Hei, tyttö! Hei!
Mä tunsin sut heti, solutasolla tunsin, jollain solutasolla.
Hei, älä kävele pois! Kato me ollaan samaa materiaa, solua ja atomia, me kierrytään toisiimme jossain siellä, missä avaruus kaareutuu.
Älä naura kuule! Mä tiedän nämä hommat, oon lukenut enemmän kuin uskotkaan.
Lähde yhden mun kaverin kämpille, korkeintaan sata metriä keskustasta.
Korkeintaan sata metriä.
Me ollaan jo synnytty samasta energiasta ja hengitetty toisiamme
kaiken alusta lähtien.
Eikö olisi jo sama? Eikö nyt vihdoin olisi jo sama?
On mulla kumeja, jos sinä sitä mietit.
Kato, ei sillä ole mitään väliä! Me ollaan vain kasa uskomattomia mikrokosmoksia. Mieti! Mikä sattuma!
Hei, tuu ees tähän penkille viideksi minuutiksi istumaan.
Saat ottaa niin monet hörpyt kuin haluat.
Hei kamoon, mä tunsin sut heti kun näin sut. Solutasolla.
Etkö tuu?
Pihtarihuora!
Hei, älä kävele pois! Kato me ollaan samaa materiaa, solua ja atomia, me kierrytään toisiimme jossain siellä, missä avaruus kaareutuu.
Älä naura kuule! Mä tiedän nämä hommat, oon lukenut enemmän kuin uskotkaan.
Lähde yhden mun kaverin kämpille, korkeintaan sata metriä keskustasta.
Korkeintaan sata metriä.
Me ollaan jo synnytty samasta energiasta ja hengitetty toisiamme
kaiken alusta lähtien.
Eikö olisi jo sama? Eikö nyt vihdoin olisi jo sama?
On mulla kumeja, jos sinä sitä mietit.
Kato, ei sillä ole mitään väliä! Me ollaan vain kasa uskomattomia mikrokosmoksia. Mieti! Mikä sattuma!
Hei, tuu ees tähän penkille viideksi minuutiksi istumaan.
Saat ottaa niin monet hörpyt kuin haluat.
Hei kamoon, mä tunsin sut heti kun näin sut. Solutasolla.
Etkö tuu?
Pihtarihuora!
Runotorstai Jaa
24 kommenttia:
Siis ei tullut vaikka kundi ties kaiken mikrokosmoksesta, väylänkin, mistä sinne mennään.
Uudenlainen vonkausyritys.
Oh-show-tah hoi-ne-ne tällä kertaa ei vaan onnistunut. Ihmeellinen juttu...
Tuima, tuskin sentään ihan uusi. Luulen, että aamuyön tunteina on kaikki sanat sanottu ja kaikki puheenlahjat käytetty moneen kertaan :)
Mikä törppö!!!!! Hyvä runo!!!
Tää on hiano!
Oh-show näyttää erityisesti perehtyneen näihin väyläasioihin. Meillä on muuten myös nyt väyläministerikin.
Anonyymi, eihän tuo olisi edes kovin huono yritys :)
Kiitti Gee!
Helanes, muuten väittäisin että runoni kertoo Oh-show-tah hoi-ne-nen riiureissuilta, mutta tuota viimeistä lausetta susihukkamme ei taatusti päästäisi suustaan!
Upea runo. Melkoista vertauskuvaa. Osais joku mies puhuakin nuin vois harkita keskustelua. yleensä ne tulee vaan öriseen, mitäs tyttö- tyyliin.
Hieno runo! Tykkäsin sisällön lisäksi rytmistä. Olisi minun mielestäni toiminut ilman tuota "pihtarihuoraa" - mutta siitä tietysti vasta näkee, mikä tämä kaunopuheinen kaveri on miehiään.
Hansu, kyllä ne miehet joskus äityvät heittämään kovaakin herjaa. Mutta sama niillä on mielessä, kun örisijöilläkin. Eikä siinä mitään pahaa varmaan ole... mutta itse olen enemmän tosiasiat tosiasioina-henkinen ihminen.
Kukkis, kiitti. Olen samaa mieltä. Ehkä olisi parempi ilman viimeistä kaneettia - sekä runossa, että oikeassa elämässä. Mutta toisaalta, tuollainen lopputörkeys kuuluu näihin puheisiin, kuin lokki nakkikioskin liepeille :)
Aika limanen kaveri. Osasitpa kuvailla jätkän osuvasti.
HeidiR, oli kerran aika, jolloin minunkin perääni huudettiin puistonpenkiltä. Nykyään on toisin ja vanhuus on iskenyt, enkä jaksa enää kävellä öisiin aikoihin.
Onneksi viime kesänä vielä joku spurgu örisi rumia, kun tulin lapsen kanssa marketeilta jäätelöä syöden. Sai sentään vielä kerran tuntea olevansa nainen (yöks) ;)
Kaikenlaisia ameeboja sitä on...
Susupetal, aina sitä jaksaa yllättyä. Jos ei jonkun toisen ameebamaisuudesta, niin sitten omastaan.
toi viimenen sana on niin paljastava. Kovaa vonkausta puiston penkiltä.
Pantteri, onnistaakohan niillä vonkaajilla oikeasti koskaan, vai haluavatkohan vain herättää reaktion ohikulkijassa?
Hauska runo! Tunnen tyypin!
Kiitti Muikku. Epäilemättä tunnet... Emmeköhän ole törmänneet tyyppiin jollain yhteiselläkin matkallamme...
Heh,hieno runo. Tulee nuoruus mieleen,,,,, ei enää juuri autot pysähtele kohdalla eikä kukaan yritä tarrata takapuoleen niinku vielä 80- luvulla, jolloin tuota huorrrraaaaaaa- sanaa hoettiin joka käänteessä kun ei hyvätkään iskuyritykset tepsineeet. Sanoin aina , ettäolen tottunut itse valitsemaan seurani....sekös niitä kiukutti. ja paukun tarjoajille sanoin, että saatan mä paukun ottaa mutta ilmakses annan jos annan.... heh, taidan kirjoittaa näistä tonne blogiini. Kiitos taas innoituksesta Ally.
Tulee mieleen lipevät ankeriaat kyttäämässä puiston penkillä.. ÖRG!!!
On se kumma ettei onnistunut?? HÖ HÖÖ!! :D
Genoveeva, kirjoitahan ihmeessä :) Tulen sitten töllistelemään. Mua ei oo niin paljon huoriteltu, kun olen aina antanut... No, ei oikeesti! Törkein oli, kun joku humalikko yritti ostaa minut 500 markalla. Ei tuntunut kivalta.
Sulfidi, ei onnistunut, vaikka oli hautonut sanojaan koko illan pubin perimmäisessä nurkassa ;)
Mutta tosi lähellä oli... ;D
Kamalan realistinen runo! Mutta hyvä:)
Salka, noita on tullut nähtyä valitettavan paljon...
Lähetä kommentti