Pakinaperjantain aiheena on salaisuus

Katkeran kotirouvan vuodatuksia: Sutisen Rauno

Katkera kotirouva on n. 35-40-vuotias monilapsisen maalaisperheen emäntä, joka on saanut synnyinlahjakseen perin pessimistisen elämännäkemyksen ja happaman luonteen.

Isännällä meni selkä juntturiin ja meille hommattiin lomittaja. Lomittaja oli kuulemma oikein pätevä ja kehuttu mies, joka hoiti hommansa kunnolla. Minua harmitti. Että kehtasi ukko selkänsä katkoa justiinsa kiireaikaan. Ja nuo lomittajatkin tiedetään. Aina ovat vailla kahvin kanssa niin monensorttista kastettavaa (ja omatekoista vielä!), että eihän niitten kahvituntien välillä ehdi muuta tehdä, kuin vääntää ruokaa.

Sitten se mies tuli, esitti itsensä Sutisen Raunoksi. Vaikka ei se kyllä miltään Raunolta näyttänyt. Enemmänkin Glark Gabelillta, mutta erilaisin korvin. Sillä oli suuret, ruskettuneet kourat ja kun se puhui, sen ääni ärsytti minua harvinaisen vähän. Sutinen lähti heti hommiaan toimittamaan, traktoriinkin hyppäsi yhdellä harppauksella. Näin, kuinka aurinko kimalsi hetken kiristyvien työhousujen takapuolesta.

Jo alkoi vimmattu ruuanlaitto! Kaivoin pakastimen perältä parhaat pihvit ja istuin niiden päällä, että sulaisivat nopeammin. Tiesinhän minä, että kusitulehdushan siitä tulee. Mutta
ajattelin, että niin raavas mies kuin Sutinen... että se tarvitsisi lihaa. Ukkokin ilahtui, kun kävin tökkäämässä sille päiväruuan suoraan sänkyyn. Normaalisti se joutuu valuttautumaan portaat alas askelma askelmalta ja konttaamaan pöytään.

Vaan eipä kuulunut Sutista päiväruuan aikaan. Ei kuulunut, eikä näkynyt. Kärpänen vain suristeli pihvin yllä ja laskeutui välillä. Kului kaksi tuntia pihvien eltaantuneessa hajussa ja lopulta heitin Sutisen pihvin pihalle, suoraan hiekkaan. Kyllä sen joku siitä söisi.

Sain kytätä ikkunassa vielä toisen mokoman, ennen kuin traktori puksutti pihaan. Vedin isännän kumpparit jalkaan ja painuin pihalle. Sutinen sanoi, että oli löytänyt ojaan ajaneen naapurin rouvan pökerryksissä tien penkalta ja saatellut naisen terveyskeskukselle. Sitten se oli vielä vetänyt ämmän auton ojasta tielle. Työaikana! No tietenkin erotin Sutisen siinä paikassa, vaikka jossain pistikin ikävästi.

Vasta kun Sutinen oli mennyt, minä tajusin, että eihän tämä tapahtunut ollut Sutisen vika. Sehän oli taas se naapurin ämmä joka oli pilannut kaiken. Että se kanttura osaakin hankaloittaa ihmisen elämää!! Arvasin että naapurin ukko on syöksynyt heti kyynelsilmin akkaansa paapomaan (se hiirulainen!), joten hiippailin naapuriin ja sekoittelin kaikki anopin ummetuslääkkeet sokerikippoon. Siinäpähän saisivat ansionsa mukaan - naapuri ja anoppi!

Ja se salaisuus? Vielä nytkin minä joskus muistelen tuota aamupäivää ja auringon kimallusta Sutisen Raunon työhousujen takapuolessa.


Pakinaperjantai Jaa