keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Terveisiä Tromssasta!

Pieni kolonen sinistä taivasta huonon ilman keskellä sai aikaan iloa ja ihmetystä. Iloa kesti alle viisi minuuttia.

Kun lähtee kameran kanssa pitkälle automatkalle, jonka varrella tietää olevan hienoja maisemia, on selvää, että lumimyrskyn ja hernerokkasumunhan uhriksi sitä joutuu. Maisema latistui yhtä tasaiseksi kuin meillä täällä Suomen vyötäröllä. Hyvä niin, jäihän enemmän aikaa tuijotella lumen alle nopeasti katoavaa tien katkoviivaa. Onneksi siinä vaiheessa en tiennyt, että moista ilmaa jatkuisi koko loman ajan, muuten olisin varmaan ohjastanut perheemme takaisin kotia kohti.

Ja tokihan, kun blogituttu niin ystävällisesti suositteli mukavia kahvitus- ja ravintelimahdollisuuksia, olivat kaikki paikat pääsiäisen takia kiinni ja joudun nyt vain unelmoimaan suussasulavista juustokakuista. Huoh....

Miehen onneksi Discoverylta tuli jatkuvalla syötöllä eri autojen ja moottoripyörien tuunausta käsitteleviä ohjelmia, joiden aikana hän ei reagoinut puhutteluun, eikä muutenkaan osallistunut muun ryhmän huvittamiseen.

Mutta munia oli riittävästi, ehkä vähän liikaakin, jos se on mahdollista. Ja keilailuhalli oli auki, ja pelikortit mukana. Ja jonain iltana alkoholillakin osuutta asiaan. Koimme siis matkan onnistuneeksi.

Paluumatkalla, lähellä Suomen rajaa, taivas vihdoin selkeni! Jaa

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kotimaani ompi Suomi.. joskus kai kuitenkin se irtiotto on hyväksi, maiseman vaihto, vaikka sumuisempikin. Sait ainakin yhden kuvan, on komeaa maisemaa. Ja raikasta vuoristoilmaa. Onneksi pyhät on ohi.

pastillinjauhaja kirjoitti...

Kröhöm... Mielummin mää olisin ollu tromssassa ku kotiseudulla. Outo morkkis koko pääsiäisestä vaikka ei mitään tyhmää ite tehnykkään. Mutta silti hieno kuva. Ois kiva nähä livenä.

Allyalias kirjoitti...

Hopola, kyllä matkailu avartaa, vaikka joutuisikin menemään sokkona. Kivaa meillä oli, vaikka olosuhteet eivät olleet täysin suosiolliset.

Pastilli, ymmärrän tunteen... Mullakin on morkkis sun pääsiäisestäsi, vaikka en ole ollut lähimaillakaan kun olet sitä vietellyt. Olisi ollut itsekin kiva nähdä nuo maisemat kunnolla livenä. Tuohan oli vain pieni vilahdus...

SusuPetal kirjoitti...

Pääasia on liike -ja mahdollisuus päästä kotoa pois aina välillä. Minne tahansa. Missä säässä tahansa.

Hieno kuva.

Allyalias kirjoitti...

Susupetal, joskus on tosiaan tarpeen päästä näistä kuluneista kuvioista. Kun vaan olisi mahdollisuus, niin minua ei juuri kotona näkyisi.

Anonyymi kirjoitti...

Ja Norja on edelleen yhtäkallis kuin ennenkin. Ainakin luulen. Mutta aina kaunis ja upea.

Anonyymi kirjoitti...

Oot ollut Turskalandiassa - wauh! Tahtois kanssa, viimeksi kävin, uhhh.. vuosia sitten Oslossa jos sitä edes lasketaan. Ja Hammerfestissa, Tromssassa ja siellä-sun-täällä... Ihanat maisemat on! Olisin mieluusti myös lähtenyt jonnekin päästäiseksi, jos olisin päässyt ,>

HeidiR kirjoitti...

Tervetuloa kotiin!

Mikä oli matkan paras kohokohta?

Kerro nyt jotain positiivista. ;)

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, minusta Norja ei ole kamalan paljon Suomea kalliimpi. Viina ja tupakka ilmeisesti maksavat paljon enemmän, mutta niitä ei tarvinnut ostaa.

Polgara, kyllä tuolla Norjassa kelpaa reissata. Olen käynyt siellä muutamaan otteeseen ja aina on ollut sen verran huono sää, että maisemia en ole nähnyt parhaimmillaan. Mutta ehkä ensi kerralla. Harmi kun et päässyt päästäistä pakoon. Toivottavasti ensi kerralla parempi tuuri :)

Heidihahmo, kiitokset tervetuliaistoivottelusta. Matkan kohokohtia olivat yhdessä vietetyt hetket kivojen puuhien parissa (keilailu ja kortinpeluu), pääsiäismunuaiset, sekä anopin herkulliset ruuat. Onhan sitä siinäkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Jänniä nämä valtioiden muodot: Norja on norja.


Olen varmaan syntyjäni pohjoismannernapalainen (jos semmoinen olisi olemassa), koska olen pohjoisessa hyvällä tuulella silloinkin kun olen pahalla tuulella.

Unelmissa Lofootit, Islanti, Huippuvuoret.
Kuume kasvaa kuvaasi katsoessa. Hieno!

Anonyymi kirjoitti...

No voihan peppu niitä norjalaisia. Tuo on just tyypillistä, että kuppilat ovat kiinni parhaimpaan myyntiaikaan! Myyvät vaan jotain rasvasilliä satamassa.

Allyalias kirjoitti...

Paju, sinulla on samat kuumeet kuin minullakin. Onneksi nämä ovat unelmia, jotka voi kenties toteuttaakin.

Sanos muuta, Almamaria. No, toivottavasti ensi kerralla on parempi tuuri...

Anonyymi kirjoitti...

Reilu 10 vuotta sitten Narvikin kautta Lofooteille ja sieltä Lofoottien eteläkärkeen ja sieltä mantereelle ja rantatie 17 pitkin etelän suuntaan. 10 päivää omalla autolla ja silloin ainakin esimerkiksi maito oli tuplahinta suomeen verrattuna. Ja lähes kaikki muukin.

Paras ulkomaan matka ikuna!

Teemu kirjoitti...

Matkustamalla harvoin pääsee mihinkään muualle kuin kotiinsa. Onneksi.
Mutta kait se menee vaihtelusta matkustaminenkin, paremman puutteessa.

Tuo noin yleensä, ei teidän reissuunne liittyen. Teillähän oli sitäpaitsi ihan kyläilytarkoitus.

Kuva on hieno, komeita maisemia kun vain näkyvät. Näköjään kuitenkin näkyivät.
Luuletko ettei tuo tuossa vasemmalla rinteessä ole Nasan linkkiasemama jonka kuvaamisesta joutuu Quantanamoon? Muistaakseni tuolla oli aikoinaan kuvaamisen kieltäviä kylttejä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kevättalvella säät olisivat voineet yllättää toisinkin, mutta kuten meillä töissä sanotaan: aina reissu kotiolot voittaa.

Kuva on hieno.

Allyalias kirjoitti...

Alastalo, voihan se olla, että Norja on edelleen kallis. olen vähän huono noiden rahojen kanssa. Mutta nättiä on.. Tuonne Lofooteille ja Narvikiin tekisin minunkin mieleni. Mutta sinne sitten, kun aikaa riittää.

Offset, minulla on vissiin niin krooninen tekemisen puute, että matkustelu on mielestäni just parasta. Mutta nyt oli tosiaan "oikeaakin" asiaa.

Jee, pian tulee siis uusi matka! Olen AINA halunnut nähdä Quantanamon!

Jussi, reissu voittaa tosiaan kotiolot, vaikka täällä kyllä viehättää tuo lumen vähyys...

Sulfidi kirjoitti...

Offset, se rinteen vasemmassa reunassa on Fjellhelsen ( jos se nyt nuin kirjoitettiin ) joka on näköala ravintola/kahvilana ja jtn jonne pääsee mm. köysirataa pitkin.

Ilma oli kyllä kehno suurimman osan ajasta, :( mutta oli muuten kyllä mukava reissu. :)