keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Kesäisellä kävelyllä



Lähtekäätten joukolla mukaan eilisen kävelyni tunnelmiin! Ilma oli mitä mainioin ja mikä parasta, mukana pikku-M:n lisäksi olivat myös äitini ja pikkusiskoni. Heitimme (syötimme) sorsia ja nautimme kesäisistä maisemista. Muutama sääskikin oli jo ilmaantunut pusikoihin pörisemään ja Hupisaarten vakiopaikoilta löytyi kesän punertamia juokaleita. Huomasin Sassin takana olevalle aliskalle ilmestyneen kyltin, joka tiedotti valvontakameroista (varmaan se on ollut siinä jo kauan, mutta en ole huomannut). Se selittänee suurelta osin paljastelijoiden katoamisen aliskan lähistöltä.

Lopuksi kävimme torilla syömässä kinkku-aurajuustoletut, jotka ovat minun ja pikku-M:n suurta herkkua. Äiti ja sisko eivät tainneet olla kanssani ihan samaa mieltä... Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, jos joku sattuu liikkumaan torilla nälkäisenä!

Muuten on ollutkin aika paskat mielialat, suurelta osin eräiden ihmisten elämän käänteistä. Tosin eilen torilla, lettua syödessäni tuli hyväkin tekstiviesti; ystävä oli saanut töitä!
Onneksi on sentään kesä. Se tekee ikävän mielialankin lähes siedettäväksi.

Sitten vielä ilmoitusluontoista blogiasiaa: Siirsin linkkilistan tänne, kun sivupalkki alkoi venyä ärsyttäviin mittasuhteisiin, enkä löytänyt tyydyttävää kolmipalkkista sivupohjaa. Siellä on joitain uusiakin nimiä ja vanhoja kannattaa käydä tirkistelemässä uudestaan ja aina vaan uudestaan.
Ärsyttää, kun Bloggerissa ei voi tehdä lisäsivuja kuten Vuodatuksessa, vaan linkkilistaa varten piti pistää pystyyn oma bloginsa. Ehkä pitäisi tehdä valitusta aiheesta... Jaa

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pitääpä kokeilla tuon sortin lättyjä torilla kulkiessa. Mekin käytiin tyttöjen kanssa kuljeskelemassa eilen hautuumaalla. Etsimme oravia, mutta emme löytäneet kuin yhden ja sekin oli arka. Syötimme pähkinät puluille. Kyllä ne niillekin kelpasivat. Ikävä, että on kurjuutta ilmassa lähipiirissä. Vaan tuntuu, että niinhän se melkein aina. Lyhyitä ovat ajanjaksot, jolloin aurinko paistaa täysin pilvettömältä taivaalta! Vertauskuvallisesti siis tietenkin, sillä näyttäähän tuo porottavan täällä pohjolassakin oikein olan takaa välillä tuo arska. Hyvä, ettei nyt sentään niin armotta. Minä kun en ole se lämmön rakastaja. Lähdetään taas puistoileen joku kerta, tai uimaan ku lämpenee tms ?

Rita A kirjoitti...

"Lahtekäätten" - hehe :)

No mehän lähtekäämmen. Olipa upea kuva-show. En ole tuollaista systeemiä ennen nähnyt. Hienot maisemat. Absolutely!

Hallatar kirjoitti...

Ihania maisemia. =)
Kiitos kun pääsimme matkaan mukaan. =)

Allyalias kirjoitti...

Muikku, onneksi ovat pulut ja lokit. Ne pelastavat monta epäonnistunutta ruokintareissua :) Mennään vaan ihmeessä puistoilemaan. Ja vaikka uiskentelemaankin!

Rita, kiitokset seurasta! Minä olen nähnyt tätä systeemiä sen verran paljon viime aikoina, että oli vihdoin pakko kokeilla itsekin...

Hallatar, kiitos kun lähdit reissuun mukaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista, tuttuja maisemia. Kyllä tuolla kelpaa kävellä ja retkeillä, piknikkeilläkkin.

HeidiR kirjoitti...

Kaunis kuvakimara.

Mikä tämä shared items juttu oikein on?

Anonyymi kirjoitti...

Noita samoja paikkoja olen kohta vuoden kuvaillut, aamuin illoin puiston läpi kulkiessani, ja melko pitkällä minulla on diasarja Ainolanpuiston vuodesta. Ehkä joskus saan sen blogiinkin.

On se mukava ja kaunis puisto, varsinkin nyt kesällä.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, kesäistä, upeat värit! Tuli ikävä ulos ja kohta lähdenkin.

Ilman muuta kannattaa valittaa aina ja kaikille, varsinkin Veijo Bloggerille. Mutta olipa kiva löytää oma nimensä listalta :)

Sekä kävely että linkkiblogi piristivät päivääni, kiitos molemmista!

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi miten hienosti nuo kuvat tuohon lennähtävät! Tuleeko näitä Picasalla?

Anonyymi kirjoitti...

No nuo letuthan kuulostavat varsin herkullisilta. Osaisikohan niitä itse tehdä, vai ovatko ne suuri Oululainen reseptisalaisuus? Hieno show.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo letut kyllä kelpaisivat minulle :) Hieno kuvakollaasi!

Liisa kirjoitti...

Hieno kooste tuli!

Erikoiselta kuulostavat nuo letut. Pitänee kokeilla. :)

Allyalias kirjoitti...

Hopola, kyllä ainakin kerran kesässä pitää viettää piknik-iltapäivää noissa maisemissa!

HeidiR, tuohon voipi poimia kanssablogaajien mielenkiintoisia postauksia, että mahdollisimman moni muukin löytäisi ne. Googlen juttuja...

Jussi, tuskinpa valokuvaamista voi täällä Oulussa harrastaakaan, ilman että tulee joskus kuvanneeksi näitäkin maisemia. Tuo kuvasarja olisi todella mielenkiintoinen nähdä. Toivottavasti se tulee esille.

Kukkis, kannattaa tosiaan itsekin ulkoilla, eikä vain katsella ulkokuvia toisten blogeista :) Hyvä päätös painua pihalle! Ja totta kai nimesi on listalla. Aivan itseoikeutetusti.

Joitain tärkeitä nimiä on jo pitänyt lisätä. Noista tahtoo aina jäädä joitain muistamatta, vaikka olisi kuinka innokas seuraaja. Mutta niitähän voipi aina lisäillä myöhemminkin...

Pantteri, tuollaista systeemiä pääsee kokeilemaan klikkaamalla esim. minun kuvasysteemini alla olevaa linkkiä. Helppoa kuin heinänteko!

Lepis, niissä taitaa olla ainoastaan ihan tavallisia kinkkuleikkeitä ja reilusti aurajuustoa. Ihan varmaan sellaisia voi tehdä itsekin.

Tuima, ne letut ovat kyllä tosi kelpoja. Varsinkin torin vilinässä, kovassa nälässä ja pahvimukillinen liian vahvaa kahvia palanpainikkeena.

Allyalias kirjoitti...

Liisa, kävit välissä. Kiitos vain kehuista, ne merkitsevät paljon, sillä toimin sinun kävelyretkesi inspiroimana :) Ja ei kun lettuja kokeilemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kinkku-aurajuustoletut! Vau. Joitain asioita, mitä ei ole ikuna tiennyt olevan olemassa ja joista kuulee ensimmäisen kerran elämässään (vaikka ikää olisi jo kuinka), tajuaa het': näitä mä haluun ja usein ja paljon!

Oulu on mulle tuntematon maa, mutta nyt kun pääsin makuun ja maisemaan, alkaa kutkuttaa - muistakin syistä kuin kinkku-auraletuista. Kaunista on. Huokausten siltojen viehkoa tunnelmaa.

Noora kirjoitti...

Voi että mä tykkään!Ihania kuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kävelyretken jakamisesta! Pitäisiköhän matkata sinne ihan vain noita plättyjä syömään, mmmm... aurajuustoa...

Allyalias kirjoitti...

Paju, Oulu on kaunis kaupunki kesäisin ja on viime vuosina muuttunut tapahtumarikkaammaksikin. Pikkukylän tuntu ei sentään ole tyystin kadonnut.
Ja Ainolan puisto on todella puistojen huippuja!
Ja aurajuusto-kinkkuletut: Slurp!

Nuu-Nuu, kiitokset! Kun on kaunista ilmaa ja rehevää luontoa, ei kuvattavan löytäminen ole vaikeaa.

Almamaria, herkkujen perässä kannattaa matkustaa vaikka maailman ääriin! Ja kaikki syyt matkustaa riittävät!