perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Lieventävä asianhaara

Vuosi 1993

Seppo istuu olohuoneeni sohvalla kahvikuppi kädessään.
- Olihan se saatanan kova urakka saada ovi revittyä irti siitä vitun kotterosta, mut onnistu se lopulta.
Sepon puhe surisee katonrajaan ja ymmärrän vain äänensävyn, joka on täynnä remonttiäijän elämään kyllästynyttä, karheaa uhoa.
Mies on nostanut risojen, vaaleiden farkkujen verhoamat polvet koukkuun eteensä ja lepuuttaa kahvikuppia polveaan vasten. Valkoisen, huoltoasemalta varastetun, ison koon kahvikupin korvasta pilkistää paksu, öljypaskainen peukalo.
Puhe jatkuu ja volyymi kohoaa huippukohdissa, niissä, joissa pultit-vittu-sinkoilevat ja siitä-saatana-tullu-mitään. Punon omien farkkujeni polvireijän ympärille kasvaneita lankoja sormieni välissä. Katseeni harhailee.
Yhtäkkiä silmäni tapaavat jotain asiaan kuulumatonta. Sepon farkkujen haarareijästä kurkistaa mustaa, kiharaista tukkaa kasvava, kalkkunanahkainen kivespussi.

Vuosi 2007

Seppo on lähtenyt katastamaan-vittu-autoa ja jättänyt vaimonsa, Irenen jutustelemaan kanssani. Irene, ammatiltaan suurtalouskokki, pitää tottuneessa kädessään voiveistä ja siivuttaa huoltoasemalta ostamaani voisilmäpullaa pikkupikkuviipaleiksi. Irenen tukka on ohut ja piikkisuora, suuren nuuskamuikkusnenän sieraimessa on räkäpallo. Tiedän, että häntä painaa jokin huoli, mutten kysy. Saan muutenkin liikaa palautetta tuppautumisestani.
- Ootko huomannut että Seppoa painais joku, Irene kysyy.
- Emmä tiiä. Onks se ollu vähän vaisu? ehdotan, vaikka minusta Seppo on ollut aika lailla oma itsensä.
- Joo, varmaan on ollut.
- No?
Irene asettelee silpomaansa pullaa pala palalta kokoon.
- Tässon tilanne päällä.
Ero varmaan, ajattelen. En ole järkyttynyt, olenhan itsekin eronnut moneen kertaan, pari kertaa avioliitostakin.

Vuosi 1993

Seppo on istunut samassa asennossa jo toista tuntia. Välillä hän heiluttaa kuppiaan ja minä haen keittiöstä termarin ja kaadan kuppiin lisää mustaa kahvia. Miehen puhe jatkuu taukoamatta. En pysty keskittymään polveileviin remonttikertomuksiin, vaikka haluaisin. En ole katsonut kivespussia tietoisesti, mutta tiedän jo, että sen kyljessä on täydellisen ympyrän muotoinen, tummanruskea luomi. Housut puristavat sitä, se näyttää olevan ahdingossa. Käyn kamppailua itseni kanssa; jokainen kuluva sekunti tekee asiasta kertomisen yhä mahdottomammaksi.
Rukoilen. Ensimmäistä kertaa elämässäni todella rukoilen ja toivon, että Seppo vaihtaisi asentoa. Toivon, että hän vaihtaisi asentoa niin, ettei tuo paljas ruumiinosa koskettaisi sohvaani, sillä minulla ei ole muuta nukkumasijaa.
Sepon puhuessa minulla on aikaa kuvitella herääväni yksi tuollainen karvainen kiemura suussani. Joudun pyyhkimään suupieltäni moneen kertaan saadakseni kuvitteellisen, mustankiharaisen karvan huulteni välistä.

Vuosi 2007

- Et sitten kerro kenellekään, Irene sanoo.
Pulla on taas huterasti kasassa.
- No en.
- Vannotko?
Nyökkään.
- Sepolla on asiat vähän huonosti, Irene sanoo.
Päättelen kyynelistä naisen silmissä, että Seppo on syyllistynyt vähintään petokseen. Aika hämäriä yrityskuvioitahan hänellä on ollut niin kauan kuin muistan.
- Sepolla on kivessyöpä, Irene julistaa
Suupielessäni nytkähtää pahaenteisesti. Nyt et naura!
- Voi kamalaa, huudahdan.
Ääneni värähtelee aidon kuuloisesti, joskaan ei siitä syystä, kuin Irene mahdollisesti luulee. Mieleeni palautuu ilta Sepon kiveksen seurassa. Vuosikymmen on turvottanut muistojeni kiveksen kymmenkertaiseksi. Tummanruskea luomi tuijottaa karvaisesta kyljestä kykloopinsilmänä, ei vihamielisenä, vaan veikeän uteliaana.

- Seppo selviää kyllä. Mutta hän joutuu käymään läpi leikkauksen... ymmärrätkö?
Puristan huuleni etusormen ja peukalon väliin. Kurkusta kuuluu omituista murinaa. Silmät vuotavat vettä. Näen Irenen katsovan minua silmissään myötätuntoinen ilme. Hän luulee minun surevan, ja se saa naurun pyrkimään ulos yhä innokkaammin. Silmäluomieni takana jalkapallon kokoinen, leikkisä kives tuijottaa minua herkeämättä.
- Seppo on joutunut jo ruokkoamaan karvan kauttaaltaan tuppipottusistaan, Irene selittää vakavana ja pyörittelee pullasiivua sormissaan.
Kuumat salamat välähtelevät silmissäni. Kurkku on kuivana kutittavaa savua. Räjähdys on tulossa. Se on väistämätön. Voihkin yrittäessäni tunkea naurua takaisin palleaani, mutta se vyöryyvyöryyvyöryy suoraan Irenen kasvoille ja silvotun pullan päälle. Se tulee räkänä, sylkenä, kyynelinä, pikkuhousuihin, röhkinänä, hohotuksena.

Irenen ilme on yhtä tyrmistystä ja halveksuntaa. Ymmärrän häntä. Minua hävettää ja iljettää, mutta nauru ei lopu. Nousen ja kaivan kaapistani Burana-paketin. Otan salassa yhden tabletin käteeni, varoen näyttämästä pakettia Irenelle.
- Anteeksi, olin juuri ottanut yhden tällaisen ennen kuin tulitte, sanon ja ojennan tabletin Irenelle. - Ota sinäkin. Se helpottaa.
Irene näyttää ymmärtävän ja nielee lääkkeen kuuman kahvin kanssa.
Olen ensimmäistä kertaa tyytyväinen, että minua luullaan suotta huumeidenkäyttäjäksi, koska minulla on niin huonot hampaat.

Puolen tunnin kuluttua Irenekin nauraa.


Pakinaperjantain aiheena on ilopilleri Jaa

30 kommenttia:

Kaimor kirjoitti...

Wow cool blog ! You should make a real website. This is the hosting I use:Hosting It's really cheap, I've been a client for almost two years.

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa. Hauska juttu ja mielenkiintoinen uusi tuttavuus tämä blogisi. Alan ehdottomasti lukijaksi!

Isopeikko kirjoitti...

Tiedätkös, Ally. Tarinasi ovat taidetta.

T. Salainen ihailija

Isopeikko kirjoitti...

(Olet saanut oikean roskakommentinkin. Onneksi olkoon :)

Obeesia kirjoitti...

Vähänks siisti!

SusuPetal kirjoitti...

Holy Testicles! Absolutely big balls!

Hahhah, hauska -minäkin otan nyt ilopillerin!

Allyalias kirjoitti...

Kaimor, good for you :)

Anonyymi, ah kiitoksia! Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi lukijoiden joukkoon :)

Peikko, oletpas sinä salainen ihailija :) Olen tosi ylpeä roskapostistani!

Obeesia, siis kiitti ihan sikana!

SusuPetal, hyvät tripit sinulle, hehhehehee...

Liisa kirjoitti...

Herttinen sentään. Mulla on Burana jäänyt tänään ottamatta. Hyvä kun muistutit. Hulvaton pakina!

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Loistava, jokainen sana lomittuu paikoilleen!

tienpäällä kirjoitti...

No, tuota... Jäähän sille Sepolle onneksi sentään se toinen kives.
Kyllä tuon kaltainen TosiMies silläkin pärjää.
Ainakin jos antaa vaimolle välillä Buranaa paketistasi.

OldGhost kirjoitti...

ziisus, Ally, kolmas täysosuma peräkkäin ja kaikki aivan eri tyylilajia..nauru tosiaan vyöryi, eikä tarvinnut pidätellä..joo, no mie syönkin 3 Buranaa päivässä...
hahhhaaaa!

Katili kirjoitti...

No voi sun ei *tippuilee tuolilta* kylläpäs kirjoitat ihanan rempseästi ja pilke silmäkulmassa, siinä ei mitään ilopilleriä ehkä enää lisänä kaipaakaan. Pidin kovasti tämän tarinan läheisyysasteesta, sait hahmot eläviksi, todella eläviksi. Ja sen kiveksenkin luomineen.

Allyalias kirjoitti...

Liisa, olipa hyvä, että tuli muistutettua. Buranasta on apua tiukassakin tilanteessa :)

Oh-show-tah hoi-ne-ne, kiitokset ylistyksestä! Vaikka ainahan tuota korjaamisen varaa löytyy...

Tienpäällä, TosiMies pärjää kokonaan ilmankin! Mutta ehkä lääkäri päättää säästää juuri tämän kurkistelijaveijarin :)

Oldghost, kiva kuulla, että nauratti. Älähän ota sitä Buranaa ainaskaan tyhjään mahaan, ettei mene kokonaan överiksi.

Katili, kiitos. Ja kiva kun huvitti. Oikeassa elämässä kaikki yllättävät kiveskohtaamiset ovat kiusallisia.

hopsula kirjoitti...

Aivan loistava juttu, nauran yksin täällä tyhjän koulun tyhjässä atk- luokassa ja toivon, ettei täällä ole ketään muuta oikeasti. Loistava juttu. Taidanpa hipsiä b-laatikolle..

Atair kirjoitti...

TUPPIPOTTUSET???!!! Miten tuollainen sana voi tulla kenenkään mieleen?

Voi Ally, kun tulen jouluna Ouluun siinä 21.-27. joulukuuta hujakoilla, pidätkö ulkosalla liikkuessasi jotain pientä tunnistusmerkkiä, niin voin ihailla sinua salaa?

Allyalias kirjoitti...

Hopsula, saatan sieluni silmillä kuvitella yksinäisyydessään käkättävän naisihmisen. Kun olisi kärpäsenä katossa!

Atair, kunpa voisinkin julistaa tuppipottuset omaksi sanakseni. Mutta valitettavasti tuppipottu-nimitystä käytetään näillä nurkilla edelleen jonkin verran puhuttaessa kuori päällä keitetyistä perunoista :)

Atair kirjoitti...

Tämän siitä saa, kun vanhemmat ei ole alkujaan oululaisia. Asuin siellä 20 vuotta, mutta ei tullut tuppipottuja vastaan (melkeinpä missään merkityksessä ;-)).

Insistoin vielä, että pidän sinua kyllä tämän nerokkaan ilmauksen keksijänä, koska diminutiivimuoto tuppipottuSET yhdistettynä kiveksiin kuulostaa erityisrivolta. Tästä voi seurata ainoastaan se, että seuraavan kerran kun pääsen kiveksien (varsinkin isojen ja luomellisten) kanssa tekemisiin, en voi välttää leikillisen rivoa tuppipottus-ilmaisua, ja mitähän tuppipottuilija siitä tuumaa? Juoksee pakoon tuppipottuset heiluen?

Toisaalta kuoripottuja syödessäni kasvoilleni saattaa asettua pervohko hymy...

Allyalias kirjoitti...

Voi Atair-ystäväin! Mitähän minä sinulle tällä tarinallani tein. Vaikka tuppipotut ovat sukupuuttoon kuolevaa perinnettä, emme taida päästä kiveksistä eroon ihan hetkessä.

Syytä Buranaa... :))

Hallatar kirjoitti...

Voi jestas... =D


Siis ihan tosi vakava asia...
Tirsk!

Saara kirjoitti...

Aivan hervotonta. Ally, olet mun idoli.

Minulle olisi riittänyt se pelkkä kivespussinkin tarina, mutta tässä oli yllin kyllin plussaa muutakin.

Allyalias kirjoitti...

Hallatar, joskus on tuskanhikeä heruttava kokemus olla nauramatta vakavassa tilanteessa.

Saara, kiitos kehuista. Usein kivespussin tarinassa on jo pikkuisen liikaakin. Mutta minun lukijoideni huumori venyy todistettavasti äärettömän pitkälle.

Almamaria kirjoitti...

Leikkisä kives...nyt se mielikuva vainoaa minua. Ruokahalu meni mutta se voi olla vain hyvästä...

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti...

Onpas ihana juttu. Lukijan tunteet heittelevät laidasta toiseen. Mitä se nyt kiveksistä kirjoittaa. Onko tämä totta vai mitä tämä on. Ihan voi nähdä ne risaiset farkutkin. Vuodesta toiseen on ystävyyskin säilynyt, kun Seppo sitten onkin nainut ystävättären eikä ent. suhteesta ole varmaan mitään ennen puhuttu. Tosi hyvin kirjoitettu tarina, melkein kuin totta.

hopsula kirjoitti...

Vaikka meillä tuppipotut on pöyväsä usiastikki, niin tuppipottusia ei pöyvällä oo vielä näkyny. Onneksi.

hpy kirjoitti...

Minun pitaisi kayda taalla useammin. Mainio kertomus.

Allyalias kirjoitti...

Almamaria, ei sellaista ruokahalun menetystä olekaan, ettei se muutamalla fazerin sinisellä paranisi!

Pantteri, pitäähän kiveksistäkin joskus kirjoittaa. Tarinalla ei ole todellisuuspohjaa :)

Hopsula, eipä ole meidänkään pöydällämme ollut tuppipottusia. Ei ainakaan ruuaksi tarkoitettuina...

Hpy, kiitos, ja tervetuloa toki vaan uudestaankin!

akkapaha kirjoitti...

Sie oot Alli sairaan viksu, oikeesti.
Tääl itärajal ihmetellää jot mist hiijest sie tuonkii taas nykäsit. Miul vaa jäi karva kurkkuu...

Allyalias kirjoitti...

Akka, älähän kehu, nousee kusi päähän. Sovitaanko, että ei puhuta siitä karvasta koskaan enää... :D

Hansu kirjoitti...

Seppo ja Sepon kivekset. Oisko kannattanut antaa Sepollekin pilleri...

Allyalias kirjoitti...

Hansu, se olisi varmaan ollut ainoa viisas ratkaisu hullussa tilanteessa.