Hetki kulkee rinnallani,
silti tavoittamattomissa.
Se juoksee pedolta pedolle,
taputtaa niitä ja
veljeilee niiden kanssa.
Välillä kääntyy ja hymyilee minulle
terävin hampain.
Runotorstai Jaa
torstaina, toukokuuta 24, 2007
Runotorstain aiheena on yksi
Yksi keijukaisista
Runotorstai Jaa
Runotorstai Jaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
24 kommenttia:
Keijukaisesta odotaisi jotain hempeää, mutta vimeisen säkeen terävät hampaat muuttavat runon luonnetta. Tosin jo runossa olleet pedot olivat saaneet mietimään keijukaisaihettta. Jännä teksti, sadunomainen.
Kukapa hetkestä kiinni saisi tai uskaltaisi edes yrittää, vaikka se onkin siinä vierellä aina. Niin on terävät hampaat. Hyvä runo ja ajatus.
Aivan loistava. Olen mykistynyt. Saanko tehdä tästä itselleni kirjanmerkin*, että muistan lukea sen aina silloin tällöin?
*siis sellaisen paperisen, joka laitetaan kirjan väliin, että muistetaan, mihin kohtaan on jääty
Tuima, keijut kai mielletään tosiaan hempeiksi olennoiksi. Mutta ne voivat olla vähän sudenkorentojen tavoin pelottavia häilyvyydessään ja vieraudessaan.
Hanhensulka, tuohonpa ei tarvitse paljon lisätä. Kiitoksia!
Kukkis, tokihan sinä saat tehdä tästä kirjanmerkin, jos haluat :) Ehkä se muistuttaa sinua lukemaan hyvääkin runoutta ;)
Hienosti tavoitettu keijukaismaailman toinen todellisuus. Keijukaiset mielletään usein Disneyn Helinä-keijun kaltaisiksi kilteiksi olennoiksi. Maailmaa kiertävissä tarinoissa keijut voivat olla aivan hyvin tuollaisia terävähampaisia.
Sanokaapas miksi keijut tai mitkään olisivat kilttejä ihmisille? Paitsi hyötymistarkoituksessa.
Hyvin allyinen sanarypäs. Hyvin tehty.
Tartu hetkeen, mutta millaiseen. Sitä ei voi valita. Valitan.
Runo terästää varustusta, ennakoi, vahvistaa. Oikea voimaruno, joka piiskaa ja parantaa.
Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Tulee mieleen erään kirjan nimi "Other side of silence..." Jotenkin nimi sopii tähän, vaikkei itse kirja kylläkään. Kaunista ja petollista - niin kuin muuten elämä ja usein me ihmisetkin, jopa itsellemme.
Isopeikko, voi kuinka kyynistä! Ovathan ihmisetkin kilttejä keijukaisille!
Mutta muistan minäkin lukeneeni jonkun vanhan tarinan, jonka keijukaiset eivät olleet kovin kilttejä (eikä sitä paitsi Helinälläkään ole aina puhtaat jauhot pussissa)
Paju, hetkiä ei voi valita. Ja niitä on monenlaisia. Eikä niihin voi edes tarttua, vaikka haluaisikin.
Elegia, juuri niin. Tai oikeastaan elämä on vain kaunis, jos siihen asennoituu niin, ettei se ole koskaan täydellinen.
Sylfidi, keitokainen.
Visuaalisuus 10. Oletko sattumoisin nähnyt elokuvan Panin labyrintti? Se tuli tuosta mieleen, oli yhtä kaunis (vaikka vielä hieman pelottavampi).
Luen juuri Tolkienin esseetä saduista ja hän murahteli sille, että keijukaiset on päällystetty sokerikuorrutteella -l tässä ei ollut, vaan se oli ihanan villi, niin kuin pyöreän pöydän ritareissa. :)
Helanes, jos aika on tanssi, on hetki sen keiju.
Pikku Sue, en ole nähnyt Panin labyrinttiä, vaikka katsomislistalla se sekin keikkuu. Pitäisi olla vaan tuon isomman lapsen kanssa yhtä aikaa kotona (joka on näin kesän korvalla harvinainen hetki).
Emppu, ehkäpä Tolkienin hampaat kirskuisivat kun hän lukisi tätä runoa, mutta imelästä keijukaiskuvasta hän ei ainakaan pääsisi valittamaan :)
Minä olen AINA sanonut, että keijut ovat tosi inhottavia pieniä riiviöitä! Hyvä Ally!!! Ja Artemis Fowl peesaa... ,D
Keijuissa ja oravissa on jotain samankaltaista...
Hyvä runo.
Upeaa vastakkainasettelua. Hyvä runo.
Polgara... ja näin se tuli todistettua. Ei muuta kuin kärpäslätkä käteen ja keijut lyttyyn tapettia vasten :)
Susu, niinpäs taitaa ollakin. Onneksi en ole nähnyt toistaiseksi keijukaisia hautausmaalla.
Genoveeva, kiitokset kehustasi :)
Tuli mieleen, että ei "ilkikurisuutta" ole oikeastaan aina aihetta pitää pahana, voihan se olla hyväntahtoistakin. Lisäksi mietin, että kirjoittaja saattaa ihan hyvin vastata terävällä hymyllä takaisin ajatellen, "minulla on aikaa odottaa", sitä hetkeä siis, kun keiju tekee virheen ja onkin sen pienen tarvittavan hetken tavoitettavissa.
Särmää ja havahtumista. Keijujenkaan kulkema polku ei ole pelkkiä perhosia.
Mielnkiintoinen runo. Herätti ajatuksia. Mie tykkäsin.
Ja ei ne keijukaiset aina ole hyviä. On tommosiakin terävähampaisia. Ja nimenomaan tuo hetki on semmonen.
Arbory, mietityttää vaan, mitä sillä hetkellä sitten tekisi jos sen tavoittaisi. Mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ilkikurisuus ei ole automaattisesti pahantahtoista.
Sivuaskel, eipä ole ei. Lopulta monikaan kevyeltä näyttävä asia ei todella ole sitä.
Alastalo, huomaan että olet joutunut terävähampaisen keijun kanssa kohdakkain :)
Mielenkiintoinen runo!
Keijulla olikin piikit. Siis hampit.
Hallatar, hampaaton keiju voisi olla vielä rajumpi ilmestys :)
Aika, tuo liihoitteleva keijukainen, kiinni et sitä saa. Kuinka terävät hampaat sillä onkaan. Ja taas puraisi ajan hammas, auts, auts. Mahtavasti tavoitettu vertauskuva ajan kulusta, Ally.
Kiitokset, Mehtis. Vaikka aika on näkymätön, joustava, muuttuva, häilyvä ja tavoittamaton, on se kuitenkin suuressa osassa yhteiskuntamme toimintaa ajatellen.
Lähetä kommentti