perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Working Girl - Tieni jumalaksi!

Hyvät kansalaiset,

Ajattelin tässä kesän huumassa perustaa uuden uskonlahkon ja käännyttää kaikki ihmiset ateismista ja muista uskonnoista seuraamaan tätä omaani. Kaikkein vaikeinta oli keksiä resepti maailmaa mullistavan uskontokunnan luomiseksi ja kehitystyö käy edelleen kuumana. Jos sinulla on tutkimustuloksia tai muuta perehtyneisyyttä aiheesta uskonlahkon luominen, pyydän sinua ottamaan pikimmiten yhteyttä henkilökuntaani.

Ihan ensin minun piti valita uskon kohde. Minusta nuo kaikki aikaisemmin hyviksi koetut kikat, kuten ufojen saapumiset ja muut kannattaa jättää suosiolla käyttämättä. Ihmiset eivät tarvitse kaikissa asioissa menneiden vuosikymmenten uudelleenlämmitettyjä versioita. Yhden jumalan uskontoja taitaa olla ihan tarpeeksi, joten uuden yrittäjän on aika vaikea menestyä niillä markkinoilla. Aineeton, kaikkialla vaikuttava jumaluus on puolestaan liian epämääräinen, eikä seurakunta voi samaistua uskonsa kohteeseen. Tuntien pohdinnan jälkeen päädyin Antiikin innoittamaan monen jumalan malliin. Modernin Taruston kehittelemiseen otin mallia saippuasarjoista ja pikkukylien ihmissuhdedraamoista.

Mielestäni keskeisin (ja samalla vaikein) seikka uuden yleisön tavoittelussa oli tunnistaa ihmisen pahimmat pelot ja suurimmat toiveet, sekä tarjota näihin asioihin mahdollisimman tyydyttävä ratkaisu, mahdollisimman vähällä vaivalla. Suurin ongelma ihmisen elämässä vaikutti olevan edelleen oman kuolevaisuutensa käsittely. Päätin suunnitella ostoskanavalle mainoksen, jossa luvataan ikuinen elämä sieluna vain 199.90 + postikulut, ikuinen elämä luokan B jumalaksi kohotettuna. (Huom! Ei sisällä mahdollisuutta vaikuttaa elävien asioihin) 299.90 + postikulut, tai shokkitarjous! Ikuinen elämä all inclusive golden-luokan jumalana kaikilla mahdollisuuksilla! Laajat puuttumisoikeudet ja nimikkokappale Tarustossa nyt vain 699.90 + postikulut! Sadalle nopeimmalle kauneusleikkaus kaupan päälle!

Mielestäni nykyisten uskontojen vaatimus kunnollisesta käytöksestä vaikutti liian työläältä nykypäivän kiireiden keskellä, joten kerta- tai HUOM. osamaksulla suoritettava ikuinen elämä oli selkeää kehitystä aikaisempaan.

Joku saattaa vielä ajatella, että suunnitelmani eivät tule vakuuttamaan ihmisiä. Tässä kohtaa kuvaan tulevat ihmisen perimmäiset toiveet. Tänä kesänä minä opetuslapsineni olen aikeissa suorittaa vallankaappauksen ja hankkia haltuuni virallisen Lottomasiinan. Sen jälkeen Lottoon saavat osallistua vain minun uskontokuntani jäsenet. Vain heillä on mahdollisuus suurimpaan maalliseen onneen - lottovoittoon! Kuten kaikki ymmärtävät, kansanjoukkojen kerääntyminen seuraajikseni on vain ajan kysymys.

Koskettiko tämä menestystarina sinua? Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus tulla osaksi suurta muutosta. Jos olet 15 vuotta täyttänyt, ahkera ja kuuliainen ihminen, saatat olla etsimäni henkilö opetuslapsen tointa täyttämään. Olet ennakkoluuloton ja työtä pelkäämätön ihminen, joka toimii omatoimisesti määräysten mukaan. Paikkoja on tarjolla muutamia kymmeniä. Huom! Sopii myös opiskelijalle tai kesätyöksi. Haastattelu suoritetaan Nallikarin rantahiekalla, sillä minulla on vielä takapuoli tälle kesälle polttamatta. Työ alkaa mahd. pian!

Kirjoittaja on
Ally Alias, ylijumalatar/viisauden ja kauneuden jumalatar
fil.yo ja kotiäiti



Pakinaperjantaissa on aiheena käännös Jaa

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka mieheni mun aina sanoo, että kannattaa nukkua yön yli ennen kuin vastaa ei ja kaksi yötä ennen kuin kiljuu juu, en tottele, niin kuuliainen vaimo kuin muuten olenkin, tällä kertaa häntä, vaan tartun shokkitarjoukseen enkä vähiten siksi että pääsen puuttumaan laajoin valtuuksin toisten elämään.

Luin valtakunnan päälehdestä, että mikäli syntyvyys laantuu ja lestadiolaiset lisääntyvät nykyvauhdilla, koko Suomi on ennen pitkää täynnä lestadiolaisia, joten Allyn uskonlahko tuli tositarpeeseen pitämään huolta siitä, että hengellisyyden monimuotoisuus säilyy ja uudistuu kuten Suomen luonto. Olen iloinen. Mikä on tilinumerosi? Eläkkeeni on pieni, mutta kun asia on näin suuri, tartun lomapakon vetoketjuun ja avaudun. Kiitän tulevaisuudestani.

Anonyymi kirjoitti...

Taattua laatua. Tämä on hauska ja asia vakava, kuten pakinassa kuuluukin olla. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Totta mooses lähen mukaan!

Kaura kirjoitti...

Olen tehnyt monenmoisia hommia elämässäni, mutta jumalaksi asti en ole vielä ehtinyt. Nyt olisi jo aika. Esimerkiksi Suuren Makkaran jumaluus voisi olla sopiva ja kesäinen.

Anonyymi kirjoitti...

No voi sentään. Minä olen jo lupautunut muualle uskomaan, mutta muuten olisin tullut. Olkoon haastattelut onnistuneita ja kärähtäköön takapuolesi juuri toivomallasi tavalla!

Allyalias kirjoitti...

Paju, juuri teidän vähävaraisten eläkeläisten varassa lepää koko lahkoni perusta. Se, jolla on vähän se kaiken antakoot. Ja se, jolla on paljon... no, antokoot toki sekin kaikkensa. Velvollisuutenani on pitää Suomen uskonnollinen kenttä monipuolisena.

Tiivi, piristää kummasti päivää naureskella ihmisille ja vähän enemmän vielä itselleen.

Kukkis, tervetuloa! Suosittelen tuota all inclusive golden-luokkaa...

Kaura, Suuren Makkaran olemus kuulostaa tosiaan sopivasti mahtipontiselta ja peljästyttävältä jumaluudelta. Lahkolaisuus piristää mukavasti muuten niin pitkäveteistä kesää.

Almamaria, hyväksyn toki valintasi säilyä oman uskontosi piirissä. Mutta kannattaa pelata sitä Lottoa ahkerasti nyt KUN VIELÄ VOIT!!! Hehheheheee

HeidiR kirjoitti...

Haiskahtaa epäillyttävältä.

Tämä on varmaan niitä lahkoja, jotka hylkäävät lähtevät vääräoppiset.

Ja mihin se lahkolle maksettu raha sitten vilahtaa ja kilahtaa?

Mrrrrhhh...

Hallatar kirjoitti...

Hahaa! En lakkaa ihmettelemästä siun aikaansaapaa mielikuvitustasi! =)
Sää oot yliveto!

Anonyymi kirjoitti...

Että jumaluus ostoskanavalta. Miten minusta tuntuu, että amerikast.. maailmasta löytyy niitäkin hulluja, jotka tuon mainoksen nähtyään maksaisivat ilomielin, ja jäisivät odottamaan postiaan..

Teemu kirjoitti...

Tästä on unohtunu tilinumero.

Anonyymi kirjoitti...

Ilman muuta liitytään. Ja jos vielä lupaat niille sadalle ensimmäiselle sen superpottilottovoiton, niin kilautan kaverillekkin ;). Toivosin pääseväni maan matosten ylijumalattareksi vaikkapa nimikkeellä Godess of Spade :D ja heiluttaisin kultaista valtikkaani pilven reunalla tai siellä uimarannalla :)

ps. en kyllä välttämättä halua puuttua niiden muiden eloon, tehkööt vääräuskoiset mitä huvittaa

Hansu kirjoitti...

Heti tartun tarjoukseen ja otan mahdollisuuden vastaan.Toivottavasti uskonlahkosi sallii kaiken maan ja taivaan väliltä. Syrjintää en salli, enkä kaiken kieltämistä. Omaisuuttani en anna pois vaan päinvastoin haluan kartuttaa vaate- ja kenkävarastoani, ostaa uuden digikameran (antaako lahko lainaa?) ja kaikkea muuta. Opiskelupaikka nyt hakemiini kouluihin olisi myös kiva juttu. Siinäpäs pientä toivomuslistaa.

Allyalias kirjoitti...

HeidiR tässä on kuule reilu 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus, kuten muissakin tuotteissa. Ei tietenkään mitään ikuista tyytyväisyystakuuta.

Hallatar, onneksi pidän suurimman osan mielenliikkeistäni omana tietonani. Luulen, että muuten minusta ei saisi kovin hienoa yrittäjää/jumalaa.

V, tämä on kyllä ihan vakavissaan harkittu, rahapulassa koettu valaistuminen ja äkillinen uskonnollinen herääminen, kun huomasin jääkaapin ammottavan tyhjyyttään. Minun mielestäni mukaan lähtijät eivät ole todellakaan hulluja vaan hyvin VIISAITA. Sitä paitsi kaikki tietävät amerikkalaisten olevan maailman VIISAINTA kansaa ;)

Offset, sinähän voit käydä antamassa rahat myös käteisenä. Tilinumero on esillä sitten, kun mainos ilmestyy ostoskanavalle.

Lepis (Godess of Spade) sinä teet vallallasi mitä haluat ja saat myös vapaasti olla käyttämättä sitä. Tää on siis hei tosi rela lahko, tiätsä.

Hansu, tässä lahkossa kaikki on sinulle mahdollista. Tai melkein. Minun varpailleni ei sitten hypitä. Ei edes uusilla kengillä :)

Liisa kirjoitti...

Minäkin ilmottaudun postituslistallesi, jos niin vanhakantaista tapaa kerätä kannattajia enää käytät. Kaikkein alttiimiilla ei ehkä ole nettiä, mutta ostoskanava ehkä näkyy, jos osaa digiboksia käyttää.

t. Eläkeläinen

Allyalias kirjoitti...

Liisa, tuo postituslista on oikein mainio idea. Itse en olisi jumaluudessani tullut sitä ajatelleeksikaan.

Tervetuloa joukkoon!

Salka kirjoitti...

Kyllä minäkin voisin tulla joukkoihisi. Tyydyn ryhtymään kannattajaksi koska olen hyvä seuraamaan massoja ja ohjeita/sääntöjä. Ei minusta ole jumalaksi eikä johtajaksi.

Allyalias kirjoitti...

Salka, seuraajan paikka on huoleton ja sitä paitsi huomattavasti halvempi. Sehän tietenkin on huomattavaa plussaa, että olet lahkon perustajan ja ylijumalattaren suosiossa.

Anonyymi kirjoitti...

Erosin pari vuotta sitten kirkosta, joten ehkä on aika liittyä lahkoosi.

Haluaisin kuitenkin tarkennusta lahkon teologiasta:

1. Suoritetaanko rukoukset polvillaan vain vain takapuoli kohti taivasta Nallikarissa?

2. Onko rukousten suunta Ouluun ja jos asuu Oulussa, voiko takapuolensa suunnata sekä kohti maata että taivasta.

3. Ylistetäänkö ja rukoillaanko ylijumalatarta vain netissä vai onko ylistäminen ja rukoilu mahdollista myös ns. irl?

4. Voidellaanko näkkileipä lahkossa tasaiselle vai rosoiselle puolelle? Tämä kohta on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä.

Heti saatuani valaistuksen näissä kysymyksissä ilmoittaudun lahkoosi kovimmalla mahdollisella panoksella.

Allyalias kirjoitti...

Hyvä Jussi,

Kiitokset kiinnostuksesta lahkoani kohtaan.

Minulla on sinulle hyviä uutisia koskien kohtia 1-3. Kaikki uskonnolliset velvollisuudet kuitataan pelkällä liittymismaksulla. Näin sinun ei tarvitse rukoilla ollenkaan. Päinvastoin: jumalana ollessasi joku voi haluta rukoilla sinua!

Vaikka minä olen lahkon perustaja ja ylin jumalatar, olen kuitenkin vaatimaton ja tyydyn kaikilta osin pelkkään liittymismaksuun.

Parhaat uutiset koskevat kohtaa 4. Lahkossamme leivän saa voidella kummalta puolelta tahansa. Vaikka minä, ylimpänä esimerkkinä voitelen itse sileältä puolelta, hyväksyn myös poikkeavat ja epänormaalit voitelutapasi (muistanko oikein? olit rypyläpuolen voitelija?)

Anonyymi kirjoitti...

Armollinen Ylijumalatar

Lahkonne teologia kuulostaa lupaavalta, varsinkin siltä osin, että vaimoni alkaisi rukoilla minua. Tähän asti hänen lausumansa ovat olleet tunnesisällöltään pikemminkin käskeviä ja niiden sisältö liittynyt kodin päivittäisiin tehtäviin.

Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua tuo näkkileivän voitelu. En ole lainkaan varma, voinko istua samaan pöytään näkkileipänsä iljettävästi sileälle puolelle voitelevan kanssa.

Jään vielä pohtimaan sitä, voinko hyväksyä näkkileivän voitelun väärälle puolelle.



Valittaen, Jussi.

Allyalias kirjoitti...

Jussi, kiitos palautteesta. Toivon että harkitset liittymistäsi uudelleen, näkkileipäristiriidasta huolimatta.

Ps. Oletko muuten ajatellut, että jumalana voisit helposti palauttaa ravintolatupakoinnin Oulun baareihin?

Ei muuten millään sillään, mutta ajattelin, että tämä seikka voisi helpottaa päätöksentekoasi...

Anonyymi kirjoitti...

Sorry sinä uuden lahkon Ylijumalatar. Vastustan kaikkia uusia lahkoja, koska uskon vain itseeni ja omaan uskooni. Siksi pidän Sinua teko Jumalattarena. Joten ilmoitan kylmästi, etten liity siihen lähkoosi, vaikka juttusi olikin aivan loistava ja ideasi uskottoman upea.

Kiitäen kutsusta
Alastalo

PS. Eikä mulla olisi varaakaan.(happamia ovat pihlajan marjat...)

Anonyymi kirjoitti...

Kieltämättä kiehtova ajatus. Jumalana minä määräisin perustettavaksi sekä tupakoinnin sallivia että kieltäviä kuppiloita. Itse istuisin sen kieltävissä.

Näkkileipäkysymys on kuitenkin niin vakava, että joudun vielä asiaa pohtimaan.

Valittaen, Jussi

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, otan kieltäytymisesi vastaan tyynesti. Olen päättänyt ottaa jalon linjan, enkä ala rankan linjan käännyttäjäksi. Sitten, kun meillä on lottokone hallussamme, ihmiset varmasti tekevät omat valintansa ilman painostusta.

Jussi, minä tekisin samoin, mutta nytpä en teekään. Sittenhän sinulla ei olisi enää syytä liittyä taivaallisiin sotajoukkoihini.

Anonyymi kirjoitti...

Huh, taidan pysyä uskottomien lahkossa. Noin isoon investointiin en kykene edes sieluparkani puolesta. Sitä paitsi, ajatus että joku jumala vielä alkaa pomottaa, kuten pikkufirmojen nilkit, on aika vastenmielinen. Keksi, Ally, jumaluus jossa kaikenlaiset alistussuhteet on pannassa, niin harkitaan ;)

Allyalias kirjoitti...

Kutuharju, ei tällaista yden naisen lahkoa ihan pyyteettömästi pyöritellä. Et kai sinä pidä minua jonain pyhimyksenä? Tässä oli kaksi vaihtoehtoa; perustaa taas yksi siivousfirma muiden joukkoon tai taloudellisesti kannattava uskonlahko.

Anonyymi kirjoitti...

No höh, taas mää unohdin lotota!

Allyalias kirjoitti...

Almamaria, voi ei! Sehän tarkoittaa sitä, että olisi ollut juuri sinun vuorosi voittaa.