Hirveän erilaisia reaktioita on saanut kuulla tämän Jokelan tragedian takia. Päiväkodin täti sai kuulla tapahtuneesta minulta. Hänen kauhistunut ensireaktionsa oli harmitella ampujan menetettyä tulevaisuutta (tässä vaiheessa kuolleiden määrä tai ampujan kohtalo ei ollut tiedossa). Useampi ihminen on kysellyt, pitääkö tällaiset teot kuitata päänsilittelyllä. Monet ovat sitä mieltä, että tapahtuneelle on löydettävä syyllinen. Osa nostaa esiin yhteiskunnan vastuun.
"Pitääkö täällä antaa kaiken maailman vitun talidomidien(!!!!!!!!!????) lahdata viattomia ihmisiä?" Tämä kommentti aiheutti minulle kirjaimellisesti rytmihäiriöitä. Vitutti niin paljon, että päätä pakotti. Tällaista vihaa ja kostomentaliteettiako (puhumattakaan aivan verrattoman fiksusta sanavalinnasta) tässä maassa vielä tarvitaan???!!! Eikö tapahtunut osoittanut, että vihaa on aivan riittävästi ilman, että sitä entisestään kasvatetaan.
Taannoinen masennuskokemukseni antoi minulle viitteitä siitä, kuinka koko ajatusmaailma ja tapa nähdä ympäröivä todellisuus muuttuvat mielenterveysongelmaisen ihmisen päässä. Minulla kävi hyvä tuuri; sain kunnollista apua riittävän ajoissa. Mutta täällä on liikaa niitä, jotka saavat liukuhihnakohtelun. Resepti käteen suurin piirtein silmiin katsomatta. Jos sitäkään. Samalla opin, että kuka tahansa meistä voi sairastua. Ampuja voisi olla oma poikani.
Ihmisellä on tekemisistään vastuu. Väärän teon saa tuomita. Vääryyttä kärsineellä on oikeus tuntea vihaa ja hautoa kostoakin. Silti kukaan ei saa vakuutettua minua siitä, että terve ihminen haluaisi tappaa joukon muita ihmisiä ja sitten itsensä. Voiko ihmistä syyttää siitä, että hän on sairas?
Yleensä asiasta puhuessani (olen ennenkin kyseenalaistanut ihmisten innon vihata, tuomita ja teloittaa vastaavien rikosten tekijöitä) joku huomaa, että tällä periaatteella ajatellen kohta ketään ei voida syyttää yhtään mistään. Minusta tällainen kehitys ei olisi lainkaan huono juttu. Toki viha ja syyllisen hakeminen on inhimillistä, mutta kulloisenkin tapauksen taustatekijöiden selvittäminen ja kaikkien osapuolten auttaminen olisi varmasti koko lailla hedelmällisempää.
Jokainen meistä voi kantaa vastuuta lähellämme olevista, voimme tehdä tiettäväksi että kunnollinen terveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut ovat meille äärimmäisen tärkeitä. Supistuksiin ei ole varaa, sillä nytkin liian moni lipeää avun ulkopuolelle tai menettää toivonsa apua jonottaessaan.
Ja pään silittely... Sitä toden totta tarvitaan paljon enemmän. Sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan!
Jaa
28 kommenttia:
Tämän kirjoituksen arvomaailman ja ajatuksen kanssa on helppo olla yhtä mieltä. Juuri näin.
Juuri näin. Itse en ole oikein saanut sanoja järjestykseen, mutta näin minäkin ajattelen.
Mitä se kosto ja vihan jatkaminen ketään auttaa? Tuoko se uhreja takaisin? Ja onko tällaista kostoa vaativalle tullut mieleen, että tekijällä on täytynyt olla ihan vitun paha olo pitkän aikaa. Ei terve ihminen tosiaankaan tuollaista tee... Ja miksi kukaan ei kuullut huutoa?
Minä en kenenkään päätä silitä, enkä välttämättä omaan päähäni silitystä kaipaa (se silitys nyt ei varsinaisesti mitään paranna), mutta olisihan se parempi kosketus kuin väkivalta. Kosketus ylipäätää voisi ehkäistä tällaisia tapahtumia?
En minä tiedä, olen niin kovin hämmentynyt aina vaan.
Viha ja syyllistäminen kuuluvat käsittääkseni jonkin sorttisiin ihmisen puolustusmekanismeihin: käsityskyvylle liian suuret asiat yritetään purkaa sillä keinolla, jolla shokki pystytään ulos tuomaan.
Tarttee vain toivoa, että ensireaktion mentyä järki palaa niihinkin päihin.
Vihahan vie ihmisen ajatukset pois omasta vastuusta, on helpompi vihata ja tuomita kuin ottaa vastuuta ja tehdä jotain.
Sanoitpa niin just osuvasti. Silityksiä siitä!
*silittää toisen päätä*
Vihaa on niin monenlaista: itseen ja muihin kohdistuvaa. Tässä esimerkki molemmista.
Samaa mieltä olen: Silitys on aina parempi valinta kuin syyttäminen, potkiminen.
En voisi olla enempää samaa mieltä. Kiitos kirjoituksestasi.
Offset, jotkut pitävät erityisen vaikeana olla kanssani samaa mieltä. No, sinusta en olisi kyllä muuta epäillytkään :)
Mymskä, tuollainen teko on pelottava. Niin pelottava, että tekijyydestä haluaa sanoutua irti mahdollisimman voimakkaasti. Ehkä viha kumpuaa siitä. Tekijän vanhempien tuskaa on mahdoton kuvitella. Tunnen tosi voimakasta myötätuntoa myös heitä kohtaan.
Tienpäällä, hyvät ajatukset. Noin se varmasti on. Mutta tiedän myös varmaksi, että monet eivät päästä vihasta koskaan irti.
Susu, samaa mieltä. Ja toisaalta on pelottava ajatus sekin, jos ei ole ketään, jota syyttää.
Ohari, kiitos. Ja silitykset takaisin.
Peikko, hurrrrr...
Elegia, sinäpä sen sanoit. Uskon, että silityksen voimalla pääsisimme pitkälle!
Almamaria (oltiin yhtä aikaa). Kiva kuulla, että täällä riittää samanmielisiä. Tässähän palautuu usko ihmisiin! Kiitokset kommentistasi!
Mielestäni on hyvin mielenkiintoinen kysymys, voiko terve ihminen lahdata viattomia sivullisia. Se kai riippuu siitä, miten terve määritellään. Eli riittääkö se, että pystyy toimimaan rationaalisesti ja suunnitelmallisesti (kuten Auvinen uutisten mukaan toimi) vai täytyykö sen lisäksi olla esim tasapainoinen, itseensä ja muihin ihmisiin myönteisesti suhtautuva, yhteiskunnan kelpo jäsen.
Liki kymmenen vuotta sitten Helsinki Shooting Clubilla kolme ihmistä surmannut Sanna Sillanpäähän diagnosoitiin paranoidiseksi skitsofreenikoksi, joten hänen tekonsa on helppo laittaa sairauden piikkiin. On kuitenkin vaikea sanoa, minkä diagnoosin Auvinen saisi, jos olisi jäänyt eloon. Ja olisiko hänet voitu parantaa? Oliko masennuslääkkeillä jotain tekemistä hänen kokemansa turhautumisen ja aggressioiden kanssa? Mikä osa Auvisen teossa oli persoonan, mikä sairauden, ja mikä maailmankatsomuksen synnyttämää? Oliko hän psykopaatti? Voiko psykopatiaa parantaa? (Lienee ainakin vaikeaa ellei mahdotonta)
Araneida, rikosoikeudellisesti asiaa käsitellään toki eri lähtökohdista, kuin vaikka minä tässä kirjoituksessa.
On totta, että uskon terveen ihmisen jollain tavalla haluavan noudattaa ympäröivän maailmansa perusnormeja. Uskon, että jokin biologiassammekin pyrkii estämään meitä tuhoamasta itseämme. Uskon, että terveenä nykyihmisenä olemiseen liittyy olennaisena osana kyky tuntea empatiaa.
Voidaanko tekijää syyttää siitä, jos hän on esim. sattunut syntymään ilman kykyä asettua toisen asemaan, tai jokin varhainen tapahtuma on muuttanut hänet sellaiseksi? Voiko tekijää syyttää persoonastaan? Tai masennuslääkkeiden mahdollisista vaikutuksista?
Asioita on tietty hyvä tutkia ja etsiä syytä. Se on eri asia kuin etsiä syyllistä.
Tervejärkisiä mielipiteitä. Ally. Kuten Susu sanoi, on helppo kääntyä etsimään syyllisiä ja vihaamaan heitä, silloin voi tuntea itsensä puhtaaksi ja viattomaksi.
Sitä yleensäkin ihmettelen, miten paljon tunteen paloa ja vihaa tällainen herättää jossakin, joka ei ole missään tekemisissä asian kanssa. Asianomaisten tunteet on eri juttu.
Katriina, asianosaiset ovat tosiaan asia erikseen. Tuollaisessa tilanteessa kaikki mahdolliset tunteet ovat täysin ymmärrettävä. Voin kuvitella, että lapseni menettäneenä olisin myös hyvin vihainen.
Hyvä kirjoitus.
Täyttä asiaa tämä postauksesi, Ally. Olen samaa mieltä kanssasi. Toivottavasti alamme katsoa oikein silmin ja kuunnella tarkemmin lähimmäisiämme. Jokainen.
Pölhiskö, kiitos :)
Liisa, samaa toivon minäkin. Yritetään vähän madaltaa tätä yksilömme ympärille rakentamaamme aitaa ja aletaan tuntea huolta toisistamme yhteisönä!
Silityksiä ja halauksia Allylle lämpimistä ajatuksista ja sanoista! :)
Täysin samaa mieltä ;-)
Taisit kirjoituksellasi ilmaista monen ajatukset. Kuten myös minun. Kiitos. Itse olen asiasta ollut lähes sanaton.
Kiitos, Ally, että asettelit lauseiksi kaikki ajatukset, jotka sanojen suurena sekamelskana päässä pyöri! Silittämistä, sylissä pitämistä...En tarkoita, että ongelmat katoaisivat, mutta onhan se tutkittu juttu että ihminen invalidisoituu henkisesti ilman - ja että niillä voidaan helpottaa niin fyysisiä kuin henkisiäkin sairauden oireita.
Kristiina, kiitos ja silityksiä sinnnekin takaisin :)
Obeesia, kiva kuulla, vaikken ole yllättynyt!
Alastalo, minullekin sanojen löytäminen oli tosi vaikeaa. Silti tuntui, että jotain pitäisi sanoa/kirjoittaa kun pari päivää tapahtuneesta oli kulunut.
Oldghost, koskettaminen - henkisesti tai fyysisesti - on meille ihmisille elinehto. Kaikki haluavat tulla jollain tavalla huomatuiksi ja ymmärretyiksi.
Huomatuksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tämän päivän Aamulehden kolumnissa sunnuntaivieras Tiina Keskinen osoitti suurta sydäntä, ymmärrystä ja pelottomuutta nuorien kanssa. Hän kirjoitti kuinka hän äidinkielen opettajana suhtautui nuorten ainekirjoituksiin, jotka olivat täynnä agressiota ja v-alkuisia sanoja. Ja tämä oli tapahtunut ennen tragediaa,
Näin on.
Rakkaus on tärkeintä.
Vauvasta vanhuuteen....
Eräs vanha opettaja kertoi, kuinka hän lukiessaan aineita (ja siitä oli aikaa neljäkymmentä vuotta) törmäsi käsitteeseen 'rakastan vihaa'. Aineessaan eräs poika kuvasi, mitä hän vihallaan tekee. Se oli aikaa ennen internetiä ja kuin tämän päivän ennuste.
Rakkaudennälkä on alkukantainen perustarve. Vauva meissä huutaa: katso silmiin, näe. Tarvitsen rakkautta ja hyväksyntää.
Se on niin pienen pienestä kiinni. Kuka tahansa saattaa olla tappaja huomenna. Ja todennäköisin on se, joka väittää etten minä ainakaan.. Sellainen asenne on vahva merkki huonosta itsetunnosta ja todellisuuden tajun ja katoamisesta..
Paljon hyvää tuuria olen minäkin tarvinnut, että tässä vielä höpisen.
Mistähän se syyllinen löytyis, kun ei tikijäkään ole enää kertomassa? Syitähän kyllä löytyy vaikka kuinka paljon, mutta syyllinen. Pitää vissiin tyytyä potkimaan ampujan reikästä ruumista..
Pantteri, olisipa kiva lukea, mitä on kirjoittanut. Suurisydämisiä ihmisiä tarvitaan, etenkin toimimaan nuorten kanssa!
Hallatar, sinä sen kiteytit yhteen lauseeseen!!!
Paju, rakkaus ja viha ovat molemmat tarpeellisia tunteita. Rikas on se, joka saa kaiken tuntea.
Ja näkyväksi ihminen haluaa - keinolla millä hyvänsä.
Olli, olen vähän samaa mieltä kanssasi. Minusta on ihan tervettä myöntää, että kuka tahansa meistä kykenee mihin tahansa. Ei se tarkoita, että sitten on heti joku riskitapaus - päinvastoin.
Ketään ei voi syyttää siitä, että hän on sairas. Minä ymmärrän, että kuka tahansa meistä voi sairastua henkisesti. Sairastuinhan minäkin vaikken sitä olisi koskaan uskonut.
Tämä ja muutkin kirjoituksesi ovat kolahtaneet minuun voimalla.
Puet sanoiksi minun sisälläni jyllääviä ajatuksia ja tunteita.
Tulen lukemaan pikku hiljaa kaikki tarinasi.
Lähetä kommentti