perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Aamujen aikaa - voi tuota ihanaa aamujen taikaa!



Heräät aamulla. Olosi tuntuu raihnaiselta. Joka paikkaa kolottaa ja haiset pahalle. Nouset ylös ja ihmettelet kuinka pieneltä sänkysi näyttää. Huomaat kaikkien muidenkin huonekalujen muuttuneen pienemmiksi. Ovenkarmeihin törmäillen ja suuren kolinan saattelemana ryntäät aamupuuhiisi.

Eteisen kokovartalopeilin kohdalla pysähdyt ja kumarrut kaksin kerroin nähdäksesi kuvajaisesi paremmin. Olet alkanut puskea karvaa kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista. Kirkaiset järkyttyneenä. Säikähdät ääntäsi joka on yön aikana muuttunut jonkun toisen ihmisen ääneksi. Peität uuden huudon kouriksi muuttuneilla käsilläsi.

Aamiaisesta selviytyminen kestää puoli tuntia normaalia pidempään. Sinulla on nälkä. Joudut juomaan 3 litraa maitoa ja syömään 10 juusto-kurkku-kinkku-maapähkinävoileipää ennen kuin tunnet itsesi kylläiseksi.

Olet jo myöhässä kun alat pukea päivävaatteita päällesi. Housusi ovat muuttuneet yön aikana polvihousuiksi, paidan helman alta pilkistää napa. Onnistut metsästämään kaapin perältä jotkin sukulaissedän nuhjaannuttamat oksennuksenruskeat trumpettihousut ja ruudullisen paitapuseron. Tiedät joutuvasi pilkan kohteeksi olettaen, että kukaan edes tunnistaa sinua muuttuneessa ulkomuodossasi.

Tiedät että vaikka selittäisit tapahtuneen perheellesi, kaikki syrjäytettäisiin vain olankohautuksella. Ei puhettakaan sairaslomapäivästä tai myötätunnosta. Saat joka tapauksessa kuulla valitusta ratkeilevista housunsaumoista, yleisestä epäsiisteydestä, myöhästelystä ja muista piittaamattomasta aamukolistelusta, sekä tietenkin jääkaapista, jonka olet tyhjentänyt täysin mielivaltaisesti ja muiden nälästä piittaamatta.

Eikä tämä tarina ole mikään mielikuvituksellinen tieteiskertomus. Muistelepa vain omaa murrosikääsi!


Tämä pakina on omistettu pojalleni 7thsonille, jonka huoneesta tulee joka aamu esiin pikkuisen erinäköinen jätkä. Älä luulekaan etten muista miltä murrosikä tuntui!

Pakinaperjantaissa on aiheena aamutoimet.
Jaa

23 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Tää on niin ihana. Murrosiässä on tosiaan kafkamainen tunnelma.

paju kirjoitti...

Kolmen litran maidon kittaaminen on tuttua. Sitä teki poika, ja sitä tein minäkin murrosiässä, vaikkei tuolloin kotona jääkaappia ollut. Keittokomerossa ja ikkunalasin välissä kävi vilske, kun perheenjäsenet kurkottivat maitokannusta perusjuomaa lasiinsa.

Yksi synnintunnustus: en tajunnut esikoisen kasvamista. Vasta vuosien perästä hän kertoi että nukkui liian lyhyessä rautasängyssä jalat kippurassa. Miten siitä niin äkkiä tuli niin iso? Hidas äiti ei perässä pysynyt.

Tarinasta huokuu ymmärrys murkkua kohtaan, niin se ikä oli ja on.

Hansu kirjoitti...

Ihanaa aikaa, murrosikä. Ei ole kokemusta pojista, ei ole veljiä niin en tiedä sen kummemin poikein murrosiästä. Tytöillä menee päin vastoin, aamulla syödään yhä vähemmän, ettei vaan liho.

allyalias kirjoitti...

Saara, murrosikä on kyllä merkillistä aikaa. Harmi vaan kun aikuisena ei enää aina jaksa käsittää kuinka kummaa se olikaan.

Paju, meillä tuppaa kaikki jäämään myöskin pieneksi. Pojan jalka on kokoa 45 tällä hetkellä, mistä voi arvata, että kenkäkaupassa joudumme asioimaan jatkuvasti.

Hansu, minä olin onneksi ihan normaalilla ruokahalulla varustettu myös murkkuna. Laihdutusobsessiot ovat vasta aikuisiän juttuja. Tyhmemmäksihän sitä kai iän myötä kasvaa...

Alastalo kirjoitti...

Tätä oli hauska lukea. Makeaa murkkuikää. Mainiosti kuvailtu aika.

Salka kirjoitti...

Minä jo arvelin että oliko Isopeikko käynyt yökylässä :D

katriina kirjoitti...

Hyvä tarina taas! Mistään hinnasta en palaisi takaisin tuohon vaiheeseen noin 13-vuotiaaksi.

varsuli kirjoitti...

Joo murrosikä se on niin suositeltavaa. Talia tunkee niin pahasti, että iho kiiltää öljymäisesti ja sillä öljyllä voisi paistaa lättyjä. (Mausta en tiijä, mutta väliäkö tolla.)

allyalias kirjoitti...

Alastalo, helppo kuvata kun murrosiän ruumiillistuma asuu samassa taloudessa.

Salka, kunpa olisikin, mutta tällä kertaa kyseessä on oma huumorillinen ja äreä poikaseni.

Katriina, olen aivan samaa mieltä. On väärin että niin nuoret joutuvat käymään läpi niin hankalan vaiheen.

Varsuli, onneksi murrosikä on ennen pitkää ohi ja ihminen pääsee nauttimaan elämästään. Yritähän kestää siellä! :)

Sulfidi kirjoitti...

Tämä sai aikaan muistoja.. :D

Niinkuin hyvän kirjoituksen kuuluu tehdäkkin!

Maitoa meni todellakin USEITA litroja päivässä ja siitä joskus sai kuulla nurinaakin että TAAS on maito lopussa! Vieläkin menee muttei niin paljon..

Isopeikko kirjoitti...

Jonain iltana, kun sitä vähiten odotat, tulee peikko yökylään, nyt kutsuttuna...

Murrosikäisenä olikin kaikki ihmeellistä. Yhtäkkiä pystyi ja kykeni vaikka mihin, ylettyi ja jaksoi vaikka mitä, voimaa riitti, ainakin huutamiseen.

Kyllä se oli mukavaa... koskahan se menee ohi?

varsuli kirjoitti...

Kiitos terkuista :D sanohan takaisin

Kutuharju kirjoitti...

Voi, kun mainiosti oivallettu ja toteutettu juttu! Just noin - jotain ihan ufoa ja kuitenkin täysin 'normaalia'- nuoruus.

allyalias kirjoitti...

Isopeikko, rullaan makuupussin jo valmiiksi auki sinua varten. Minulle ei koskaan käynyt tuota juttua että olisi yltänyt joka paikkaan, tällainen kitukasvukko kun olen. Mutta ehkä se vielä tulee...

Varsuli, välitän eteenpäin :)

Kutuharju, välillä tuntuu että koko elämä on ihan ufoa mutta kuitenkin samalla normaalia.

hopola kirjoitti...

Kiinnostavaa, miten se pojilla tapahtuu. Tyttöjen kanssa on erilaista, itselle kipeämpääkin, kun on sen läpi elänyt. Ehkä osaan hieman paremmin suhtautua kuin oma äitini, joka ei tukenut mitenkään. Esikoisen mielestä ei murkkuudessa ole mitään vikaakaan, muttei nyt niin hienookaan.. kaakao maistuu ja kasvikset, hedelmät eli alkaa se tarkkailu.

Tuima kirjoitti...

Mikähän murkkupojille on hankalint, kasvu vai äänenmurros?

allyalias kirjoitti...

Hopola, voin vain kuvitella. Oma tyttäreni on 2 vuotta, joten kuluu vielä aikaa ennen kuin koen sen itse. Myös poikien murkkuikä on mielestäni tosi hämmentävä.

Tuima, sekä mieheni että kuvan 7thson vastasivat yhteen ääneen että äänenmurros on pahin. Siltä me naiset saamme suurin piirtein välttyä!

Elegia kirjoitti...

Tosiaan, on sitä itsekin ollut murrosiässä, kai. Itse muistan, että mikään ei ollut kuulimpaa kuin valitella krapulaa koulussa. :D

Sinun poika? Huh, johan yllärin pistit! Löytyykö täältä muitakin omaisiasi? Koko suku netissä... ;-)

allyalias kirjoitti...

Elegia, kukapa ei nykyään olisi netissä? Joten sukua löytyy. Heitä saatan joskus paljastella luvan kanssa :)

Pikku Sue kirjoitti...

"Aamulla mä heräsin, otin vitamiinipillerin, katsoin peiliin ja kauhistuin kun korvat kasvoi ja mä kutistuin..." (Juliet Jonesin Sydän) ;) Tämä rupesi heti soimaan päässä, juttusi oli yhtä hauska! Murrosikäisen oma fiilis ei ehkä ole ihan yhtä pirtsakka...

allyalias kirjoitti...

Pikku Sue, voi tosiaan olla aikamoiset maailmanlopun tunnelmat murkkuna. Yhtäkkiä joutuu ihan toisenlaiseen kroppaan ja muutenkin uusiin tunteisiin ja kuvioihin.

Juliet Jonesin sydän on toki mainio!

Uukka kirjoitti...

Ääh kamala murrosikä! :) Jalat ja kädet kasvaa holtittomasti eikä mikään pysy käsissä niin kuin ennen. Onneksi se menee kuitenkin ohi aikanaan!

allyalias kirjoitti...

Uukka, sepä olisikin kamalaa jos murrosikä pääsisi kroonistumaan. Mutta onhan se jo nytkin ihan tarpeeksi pitkään kestävä vitsaus.