Päivä 4 - Tätä olen syönyt tänään

Edessäni on kaksi siivua näkkileipää, neljän viljan puuroa kevytmargariinisilmällä ja runsaalla suolalla, sekä lasillinen lähikaupan kitkerintä appelsiinimehua. Mitään en ole kuitenkaan vielä tänään syönyt. Voi olla, että en syökään.

Minä olen nimittäin ollut viime yönä pienessä seikkailussa. Se alkoi, kuten parhaat seikkailut alkavat; kun päätin illalla ottaa pari lasillista punaviiniä. Se päättyi, kuten seikkailuista huonoimmat tapaavat päättyä. Tajusin että joko a) en mahdu sänkyyni, koska naapurini Jopi (oik. Joakim) Viitala nukkui siinä tai b) en mahdu naapurini sänkyyn, koska asunnon vuokrannut Jopi (tiedätte) Viitala nukkuu siinä.

Samalla kun olen yrittänyt selvittää, kumman asunnolla juuri nyt olen, olen siis valmistanut aamiaisen valikoimasta, jonka pääartikkelit ovat selvästi EU-ruokakassista. Tämä ei ole kummoinen johtolanka mysteeriäni ajatellen, olimmehan Jopin kanssa kassejamme jonottamassa samaan aikaan.

Join siis illalla jokusen lasillisen viiniä ja päätin lähteä ajelemaan hissillä. Minä olen sellainen, että vaikka viihdyn omissa oloissani, on joskus kiva nähdä ihmisiä. Hississä matkustaminen on poikaa; siinä näkee ja kuulee siinäkin. Menin siis hissin nurkkaan nojailemaan. On yllättävää kuinka pitkiä aikoja siinä voi nojailla ilman, että kukaan huomaa. Seisoskelin siinä ja kuuntelin seiskakerroksen esimurrosikäisten nulikoiden keksityt panojutut, näin kymppikerroksen aina niin asiallisen perheenäidin pienimuotoisen hermoromahduksen ja sarjatukkapöllyt kolmelle lapselleen. Valitettavasti haistoin nelosen miehen - sen ärsyttävän, joka vaikuttaa aina katselevan meitä vähäisempiä nenänvarttaan pitkin - lemuavat terveiset seuraavalle hissinkäyttäjälle. Sain jopa selville, kuka se aina kusee hissin nurkkaan. Vaan sitä en paljasta, saatoinhan tuo ilkimys olla lopulta minäkin. Minulla sattui olemaan siinä viiniäkin, ja naukkailin pullosta kun kerran olin sille päälle ruvennut.

Tilanne johti siihen, että lopulta joko a) Viitalan Jopi hoksasi minut hissin nurkassa ja vei minut kotiinsa tai b) minä hoksasin Viitalan Jopin ja vein hänet kotiini. Kohta a on todennäköinen, koska Jopilla on tapana haalia mukaansa esineitä ja asioita. Hänellä on kaksi tytärtä Parkanossa, ja hän lähettää heille joskus postitse löytämiään leluja, korulippaita ja joskus jonkun pienen huonekalunkin. Kohta b on sekin ihan mahdollinen, muuttaahan viini riittävissä määrin nautittuna luontaisen uteliaisuuteni tungettelevuudeksi. Joka tapauksessa äsken olin jonkun eteisessä, olkapää kolottaen ja vailla minkä tahansa vuoteen pehmeää mukavuutta.

Mutta Viitalan Jopi nukkua tursotti vuoteessa, kaikki laihat, valkoiset raajat niin pelottavasti ympäri vuoteen heitettynä, etten minä iljennyt sinne lomaan tunkea.

Mutta ei, tämä ei ole surullinen tarina vanhenevasta naisesta, joka ei saanut edes vuodetta nukkuakseen. Tämä on tarina vaatimattomasta aamiaisestani, jonka näkkileipä ja puuro ovat EU-ruokakassista. Tuo alkupuolen pikainen katsaus laajenee nyt käsittelemään Jopin ja minun elämää. Sitä kautta lukija voi peilata suomalaista vähäosaisuutta yleensä ja niitä sosiaalisia ongelmia, joita tämä yhteiskunnallinen asema taloudellisten ongelmien lisäksi aiheuttaa.

Tai sitten laitan aamiaisnäkkärini vanhaan leipäpussiin, annan puuron laastoittua lautaselle ja menen takaisin eteisen matolle. Ihan hetkeksi vain.

Jaa