torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Kattojen lait

Pisarakaan ei ole tippunut,
vielä yksikään heinä ei nujerru
taivaan painon alla.
Tuuli käy varmana kaupungin läpi
laulaen kahvin ja kauppahallin
ihmisten aisteihin.

Katseet tähyävät kattojen lakia
ja tuntevat linnuista tyhjän taivaan.
hymyyn tarttuu epävarmuus,
huulille eksyvät pikaiset jäähyväissanat.
Ääntäkään ei ole vielä kuulunut.



Runotorstain aiheena on ääni. Jaa

22 kommenttia:

Hansu kirjoitti...

Kaunis runo hiljaisuudesta. Ääntä kaipaa, liika hiljaisuus tekee hulluksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaa, niin kovin hiljaa. Haikeus peittää korvat, vaimentaa äänet, jää vain umpio, jossa olla.

Allyalias kirjoitti...

Hansu, liika hiljaisuus on liikaa, kun sitä on liikaa. Täysi hiljaisuus on joskus korviahuumaava.

Susu, niin. Joskus sitä voi olla niinkin eristyksissä päänsä sisällä.

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaisuus täynnä latausta. Kun äänivalli murtuu, paukahtaa. Miten käy silloin heinälle; entä kuinka hänelle, joka kuulee jäähyväissanat.

PS
Huikeita yksityismatkoja teen runon mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisen säteen hiljaisuudessa kaunista lupailevaa liikettä, toisessa säkeessä hiljaisuudesta tulee jo uhka.
Pidin kovasti tästä runostasi.
Ja pidän myös hiljaisuudesta. Kaipaan sitä välillä.

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaisuus on välillä paras ystävä ja sitten se pahin. Tyyntä myrskyn edellä...

Anonyymi kirjoitti...

Onko tällaista hetkeä (suur)kaupungissa?

Anonyymi kirjoitti...

Pidän valtavasti tuosta tuulikohdasta (kahvin tuoksu melkein tulee nenään), samoin laki-laki-sanaleikistä. Joskus lapsena sanottiin, että matalapaineella linnut lentävät lähellä maata, niin kai se sitten on. Ukkosen ääntä jää oikein odottamaan. Hieno, aistivoimainen runo, josta löytää paljon tuttua ja kuitenkin uutta.

Allyalias kirjoitti...

Paju, joskus ääni ehtii perille, ennen kuin se lähtee liikkeelle. Joskus toisen sanat tietää, ennen kuin ne sanotaan. Hyvää matkaa sinulle!

Maaretta, minäkin kaipaan hiljaisuutta varsinkin nyt ja varsin kovasti. Se on luksusta!

Uukka, aivan niin. Myös hiljaisuus voi olla uhkaava, pelottava ja täynnä painostavaa sähkövirtaa.

Helanes, riippuu varmaan kaupungista ja ihmisestä. Minusta voi.

Kukkis, ennen ukkosta, vaikka ääntäkään ei olisi kuulunut, jyrinä soi jo odottavissa korvissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo -tuuli huutaa hajuja ihmisten aisteihin- oli hyvä kohta. Jotenkin lempeä ja mukava. :)

Anonyymi kirjoitti...

Runoja olen oppinut lukemaan, mutta en niitä arvioimaan. Kehun nyt kuitenkin, että tässä tuo odotuksen tunne vetosi.

Anonyymi kirjoitti...

Ukkosen odotus tuli mieleen. Monta hyvää kuvaa, pidin etenkin ensimmäisen säkeistön 4. ja 5. säkeestä.

Allyalias kirjoitti...

Otus, oikeastaan koko runo lähti tuosta ajatuksesta. Kun olisi aikaa pohdiskella näitä enemmänkin, vaan kun ei... huoh!

Jussi, vaatimattomana kuten aina! Kiva kuulla, että tykkäsit tunnelmasta!

Tuima, kiitokset :) Mm. tuota ukkosen odotuksen tunnelmaa tavoittelin.

Anonyymi kirjoitti...

Hiljaisuus on äänistä suurin.

Kun syksyllä on yksin mökillä ja on tyyntä ja on todella hiljaista niin silloin sielu lepää.

sivuaskel kirjoitti...

Pysähdytti. Minulle assosioitui tunnelma auringottomasta kesästä, syksyn läheisyydestä, pelonsekaisesta epävarmuudesta että liian pian kaikki on ohi.
Hienosti 'vangittu' tunnelma.

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, tuo on yksi syy, miksi hinkuisin mökkiä niin kovasti. Näissä kaupunkiolosuhteissa ei saa koskaan olla täydellisessä hiljaisuudessa.

Kiitos, Sivuaskel. Minulla alkaa usein hiipiä syksy mieleen jo alkukesästä. Hirvittää, kuinka äkkiä se onkaan aina ohi. Tänä vuonna olen kuitenkin ollut jostain syystä levollisempi.

isopeikko kirjoitti...

Kovin pelvoittavia tuntemuksia herättelet, mutta taiten :)

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, ihanaa! Käytit sanaa pelvoittava. Minäkin tykkään viljellä sitä joskus :)

Anonyymi kirjoitti...

Voiko enää runolta parempaa toivoa. Jokainen sana niin täyteen ladattua tunnelmaa, odotusta, kielikuvia, jotka avautuvat moneen suuntaa. Voi aistia ukkosen, joka voi olla konkreettinen ukkonen tai vertauskuva. Täydellinen runo! Tykkäsin kovasti jokaisesta yksityiskohdasta. Kiitos Ally!

Allyalias kirjoitti...

Mehtis, kiitokset kommentistasi. Sinähän kehut niin että tässä käy punastumaan... :)

Anonyymi kirjoitti...

Aiheestaha sinnuu kehutaa, sie punaposk! Uhkaa leijuu runo, ja silti kauneutta. Iha selkiäst ajas, Mukkulan henges.

Allyalias kirjoitti...

Kiitos Akkapaha. Te kaikki blogihahmot olette niin kilttejä, kun kannustatte ja haluatte nähdä hyviä puolia runoissani!