Tuima, tarkasti katsottu. Kuvassa on tosiaan lapsen varjo. Toivoinkin, että joku huomaisi :)
Pikku sue, kiitoksia toivotuksista. Tässähän on taas vuosi vapunjälkeistä aikaa edessä. Tunnelmanikin ovat huomattavasti tätä runoa valoisammat, toivottavasti sielläkin :)
Kuvan hahmo on todella söötti ja sympaattinen! Siihen voisi kirjailla positiivisen runon. Masennus väistyy kun alkaa nähdä tyhjässä luomisen mahdollisuuksia ja silleen :)
Marikki, kiitos. En minäkään osaa, mutta yritän siitä huolimatta. Kai sitä harjoitellessa sentään pikkuisen kehittyy ihan pakostakin. Tai jos ei, niin onpahan ainakin hauskaa harrastaessa.
Rita, toki hahmo on symppis, onhan kyseessä tyttäreni. Mutta monen symppiksenkin hahmon perässä kulkee näkymätön varjo, joka tarvitsee sanat siinä missä valoisatkin puolet. Mykät ja sokeat pisteet ovat niitä tuhoisimpia.
Pantteri, varjot ovat ihmeellisiä. Ihminenkin voi saada vaikka minkälaisen muodon.
Minä ahdistuin tuosta kuvasta ja runosta tuli mieleeni pahimmat ajat kun olen ollut ihan rikki (ja tyhjä...) ja yksin. Eli olet mielestäni tavoittanut erittäin hyvin haasteen aiheen.
Tehokas kuva yksinäisyydestä, pienuudesta, varjosta, elämän karuudesta ja karheudesta. Mutta samalla myös minusta tuossa henkii voimakas halu mennä eteenpäin, löytää oma tie, halu kasvaa ja voittaa hankaluudet, lapsen usko ja toivo. Kaikki on avoinna, mitään ei ole vielä menetetty.
Salka, kiitos. Minäkin olen ollut joskus aika rikki. On hyvä yrittää joskus vieläkin löytää sanoja (tai kuvia) sille, mille ei silloin ollut sanoja.
Mehtis, sinun hieno analyysisi ylitti jälleen kerran runoni ja kuvani tason aivan kuusi-nolla. Sinulla kyllä assosioituu ainakin näin verkon välityksellä käsittämättömän helposti. Hatunnosto sinulle ja päällesi :)
Lassi, minusta tuo "seinäkin kuin kananlihalla" oli tosi hienosti sanottu! Pitääpä mennä tutkimaan tuota kuvaa uudelleen...
Joo... en ole kovin montaa "tyhjä"-torstaiteemapostausta jaksanut katsoa. Ja tajusin vasta tätä katsoessani juuri, että miksen. Tyhjähän on masennuksen syvin olemus, kammottava.
Sumea, olen kanssasi samaa mieltä. Tyhjä on masennuksen syvin olemus.
Genoveeva, tuo oli aluksi ilman tuota yksin sanaa, mutta jotenkin en sitten siitä sillä lailla. Vaiks oishan se voinut toimia niin paremmin. Tällä kertaa tuli kuitenkin tällainen :)
Genoveeva, minä olen yleensä tosi surkea sanomaan äkkisiltään mistään mitään sellaista, minkä takana voisin täysin seisoa myöhemminkin. Mutta eipä tuo pikku yksityiskohta ole koskaan estänyt minua avaamasta suutani :)
38 kommenttia:
Äänetön äärettömyys, hui.
Kauniit, mutta niin lopulliset, sanat tulevat kuvasta ulos. Pienuus korostuu tyhjiössä.
Huh, tästä aiheesta saa tänään lukea varmaan tosi synkkiä juttuja, vaikka voisihan tyhjyys olla myös vapauttava asia -esteetön näköalapaikka.
Kuva on surullinen.
Tiivi, se on vähän hui tosiaan.
Elegia, niinhän se on. Sitä pienempi on, mitä suurempi tai autiompi on ympäröivä tila.
Susu, minäkin luulen että aihe vie synkille poluille.
Pysäyttävä kokonaisuus.
Tuttu tunne.
Hobo, kiitoksia.
Jussi, samoin minulle. Onneksi ei aivan tämän aamun fiiliksiä kuitenkaan.
Miten vetoava kuva ja runo!
...puutunut odotus
yksin
äärettömyydessä
Runon loppu on uuden alku. Joku tulee ja vastaa. Syntyy 'kaksin'.
Yksinäisyys on niin synkkä asia, että siitä voisi kirjoittaa miljoona runoa. Sinun versiosi oli hyvin tiivistetty.
Kuva oli myös puhutteleva!
Kuva on vaikuttava ja onnistunut, yhdessä runon kanssa suorastaan jysäyttävä.
Paju osasi taas kääntää sanat positiiviseen malliin :) Mikä taito sinulla onkaan!
Kiitos, Hansu. Yksinäisyys on varmaan jokaiselle tuttu joltain kappaleelta elämän matkaa. Sitä möykkyä on hyvä purkaa vaikkapa runoksi.
Kiitos, Katriina kauniista sanoistasi :)
Hurja ja ahdistunut runo. Harmaaseen kuvaan liitettynä sisältö tuntuu vielä surullisemmalta, onko varjo lapsen?
Hieno, vaikkakin surullinen.
Vielä jälkijunemmassa ;) hauskaa vapunjälkeistä aikaa! Toivottavasti valoisaakin valoisammissa tunnelmissa...
Tuima, tarkasti katsottu. Kuvassa on tosiaan lapsen varjo. Toivoinkin, että joku huomaisi :)
Pikku sue, kiitoksia toivotuksista. Tässähän on taas vuosi vapunjälkeistä aikaa edessä. Tunnelmanikin ovat huomattavasti tätä runoa valoisammat, toivottavasti sielläkin :)
Yksin voisi jättää poiskin. Vai?
Helanes, voispa hyvinkin.
Hieno kuva ja upea runo. Osaisimpa itsekin pukea sanoiksi tiettyjä tunteita. Kuvata en ainakaan osaa.
Kuvan hahmo on todella söötti ja sympaattinen! Siihen voisi kirjailla positiivisen runon. Masennus väistyy kun alkaa nähdä tyhjässä luomisen mahdollisuuksia ja silleen :)
Onpas ihmeellinen varjo vai onko se varjo vain kuten ihminen joskus on. Hyvin vaikuttava kuva joka tapauksessa.
Marikki, kiitos. En minäkään osaa, mutta yritän siitä huolimatta. Kai sitä harjoitellessa sentään pikkuisen kehittyy ihan pakostakin. Tai jos ei, niin onpahan ainakin hauskaa harrastaessa.
Rita, toki hahmo on symppis, onhan kyseessä tyttäreni. Mutta monen symppiksenkin hahmon perässä kulkee näkymätön varjo, joka tarvitsee sanat siinä missä valoisatkin puolet. Mykät ja sokeat pisteet ovat niitä tuhoisimpia.
Pantteri, varjot ovat ihmeellisiä. Ihminenkin voi saada vaikka minkälaisen muodon.
Valokuva pyörryttää... Tuntui kun itse olisin kaatumassa asfaltille!
En osaa edes runosta vielä sanoa mitään. Pitää toipua tuosta kuvasta. :)
Kadotettu häviävänä kaiken harmauteen, vanha kipu vaatien hoitajaa jota ei koskaan vain tule..
Näillä sanoilla sain kuvailtua sen mitä kuva ja teksti saivat aikaan yhdessä.
Erittäin hyvä kokonaisuus! :D
Heidir, yritähän pysyä pystyssä ja jos kaadut, kaadu nurmikolle :)
Sulfi, eipä yhtään hassumpia mietteitä. Ei ollenkaan...
Hienosti pyöriteltyjä latautuneita kontrasteja.
Kiitosia, Offset :)
Tuo huutava haava...siitä en nyt oikein saanut kiinni, huutavatko haavat? Muuten ok.
Leonoora, huutavat samalla tavalla, kuin silmät voivat salamoida, hampaita voi kiristellä, pää menee pyörälle tai kieli solmuun.
Minä ahdistuin tuosta kuvasta ja runosta tuli mieleeni pahimmat ajat kun olen ollut ihan rikki (ja tyhjä...) ja yksin. Eli olet mielestäni tavoittanut erittäin hyvin haasteen aiheen.
Tehokas kuva yksinäisyydestä, pienuudesta, varjosta, elämän karuudesta ja karheudesta. Mutta samalla myös minusta tuossa henkii voimakas halu mennä eteenpäin, löytää oma tie, halu kasvaa ja voittaa hankaluudet, lapsen usko ja toivo. Kaikki on avoinna, mitään ei ole vielä menetetty.
Haava.. ja puutuminen - hyvä pari, ja tehokas kuva. Seinäkin kuin kananlihalla.
Salka, kiitos. Minäkin olen ollut joskus aika rikki. On hyvä yrittää joskus vieläkin löytää sanoja (tai kuvia) sille, mille ei silloin ollut sanoja.
Mehtis, sinun hieno analyysisi ylitti jälleen kerran runoni ja kuvani tason aivan kuusi-nolla. Sinulla kyllä assosioituu ainakin näin verkon välityksellä käsittämättömän helposti. Hatunnosto sinulle ja päällesi :)
Lassi, minusta tuo "seinäkin kuin kananlihalla" oli tosi hienosti sanottu! Pitääpä mennä tutkimaan tuota kuvaa uudelleen...
Joo... en ole kovin montaa "tyhjä"-torstaiteemapostausta jaksanut katsoa. Ja tajusin vasta tätä katsoessani juuri, että miksen. Tyhjähän on masennuksen syvin olemus, kammottava.
Lopettasin tohon ...puutunut odotus. Tai ainakin jätäsin pois yksin.- sanan. Hieno kumminkin.
Sumea, olen kanssasi samaa mieltä. Tyhjä on masennuksen syvin olemus.
Genoveeva, tuo oli aluksi ilman tuota yksin sanaa, mutta jotenkin en sitten siitä sillä lailla. Vaiks oishan se voinut toimia niin paremmin. Tällä kertaa tuli kuitenkin tällainen :)
Yksinäisyys saa usein ihmisen tuntemaan elämänsä tyhjäksi.
Kirsi, näin on. Yksinäisyyttä voi tuntea myös silloin kun ei ole yksin.
Nyt kun luen uudestaan, en muuttaisi mitään enkä jättäisi pois. Itse asiassa runoista ei pitäisi yhdellä tai kahdellakaan lukemalla sanoa mitään.
Genoveeva, minä olen yleensä tosi surkea sanomaan äkkisiltään mistään mitään sellaista, minkä takana voisin täysin seisoa myöhemminkin. Mutta eipä tuo pikku yksityiskohta ole koskaan estänyt minua avaamasta suutani :)
Lähetä kommentti