- Hei lähetään nyt kaikki kokkeilemmaan, Olavi yritti innostaa porukkaa mukaansa.
Olavin selän takana odotti hänen ylioppilaslahjansa, koko suvun voimin ostettu hyväkuntoinen Bemari. Koko Mettäkylä jengi katsoi Markusta ja odotti.
- No emmää tiiä, Markus sanoi ja mittaili Olavia katseellaan. - Onhan tässä tullut istuttua paskoissa autoissa ihan tarpeeksi.
Olavi arvasi että Markuksen takia muutkaan eivät olleet tulleet hänen juhlilleen. Olavi oli saanut istua koko päivän yksin sukulaismummojen keskellä, katsellen heidän tukisukkahousujaan ja lonksuvia tekohampaitaan.
- Pittääkö tässä antaa nyrkkien puhua? Olavi kysyi?
Markus sylkäisi pitkän liman hampaidensa välistä. Osa siitä jäi Olavin kengälle epämääräiseksi kuplarykelmäksi. Olavin olisi tehnyt mieli hyökätä Markukseen kiinni, vaikka tiesikin saavansa pahasti turpaan. Markus nosti kätensä pystyyn ja tuhahti halveksuvasti:
- Mää en viitti pieksää sua. Enhän mää kehtaa sotkee sun uutta, hienoo lakkias.
Porukka hirnahti vaimeasti.
- Mikä vittu sua vaivaa saatana? Olavi huusi.
- Ei mikkään saatana! Mikä sua vaivaa? Tuut tänne elvistelemään uuella autollas, niinku paraski porho. Omalla työlläs et oo saanu mittään. Isin ja mummojen rahalla maksettu tuokin paska.
Olavi haistatti vitut koko porukalle ja meni autoonsa. Hän ei jaksanut enää kuunnella Markuksen kettuilua. Hän tiesi kuinka kova pala porukan fiksuimmalle Markukselle oli ollut joutua töihin isänsä yritykseen heti koulun jälkeen. Mutta hittojako hän kosti kaiken Olaville? Kostaisi isälleen saatana. Sille juopolle paskiaiselle, Olavi kirosi mielessään.
Lähtiessään Olavi rongutti hiekkatien pölyksi. Kavereiden kasvot näkyivät ilmeettöminä taustapeilistä. Olavi alkoi aavistaa millä mekanismilla aika ajoi lapsuuden ystävät erilleen.
Tarinamaanantain kuva-aiheen innoittamana Jaa
31 kommenttia:
Vaan eikös sitä sanota että "leikki on lapsen työtä". Tästähän voi vetää johtopäätöksen, että "opiskelu on koululaisen ja opiskelijan työtä." Silloinhan ylioppilaslahjat on omalla tyällä ansaittuja, vaikka niitä lahjoiksi sanotaankin.
Ihmisiä ajaa erille kapeakatseisuus, kateus ja ennakkoluuloisuus. Haluttomuus kuunnella ja ymmärtää. Ainaskin.
Mukavasti kerrottu tarina :)
Kipeä kohta elämässä, luopumisen tuskaa.
Hyvin kerrottu.
Toisen kateus ja katkeruus voi koitua kohtaloksi. Kaikki yo:t eivät toki saa lahjaksi bemaria, osa jotuuu hankkimaan sen kovalla työllä. Elämä opettaa, ainakin toivottavasti arvostamaan vanhempiaan jotka ovat maksaneet auton.
Isopeikko, olen kanssasi aika pitkälti samaa mieltä noista erilleen ajavista tekijöistä.
Susupetal, tuo elämä siinä 18 kieppeillä on melkoista aikaa.
Hansu, kukapa ei ottaisi bemaria, jos saisi sellaisen lahjaksi. Ja kukapa ei sellaista lapselleen antaisi jos vaan olisi varaa. Maailmassa on monia tärkeitä juttuja. Mielestäni maallinen omaisuus ja koulutustausta eivät ole näiden asioiden joukossa.
Todella hyvin eläydytty tarinaan. Luin muuten jutun ensin ja yritin sa,alla arvailla aihetta. En tyhmänä tajunnut, että se oli tuo kuva (ennen kuin siis menin katsomaan tarinamaanantaista).
Muuten olisin epäillyt aiheeksi kateutta tmv. Todella hyvin keksit aiheen kuvasta! Ei mikään helppo mielestäni.
Elegia-Suomi:
sa,alla = samalla.
"Prkeleen homokaverit stana.. vtu vielä lähen tästä läävästä.. muutan Helsinkiin ja rupean virkamieheksi. Kehitän semmosen byrokratiakoneiston, että yrittäjällä ei ole minkäänlaisia mahollisuuksia sitä läpästä ja työllään pärjätä.."
Tuumasi Olavi ja teki sen!
Elegia, itse köyhän perheen penikkana ei ole tullut juuri yritettyä eläytyä noiden "kultalusikkapenskojen" asemaan. Tämän tarinan Olavi ei nyt ollut ihan "kultalusikkapenska", mutta joutui vähän kuin väkisin sellaiseen rooliin. Eipä olisi kiva jos omaa saavutusta ja ponnisteluja vähäteltäisiin siksi, että on saanut paremmat eväät elämälle kuin joku toinen. Tällaista syrjintää en ole kyllä koskaan kokenut...
No mutta Olaviko se siellä? Nyt vihdoin ymmärrän mistä se kaikki angstisi kumpuaa... :)))
Näinhän me toimimme. Oma katkeruus (tms.) kuultaa läpi siinä, hyväksyykö toisen ihmisen vai ei, inhoaako jotakuta. Parhaimmillaan toisen huonoissa puolissa voi onnistua näkemään itsessä ja kehitysmahdollisuutensa. Joskus se jopa onnistuu.. useimmiten ei, on mukavampi huudella toisille, kuinka paskoja he ovat. Puhun siis itsestäni.
Tämähän on sama porukka mistä minä kirjoitin... Hih.
En lukenut yhtään juttua ennen kuin olin saanut omani valmiiksi.
Kateus ja katkeruus. Sehän HUOKUU tuosta kuvasta....
Näköjään samoja latuja mennään taas ALIAS! ;)
Hyvin kirjoitettu.
Lapsena sitä ei niin ajattele kaverin perheen varallisuutta, mennä kohelletaan ojanpenkkoja pitkin säätyluokasta riippumatta. Aikuisuus tuo tullessaan monta uutta asiaa, myös tämän yhteiskuntajaon.
Hopola, taidat valitettavasti olla oikeassa. Katkeruus vinksauttaa näkövinkkeliä aika tehokkaasti.
HeidiR, tosiaan, tässä kuvassa on ilmiselvästi jotain tosi negatiivista fiilistä ja jännitettä. Mikähän tarina tämän kuvan taustalla todellisuudessa on? Ei varmaan yhtään sellainen, miltä se meistä tarinoitsijoista näyttää.
Stina, tuo on totta. Onneksi sentään ei tarvitse pentuna alkaa miettiä tuollaisia juttuja. Ja olisihan se kiva ettei isompanakaan tarvitsisi...
Ehkä meille joskus kerrotaan kuvan alkuperäinen tarina?
Vai onko sillä väliä? Hmmm...
Ihan aidon tuntuinen tarina kyllä ja varsinkin pienemmillä paikoilla varmasti usein tosi.
Hieman huvittava mielikuva kyllä tulee, kun ajattelee tuon kuvassa olevan liivipukuisen lakkipään uhkailevan tomerana kädet kyljillään.
Tosin hieman kieltä poskessahan tuossa taisi olla muutenkin.
Olet sinä veikeä kirjoittaja, Allyalias!
HeidiR, kenties salaisuus kuvan takana selviää...
Arbory, sijoitin tapahtumat mielessäni jonnekin parinkymmenen vuoden taakse (jolloin tuolla lakilla oli sentään jotain merkitystä luokkajakomielessäkin, kenties).
Kuten otsikkokin paljastaa, tavoittelin tunnelmaan melodraamallista ulottuvuutta, tuollaisissa nuoruuden kipeissä hetkissä on valitettavasti usein koominenkin ulottuvuutensa. Vaikka sillä hetkellä kyseessä onkin totinen paikka - ja usein juuri siksi.
Katriina, no jopas :) Kiitti!!!
Kuva huokuu latautunutta jännitettä, jonka tarina purkaa auki kuin totta olisi. Ja sitä se onkin.
Ryhmädynamiikan törmäyskurssille joutuu elämän eri vaiheissa: nuoruudessa, töissä, perheenjäsenten kesken...
Seuraa johtajaa -draamaa ja melodraamaa ”leikitään” missä milloinkin.
Paju, aivan niin. Näitä törmäyskursseja taitaa olla mahdoton välttää. Ja pitäisikökään?
Ymmärrystä; sitä toivoisin itselleni enemmän.
Kaiken se lojaalisuus kestää, ei isälleen - olkoonkin kuinka juoppo tahansa - voi huutaa, lapsuudenkaverille voi.
Hieno tarina, jälleen. Mutta mistä tuo kuva on? Näyttää aivan siltä niiku se ois napattu jostain kesäteatterin näytöksestä. Mutta on näitä kiva lukia, hyviä ovatten nämä jutut.
Minun 16 v poikani sanoi, että älä vaan osta minulle moipoa, jos isä vaikka meinaa niin keksi mikä tahansa tekosyy ettei tartte ottaa sellaista. Eikä ajokorttia aikanaan., EI halua bemariakaan tota rataa, enkä ostaisi vaikka olisi rahaa.
Almamaria, jotkut isät ovat sellaisia, että niille ei kannatakaan huutaa. Muuten voi käydä köpelösti. Liekö lojaalisuutta siis, vai pelkoa...
Pastilli, kuvan alkuperää pitää kysellä Tarinamaanantain porukalta. Tämä on nimittäin Tarinamaantantain kuvahaasteen kuva. Voisi olla kesäteatterista tosiaan...
Genoveeva, olen jo sinun blogistasi saanut lukea kaikki semi-auktoriteetit sun muut, joten tämä kertomasi ei yllätä minua millään tavalla :)
Sinulla on kyky kiteyttää jotenkin mainiosti syvällisiä ajatuksia ja kuvata pienillä eleillä suuria tunteita. Tulen aina hyvälle tuulelle kun luen näitä, vaikka tarina olisi vähän surullinen tai kipeäkin.
Aijai! ;D
No mutta kiitoksia Pikku Sue. Tässähän ihan aikuinen akka käy punastelemaan :)
Hallatar, niinPÄ!
Katkeruus kulkee kovempaa kuin bemari...
Elvistelet tai et niin jotkut eivät osaa erotella ihmis-suhteita pellistä ja muovista.
Sulfidi, ystävyyden ei pitäisi olla statussidonnainen juttu. Joskus taitaa silti olla niin. Varsinkin nuorilla, jotka eivät ole vielä ehtineet huomata mikä elämässä on tärkeää.
Hieno tarina jälleen, kiitos!
Kiitos, Salka :)
Niin ei pitäisi mutta minunkin nuoruudessa oli näitä tapauksia joilla oli syystä tai toisesta esim. hieno auto ja ns. "paskakärpäsiä" riitti sellaisen lähimaastossa. :(
Mutta taas oli myös niitä jotka olivat oikeita ystäviä eikä statusfrendejä vaan! :D
Huhhuh, Sulfidi. Statusfrendi ei kuulosta kovin kivalle jutulle...
Lähetä kommentti