Valo

Pertti nykii toppahanskan hampailla kädestään ja kopeloi sormillaan uudestaan turvaistuimen alta. Pakkanen kiskoo bootsien kärkiä rullalle ja hilaa itseään jalkateriä vasten. Pertti kipristää varpaat myttyyn ja vilkaisee takaikkunasta ostoskeskuksen ovelle. Vaimo uupuu pian jouluostoksiin, etenkin kun lapset vaativat nyt jatkuvan huomion.

Auton ohittaa kaksi vähän nuorempaa naista, jotka tönäisevät toisiaan toppatakkikylkiin ohikulkiessaan. Pertti vetää pakaransakin myttyyn, mutta enemmänkin vanhasta tottumuksesta, kuin pakkasen vuoksi. Silmälasit nytkähtävät nenänvarrella. Vihdoin hänen sormensa tapaavat huomaamattoman kaljun kohdan takapenkin verhoilussa. Pertti painaa kohtaa peukalollaan niin kovaa kuin hankalassa asennossaan pystyy. Hän tuntee pienen niksahduksen sormensa alla ja kiertää nopeasti autonsa peräkontille. Ostoskeskuksen pyöröovista ei näy tuttua kulkijaa, joten hän uskaltaa raottaa bensakanisterin taakse kätkettyä salaluukkua.

Luukun takana on pieni, puinen rasia, jonka sisään mahtuisi juuri kaksi tulitikkuaskia. Rasian kanteen on kirjoitettu koukeroisia lauseita, joita joku tavallinen pitäisi taidokkaina koristeleikkauksina. Vain intiaanit ja ne, jotka kuuluivat vanhaan tonttujen sukuun kykenevät lukemaan rasian kanteen kaiverretun valon ja ilon sanoman. Ja Pertti on tonttujen suvun viimeinen.

Pertti kiskoo toisenkin hansikkaan kädestään ja avaa rasian. Pienet hippuset ovat omissa pikku koloissaan vierekkäin. Ne loistavat kuin kulta, mutta kirkkaampina. Pertti kuvittelee mielessään vaimonsa ilmeen, jos hän ottaisi nuo hippuset ja teettäisi niistä korut rakkaansa korviin. Moottorin hyrinä ihan vieressä säikäyttää Pertin käden nyrkkiin. Hän muistaa, kuinka paljon helpompaa kaikki oli kauan sitten, kun hän oli vielä merenkävijä, kaukana jouluhälinästä ja turhasta hapuilusta. Jopa bändiaikoina tuntui olevan enemmän aikaa toteuttaa sukunsa velvoittamaa perintöä kuin kaiken perhehässäkän keskellä. Helpompaa, muttei lainkaan niin onnellista.

Pertti lukitsee autonsa ovet ja heittää avaimen rennosti ilmaan, ennen kuin koppaa sen nyrkkinsä sisään. Kukaan ei saata huomata, että hän lähettää hippuset taas matkaan; toisen aamuun ja toisen iltaan. Ihan vielä ne eivät näytä miltään, mutta muutaman seuraavan kuukauden kuluessa ne kasvaisivat hitaasti ja täyttäisivät maapallon pimeimmänkin kolkan huikaisevalla valollaan.

************

On taas päästy vuoden pimeimpään päivään ja huomenna lähdemme jo kohti kevättä. On tullut aika juhlia, ylistää valoa ja meitä, jotka olemme jaksaneet kahlata läpi pimeän tähän joulun hetkeen saakka. Nyt sytytän kaikki kynttilät ja muistan kaikkia niitä ystäviä ja teitä rakkaita blogihahmoja, joiden seura on lämmittänyt kylmässä ja valaissut pimeimmänkin päivän.

Siis hyvää, ihanaa ja lämmintä joulua jokaisen lukijan tupaan! Jaa