Jos pysähtyisi miettimään tarkemmin, vatsasta vihlaisisi ilkeästi, samalla tavalla kuin sirkuksessa, trapetsitaiteilijan tippuessa narulta verkkoon.
Mutta yritän kierrellä asiaa mahdollisimman pinnallisesti. Otan jauhelihan pakastimesta sulamaan keittoa varten ja olen äärimmäisen tietoinen/huojentunut siitä, että minulla on perhe ruokittavana. Jossakin on toisin. Ajatukseni ovat heidän kanssaan. Jaa
24 kommenttia:
Järkyttävä uutinen. Olen ollut tämän päivän täysin uutispimennossa. Näin tuon vasta ensikertaa nyt. En taida avata televisiota tänään.
Miten tuollaista voi tapahtua?
Järkyttävää. Sanattomana olen kuunnellut. Surussa osaan vain lähettää ajatuksin osanottoni kaiken tämän kokeneille, läheisensä menettäneille. Mihin tää maailma on menossa, missä se on, mitä sen sisällä kiehuu?
Sisällä velloo pahanolon tunne, ymmärrän mitä on tapahtunut mutta en käsitä. Itkettää, niin hirvittävän raskas päivä monelle ihmiselle.
Minulta ei empatiaa riitä tekijälle. Jos on paha olla, tappaisivat itsensä eikä viattomia sivullisia. Julmaako - julmempaa on leikkiä jumalaa.
En voi edes käsittää vanhempien pelkoa ja huolta lapsistaan, koska en itse ole vanhempi.
Ipi, minä kuulin asiasta radiosta heti hyvissä ajoin. Nyt tilanne näyttää vieläkin pahemmalta, kuin aluksi luulin. Kyllä tällainen uutinen pysäyttää!
Sivuaskel, tämä pistää miettimään maailman tilaa. En voi edes kuvitella miltä asianosaisista tuntuu.
Almamaria, minuakin itkettää. Kai tähän on helppo samaistua, kun poika on aloittanut yläasteen syksyllä.
Elegia, vaikea ymmärtää tällaisen tekijää. Silti mietin mikä tuollaisen äärimmäisen käyttäytymisen takana on. Mikä on ympärillä mennyt vikaan, ettei kukaan ole huomannut tyypin ongelmia. Ei hän niitä ainakaan salaillut...
Ennen on täällä viety vain oma perhe mukana, kun on haudottu itsetuhoa. Miten meillä voi tapahtua tällaista, eihän meillä ole edes aseita joka talossa? Toivottavasti jää ainoaksi tapaukseksi.
Kyllä tällainen osaa tuntua väärältä ja pahalta vaikka ei olekaan perhettä ruokittavana. Ehkäpä pahemmaltakin.
Nykyisin halutaan huolehtia niin kovin vain omista asioista. Saattaisi olla viisasta ajatella muitakin ja välittää muustakin kuin omasta navasta. Sekopäitä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Kysymys on siitä välitääkö kukaan ennen kuin tapahtuu peruuttamattomia.
Katriina, toivotaan että tämä ratkaisu ei toimi viitoittajana millekään tulevalle. Paljon pahaa on Suomessakin tapahtunut, kuten tuossa kommentissasi mainitset. Ja tapahtuu jatkossakin - muodossa tai toisessa.
Offset, en tarkoita väittää, että perheetön ei voi tuntea myötsikkää (enkä ihan purematta niele myöskään väitettä, että perheettömän on sitä helpompi tuntea) tilanteen johdosta. Halusin kertoa ristiriitaisesta olostani; toisaalta olin pahoillani ja järkyttynyt, toisaalta huojentunut siitä, ettei tällaista sattunut oman pojan kohdalle.
Niin, tottakai. Ymmärrän toki. Pahoittelen että esitin asiaani noin kärkevän kuuloisesti.
Tuo kuka voi tuntea mitenkin on hyvä väittelyaihe mutta ehkä väittely tuosta ei olisi tässä ketjussa asiallista.
Kamala tapahtuma ja kamalaa on tämä populistinen tapa käsitellä asiaa: "kuinka yllättyneitä opettajat ovat"
Ennaltaehkäisevä työ on jäänyt pois sosiaali- ja terveysalalla. Tilanteisiin ei ole mahdollista reagoida ennen kuin jotain sattuu/ on sairaus päällä/ on liian myöhäistä/ muuta ei enää ole tehtävissä. Se näkyy, jos sen haluaa nähdä.
Kovasti hallitus lupaili kaikenlaista, puhuttiin luokkakoosta ym. mutta todellisuus on toista. Pikkukoulut lakkautetaan, koulunkäyntiavustajia ei palkata, luokkakoot isonevat, erityistukea ei ole antaa ja mielenterveyspalvelut ovat niukentuneet huimasti. Ihan vaan muutamia mainitakseni.
Nykyisin kaikki on sallittua.
Ilmaisen syvän suruni ja osanottoni kaikille Jokelan tapahtumiin liittyville ja uhrien omaisille, ystäville ja läheisille.
Ei pysty ajattelemaan kuin pinnallisesti, kun on pakko toimia ja mennä eteenpäin.
Kuvasi ja kirjoituksesi lohduttaa.
Kirjoituksesi tiivisti minunkin ajatukseni. Olit käsitellyt juttua tyylikkäästi, en halua lukea uutisen jälkeen analyysejä ja selityksiä. Jotenkin kuin ihmiset kuvittelisivat voivansa selittää tapahtuman niin, että se olisi seuraavalla kerralla torjuttavissa. Ikään kuin selitykset antaisivat turvaa. Vähitellen selitykset alkavat muistuttaa sosiaalipornoa, tragedian osallisista kaivetaan esiin yksityiskohtia.
Kiitos lyhyestä esityksestä, Ally. Aion yrittää jättää asian seuraamisen tähän. Ajatukseni ovat tyhjillä tuoleilla.
Offset, jättäkäämme vain väittely toisille areenoille. Minustakaan tämä ei ole oikea hetki/paikka :)
Hopola, ihmisten, etenkin lasten ja nuorten pahoinvointi on ollut jo pitkään nähtävissä ja oirehdintaa on ollut ennen tätäkin. Toivottavasti jotain muuttuu jonain päivänä.
Tuima, juuri niin. Tämä olisi helppo ottaa nahkansa sisälle.
Paju, kiitos sanoistasi. Tapaus järkytti. Oli pakko reagoida edes jotenkin.
Laura, kiitos sanoistasi. Minäkään en ollut halukas analyysiin. Silti halusin pukea henkilökohtaisia tunteitani sanoiksi.
Ei tämä Suomikaan ole mikään lintukoto tosiaan...
Kyllä tällaista asiaa on mielestäni tervettä pohtia ja analysoida. Ei se ole mielestäni sosiaalipornoa, kuten Laura taisi tuossa edellä esittää. On aiheellista kysyä, miksi nuori voi hyvinvointiyhteiskunnassamme niin pahoin, että tekee noin x-treme teon? Mikä on vialla? Ei kaikkea voi vierittää yksilön niskaan. Aina on voitu pahoin ja aina se on johtanut erilaisiin ratkaisuihin..mutta miksi nykyään tällaisiin? Nämä asiat saa tuntea, niitä saa miettiä jne. Kyynisyys ja tunnekylmyys ovat inhimillisyyden vihollisia!
Pysähdyttävä asia, jonka ympärille ajatukset palautuvat kerta toisensa jälkeen.
Jauheliha täälläkin odottaa tekijäänsä. Kiitollinen olen, että sen syöjät ovat turvassa.
Jos kommenttini loukkasi, sen saa poistaa. Kun työskentelee tällaisten asioiden parissa, joutuu myös miettimään, mitä on tehtävissä jatkossa.
Parasta mitä voi tehdä on puhua lasten kanssa, kuulla ja nähdä.
Hallatar, eikä ole ollut pitkään aikaan...
Muikku, varmaan Lauralla oli vähän sama olo kuin minullakin; että haluaa ennemmin miettiä aluksi asiaa omassa päässään. Analysointi on toki hyväksi, kuten kirjoitat. On toinen juttu haluaako jauhaa asiaa kaikkien kanssa. Näiden ympärille kehkeytyvät nettiväittelyt saattavat minustakin saada joskus sosiaalipornahtavia piirteitä asiallisen keskustelun sijaan. Toki tässä blogissa ei ole sitä vaaraa, kun täällä on niin fiksuja ihmisiä.
Uukka, tänään kun mentiin pojan kanssa samaa matkaa, meinasi melkein tulla itku, kun toinen lähti kouluun. Tuli mieleen, kuinka monen lapset/läheiset jäivät palaamatta ja miltä heistä mahtaakaan tuntua.
Hopola, minusta kommenttisi oli kovasti hyvä ja täynnä asiaa. Se ei ollut minusta yhtään loukkaava, enkä aio poistaa sitä :)
Asia taitaa olla kova pala meille kaikille. Jokainen meistä reagoi siihen omalla tavallaan. Joku on vihainen, syytteleekin vähän, joku toinen ahdistuu ja tuntee kenties syyllisyyttäkin. Monet haluavat toimintaa. Jotain pitäisi tehdä.
Silti meitä kaikkia yhdistää se, että tunnemme surua noiden ao. ihmisten puolesta ja olemme pahoillamme, että mitään tuollaista käy missään kenellekään.
En usko, että tuohon tekoon olisi pystynyt kukaan etukäteen vaikuttamaan, koska tyyppi itse ei katsonut tarvitsevansa apua. Kukaan hänen kanssaan keskustelleista ihmisistä ei voinut uskoa että ne yli-ihmis-filosofiapöperrykset pitäisi ottaa tosissaan, siis ihan käytännön kannalta. Nykyäänhän on joissain piireissä ihan trendikästä olla militaristi - monet heistä eivät kuitenkaan toteuta ihanteitaan käytännössä. Ihmiseltä täytyy kokonaan puuttua kyky empatiaan, ennen kuin pystyy tekemään tuollaista.
Rakastakaa lapsianne ja näyttäkää se, ei ole mitään muuta keinoa ennaltaehkäistä tällaista väkivaltaa. Ja aina sekään ei auta.
Pikkis, jos joku olisi TIENNYT pojan tekevän, mitä teki, hän olisi epäilemättä ottanut johonkin yhteyttä. Kenenkään on turha syyttää itseään. Silti mietityttää, voitaisiinko yhteisöllisessä elämänmallissa huomata toisen hätä aiemmin.
Joissain mielenterveysongelmissa/mielisairauksissa on oireena sairaudentunteen puuttuminen. Tällöin sairaan ihmisen on tietty mahdoton löytää itselleen apua. Tekijä oli sentään käsittääkseni syönyt mielialalääkkeitä ja sitten lopettanut...??? Valitettavasti resurssien puutteen takia monien ongelmaisten ihmisten asioihin ei voida puuttua riittävästi.
Joo, näinhän se on ollut jo pitkään - mielenterveysongelmat pääsevät pahoiksi ennen kuin niitä aletaan hoitaa. Ehkä Suomessa on vielä vähän ongelmana se, että yksityisyys on niin tärkeä arvo - ei ole sellaista yhteisöllisyyttä jossa toisten auttaminen olisi edes mahdollista. Siis jos ei puhuta nyt ihan perheen ja suvun kesken tapahtuvasta huolenpidosta.
Pakko sanoa tähän käytännön ohje. Jos kaverisi tai läheisesi alkaa puhua mielestäsi outoja ja huolestut hänestä, puhu, kysy, kerro huolesi. Jos hänellä on perhettä, ota puheeksi, kerro että olet huolissaan. Voit myös kysyä, että onko aihetta huoleen.
Jos et muuta keksi, soita terveyskeskukseen tai psykiatrian päivystykseen, mtt:oon ja kysy, onko aihetta huoleen. Jos siellä arvioidaan olevan huolta, on heidän tehtävänsä jatkaa siitä.
Pikkis, olen samaa mieltä! Kynnys toisen asioihin puuttumiseen on korkea, kenties liiankin korkea. Yksityisyys on tietenkin hyvä asia, mutta joskus rajan yli olisi uskallettava astua.
Hoopo, hyvät ohjeet. Toivottavasti meillä kaikilla on rohkeutta ottaa huolestuttavat asiat puheeksi. Se voi olla ensimmäinen askel kohti parempaa maailmaa.
Lähetä kommentti