Pisarakaan ei ole tippunut,
vielä yksikään heinä ei nujerru
taivaan painon alla.
Tuuli käy varmana kaupungin läpi
laulaen kahvin ja kauppahallin
ihmisten aisteihin.
Katseet tähyävät kattojen lakia
ja tuntevat linnuista tyhjän taivaan.
hymyyn tarttuu epävarmuus,
huulille eksyvät pikaiset jäähyväissanat.
Ääntäkään ei ole vielä kuulunut.
Runotorstain aiheena on ääni.
Jaa
22 kommenttia:
Kaunis runo hiljaisuudesta. Ääntä kaipaa, liika hiljaisuus tekee hulluksi.
Hiljaa, niin kovin hiljaa. Haikeus peittää korvat, vaimentaa äänet, jää vain umpio, jossa olla.
Hansu, liika hiljaisuus on liikaa, kun sitä on liikaa. Täysi hiljaisuus on joskus korviahuumaava.
Susu, niin. Joskus sitä voi olla niinkin eristyksissä päänsä sisällä.
Hiljaisuus täynnä latausta. Kun äänivalli murtuu, paukahtaa. Miten käy silloin heinälle; entä kuinka hänelle, joka kuulee jäähyväissanat.
PS
Huikeita yksityismatkoja teen runon mukana.
Ensimmäisen säteen hiljaisuudessa kaunista lupailevaa liikettä, toisessa säkeessä hiljaisuudesta tulee jo uhka.
Pidin kovasti tästä runostasi.
Ja pidän myös hiljaisuudesta. Kaipaan sitä välillä.
Hiljaisuus on välillä paras ystävä ja sitten se pahin. Tyyntä myrskyn edellä...
Onko tällaista hetkeä (suur)kaupungissa?
Pidän valtavasti tuosta tuulikohdasta (kahvin tuoksu melkein tulee nenään), samoin laki-laki-sanaleikistä. Joskus lapsena sanottiin, että matalapaineella linnut lentävät lähellä maata, niin kai se sitten on. Ukkosen ääntä jää oikein odottamaan. Hieno, aistivoimainen runo, josta löytää paljon tuttua ja kuitenkin uutta.
Paju, joskus ääni ehtii perille, ennen kuin se lähtee liikkeelle. Joskus toisen sanat tietää, ennen kuin ne sanotaan. Hyvää matkaa sinulle!
Maaretta, minäkin kaipaan hiljaisuutta varsinkin nyt ja varsin kovasti. Se on luksusta!
Uukka, aivan niin. Myös hiljaisuus voi olla uhkaava, pelottava ja täynnä painostavaa sähkövirtaa.
Helanes, riippuu varmaan kaupungista ja ihmisestä. Minusta voi.
Kukkis, ennen ukkosta, vaikka ääntäkään ei olisi kuulunut, jyrinä soi jo odottavissa korvissa.
Tuo -tuuli huutaa hajuja ihmisten aisteihin- oli hyvä kohta. Jotenkin lempeä ja mukava. :)
Runoja olen oppinut lukemaan, mutta en niitä arvioimaan. Kehun nyt kuitenkin, että tässä tuo odotuksen tunne vetosi.
Ukkosen odotus tuli mieleen. Monta hyvää kuvaa, pidin etenkin ensimmäisen säkeistön 4. ja 5. säkeestä.
Otus, oikeastaan koko runo lähti tuosta ajatuksesta. Kun olisi aikaa pohdiskella näitä enemmänkin, vaan kun ei... huoh!
Jussi, vaatimattomana kuten aina! Kiva kuulla, että tykkäsit tunnelmasta!
Tuima, kiitokset :) Mm. tuota ukkosen odotuksen tunnelmaa tavoittelin.
Hiljaisuus on äänistä suurin.
Kun syksyllä on yksin mökillä ja on tyyntä ja on todella hiljaista niin silloin sielu lepää.
Pysähdytti. Minulle assosioitui tunnelma auringottomasta kesästä, syksyn läheisyydestä, pelonsekaisesta epävarmuudesta että liian pian kaikki on ohi.
Hienosti 'vangittu' tunnelma.
Alastalo, tuo on yksi syy, miksi hinkuisin mökkiä niin kovasti. Näissä kaupunkiolosuhteissa ei saa koskaan olla täydellisessä hiljaisuudessa.
Kiitos, Sivuaskel. Minulla alkaa usein hiipiä syksy mieleen jo alkukesästä. Hirvittää, kuinka äkkiä se onkaan aina ohi. Tänä vuonna olen kuitenkin ollut jostain syystä levollisempi.
Kovin pelvoittavia tuntemuksia herättelet, mutta taiten :)
Isopeikko, ihanaa! Käytit sanaa pelvoittava. Minäkin tykkään viljellä sitä joskus :)
Voiko enää runolta parempaa toivoa. Jokainen sana niin täyteen ladattua tunnelmaa, odotusta, kielikuvia, jotka avautuvat moneen suuntaa. Voi aistia ukkosen, joka voi olla konkreettinen ukkonen tai vertauskuva. Täydellinen runo! Tykkäsin kovasti jokaisesta yksityiskohdasta. Kiitos Ally!
Mehtis, kiitokset kommentistasi. Sinähän kehut niin että tässä käy punastumaan... :)
Aiheestaha sinnuu kehutaa, sie punaposk! Uhkaa leijuu runo, ja silti kauneutta. Iha selkiäst ajas, Mukkulan henges.
Kiitos Akkapaha. Te kaikki blogihahmot olette niin kilttejä, kun kannustatte ja haluatte nähdä hyviä puolia runoissani!
Lähetä kommentti