka työt jää puolitiehen
ja joka kaiken rakentaa vain varaan unelman
Mut albatrossi joka lepäämättä liitää
se sinun sielusi on juuri kukaties
kerrain lailla sen saan vapaana myös kiitää
jos teen työni kuten vanha merimies (merimies)
jos teen työni kuten vanha merimies"
(Tarvinneeko sanoa että J. Vainio... eräs toinen sanojen kanssa leikkijä ja virneveikko)
Sivuaskel, kiitokset kauniista muistosanoista. Ja Kantri Helena kuuluu tietenkin jokaisen itseään kunnioittavan karaokemuistokonsertin aloitusbiisiksi!
Alastalo, pitääpä ihan kuunnella tämä muistolleni omistettu biisi. Viikate on minulle suhteellisen tuntematon tuttavuus, mutta kiinnostus on herännyt jo aikaisemmin huomattuani sinun kuuntelevan sitä aika usein.
Tiivi, vakavaa ja surkuhupaisaa... niin kuin elämäkin!
Pikku Sue, oi kiitos! Tuo biisi on sekä mahtava karaokevalinta, että suosittu syvällä juhlakulttuurin ytimessä tutkimustaan tekevien keskuudessa.
vetoomus
Koska olen Allya tuhat kertaa vanhempi,huojun hänen hautajaisissaan tuulen henkäyksenä. Hautajaiskaraokesta en voi millään jäädä pois. Olen tänään lihaa ja verta (vielä), ja tiedän, että eteerinen henkäykseni (sitten) pursuaa syvää kiitollisuutta hänen tutkivaa journalismiaan kohtaan. Hän tarttui ihmisiin ja ilmiöihin herpaantumattomalla tarkkanäköisyydellä. Kun häneen törmäsi, maailma järkkyi: ihmispoloisten palaset asettuivat oikeaan valoon. Mikään inhimillinen eikä eläimellinen ollut hänelle vierasta. Kukaan ei päässyt itseään pakoon, kun Allyn kohtasi. Vaikka tuli tuhosi hänen tutkimuksensa, ne palavat ikuisesti mielissämme kuin haaksirikkoisten tulipatsas Kaivopuiston nokassa eksyneille.
Kiitos, Ally. Olen nyt syvässä liikutuksen tilassa. Huomaan eläväni täysin keuhkopalkein, ja kaipaan niin Sinua, iäti. Älä kuole, älä, koskaan, ettei minulle, nurkasta reväistylle, käy näin:
Mustalaiseks olen syntynyt, koditonna kuljeskelen nyt...
Luonnonlapsi mitä huolinkaan
kunhan Allyn nurkassa ilakoida saan.
Kiitokset kaunoisista muistosanoistasi Paju. Minä täällä jo lähes vuodatan ennenaikaisia itsesäälisiä kyyneliä oman poismenoni johdosta. Ja alakuloisten melodioiden tahdissa!
Aivan älyttömän hauska! Hihittelin monta kertaa, mutta en nyt kuitenkaan ala siteerata hauskimpia kohtia.
"Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku" taistelee kenen ja minkä tahansa kanssa pohjoisen juhlakulttuurin kansallislaulun asemasta. Vedän sen. Treenasin jo eilen.
Tämä oli kyllä hyvä.
Aika vauhdikasta tutkijanelämää Alias vietti. "Rakastan elämää..." sopinee tähän.
Ally Alias on tainnut olla melkoinen monipersoona. Kai hänen lapsensa jatkat juhlakulttuurin tutkimista?
Kukkis, pitäisi ollakin enemmän muistokirjoituksia, jotka pistävät nauramaan. "Ei tippa tapa" on kerrassaan loistava valinta muistokonserttiin. Ja sitten kun se olisi vielä tottakin... :)
Neulekirppu, tuon "rakastan elämää"-biisin saattaisi jokin tosikompi ruumis ottaa kettuiluna :) Upea valinta lauluksi. Toivon täten, että tämä laulu säästetään muistokonsertin finaalibiisiksi.
Hansu, tämä juhlakulttuurin tutkijan homma on sellainen, että se usein periytyy sukupolvelta toiselle. Joten uskonpa, että ainakin toinen lapsista tulee jatkamaan pohjoisen juhlakulttuurin tutkintaa.
Sinä olet kyllä mestari!
Tottakai se on todistus ja viimeinen.
Huippuakka! :)
Jaaha, jääkö se pakollinen biisi sitten minun kontolleni? Oolrait, häät tai hautajaiset, Alatalon "Ihmisen ikävä toisen luo" kruunaa illan!
Minäkin kunnioitan vainajan toivetta eli en karaokeoi, mutta lainaan suuta suurempaa, joka runosi:
Monta päivää juotuaan
pessimisti tuskissaan
tuumii: on jo, jukoliste,
saavutettu päätepiste.
Nuoranpätkä kourassaan
hiipi nurkkaan kuolemaan.
Mutta toiset, nähtyään
yhden poissa pöydästään
syvämissä syvä hätä
alkoi etsiskellä tätä.
Löytyi poika nurkastaan
vainajana suorastaan,
mutta saatuansa spriitä
virkistyi hän jälleen siitä.
Kohottaen lasiaan
lausui: veljet, asiaan.
(Heikki Asunta: Pieni episodi). Että näin, ystävät, jos nirpaksi heittäydytään voi pojan tilalle vaihtaa tyttö ja siskot! ;D Eli näin muistoa kunnioittaen ja hilpeästi naureskellen...
HeidiR, en tiedä mikä taika tässä on, mutta usein nämä erilaiset haasteet tuntuvat sattuvan juuri oikeaan saumaan.
Almamaria, tietenkin! Kuinkahan se ei ole tullut vielä ilmi? Nyt alkaa jopa tuntua suhteellisen hyvältä olla poissa noista bileistä. Alatalo ei ole ehkä IHAN ykkössuokkari...
Polgara, upeaa!!! En ollut tuota kuullutkaan aikaisemmin, mutta se on vissi ja varma, että opettelen tämän ulkoa ja siteeraan aina vähänkään sopivan tilaisuuden tunnen. Ah, ja taas olen onnellinen siitä että olen elossa!
mua kai rupes itkettään. yhdet vielä ja sitten lasku.
Pyysin kerran yhtä nuorta neitosta selittämään mihin genreen Viikate kuuluu. vastaus oli "itsesääli heviä". No ei se nyt ihan heviä ole mutta kylläkin tuo itsesääli osuu kohdalleen.
Akkakin kunnioittaa ihaillen Allin muistoa, eläköön Alli, eläköön!
Oliko Ally Leenu vai Liinu?
Baarikärpästä voisin karaokessa tapailla.
Hopola, hyvä ehdotus. Ilman tuota ei voisi olla kunnollista muistokonserttia. Toivomukseni on, että tuo vedetään humalaisenremakkana yhteislauluna.
Alastalo, pakko myöntää, että pelkästään tuon itsesääli-hevin käsitteen innostamana tuskin ostaisin Viikatteen levyä. Mutta mielenkiintoni on kyllä herännyt.
Akka, ei muuta kun muiden sekaan ja tuokkonen nenän alle!
Tuima, jälkipolville ei jäänyt tietoa siitä, mikä Ally oli. Ehkä joku vanha laulajanainen jossain kertoo vielä tätä tarinaa, mutta häntä ei ole toistaiseksi löydetty.
Baarikärpänen sopii mainiosti juhlaan, kuin juhlaan ja sitä voi laulaa muutenkin! Varma valinta muistokaraokeen!
Mahtava peräsin ja pulleat purjeet!
Näin me haluamme muistaa häntä, jonka nimeä en nyt muista, mutta jonka takia me olemme täällä vai tultiinko me vaan baariin kaljalle, häh?
Noh, otetaan!
Susu, aiwan sama, kunhan viina virtaa ja kansamme kollektiiviseen tietoisuuteen iskostuneet kappaleet raikaavat.
Ja tupakaksikin saa pistää sitten minun juhlissani!
Tässä muistokirjoituksessa on ideaa. Se on hauska ja kantaaottava samalla kertaa. Minusta kassaneitien ketjun vertaaminen jääkiekkoilijoiden Tupu, Hupu, Lupu ketjuun on hieno. Se, että kaupan kassaa sanotaan ammatissaan ilmiömäiseksi lahjakkuudeksi, tekee tästä kirjoituksesta puhuttelevan ja postmodernin.
Koska en osaa humppalauluja laulan virtuaalivirren 622 - Minä vaivainen vain mato matkamies maan. Se on hieno virsi.
Tuomo, kiitokset palautteestasi. Olen erityisen iloinen, että tartuit tuohon kassaneitiasiaan. Olen miettinyt viime aikoina paljon työtä, ihmisen arvoa työntekijänä, ihmisenä, yhteiskunnan osana.
Onko tärkeintä olla mahdollisimman suureksi hyödyksi yhteiskunnalla, vai tehdä asioita, joista saa eniten omalle elämälleen? Vai kenties jotain siltä väliltä?
Jääkiekkoilijan ja kassaneidin ero on siinä, kuinka paljon heitä arvostetaan.
Tarvitseeko olla supersankari ollakseen supersankari?
Kiitokset virrestä. Se sopii tilaisuuteen mainiosti. Sitä paitsi virrethän olivat karaoke ennen karaokea :)
Hmm... mielenkiintoinen idea. Kirjoittaa muistokirjoitus itsestään, vaikkakin virtuaalisesta itsestään. Mitähän sitä haluaisi itsestään muistettavan.
Isopeikko, laadi toki sinäkin oma muistokirjoituksesi. Tällä kertaa en jaksanut haastaa ketään, mutta lukisin toki mielenkiinnolla muidenkin muistokirjoituksia :)
Jotain siltä väliltä (vrt.pohdintasi Lindgrenin kommenttiin). Kaikkein hedelmällisintä yhteiskunnan toimivuuden ja yksilön edun kannalta olisi kaiketi se, että tekee riittävän määrän työtä jotta omalta osaltaan auttaa yhteiskuntaa toimimaan ja sitä kautta palauttamaan ihmisille esim. julkisten palveluiden kautta hyvinvointia. Vuorovaikutusta tälläkin tasolla.
Almamaria, hyvin kirjoitettu! Tämän homman pyörimiseen tarvitaan jokaisen panosta ja ihminen saa tyydytystä myös siitä, että voi toimia yhteiseksi hyväksi.
Toisaalta ihminen työskentelee varmasti tehokkaimmin ja eniten hyödyttäen sellaisella alalla, johon tuntee kiinnostusta ja työssä, jossa viihtyy.
Räkä-Iivarissa raikukoon kypsän naisen 88 vuoden ikään ehtineen Ally Aliaksen kunniaksi: Aikuinen nainen!
Olipa harvinaisen harvinainen nekrologi (nekroblogi?). Tällaista sen olla pitää eikä mitään unettavaa cv:tä!
Kutuharju, 88-vuotias ruumis alkaa tosiaan täyttää aikuisen naisen määreet... vähän liiankin kanssa! Kiitos aikuisesta naisesta!
Nekroblogi... Sellainen taitaa vielä puuttua blogistaniasta. Mitähän kaikkea sellainen pitäisi sisällään?
Lähetä kommentti