keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Salainen vierailu


Meillä oli käynyt yöllä palomiehiä. En tiedä halusivatko sitten viestittää jotain. Että syömiseni olisi jotenkin paloturvallisuuteen liittyvä riski???

Vai olisikohan kyseessä sittenkin palomieheksi naamioitunut rekkamies, joka ei ole enää keskiyön hetkellä kestänyt huumorinsa patoutumista?

Aion kuitenkin lähettäää asian tiimoilta seuraavan sähköpostin:

"Hyvä palolaitoksen väki,

Esitän täten virallisen valituksen koskien menettelyänne asiassa Allyaliaksen jääkaappi. Haluan tehdä tiettäväksi, että minun olemassaoloni ei tule millään tavalla vaarantamaan pääsyänne Oulun kriittisille tapahtumapaikoille. Olemukseni mittasuhteet eivät riitä tukkimaan pelastusteitä, eivätkä siten vaikeuta työtänne. Se ei myöskään ole niin hot, että sytyttäisi ylimääräisiä roihuja kesäkadulla.

Käytökseni laitostanne ja toimintaanne kohtaan on ollut aina arvostavaa ja kunnioittavaa, mutta nyt koen ihmisarvoani loukatun. Kostoksi aion sytyttää kolmesta viiteen roskalaatikkopaloa kesän aikana.

Ystävällisin terveisin,

Allyalias

Ps. Jos tarkoituksenne oli toivoa, että minä pysyttelisin sängyssä ja te hoidatte ruokkimiseni (virkapukuihin sonnustautuneena tietenkin) suoraan makuuhuoneeseen, tämä valitus on aiheeton. Tervetuloa uudelleen paremmalla ajalla!" Jaa

30 kommenttia:

vintti kirjoitti...

Mie varmaan omalla kohdallani toivoisin,että tuo p.s toteutuisi.Olen aina ollut heikkona noihin vormuihin.
Huoh..

Anonyymi kirjoitti...

Palomies letkuineen, kirveineen, poliisi pamppuineen ja rautoineen, raksamies liiveineen vasaroineen, kypärineen.. lääh!
taidan kirjoittaa tämän salanimellä..

Allyalias kirjoitti...

Vintti, sama täällä! Ja sitä paitsi on kivaa saada ruokaa sänkyyn eväänsä lotkauttamatta.

Oh ohpola, tai kuka ikinä oletkin, niinpä, kaikki käy kun laitetaan käymään. Sinun jääkaapistasi löytyisikin monenlaista viestiä aamutuimaan.

Olisikohan minunkin pitänyt kirjoittaa tämä postaus salanimellä.

Nyt pitää varmaan mennä hankkimaan kioskilta jokin eroottinen julkaisu. Se ei ole normaalia, jos jääkaapin ovesta alkaa tulla juttuja mieleen...

Anonyymi kirjoitti...

Mikä niissä univormuissa viehättää? En tunnusta moista pahetta itsessäni, en tietenkään. Mutta asunhan sekä poliisi- että palolaitoksen välittömässä läheisyydessä. Ehkä se on liian arkista :D

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa! Stinalle tiedoksi: ei ne vormut vaan se mitä on vormujen alla ...

Anonyymi kirjoitti...

Minua univormut ovat aina kiinnostaneet. Kiehtova näky ovat esimerkiksi lentoemäntien kesäpaidat, kun käyttäjä tissinpäät sopivasti törröttävät. Kaikkein hienoimpia vormuja olen kuitenkin nähnyt itäeurooppalaisilla poliiseilla ja sotilailla. Menneellä viikolla Pietarissa pelkäsin joutuvani pidätetyksi, kun en saanut katsettani irti tiukassa hamosessaan norkoilevasta, ilmeisesti miliisineidosta. Jatkoin kuitenkin matkaani kun näin hänen lasinkoleat silmänsä.

Allyalias kirjoitti...

Stina, minä panin tämän kanssa oikein mietintämyssyn päähäni. Ensin pohdin näitä miesten ammatteja. Kertovatko univormut kantajansa miehekkyydestä, turvallisuudesta, rohkeudesta jne. ja vetävät siksi naisia puoleensa?

Ehkä kuitenkin kyse on siitä, että univormut häivyttävät kantajansa persoonallisuuden. Kyse on vain Miehestä tai Naisesta, johon voi liittää haluamansa määreet, ja muuttaa mutkattomammin puhtaaksi objektiksi.

Minusta tämä oivallus "poliisikin käy paskalla" kertoo aika paljon. Univormut etäännyttävät Miehen tai Naisen siitä sohvalla löhöävästä perusjuntturassa tai -ämmeröstä ja kohteen voi kuvitella ilman inhimillisiä ominaisuuksia.

Sama homma, kuin saippuasarjoissa. Niissä ei paljon normaaleja vessareissuja ja nenänkaivuita nähdä.

Kukkis, tai ehkä ne vormutkin... Slurp!

Jussi, univormuissa on taikaa miehenkin silmällä tutkittuna. Perinteinenhän taitaa olla ikisuosittu hoitsu, vaikka heidänkään vormunsa eivät taida olla täällä päin kovin eroottiset.

HeidiR kirjoitti...

Heh, mitähän se palomies keksii seuraavaksi? ;)

HeidiR kirjoitti...

Haa! Minähän tunnet sinut todella hyvin. Siis jos on uskomista noihin joharinohari-juttuihin. Käypä katsomassa mitä vastasin.

Pitäisiköhän itsekin tehdä vastaavat ikkunat?

Allyalias kirjoitti...

HeidiR, tähän voisi vastata monella tavalla, mutta luulen palomiehellä olevan lukematon määrä tempauksia hihassaan.

Kiitokset vastauksista. Pian olen tullut kaapista kaikkine ominaisuuksineni :)

HeidiR kirjoitti...

Käypä siis tekemässä minun ikkunani! :)

Allyalias kirjoitti...

Heidi, kävin koklaamassa.

HeidiR kirjoitti...

Kiitos! :)

Et uskaltanut tehdä Noharia? Se onkin aika pelottavaa...

Allyalias kirjoitti...

Heidi, ongelma on enemmän siinä, että ihmisissä tutustuu yleensä ensin vain yhteen puoleen. Joko he ovat niin ärsyttäviä, ettei ole vaikea keksiä ikäviä ominaisuuksia. Tai sitten niin mukavia, ettei hyvistä ominaisuuksista ole puutetta.

Sitten kun tuntee paremmin, alkaa tulla sitä kirjoakin myös.

HeidiR kirjoitti...

Ally, haaste!

Koska minut haastettiin, ajattelin, että olen oikeutettu haastamaan joku muu. ;)

Kirjoita oma muistokirjoituksesi. Ohjeet löytyvät minun blogin kautta Tuomon blogista.

Allyalias kirjoitti...

Heidi, kiitos haasteesta. Kehitän itselleni muistokirjoituksen heti kun aika antaa myöten.

Hansu kirjoitti...

Kai suklaat oli jemmassa jossain muuaalla kuin jääkaapissa?

Varo, pian saat yllätyksen. Ensi yönä sänkyyn kömpiikin palomies vaikka alusvaatteita... HEh.

Anonyymi kirjoitti...

Riemuisa mielikuva päässäni: rekkamies kiertelee pimeässä asunnossa käsiään väännellen, puree huultaan ja nipistelee itseään tukahduttaakseen naurunsa. Mies hillitsee itsensä, kunnes vilkaisee raidalliseen huomionauhaan... tilanne on menetetty, huumori vaatii omansa!

Allyalias kirjoitti...

Hansu, älä puhu enempää. Liika fantasiointi tähän aikaan illasta voi olla aika kohtalokasta :)

Almamaria, tulinkin juuri sinun luotasi. Aika ällykkä punkero sulla :)

Eikä tuossa nauhassa ollut vielä kyllin. Meillä oli erehdyksessä vaihtunut puhelimetkin. Tänään ollaan sitten yritetty taiteilla senkin kanssa.

Mutta olen ihan vakuuttunut, että kaikki on mennyt juuri kuten mielikuvissasi.

Anonyymi kirjoitti...

Myönnän, inha otus. Olisikohan se yhtään söpömpi pikkarainen palomiehen kypärä päässään? Sen letku olikin jo hautautuneena syvyyksiin, muahahhaa.

Allyalias kirjoitti...

Almamaria, sinut on virallisesti julistettu pervoksi! :DDD Minä luulen, että tuollaisessa yrityksessä menisi maku palomiehistä. Punkeista ei saa symppiksiä tekemälläkään!

Anonyymi kirjoitti...

Joha on riehat Allin jääkaapil. Oottakaaha ko hää pääsöö sen avvaamaa, siel saattaa olla hunajaa ja voita, samppanjaa ja korkokenkää, vaik mitä.

Vaa ketä ne ei univormut sytyttäs, paitti rajavartijoihen karvalakki, se ei. Univormuukii paremmi minnuu nappaa haalarit ja oikiat miehii työt, vähä öjyy ja hikkee ja paljo voimaa.

Allyalias kirjoitti...

Akkapahaseni, eipä löytynyt jääkaapista nakkipakettia kummempaa. Vaan liekö ovat jättäneet sitten sen vihjeeksi, mene ja tiedä.

Taisi jäädä tämä minun ja palolaitoksen suhde ihan yhteen iltaan... Voi minua typerää, kun menin sen valituskirjeenkin lähettämään.

Anonyymi kirjoitti...

Luin jostain:
palokunnan juhlissa koristellaan ruiskukin.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin, univormun alle voisi olla kiva mennä ;) Mutta jos sieltä alta kuoriutuukin ihan kökkö yksilö?

Tottahan ammattikuntansa edustajan on käyttäydyttävä tietyllä tavalla, virkapuvut tuovat auktoriteettiä. Ja se kyllä kai houkuttelee. Ei kai niitä suotta myydä kaikenlaisia kamppeita, jotka ovat seksikkäämpiä muotoja oikeista työasuista.

Olen itse käyttänyt sekä palohenkilön että hoitoalan työasua. Liekö kukaan kuolannut perään, vaikka olin nuori ja nätti :) Nykyiset työvaatteet ovat farkut ja t-paita, ei kovin hot.. Pitäiskö vaihtaa alaa?

Allyalias kirjoitti...

Paju, oih! Hah-hah! Palokunnan juhliin kun pääsisi...

Stina, tuollahan kyllä ehdotettiin tuota lentoemäntää. Saisit ainakin Jussin pään kääntymään. Luulen että itäeurooppalainen poliisi ei ole niin hyvä vaihtoehto ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ähäkutti, mäpäs olenkin ollut palokuntabileissä :D Viinaa, saunomista, suomipoppia, mutta ei koristeltuja ruiskuja..

Allyalias kirjoitti...

Stina, voi sinua onnentyttöä!!! Ehkä parempi, ettet kerro kaikkea. Muuten saatat vahingossa rikkoa muutaman fantasian...

Anonyymi kirjoitti...

Ei hassumpi titteli, kiitos kunniasta!

Allyalias kirjoitti...

Almamaria, tosi pervoa, että sinusta tuo titteli on hieno!