maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Kuningaspummi

Nainen on viisissäkymmenissä. Vakavat uurteet otsalla kertovat tarinaa huolekkaasta äidistä, joka tuo nainen kenties kerran oli. Leukaperän periksiantanut muoto paljastaa riippuvuuden johonkin; se voisi olla ikääntyvä aviomies, vuosia sitten poismuuttaneet lapset, jopa rahakin.

Tänään näen naisen riippuvuuden helposti, sillä hän istuu lähiökuppilan pöydässä, tiistaina, kymmeneltä aamupäivällä. Nainen on valinnut pöydän ikkunan vierestä välittämättä siitä tosiasiasta, että ostoskeskuksen pihaan erehtynyt aamupäivän aurinko paljastaa hänen todellisen olemuksensa ikkunan läpi katseleville ohikulkijoille, tai kenelle tahansa, joka astuu sisään kuppilan ovesta.

Naisen yön yli valvoneessa nuhruisuudessa on jotain rivoa. Hän heiluttaa lyhyitä, paljaita ja läikikkäitä sääriään pöydän alla ja roikottaa kymmensenttisellä kannalla varustettuja avokkaita varpaidensa kärkien varassa. Naisen oikean käden peukalon ja etuseormen välissä voi nähdä kolme haalistunutta, sinisellä musteella tatuoitua pistettä ja niiden alapuolella, peukalon tyvessä, karkeasti raapaistun kruunun. Se on kuningaspummin merkki, nainen kertoo kaikille, heiluttaen samalla jalkojaan kiivaammassa rytmissä.

Nainen puhuu. Hänen suunsa ei vaikene, vaikka hän melkein nukkuu pöytää vasten. Hän on kenties opetellut tavan selvitäkseen pidempään lämpimässä, pöydän ääressä. Viimeiset kotiolonsa hän kertoo laskevansa mustahkon tukkansa paskaisenharmaasta juurikasvusta. Jo kolme kuukautta vähintään.

Kun nainen haparoi pystyyn kyllästyneen baarimikon kanssa käheästi riidellen, hänen minihameensa helman alta pilkistävät samanlaiset, neutraaliraitaiset pikkuhousut, joita äitini saattaisi käyttää.


Tarinamaanantain aihe on muisto Jaa

20 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Tarkka muisto, pysähdyttävä. Minä. Äitini. Se voisi olla kuka vaan meistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Aidon tuntuinen, voisi olla oikea muisto, ei tarina. Tapauksia on varmaan tuhansia ja tuhansia. Läheskään kaikkki ei synny siihen onnelliseen asemaan, että joku viitsisi kirjoittaa.

Salka kirjoitti...

Olipa surullinen muisto. Hyvin kirjoitettu!

Allyalias kirjoitti...

Susupetal, joskus sitä pysähtyy huomaamaan, kuinka pienistä tekijöistä kokonaiset elämänkohtalot ovat kiinni. Persoonallisuudella saati geeniperimällä ei ole juurikaan tekemistä asioiden kulun kanssa.

Oh-Show-tah hoi-ne-ne, eipä tarvitse paljon "suurmiesten" ajatusmaailmaa pohtia, kun tavallisen pulliaisenkin mieli on minulle silkkaa arvoitusta.

Salka, kiitos. Usein surullisia muistoja kantaa mielessään kaikkein arvokkaimpina. Ja kauniissakin muistoissa on joskus ripaus surua mukana.

Paju kirjoitti...

Kuvasit kuin on, et syyllistänyt. Koskettavat tarinat ovat riipaisevan tosia. Elämä jatkuu.

(Kun olen sukuhistoriaani perehtynyt, monta Kuningas ja Kuningatar Alkoholi -tarinaa on silmieni eteen vyörynyt.)

Jussi kirjoitti...

Noita surkeita kohtaloita näkee aivan liikaa. Jotenkin naisen alkoholismi on surkeampaa kuin miehen, ilman mitään sovinismia.

Almamaria kirjoitti...

Kaikkein surullisinta on, kun ihminen kieltää juuri tuon totuuden olemassaolon - romahtaminen, harha-askel, syrjäytyminen voi kohdata ihan kenet vaan. Ei ole olemassa vapaalippua pois siitä.
Kirjahyllystäni löytyy R. Granfeltin "Kertomuksia naisten kodittomuudesta", se on lukemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä kirja.
Kiitos tarinasta, Allyalias.

Alastalo kirjoitti...

Tässä et tosiaankaan tuomitse, et syyllistä. Kerrot vain asian niinkuin se on. Ja kerrot sen hyvin.

Surullinen tarina mutta monen kohdalla niin tosi.

Allyalias kirjoitti...

Paju, näitä tarinoita on varmaan lähes jokaisessa suvussa. Harmillista, kuinka hallitseva juttu tuo viina on meidän perukoillamme.

Jussi, ymmärrän mitä tarkoitat. Nainen joutuu varmaankin kääntämään selkänsä sosiaalisille ja yhteiskunnallisille odotuksille aivan eri tavalla kuin mies.

Almamaria, pitää laittaa tuo nimi ylös ja lukea kirja joskus, kunhan ehtii. Ei meissä kenessäkään ole mitään sellaista, mikä estäisi kokemasta tuollaista kohtaloa. Mutta toisaalta alkoholistiksi ei kuitenkaan luiskahda ihan vahingossakaan.

Alastalo, alkoholismi on sairaus, joka leviää helposti kaikkiin läheisiin. Vaikka läheisistä ei koskaan tulisikaan alkoholisteja, he kantavat sairauden jättämiä arpia ja näkymätöntä taakkaa sisällään.

Isopeikko kirjoitti...

Tykkään tarinoistasi, Ally. Saatan joskus olla erimieltä sisällöstä, mutta tykkään tyylistäsi, allyismistä :)

Tämäkin on monikerroksinen tarina. Valitsin tulkinnan, jossa kertojaminä nähdessään tuon naisen pikkuhousujen vilahtavan muistaa äitinsä.

Mietin myös miksi naisen kädessä oleva tatuointi oli "kuningaspummin" merkki. Siinäkin saattoi olla muisto vaikka naisen av(i)omiehestä, joka sitten oli se kuningaspummi, nainen tuskin on kuningas.

Onhan tuossa sisällä vielä sanoin kuvaamatta ajatus tuosta naisesta ensin pikku tyttönä ja ehkä äidin silmäteränä. Mahdollisesti myös morsiamena, jonka olemuksessa näkyy aavistus tulevasta sen kuningaspummin puolisona. Ja on siellä vielä mielikuva siitä, miten nainen voipuu penskojen ja ukon kanssa uurastukseen, liukuen hiljaa alkoholismiin.

Ja kun nyt kerran aloin eritellä näitä muistoja niin onhan siinä toki päällimmäisenä koko kerrottu tarina ikään kuin muistona jostain tapahtuneesta.

Nyt tuo kaikki on luetun tarinan muisto lukijan mielessä kaikkine tulkintoineen. Eniten pidin siitä ajatuksesta että kertoja muisti äitinsä :) siksi valitsin sen.

Tämä tulkittavuusrunsaus, merkitysten tulva, on se mikä on tyypillistä tarinoillesi, Ally. Se on allyismiä :)

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, sinä olet hyvä lukija. Siksi löydät tästäkin tarinasta niin monia ulottuvuuksia :)

Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Eri mieli on hyvä. Ja monimielisyys paras!

Hansu kirjoitti...

Aitoa, mutta osittain surullista muistoa. Kyllä pummikin kodin löytäisi jos osaisi käyttäytyä ja parantaisi tapansa!

Almamaria kirjoitti...

Ei luiskahda, ei. Kyllähän siinä aika monta väärää valintaa saa tehdä, ennenkuin elää kaduilla.

Allyalias kirjoitti...

Hansu, varmasti löytäisi, mutta tuo käyttäytyminen ja tapojen parantaminen onkin sitten se mutkikkaampi juttu :)

Almamaria, onneksi asia on noin. Muuten tässä saisi itsekin elää koko ajan veitsenterällä.

Arbory kirjoitti...

Tämä kyllä kolahti, etenkin nuo kuvaukset tuntui jotenkin niin voimakkailta ja sitten siinä oli sellainen rehellinen tunnelma. Tai ei silleen rehellinen mutta Paju näemmä onkin jo sanonut sen mitä tarkoitin.

Allyalias kirjoitti...

Arbory, kiitokset :) Kiva kun tykkäsit. Tällaisia kuvauksia on joskus kiva kirjoittaa.

Stina kirjoitti...

Lapsena kävin ostamassa karkkia baarista, jossa näitä nuhruisia naisia ja miehiä näkyi aamusta iltaan. En sitä silloin ajatellut, mutta nyt palasivat muistot mieleen. Ristiriitaisin ajatuksin.

Allyalias kirjoitti...

Stina, näitä muistoja taitaa olla jokaisella suomalaisella. Laitapuolen kulkijoita taitaa olla jokaisessa niemennotkossa ja saarelmassa :)

Liisa kirjoitti...

Kyllä vastaavanlaisia kuvia alkaa nousta mieleen tätä tarinaa lukiessa. Eli sen täytyy olla muisto, olkoonkin vaikka monesta palasesta koottu.

Surullinen tarina, mutta olet lempeä.

Allyalias kirjoitti...

Liisa, viinaa vastaan taistelevia olen aikani tuominnut. Mutta nykyään tunnen lähinnä myötätuntoa heitä kohtaan, jotka joutuvat vaihtamaan kaiken arvokkaan siihen yhteen aineeseen.