lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Valo

Pertti nykii toppahanskan hampailla kädestään ja kopeloi sormillaan uudestaan turvaistuimen alta. Pakkanen kiskoo bootsien kärkiä rullalle ja hilaa itseään jalkateriä vasten. Pertti kipristää varpaat myttyyn ja vilkaisee takaikkunasta ostoskeskuksen ovelle. Vaimo uupuu pian jouluostoksiin, etenkin kun lapset vaativat nyt jatkuvan huomion.

Auton ohittaa kaksi vähän nuorempaa naista, jotka tönäisevät toisiaan toppatakkikylkiin ohikulkiessaan. Pertti vetää pakaransakin myttyyn, mutta enemmänkin vanhasta tottumuksesta, kuin pakkasen vuoksi. Silmälasit nytkähtävät nenänvarrella. Vihdoin hänen sormensa tapaavat huomaamattoman kaljun kohdan takapenkin verhoilussa. Pertti painaa kohtaa peukalollaan niin kovaa kuin hankalassa asennossaan pystyy. Hän tuntee pienen niksahduksen sormensa alla ja kiertää nopeasti autonsa peräkontille. Ostoskeskuksen pyöröovista ei näy tuttua kulkijaa, joten hän uskaltaa raottaa bensakanisterin taakse kätkettyä salaluukkua.

Luukun takana on pieni, puinen rasia, jonka sisään mahtuisi juuri kaksi tulitikkuaskia. Rasian kanteen on kirjoitettu koukeroisia lauseita, joita joku tavallinen pitäisi taidokkaina koristeleikkauksina. Vain intiaanit ja ne, jotka kuuluivat vanhaan tonttujen sukuun kykenevät lukemaan rasian kanteen kaiverretun valon ja ilon sanoman. Ja Pertti on tonttujen suvun viimeinen.

Pertti kiskoo toisenkin hansikkaan kädestään ja avaa rasian. Pienet hippuset ovat omissa pikku koloissaan vierekkäin. Ne loistavat kuin kulta, mutta kirkkaampina. Pertti kuvittelee mielessään vaimonsa ilmeen, jos hän ottaisi nuo hippuset ja teettäisi niistä korut rakkaansa korviin. Moottorin hyrinä ihan vieressä säikäyttää Pertin käden nyrkkiin. Hän muistaa, kuinka paljon helpompaa kaikki oli kauan sitten, kun hän oli vielä merenkävijä, kaukana jouluhälinästä ja turhasta hapuilusta. Jopa bändiaikoina tuntui olevan enemmän aikaa toteuttaa sukunsa velvoittamaa perintöä kuin kaiken perhehässäkän keskellä. Helpompaa, muttei lainkaan niin onnellista.

Pertti lukitsee autonsa ovet ja heittää avaimen rennosti ilmaan, ennen kuin koppaa sen nyrkkinsä sisään. Kukaan ei saata huomata, että hän lähettää hippuset taas matkaan; toisen aamuun ja toisen iltaan. Ihan vielä ne eivät näytä miltään, mutta muutaman seuraavan kuukauden kuluessa ne kasvaisivat hitaasti ja täyttäisivät maapallon pimeimmänkin kolkan huikaisevalla valollaan.

************

On taas päästy vuoden pimeimpään päivään ja huomenna lähdemme jo kohti kevättä. On tullut aika juhlia, ylistää valoa ja meitä, jotka olemme jaksaneet kahlata läpi pimeän tähän joulun hetkeen saakka. Nyt sytytän kaikki kynttilät ja muistan kaikkia niitä ystäviä ja teitä rakkaita blogihahmoja, joiden seura on lämmittänyt kylmässä ja valaissut pimeimmänkin päivän.

Siis hyvää, ihanaa ja lämmintä joulua jokaisen lukijan tupaan! Jaa

32 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Kiitos sinullekin, Ally, kuluneesta vuodesta, monista upeista tarinoistasi, nauruista, joita olen täällä nauranut, ajatuksista, jotka ovat täällä heränneet. Olet Kirjoittaja isolla Koolla(siis ihan XXXXL -hmmm, noin niin kuin kuvannollisesti).

Mukavaa joulun aikaa, kuljetaan taas valoa kohti!

isopeikko kirjoitti...

Allyinen keskiöisen keskitalvinen tarina. Allyn tarinat ovat usein haikean iloisia, älykkäitä ja mielikuvituksellisia. Mukanaanvieviä.

Allylle peikkoinen tunne ihan omaksi. Ole hyvä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mahdottoman Hyvää Joulua (vai onkohan se edes mahdollista...) Sinullekin Ally!

Hansu kirjoitti...

Valo tännekin :)

Mukavaa ja kiireetöntä joulun aikaa. Elä mee ihimeessä Oulun ostoskeskuksiin, ne on ihan täynnä ihmisiä ja joutuu hukkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jouluiloa sinunkin tupaasi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun päästit valon Pertin avulla vapaaksi, huomenna sen jo huomaa ;)
Kynä-Ally on jättänyt jälkensä jokaiseen lukijaansa, Ally on Hyvä isolla hoolla :)
Suloista joulua.

Allyalias kirjoitti...

SusuPetal, kiitos kauniista sanoistasi! En ole koskaan ollut iloisempi ollessani näin suuren koon edustaja jonkun mielestä :))

Hyvää joulua myös sinulle ja reaalipersoonallesi!

Isopeikko, kiitokset myös sinulle. Näiden kehujen jälkeen maailma on valoisa kuin Juhannuksena. Ja peikkoisen tunteen varassa jaksan pitkälle ensi vuoteen :)

Käpsä, jouluna mahdotonkin on mahdollista! Hyvää joulua sinulle!

Hansu, olen vahingossa ollut oululaisessa ostoskeskuksessa. En tosiaan suosittele!!!

Tuima, kuin myös sinun. Jouluvalmistelujasi on ollut ilo lukea!

Kutis, Pertin alla on päässyt ainakin minusta esiin paljon hyvää ja kaunista silloin nuorena. Kiitos myös sinulle kaikista mielenkiintoisista jutuistasi! Ja hyvää joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Ally-pieni, kiitos tarinoistasi ja kirjoituksistasi. Kiitos seurastasi blogimaailmassa, se olisi kovin köyhä paikka ilman sinua. Rauhaisaa joulua koko perheellesi! *jouluhalaus*

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Ally!

Mari kirjoitti...

Kiitos Ally päivien piristyksistä! Lataa akkuja ja nauti joulun ajasta - se tulee seuraavan kerran vasta vuoden päästä uudelleen...

Anonyymi kirjoitti...

Taas kaunis kertomus joka lämmittää ja antaa valoa tähän pimeään aikaan. Sinä se osaat.
Hyvää joulua jne. ;))

Allyalias kirjoitti...

Almamaria, kiitos kauniista sanoistasi, blogiystäväni! Hyvää joulua toivon myös sinulle halien ja muiden ruttausten kera :)

Obeesia, kiitos sinulle ja hyvää joulua!!!

Mari, kiitos toivotuksesta. Aion nauttia joulusta täysin rinnoin. Joulutunnelmaa myös sinulle!!!

Alastalo, kaikki valo on tähän pimeään aikaan tervetullutta! Hyvää joulua, ystäväni!

Ink Narrative kirjoitti...

Hyvää Joulua ja kiitokset harvinaisen lämminhenkisestä tarinasta!

Liisa kirjoitti...

Kiitos, Ally! Olet aarre! Kaikkea jouluhyvää sinulle ja perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Prskleenmoista valoa ja välkettä myös Allylaan =D Ziitos erinomaisista tarinoista, joista ei Älliä puutu!

Anonyymi kirjoitti...

Valoisaa Jolua Allylle!

Allyalias kirjoitti...

Kari, onneksi kipinät jo kimmeltelevät taivaalla valoa luvaten!

Hyvää joulua myös sinulle!

Liisa, kiitokset toivotuksistasi. Toivon ihanaa joulunaikaa myös sinulle!

Polga Vinskeineen päivineen! Kiitokset vierailusta ja hyvän joulun toivotukset teille molemmille!

Oikein lämpöistä joulua myös sinulle, Lepis!

Virpi P. kirjoitti...

Jouluiloa Allyaliaksen tupaan!

Allyalias kirjoitti...

Katriina, kiitoksia. Joulu on jo laskeutunut tänne oululaiseen kerrostaloviidakkoonkin. Kala haisee ja kimallenauha sulaa sähkökynttilöihin kiinni :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ally kaikista lahjoista, joita olet meille jakanut ja niillä meitä ilahduttanut...ja laittanut miettimään...Salaa epäilen, että olet TONTTU!:)tai ainakin haltijoiden sukua!
Lämmin virtuaalihalaus ja joulurauhan toivotus sinullekin!
PS. Valo palaa, kukon askelin...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihanista tarinoista, joita saan täältä lukea, niinkuin nyt tämäkin tonttutarina.

Hyvän joulun toivotukset.

hpy kirjoitti...

Kiitos valopilkusta, se tekee hyvaa pimeyden keskella. Ja hyvaa joulua sinne viela pimeampaan pohjoiseen.

Allyalias kirjoitti...

Oldghost, tuosta tonttuasiasta voimme ainakin olla yhtä mieltä :) Ihanaa joulua Haamusellekin!

Pantteri, kiitos sinulle ja hyvää joulua sekä sinulle, että rakkaillesi!

Hpy, hyvää joulua mistelinoksain alle :)

Elegia kirjoitti...

Hyvää joulua sinulle, Ally, ja kiitokset monista kutkuttavista lukelämyksistä täällä blogisasi!

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista joulua ja kiitos kortista!

Hallatar kirjoitti...

Lempeää joulunaikaa siulle =))))

Allyalias kirjoitti...

Elina, joulu taitaa pian jo olla takana, mutta toivon sinun joulusi olleen oikein miellyttävä.

Korpun, olepa hyvä. Toivottavasti sinulla on hyvä matka.

Hallatar, sinulle toivottelen jo hyvää tulevaan vuotta :)

Anonyymi kirjoitti...

Sinnoot Nero!

Eihä tää kyl olt mikkää uus tieto.

Onnellista Vuuven vaihetta ja Koko naista alkavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Onnekasta uutta vuotta! Kevättä kohti mennään! :)

Allyalias kirjoitti...

Akka, Nero on koiran nimi ja sopii siksi minullekin :) Vuuen vaihetta sulleki!!!

Pikkis, enää muutama pitkä kuukausi... hihii!!! Herääköhän Ruusutarhakin kevään myötä...

Anonyymi kirjoitti...

Hippuset – mikä ihana mielleyhtymä. Niin pieni ja silti niin vahva vaikutukseltaan. Täyttää aamun ja illan valolla. Siihen mahtuu kaikki. Sehän onkin kuin sinä, Ally. Sinun tarinasi eivät jätä koskaan lukijaa tyhjiöön eivätkä kylmäksi. Liikutun. Ravistun. Olen kiitollinen.


Onnellista uutta vuotta. Tarinoiden taikaa!

Allyalias kirjoitti...

Paju, minä luulen, että sinä olet valohippunen ihmisen kehoon karanneena. Sinä loistat!

Hyvää tulevaa vuotta sinullekin!