perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Pakinaperjantain aihe on lasten satu

Vanha nainen ja mörkö

Olipa kerran vanha nainen, joka istui kaiket päivät mökissään kirjoittamassa tarinoita. Tuli kevät, tuli kesä, tuli syksy, talvi ja sitten kevät taas, mutta nainen istui mökissään ja kirjoitti. Mutta eräänä päivänä nainen ei kirjoittanutkaan. Hän joi vain kahvia ja katseli ulkona pensaan juuressa hyppeleviä lintuja. Hänen ajatuksensa olivat kääntyneet pään sisään ja hän etsi kuumeisesti jotain muistinsa eri lokeroista.

Kaikki naisen ajatuksissa elelevät möröt ja muut kummat öttiäiset heräsivät nokosiltaan ja alkoivat voivotella äänekkäästi ja pyöriä omissa lokeroissaan. Mutta nainen ei välittänyt vastalauseista, vaan jatkoi etsimistä. Lopulta möröistä kaikkein suurin rykäisi ja sanoi möreällä äänellä:
- Mitä ihmettä sinä nyt puuhaat? Miksi et anna meidän nukkua?
- Nukkukaa vain, nainen vastasi. - Tällä kertaa en etsi teitä. Minun pitää löytää jotain söpöä. Ehkä muutama halinalle. Minun pitää kirjoittaa satu lapsille. Eikä se saa olla yhtään pelottava.
- Mutta sehän on EDESVASTUUTONTA!!! suuri mörkö huusi ja kaikki pienemmät möröt ja öttiäiset, jopa nainenkin vaikenivat säpsähtäen.

Mörkö nousi seisomaan silmiään pyöritellen ja astui muutaman askeleen eteenpäin, jotta kaikki voisivat ihailla sen suurta, mustaa olemusta.
- Antakaapa kun minä kerron teille tarinan, se sanoi.
Kaikki möröt ja muut öttiäiset rauhoittuivat kuuntelemaan ja vanha nainenkin unohti hetkeksi satunsa ja halinallejen etsinnän.

- Olipa kerran kaksi ihmistä, joilla oli kummallakin oma mörkönsä. Toisen ihmisen mörkö oli sellainen joka laittoi pelkäämään kaikkea. Se ihminen pelkäsi lintuja, koppakuoriaisia, hämähäkkejä, jopa toisia ihmisiä. Jos jossakin rasahti, hyppäsi ihminen kirkuen kattoon. Siitä eivät naapurit pitäneet, mörkö huokasi.
- Entä se toinen ihminen? joku huusi pikkuöttiäisten joukosta.
- Se toinenpa ei pelännyt yhtään mitään, mörkö sanoi.
- Hänellä olikin kiltti mörkö, nainen tuumi ja mietti pitäisikö hänen kirjoittaa satu kiltistä möröstä ja rohkeasta ihmisestä.
- Eihän meitä muunlaisia olekaan. Mutta se pelkäämätön ihminen olisi voinut olla toista mieltä siinä vaiheessa, kun se piti köyttää kiinni tuoliinsa. Se nimittäin katkaisi kätensä tai jalkansa melkein joka päivä kun ei tahtonut varoa yhtään mitään.
- Sepä kurjaa, nainen mietti.

- Mutta kävi niin, että näistä kahdesta ihmisestä tuli naapuruksia, mörkö jatkoi. - He eivät tienneet toisistaan, mitä nyt peloton kuuli joskus pelokkaan kirkaisut seinän läpi. Mutta möröt tiesivät toisistaan ja tapasivat salaa silloin kun ihmiset nukkuivat. Välillä he kävivät yhdessä tekemässä ihmisilleen unia. Ja niistä unista tuli paljon parempia, kuin kumpikaan möröistä olisi pystynyt tekemään yksin.
Lopulta ne päättivät muuttaa yhdessä asumaan kummankin ihmisensä päähän (möröt voivat tehdä mitä vaan, jopa olla monessa paikassa yhtä aikaa). Ne nukkuivat vierekkäisissä lokeroissaan ja kun toinen mörkö heräsi, heräsi aina toinenkin. Niinpä, kun pelokkaan pelko heräsi, havahtui pian myös rohkeus. Ja pelottoman uhkarohkeuden herätessä heräsi pelkokin. Ja niin ketään ei enää köytetty tuoleihin, eikä kenellekään lähetetty vihaisia lappusia, joissa valitettiin jatkuvasta kirkumisesta.
- Siis, iso mörkö sanoi. - Älä jätä pelkoa pois. Älä varsinkaan lasten sadusta. Sillä kukaan ei tiedä mitä siitä saattaisi seurata.

Sitten mörkö astui tuhahdellen takaisin omaan lokeroonsa, kävi makuulle kädet puuskassa ja esitti nukkuvaa. Ja nainen huomasi että ison mörön vieressä oli tilaa toisellekin suurelle mörölle.
- Teetkö sinä minulle pelkoa vai rohkeutta? nainen kuiskasi hiljaa mörön korvaan, mutta mörkö ei vastannut.
Silloin vanha nainen huomasi, että mörön viereen oli varissut punaisia, mörkömäisiä karvoja ja arvasi, että pian tuon suuren mörön viereen muuttaisi uusi asukas, aivan niin kuin mörön tarinassakin. Ja vanha nainen oli hyvillään, sillä hän tiesi nyt että tuhmia mörköjä ei ollut olemassakaan.

Ja siitä lähtien, aina kun vanha nainen kirjoitti satuja lapsille, hän piti erityisen visusti huolen siitä että sadussa oli mukana sekä rohkeus, että pelko.


Pakinaperjantaihin
Jaa

22 kommenttia:

Muikku kirjoitti...

Vaan olipas ihana mörköjuttu!

allyalias kirjoitti...

Muikku, kiitosta vaan :)

Elegia kirjoitti...

Oh, ihastuin tähän ihan tuhottomasti <3 Tämä on mielikuvituksellinen ja opettavainen satu.

Sinun lapsella varmaan on mukavaa, kun saa kuulla uniikkeja satuja omalta äidiltä! Kai luet tämän pikkuisellekin joskus? =)

Alastalo kirjoitti...

Tämä satu oli täyttä asiaa. (oliko se edes sitten satu?) Tota pelko juttua minäkin tässä olen funtsinut. Kuinka kirjoittaa satu jossa ei saa pelätä eikä jännittää? Täytyy vielä laittaa mielihu...siis mielikuvitusta vireille. Hmm...
Sinä onnistuit kiertämään tuon ongelman näppärästi! Hienoa!!!

Hansu kirjoitti...

Suloista. Taas naapurukset, tällä kertaa mörkö mukanaan. Tässähän oli opetustakin mukana.

Nainen on varmaan kirjoittanut oivaltamisen jälkeen paljon hyviä tarinoita.? vai?

allyalias kirjoitti...

Elegia, kiva kun tykkäsit. Olen kova kertomaan lapsille satuja omasta päästäni. Ehkä kaikkien aikojen suosituin satu on ollut kertomus tupakkaprinsessasta, joka on saanut monta eri muotoa.

Alastalo, minä uskon että saduilla on tärkeä tehtävä lapsen elämässä. Satuja kuunnellessaan lapsi saa sanoja omille tunteilleen.

Hansu, mikähän minulla onkin, kun nykyään mietin vain naapureita. Pitää kyllä kirjoittaa jotain vaikka erakosta, ettei mene ihan naapurisuhdejutuksi koko blogi :)

Akkapaha kirjoitti...

Voi Alli, siult sitä herkkyyttä löytyy, sie se ain pistät aattelemmaa.

Pikku Sue kirjoitti...

Suloinen. Pidän mörkösaduista. Kuvaamistasi möröistä syntyi mielikuvasekoitus muumilaakson mörköä ja Kurennemen Ukulia (pieni olento, joka asuu ullakolla). :)

Hallatar kirjoitti...

Kuului kauheaa mörön mörinää...=)
Ei tämä ollut kauhiaa. =)

allyalias kirjoitti...

Akkahyvä, kiitos sanoistasi. Fiksut aivot saavat kyllä virikkeitä vaikka millaisista räpöstyksistä :)

Pikku sue, meillä kotona pelätään tällä hetkellä Muumilaakson mörköä, mutta siitä huolimatta pitää saada kuulla kaikki jännittävät Muumilaakson tarinat.

Hallatar, ei sitä kannata kovin kamalaa kirjoittaakaan, tuolla viisiin iltasaduksi. Etteivät mene pikku piltit ylikierroksille.

Salka kirjoitti...

Oi, miten ihana mörkösatu!

Isopeikko kirjoitti...

Tämä on hyvä allytarina :) ja jo ollakseen allytarina tarinan tarttee olla aikahyvä :)

Tuima kirjoitti...

Oikein oivallettu sadun sisältö.

allyalias kirjoitti...

Kiitos, Salka. Möröistä ei taida saada satua ilman että siinä ei olisi jotain ihanaa.

Isopeikko, vai allytarina :) Kiva kun tykkäät tarinoistani.

Tuima, satuja on kiva kirjoittaa ja kertoa. Ne saavat olla ihan hönttejäkin, kunhan ovat rehellisiä. Lapset haistavat tuollaiset asiat.

SusuPetal kirjoitti...

Minä olen varmaan jotenkin vajaa, kun en pidä satujen lukemisesta, enkä niiden kirjoittamisesta.
Tämän kyllä luin:)

Varsinkin eläinsatuja inhoan, en kestä inhimillistettyjä eläimiä opettamassa jotain elintärkeää ihmisen tietää.
Prinsessasaduistakaan en tykkää. Enkä noita-akkasaduista.
Hmm, niin kuin totesin, olen vajaa tässä suhteessa. No, yritän jatkaa elämistä kanssani.

allyalias kirjoitti...

Susu, minä taas olen aina rakastanut lasten satuja. Ehkä siksi koska en ole koskaan pääsyt laskeutumaan lapsen tasolta aikuisen sellaiselle.

Mutta kyllä ilman satujakin pärjää :)

paju kirjoitti...

Elämä on yhtä sekä ettää. Vuoroin ollaan niin rohkeita, ettei mitään rajaa, vuoroin hirvittää niin että tekee mieli ryömiä maan alle.

Molempi parempi -mörkösatu loihti esiin kivat naapurukset pään sisältä ;)

allyalias kirjoitti...

Paju, pelossa ei ole mitään pelättävää.

Kutuharju kirjoitti...

Niin, pelko suojelee! Hyvin toit esiin sen etteivät ikävätkään tunteet ole 'turhia', ja pelolla on tehtävänsä. Balanssia, balanssia, sen hakemistahan tämä elo on.

allyalias kirjoitti...

Kutuharju, samaa mieltä. Minulle tuo tasapaino ei ole ollut kovin pysyvä olotila. Pelkoakin tulee vielä pelättyä :)

Sulfidi kirjoitti...

Tämä oli kertakaikkiaan hieno ja opettava tarina/satu ettei kaiken pidä olla pumpulilla pehmustettua kunhan on onnellinen loppu ja niinhän tässä kertakaikkiaan olikin. :D :D

Ja tässähän oli hienoa asioiden käsittelyä suoraan muttei pelottavasti ollenkaan.

Hyvä Ally!

allyalias kirjoitti...

Kiitokset sanoistasi Sulfidi!