Yhteisömme juhannusperinteet.

Hysss... Olen lukittuna yhteisömme rakentamaan, salaiseen tunneliverkostoon, äliööriin. En siis saisi puhua kenenkään kanssa ja kirjoittaakin saan vain kuiskaten. Haluan kaikesta epämukavuudesta huolimatta kertoa teille kaikille ranka-Jubileemiasta ja hänen muistopäivästään.

Jubileemia syntyi perimätiedon mukaan kylki edellä. Ensimmäisenä päivänvalon oli nähnyt Jubileemian vasen nyrkki, jonka silmästä oli pilkistänyt aimo tukollinen untuvaista tukkaa. Tunteja kestäneen synnytyskiehräyksen jälkeen, kun kaikki olivat jo luovuttamaisillaan ja kerääntymäisillään Tiitterään kiroamaan kaiken olevan, syntyi Jubileemia yhteisön keskuuteen, kaljuna kuin hylje.

Ja kaljuna Jubileemia pysyikin koko lyhyeksi jääneen elämänsä ajan. Ilmeisesti hän oli repinyt hiukset päästään niin juuriaan myöten, ettei tukka tohtinut enää yrittääkään kasvaa. Kylkisynnytys jätti Jubileemian hitusen oikealle kiertyneeksi (myöhemmin sanottiin, että juuri tästä syystä hän kykeni erottamaan oikean ja väärän tavallista paremmin) ja jollakin tapaa normaalia ihmistä sinnikkäämmäksi. Hän pursusi tarmoa ja elämäniloa. Tapasipa hän tehdä lukuisia kolttosiakin yhteisömme arvokkaimmille jäsenille.

Muhoksen kyky sietää syntymäkaljuja ja oikealle kiertyneitä ihmisiä oli tuohon aikaan suunnilleen samaa tasoa kuin nykypäivänäkin ja Jubileemia sai tottua jo nuorena monenlaiseen kiusantekoon. Lapset laittoivat kakkaa hänen hienompiin ryytiöihinsä ja näyttivät pitkää nenää. Aikuiset heittivät kivillä ja yrittivät kuristaa tuppivyöllä. Vain yhteisömme huomassa Jubileemia sai tuntea olevansa arvokas ja rakastettu.

Jubileemian ollessa neljäntoista ikäinen, alkoi Suuri Muutos. Joku muhoslainen oli kironnut ohikulkevaa Jubileemiaa sanomalla "Katoa jo perkele poisa meiän näkösiltä! Täsä kyläsä ei kaljulaiset mellasta". Hyvin pian Jubileemia oli muuttunut kovin vakavaksi ja määrätietoiseksi. Huomattiin, ettei hän syönyt enää mitään, ei edes silliä tai viiliä. Pian häntä alettiin kutsua kunnioittavasti ja huolestuneina ranka-Jubileemiaksi.

Ja niin hän alkoi kadota. Joka aamu Jubileemia heräsi pikkuisen vähempänä ja pikkuisen vakavampana. Eräänä aamuna hän oli niin vähänä, että yhteisömme ei voinut muuta, kuin käydä lähtökiehräykseen. Silloin tapahtui ihme. Yhteisömme aisti voimakkaasti, että vaikka Jubileemia oli ruumiiltaan vähentynyt, oli hän lisääntynyt kaikkialla muualla. Keskikesä suorastaan uhosi kaikkea sitä leikillistä riehakkuutta, joka Jubileemiasta oli kuluneina viikkoina kadonnut.

Yhteisö riensi pihamaalle yhtenä mylläkkänä. Kaikki levittivät kätensä ja alkoivat kiehrätä iloa. Jubileemia levisi kaikkialle taivaalle ja kaikkien muhoslaisten ylle niin, ettei kukaan tainnut hätistää häntä pois kokonaiseen vuorokauteen.

Jokaisena kesänä sen jälkeen olemme tiettynä päivänä levittäytyneet ympäri yhteisömme aluetta. Elämme koko päivän syömättä ja puhumatta, pelkkää sotukkaa nauttien. Kävelemme pikkuisen oikelle kiertyneinä, nyrkeissämme tukko hiuksia (revittyjä tai leikattuja). Silloin tällöin joku meistä tuntee häivähdyksen ranka-Jubileemian henkeä. Tuo onnellinen saa riistäytyä irti puhumattomuudesta, heittää hiustukkonsa Rillikön liekkeihin ja kiehrätä iloa seuraavaan aamuun saakka.

(yhteisömme joulu- ja naistenpäiväperinteet)

Pakinaperjantai

Ilonkiehräistä juhannusta kaikille! Jaa