torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Kuoleman kenraaliharjoitus

Lääkäri kääntää kyynärvarttasi ulospäin ja katsoo sinua kulmiaan kohotellen. Miehellä on kuivat, kylmät kädet. Kuin instrumenttia kasvava kyborgi, ajattelet.

Lääkärin suu maiskahtaa sen merkiksi, että et ole hänen uransa ensimmäinen römppähiuksinen aamuyön kulkija, joka istuu tutkimuspöydän paperialustan myttyyn ja hikoaa koko yöpaidan alta kurkkivien, mustelmaisten koipiensa voimalla pöydän nahkapintaa vasten, silti kehdaten väittää kivenkovaa kaatuneensa pyörällä kaikki paikkansa rikki. Lääkäri katsoo sinua, kuin olisit valehtelija ja sortin sakkia, huonompi, likaisempi ja tyhmempi.

Yrität laittaa kätesi liivittömän lattarintasi peitoksi. Edes jotain häpyä sentään. Tiedät haisevasi oksennukselle, niin kuin aina aivotärähdyksen jälkeen. Et sinä muuten täällä olisi, kaikkeasi näyttämässä, ellei hammas olisi melkein ylähuulesta läpi. Turhaan lääkäri selaa jokaisen naarmusi, mustat leukaperäsi, matonpolttamasi, väkisin imetyt fritsusi, hampaanjäljet olkapäästä. Koko yön tapahtumasisältö on luettavissa yhdellä vilauksella aamuöisestä silmäturvotuksestasi ja maahan painetun katseesi itsepintaisuudesta.

Ja nyt seuraa se näytelmä, jota aina inhoat. Siinä on vähän sanoja:
Lääkäri: Sinulla näkyy papereissa aika monta tällaista vastaavaa...
Sinä: ...
Lääkäri: Onko ihan varma, että pyörällä? Ettei vaan...
Sinä: ... (nyökytät, pudistat päätäsi soveliaissa kohdissa)
Lääkäri: ... (näpyttää laiskasti tietokonettaan, vilkaisten välillä profiiliasi välittääkseen epäluulonsa sinulle)
Sinä: ... (Yrität viestittää nenälläsi ettet ole ihan niin paha valehtelija ja sortinsakkilainen kuin edellinen römppähius)
Lääkäri: (Kättelee) Toivottavasti meidän ei tarvitse tavata enää näissä merkeissä. Minun käteni ovat tässä vähän kuin sidotut... kun ei tullut sitä... Niin.
Sinä: Kiitos... (Haluat sanoa että sinun kätesi ovat tässä vähän kuin poikkihakatut)

Toivot, että lääkäri ei vilkaisekaan odotushuoneessa istuvaa miestäsi. Ukko kun on niin tulinen luonne (paljon ääntä, vähän tekoja hehhehehee, lisäisit jos paikalla olisi poliiseja).



Tarina tuli mieleen runotorstain tanssi-aiheesta, mutta eipä tästä sitten tullutkaan runoa. Jaa

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi rankka. Tuli inha olo. Mutta varmaan totta jollekin. - K

katriina kirjoitti...

Aikamoista nyrkkipolkkaahan tuossa on takana ihan riittämiin, vaikka ei runona ulos suostunut tulemaankaan.
Aina yhtä taitava Ally.

SusuPetal kirjoitti...

Dirty dancing. Kaikin tavoin.

Polgara kirjoitti...

Näinhän sitä usein käy, tätä näkee. Ikävä kyllä. Kävelee päin ovea, kompastuu portaissa - on tosi kömpelö nainen, tuo. Arghhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh!

Hansu kirjoitti...

Elämä potkii välillä päähän. Mustasukkainen ja väkivaltainen liitto on tuhoon tuomittu. Miten sellaista puolisoa voi rakastaa?

Allyalias kirjoitti...

K, toivotaan, että tuo on totta yhä harvemmille ihmisille.

Katriina, polkkaapa polkkaa. Eipä tuo haittaa, vaikka ei aina runota. Jotain suostui sentään tulemaan.

Susu, niinpä... tuota tanssia ei ole kiva tanssia. Ei ainakaan oman kumppaninsa kanssa.

Polgara, se on ihme, kuinka voikin joskus hävetä jotain, mitä joku muu on tehnyt sinulle. Ja kun ei koskaan avaa suutaan, ei tule huomaamaan ettei olisikaan ollut mitään hävettävää.

Hansu, luulenpa, että kyse on siitä itsensä rakastamisen kliseestä. Kyse ei ole siitä, kuinka voi rakastaa ihmistä joka tekee sinulle pahaa, vaan siitä, kuinka voi olla rakastamatta itseään senkään vertaa, että antaa kohdella itseään niin.

Almamaria kirjoitti...

Voi kun joku osaisi sanoa ne pysäyttävät sanat.

hopola kirjoitti...

Vetääpä vakavaksi. Hyvä tarina. Häpeä on liian iso ylitettäväksi.

Allyalias kirjoitti...

Almamaria, joskus joku osaakin sanoa oikeat sanat jollekin. Yleensä ei. Mutta joskus kannattaisi silti yrittää.

Hopola, ja kuinka turhaa häpeä onkaan! Harva tuomitsee, joka todella ymmärtää. Ihmisellähän ei mikään inhimillinen ole vierasta :)

Elegia kirjoitti...

Aika pahasti on mällännyt pyörällä, joopajoo.
Varsin ravisteleva tarina jälleen kerran, Ally.

Toivokaamme, ettei päänäytöstä esitetä, vaan tapaus päättyy kenraaliharjoituksiin...

Allyalias kirjoitti...

Elegia, toivotaan niin. Tilastot puhuvat sen puolesta, että silloin tällöin harjoitukset etenevät myös siihen ikävään päänäytökseensä.

Muikku kirjoitti...

Eniten minua risoo, että niin turhan monet lapset katselevat näitä kenraaliharjoituksia. Saisivat aikuiset näytellä keskenänsä ilman yleisöä.

Allyalias kirjoitti...

Muikku, sanos muuta. Tuollaiset näytelmät vuorosanoineen opitaan usein jo lapsena.

Hallatar kirjoitti...

Hui!

Onneksi siitä on vuosia
kun itse jouduin valehtelemaan lääkärille...

Kutuharju kirjoitti...

Kenenkään ei pitäisi koskaan joutua siihen tilanteeseen. Vaatii erityislujaa rohkeutta riuhtaista itsensä siitä pyörityksestä irti. Kun rakkaus kääntyy viha-rakkaussuhteeksi (mies on vuoroin hyvä, vuoroin paha), naisen on erityisen vaikea tajuta että rakkaus tekee kuolemaa, sillä toivo yhä elää...

Allyalias kirjoitti...

Hallatar, onneksi tosiaan! Halistusrutistuksia vielä paljon jälkikäteenkin :)

Kutuharju, ongelmaa lisää vielä se, että monesti uhri tunnistaa myös kaltoinkohtelijansa uhriuden. Useinhan tekijätkin ovat pieksettyjä, kaltoinkohdeltuja ja/tai hyljättyjä. Kun vaan tajuaisi ihminen ajoissa, että toista ihmistä ei voi pelastaa - vain itsensä voi.

Hallatar kirjoitti...

Aivan.
Miekin yritin "rakastaa häntä niin paljon,
ettei hän enää joisi"...
Miten turhaa...

Ja hänelle ei viina sopinut.
Eikä perhe-elämä.

Toivon sydämestäni, että siun kirjoitus on fiktiota...

*halitus*

Allyalias kirjoitti...

Hallatar, joskus sitä yrittää rakastaa toista niin kovasti, että unohtaa siinä sivussa rakastaa itseään.

Paljon vaikenemista on mahtunut minunkin menneisyyteeni. Mutta tarina on fiktiota, joskaan ei kokonaan tuulesta temmattu.

Sulfidi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Salka kirjoitti...

Tästä tarinasta tuli paha olo vaikka onkin hyvinkirjoitettu ja todellinen tarina. Olen minä näitä hakattuja/hakkaajatyyppejä nähnyt vierailuaikoina lastenkodissa kun lapset on viety poliisien toimesta keskellä yötä jälleen kerran turvaan. Joka kerta lupaillaan muuta ja väitetään toista, todellisuus on kyllä kaikkien tiedossa mutta mitään ei voi tehdä jos itse ei sitä ratkaisua halua tehdä, valitettavasti...

Allyalias kirjoitti...

Salka, uskon tosiaan, että olet nähnyt elämän tämän puolen vähän liiankin tarkasti työssäsi. Lasten puolestahan sitä huolehtii kaikkein eniten.

Lähisuhdetilanteet vain tuppaavat olemaan ongelmallisia. Osapuolet ovat kirjaimellisesti liian lähellä nähdäkseen asioita objektiivisesti.