- ... ja eihän siinä sitten auttanut muu, kuin käskeä vaimoa hakemaan saunalta se isompi saavi. Kalaa kuhisi niin paljon, että enimmät oli pakko antaa harakoille. Ei niitä olisi saatu millään tungettua pakastimeen.
- No eihän tuossa vielä mitään! Meillä tuli kerran pikku-järvestä kalaa niin paljon, että kauppoihin piti järjestää ylimääräinen alennusmyynti, että saisivat kalat hyvän sään aikana menemään. Itsekin piti luopua saaliista pilkkahintaan, perkele. K-kaupan Hakkarainenkin noitui, ettei ikinä saa myytyä näitä kaikkia tuoreeltaan. En sitten tiedä miten kävi.
- No eihän TUOSSA nyt ollut mitään. Minäpä olin siinä pikku-järven jokisuulla, kun vedin ylös niin maan mahdottoman vonkaleen. Se oikein hyppäsi rantaheinikkoon ja lähti siitä kiireen vilkkaa luikertelemaan rantaa pitkin. Oli se vaan melkoinen ankerias kalanperkeleeksi. Minä juosta jolkotin otuksen perässä, mutta se vaan mennä pakersi yhä nopeampaa. Sellaiset kymmenen kilometriä luikerreltuaan se väsähti ja jäi siihen metsäpolun varteen makoilemaan ja mussuttelemaan mustikoita. Kun se vihdoin antoi liki, huomasin että sehän oli perkele soikoon delfiini. Siinä se virnuili kovasti huumorintajuisen näköisenä ja suupielet mustikkasta sinisinä.
No minä otin ja jysäytin sitä kirveen hamarapuolella keskelle otsaa, mutta se ei ollut siitä moksiskaan. Silmät vaan vähän pyörähtivät päässä, mutta hetikohta se oli jo hamuamassa uutta mustikkaa. Minä otin kymmenen metrin vauhdit ja huitaisin sitä nyt teräpuolella. Sehän halkesi ihan kahtia siihen paikkaan ja sen sisältä purkautui sellainen lauma pikkudelfiinejä, että näytti kuin turistibussi olisi haljennut.
Söivät kaikki mustikat, saatana, ennen kuin hakeutuivat takaisin pikku-järveen.
- Se on Hannes sitten syönyt taas sitä viime syksyn sienisalaattia, vaikka puhuttiin että ei.
- Ja tonnikalaa hiutaleina vedessä.
Tarinamaanantai
Jaa
17 kommenttia:
Lopussa nauratti taas niin penteleesti! Hyvä kalajuttu.
Pirun hyvä kalajuttu! Niitä ne äijät kertoilee ja panee parastaan.
Katriina, hyvä että edes vähän nauratti. Pelkäsin jo eläinsuojeluhalujen heräävän tästä tarinasta :)
Hansu, luulen että me naisetkin tuppaamme joskus kertomaan jonkin sortin kalajuttuja.
No kyy-yllä tuommostaki voi, ainaki meiläpäin sattuu!
Kilpavietti on miehillä kehittynyt paremmin kuin naisilla, niin se vaan on. Sujuvasti lastaavat kalalastia isommaksi ja isommaksi, mutta että kalat vallan delfiineiksi muuttuvat, sitä ei olisi keksinyt erkkikään, vaan osasitpa sinä. Lopussa selitys seisoo. Voi Hannes, Hannes.
Kun tämän kalajutun lukee, voi olla sukupuolestaan ylpeä.
Lyijyä, komisario Palmu!
Onneksi en kalasta, eihän kukaan uskoisi juttujani siinä tapauksessa.
Aikamoiset valeet olit kehitellyt!
Hopola, minuakin vähän ihmetytti, miksi tuollainen tarina ei uppoaisi. Olisihan se mahdollista, noin periaatteessa ainakin.
Paju, meillä naisilla taas paisuvat kalajutun tavoin kertomukset miesten typeryydestä. Eivät ne loppujen lopuksi ihan niin hönttejä ole kuin kerrotaan.
Susupetal, minä tykkään käydä kalalla, vaikka saalis ei kyllä silmää tai makuhermoja hivele. Helpommalla pääsisi jos söisi suoraan ne madot itse.
Nyt on lopullisesti selvää, että Allyn ongelma on selvästi se ettei sana pysy Allyn hallussa alkuunkaan. Sen näkee heti vaikka siitä, että se on ne kaikki levitellyt pitkin tarinoitaan. Jos se saisi sanat pidettyä hallussaan, se ei tällaisia tarinoita kirjoittaisi ja aiheuttaisi paineita toisten hymy- ja nauruhermoon.
Piti käydä kaksi kertaa kylmässä suihkussa ennen kuin pystyi edes ajattelemaan tämän kommentin kirjoittamista. Ja arvatkaapas... sieltä tuli suihkuveden seassa niitä sellasia sumusuutelukaloja, joita ei ollut ennestään kuin Himalajalla. Ne sitten siinä suihkussa uiskentelivat ja suutelivat joka ainoan kohdan minun nahasta. Kyllä tuli puhdas olo :)
Sää oot Ally ihan uskomaton :) Hyvä sua.
Isopeikko, minusta nuo sumusuutelukalat kuulostivat jotenkin eroottisilta... Kun ei nyt olisi minussa heräämässä joku piilevä sekaantuja.
Sinä olet kyllä aina aivan liian ystävällinen minulle. Mutta siitäkin huolimatta olen kovin mairiteltu.
Mutta nyt suihkuun ja sumusuutelukaloja manaamaan :)
- Oho. Wilhelmit ne jätti.
- No mutta nehän on niin mustikansyöjiä...
:D :D
Pikku Sue, kukapa ei olisi mustikansyöjä. Mutta silti on silkkaa nirsoilua jättää Wilhelmit syömättä (siinä muuten tulen delfiineihin. En ole mikään älytön Wilhelm-fani)
Kalojen ystävänä olen sitä mieltä, että on ihan hyvä, jos kalajutut liikkuvat mielikuvituksen puolella. Säästyvät oikeat kalat järvessä ;)
Mutta suihkuun en taida vähään aikaan uskaltautua..
Stina, minä kyllä narraan kaloja mielelläni järvestä ylös. Mutta olen tehnyt niiden kanssa sellaisen sopimuksen, että ne saavat myös narrata minua, jos äkkäävät minut uimasiltani. Ehkäpä tämä sopimus koituu vielä jonain päivänä minun kohtalokseni. Minä puolestani en ole onnistunut tekemään kalojen parissa kummoistakaan tuhoa :)
Aikastas pahis juttu - kikatutti jo täälläkin! Varsinkin tuo loppu, just vedin donarihiutaleita ja muusia erinäisistä syistä! Sitten luin tuon - aloin pyrskiä ,D
Polgara, enpä ihmettelisi, vaikka sinullakin joskus lipsahtaisi männävuoden sienisalaattia lautasen reunalle... ;)
Sattuuhan sitä kaikenlaista, mutta delfiini... ja kirves matkassa kalassa. Tätä on sulateltava vähän aikaa.
Olet sinä mahtava sanataituri!
Liisa, pitäähän nyt kirves olla joka reissulla mukana. Jos ei muuten, niin delfiinien varalta!
Lähetä kommentti