Eroottisen kirjoituskilpailun viimeisiä päiviä viedään!

Muistutanpa vaan, että tässä olisi keskiviikkoon asti aikaa käydä kisaamaan eroottisessa kirjoituskilvassa, jossa tehtävänä on kirjoittaa jatko-osa Ingridin lupaus-nimiselle maalaisromantiikkaa ja Hankkijan lippalakkeja vilisevälle, aidolle ja rehelliselle pornotarinalle.

Tähän mennessä kisa on saanut liikkeelle erotiikkaa rakastavat Margitin ja Isopeikon, joiden jatko-osia voipi käydä silmäilemässä tulevaa äänestystä silmällä pitäen ja malliksi omaa tekelettä varten.

Palkinnoksi olen luvannut jotain eroottista, joka ei ole lakki, ja tietenkin julistan voittajatyön Ingridin lupauksen Viralliseksi jatko-osaksi.

Vielä ehtii siis kirjoitella (te senkin siveydensipulit, te. Hih) Jaa

Maitotyttönä maalimala

Muhoksen Oulun-suurlähettiläs Ally Alias raportoi pinttyneen maalaisuuden kitkemistalkoista seuraavaa:

Maalaset joutuvat suuriin kaapunteihippakkautuessaan kohtaamaan suoraan sanottuna melekosen pahhaa kyytiä. Täälä kaapunnisa ommaalimammeno siinä määrin toiselaista kun maala. Moni maalanen syrjäytyy heti siihe paikkaan ku kaapunti antaa asunnon jonku ison talon ylimmästä kerroksesta. Ku eihä se maalanen ilman opastusta ossaa ees hissiä käyttää. Saati että se jaksas nousta helevetin monta porrasta sinne yläkertaan. Siinä kuormittuu iha eri lihakset ku tasamaala tarpoessa.

Vaan ei maalanen tyhymä oo. Se on juonikas epeli, se. Ja se soppeutuu kaikkiin olosuhteisiin kun saa soppeutuneelta maalaselta oikeet ohojeet. Iha tavallisen kaapuntilaesenhii naapurisa voi asustaa ihan oikee, kaapuntielämää soluttautunu maalane.

Täsä tulle ohojeita mutta iha suomekkielelä:

1. Puhu suomea. Harva kaupunkilainen puhuu kirjakieltä, mutta soluttautuakseen riittävällä luotettavuudella ihan oikean "sivistyneen" väestön joukkoon, on syytä opetella rakas äidinkielemme viimeistä piirtoa myöten pienimpienkin epäilysten välttämiseksi...

... On toki vieläkin tehokkaampi keino, mutta sitä suositellaan täältä Muhoksen Oulun-suurlähetystöstä käyttämään vain ääritapauksissa. Jos satut olemaan lyhytjalakanen, isoperseinen, suuripäinen, niin kirveelläveistetty maatiaispätikkä kuin kuvitella saattaa, on sinun mahdollista opetella sopeuttamiskursseilla asiantuntijoiden ohjauksessa Hoono soomi.

Kaupunkilaisten mielestähän maalaiset ovat tietenkin äärimmäisen yksinkertaisia, epäluuloisia ja suvaitsemattomia ihmisiä eikä heidän mielessään kukaan ole niin kaukana maatiaisesta kuin ihkaelävä, kummala kielelä mongertava ulukomaalane!

Hoonoon soomeen turvautuneiden maalaisten elinaikaennuste on valitettavasti monta vuotta kirjakielen opetelleen maalaisen vastaavaa lyhyempi, sillä heillä on suurempi riski ajautua "väärinkäsityksiin" ja "loukkaantumisiin" tai peräti "häiriintyneiden yksilöiden aiheuttamiin, valitettaviin poikkeustapauksiin". Kaupungissahan ei toki puhuta epäluuloisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Se okuulkaa iha meitä tyhymiä, juntteja karvanoppamaalasia varte sellane nimitys juu.

2. Elä töllötä. Oulun kaltaisessa suuressa metropolissa ei ole tapana töllöttää ihmisiä monttu levällään. Maalainen jää helposti kiinni syntyjuuristaan, kun se on heti keräämässä maasta kaiken maailman mönkijät ja mörrimöykyt, juopot, langeneet vanhukset, märisevät kakarat ja niin edelleen. Vaikka et olisi asematunnelissa ja vaikka ilmassa ei haisisi kusi, ei kaupungissa ole tapana auttaa maassa makaavia ihmisiä. Kaikkein kunnollisimmankin näköinen lapsi voi olla kammottava juoppo, joka suuttuu herätessään ja käy kiinni öristen. Ei niillä hätää ole. Kunhan pötköttelevät.

3. Käy yökerhoissa. Kaupunkilainen ei mene paarii kalijaa juomaa. Se menee yökerhoon bilettämään tai lasilliselle. Se ei ryyppää pusikossa itekäytettyä hiivalillinkiä vaan makaa pimeästä viinasta sokeana kusenhajuisessa rappukäytävässä (maalainenkin osaa sammua alatasanteelle) takki pään alla ja rahat käännettynä. Täällä saa nukkua rauhassa, sillä kukaan ei sinua häiritse (kts. edellinen kohta). Kaupunkilainen käy lounaalla ja brunssilla sen sijaan, että se kävisi jääkaapila. Se käy bodypumpissa siinä missä maalaset käy kävelylä.

4. Elä haise vaan tuoksu. Täällä kaupungissa ei ole soveliasta haista hielle tai lehmän paskalle. Niistä ihmisen tunnistaa sekunnissa maatiaiseksi. Täällä saa sen sijaan tuoksua hajuvedelle, partavedelle, hiuslakalle ja muotovaahdolle. Näiden perustuoksujen pohjalla saa tuoksua valkosipulille, ihmiskuselle ja -paskalle, viinalle, vanhalle viinalle, savukkeille. Pohjatuoksulla määritetään kaupunkilaisen yhteiskunnallinen status.

5. Vieraannu, vieraannu, vieraannu! Tämä on tärkein ohje. Älä tervehdi naapureita. Älä puhu tuntemattomille. Aja autolla pitkähkö matka ihastelemaan puuta/kukkaa/hiekkaa jne. Aja autolla pitkähkö matka, jotta voit ottaa aurinkoa. Laita korvatulpat kun naapurista kuuluu yöllisen vaimonhakkuun ääntä. Älä välitä rappukäytävän harmaakasvoisesta avainkaulalapsesta. Kiellä lapsiesi virpomisreissut pedofiilien pelossa. Älä kulje yksinäisissä puistoissa. Älä kulje ostoskeskuksien kautta. Pysy kotona jos et ole menossa jonnekin. Pelkää ja epäile (mutta sivistyneesti) kaikkea ja kaikkia. Elä jumalauta laita lähtiessäsi harjaa oven eteen. Varkaat tietävät että et ole kotona!

Josset näilä ohojeila seleviä kaapuntielämästä nii mee kotija takasi maalane! Sillo sää ettoo ansainnu tätä illoo ja kunnijaa mitä tämätämmöttin kaapunnisa asumine on. Sitte sää et koskaan saa oikee salonnin hiustelleikkuuta tai mokkanahkasta takkia. Ekkä sää voi talavella liikkua kesäkengisä. Sittepä et opi ymmärtämmää mittää mistä maalimasa on kyse, ekkä pääse ees elokuvateatterrii jos onnikka ei kule. Sitte susta ovvaa häpiämmää sielä takapajulasa maatiaisjuntti!

Pakinaperjantai

Jaa

Himoa hehkuva kirjoituskilpailu

Alkoi kyllästyttää, kun en ole pitkään aikaan järjestänyt kilpailua. Nyt kun kevät tekee tuloaan, alkaa myös ihminen herätä talviuniltaan. Niin kai sitten minäkin.

Olen pitkästä aikaa tutkiskellut kävijätilastojani ja olen hieman yllättynyt siitä, kuinka moni eksyy blogiini eroottista tarinaa etsiskellessään. Vaikka olen vuosien varrella laittanut jokusen eroottisen kuvan itsestäni ja saanut yhden limaisen sähköpostinkin paljasteluni tuloksena, olen kirjoittanut koko aikana vain yhden eroottisen tarinan (joka epäilemättä on "mielenkiintoinen" yllätys rakkaudennälkäisille).

Nyt haastan teidät, riekottoman ja irstaan mielikuvituksen omaavat ystäväni, lukemaan ainokaiseni, Ingridin lupauksen ja kirjoittamaan tarinalle arvoisensa, höyryävän kuuman jatko-osan. Kirjoita tarina blogiisi ja ilmoita minulle, niin linkitän tarinan blogiini. Jos sinulla ei ole blogia, lähetä tarina kommenttilaatikkoon tai sähköpostiini (jälkimmäiset julkaisen luvan kanssa blogissani).

Kilpailuun voi osallistua maaliskuun loppuun saakka, jonka jälkeen äänestämme kaikki yhdessä voittajakirjoituksen. Tulos julkistetaan Allyn syntymäpäivänä, 12.4.

Palkintona on kunnia päästä Ingridin lupauksen VIRALLISEKSI jatko-osaksi. Lisäksi palkitsen parhaan kirjoituksen pienellä eroottisella lahjalla, joka ei ole lakki. Sen lupaan.

Jään odottelemaan sormet syyhyten ja vesi kielellä, josko joku innostuisi osallistumaan!

Jaa

Roskittajat prkl!

Piti laittaa sanavahvistus, kun alkoi tulla roskakommentteja liikaa. Sorry vaan :(

Jaa

Ei kiinnosta

Kaksi vuotta mä olen sanonut, että mua ei kiinnosta mikään typerä luokkaretki. Ne on käskeneet laittaa nimen paperiin, ne on käskeneet tuoda viitosen joka kuukausi. "Viisi euroa", opettaja sanoo. "Siihen ei kenenkään talous kaadu". Mä vedän rastin kotiin jääjien kohdalle ja sanon että mua vitut kiinnostaa. Sanon sen niin monta kertaa, että kaikki varmaan uskovat.

Mä en tykkää siitä, että opettaja katselee mua joskus sellaisella ilmeellä, että olen hankala ja varmaan musta tulee joku häirikkötapaus isompana. Täällä ala-asteella ei vielä ole häiriköitä. On vain jotain oppimishäiriöisiä ja niitä, kenellä on sopeutumisvaikeuksia. Niiden lasten vanhempien toivotaan erityisesti tulevan joihinkin ihme palautekekskusteluihin. Emmä niitä lappuja äidille ja isäpuolelle vie. Kun kysytään niin sanon, että mua vitut kiinnostaa.

On hankalaa muistaa aina olla niin ettei kiinnosta. Erityisen hankalaa se on silloin kun kaikki puhuvat tulevasta retkestä. Ne puhuvat mitä pakkaavat mukaan, kuinka paljon käyttörahaa kukin saa vanhemmiltaan. Ne nauravat ja kiistelevät siitä, ketkä nukkuvat keskenään samassa huoneessa. Ne vannovat valvovansa koko yön, eikä kukaan valvoja voi sitä estää.

Mulla on mielikuvitusta ja saatan kuvitella ne nousemassa parijonossa bussiin. Anette ja Petteri, jotka ovat kaksosia, syövät taas varmaan grillimaustettuja perunalastuja, joita he syövät kaikilla ilmaisillakin retkillä. Kaikki luokkakaverit puristavat käsissään kameroita ja lompakoita. Niillä on mukanaan isot kassilliset vaihtovaatteita ja tekemistä.

Kaksi vuotta kaverit ovat houkutelleet muakin mukaan. Ne ovat ihan varmoja, että tulisi hauskaa. Ne eivät käsitä, kun sanon ettei mua kiinnosta niiden retket. Ne ei ymmärrä, miksi mä jään ennemmin koululle, missä on tylsää. Ne pyytää mua mukaan ja sanoo, että niillä on suunnitelmissa salakuljettaa pleikkari omaan huoneeseen. Ne kysyy, että itkettääkö mua, kun sanon taas että mua vitut kiinnostaa. Mä nauran niille ja mun tekis mieli lyödä niitä myös.

Hyvä vaan, että tämä meni näin. Jos isäpuoli ei olisi hakannut äitiä siitä viitosesta ja sanonut että hän ei ala kenenkään kusipään pennun matkoja makselemaan, olisi se tapahtunut viimeistään siinä vaiheessa, kun mä olisin tarvinnut retkelle vaihtovaatteita ja käyttörahaa. Kerran se hakkas äidin kun se oli mennyt ostamaan mulle uuden hammasharjan ilman lupaa. Ei se ollut välittänyt, vaikka äiti oli sanonut, että se maksoi viitosen vaan. Ei se välitä sellaisesta. Ei sitä kiinnosta.

Enkä mä sinne koululle sitä paitsi mene kun muut ovat retkellä, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Mä menen kirjastoon ja luen siellä jotain kirjoja koko koulupäivän ajan. Mä teen sinne mukaan pari leipää ja leikin, että oon retkellä tai jotain. Ja se on ihan kivaakin, uskokaa pois. Siellä on yksi nainen töissä. Sen kanssa meistä on tullut tuttuja. Kerran, kun siellä kirjastolla oli sellainen poistokori ja siellä oli yksi antiikin Kreikkaa käsittelevä kirja, jota olin lueskellut usein aikaisemmin, se nainen antoi sen kirjan minulle ihan ilmaiseksi. Se sanoi, että oli huomannut kuinka se mua kiinnosti. Se oli minusta tosi reilusti tehty ja se nainen varmaan uskoisi, kun kertoisin sille, että isona musta tulee arkeologi, ja mulla on sitten ihan sellaiset vaatteet kuin haluan ja pääsen ihan mille matkalle mä itse haluan. Ja siellä ulkomailla kukaan ei tunne mua eikä mun tarvitse hävetä mitään. Mutta se onkin sitten joskus aikuisena. Nyt pitää vaan selvitä yhtä reippaasti niin kuin olen selvinnyt nämä kaksi vuotta. Pian retki on ohitse ja mun on taas helpompi olla koulussa. Ja jos mä kertoisin kirjaston naiselle tästä kaikesta niin se sanoisi varmaan, ettei mun tarvitse yhtään hävetä. Kun se ei ole mun vika että isäpuoli on sellainen kuin se on.

Kirsi Marttilan blogikirjoituksen herättämien ajatusten pohjalta.

Jaa

Voisikko olla mun kaa?

Se on se klassinen kysymys, jota varmasti jokaisen ihmissuhteen omaavan pitäisi kysyä siltä toiselta: "Jos kävis jotenkin ilmi, että mää olenkin sika... Siis näyttäisin ihan samalta ja oisin muutenkin ihan tälleen näin, mutta tehtäis joku tutkimus josta käviskin ilmi, että olen geeneiltäni sika... eikä nyt mietitä mitään laillisuuskysymyksiä. Niin että voisikkonää olla mun kanssa enää? Eihän se muussa haittais, mutta jos tulis puhetta jostain ihmisyydestä tai sellaisesta niin mää kyllä ainakin myöntäisin että oonkin sika. Eikä mulla vois olla passia tai kelakorttia. Tai vois olla passi, kun se jo itessään rajottais... Että pääsis kuitenkin matkustamaan. Mutta sitten lapset olis puoleksi sikoja ja tälleen. Vaikka näyttäis tietenkin ihmiseltä. Kehtaisitko olla? Ja kehtaisitko kertoa omille porukoille, että se on muuten ihan kiva tyyppi ja tälleen, mutta käytännössä sika? Eikä niinku pelkästään siinä klassisessa merkityksessä."

Rakkaus on sitä, että vastaisi tällaiseen kysymykseen kyllä, eikä vaikka "no joo, kai mää voisin, jos sovittais ettei kerrota kenellekään".

Joo, ja jos Kirsi tai Lilli esimerkiksi olisivat sorsia, siis muuten ihan samanlaisia ja yhtä mukavia kuin nytkin, mutta asuisivat tuolla (P)Laanaojan paskanruskeissa vesissä ja näyttäisivät sorsilta, eikä ne pääsis koskaan baariin, eikä niille myytäisi jäätelöä (ei niillä olisi rahaakaan), niin olisin silti ihan varmasti niiden kaveri. Eikä haittaisi, jos joskus syysaamuna joutuisi istumaan pari tuntia vaikka pikkupakkasessa niiden kämpillä porisemassa. Jos joku kysyisi, sanoisin, että tämä Kirsi tai Lilli tässä on ihan helvetin hyvä tyyppi, vaikka onkin sorsa.

Kaikki kaverini ovat ihmisiä (minä kai se lähimpänä sorsaa tässä olen), eli jos joku ymmärsi ajatuksen sanojen takana, ei vetänyt hernettä nenään ja on vielä ystäväni, niin
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!!!
Sitä samaa myös kaikille ihanille blogiystäville, joista tykkään simona vaikka ovat muuten tavallisia, mutta eivät kovinkaan aineellisia. Jaa

Niin helppo olla zzzen!

Minulla oli aikaisemmin vihanhallintaongelma, myönnän sen nykyään vapaaehtoisesti. Anonyymin alkoholistin lanseeraamalla, väräjävällä "pettymysten tie"-äänellä tunnustan tämän synnin itsessäni...
...No lisään sitten samasta lähteestä tutulla, tahattomasti väräjävällä "nöyrä, uuras tuhkastanousija"-äänelläni, että ahkeran mielenhallinnan tuloksena olen oppinut hillitsemaan mieltäni ja etenkin sen syvimmissä syövereissä lymyävää, viekasta thanatosta.

Nyt kun on pakolliset itsesäälikyyneleet vuodatettu, siirtykäämme mainososuuteen. On nimittäin niin, että kuka tahansa meistä (lue teistä) voi oppia hillitsemään mielensä turmiollista kuohuntaa samalla viisiin kuin olen itsekin tehnyt. Helppoa se ei ole, mutta lopputulos on äärimmäisen palkitseva.

Lähdin aktiivisesti hakemaan apua vihaongelmiini. Oulun jäätävässä viimassa puskin meditaatiosta pedikyyriin ja kickboxingista (äiti sanois sixboksing) joogatunnille. Ja voitte arvata, että v**utti niin tajuttomasti, että teki mieli pistää pyöräjonot Anttilan kulmilta kumolleen ja liukua jalkapallotyyliin mummeleilta jalat alta.
Samaan aikaan huomasin, että muutkin mietiskelijät paisuivat pidäteltyä vihaa kuin ilmapallot. Kädet hikoillen sain estettyä itseäni kirkumasta kun ährättyäni itseni paksun toppatakin kanssa Stockmannin yleisövessan pöntölle, onnistuin tiputtamaan vessapaperitelineen ryminällä naapurikopin puolelle. Kysyin itseltäni, oliko tosiaan perusteltua elää eteenpäin sellaisena suitsittuna raivopäähärkänä.

Eräänä yönä sitten tein tiliä elämästäni. Kysyin itseltäni mikä minua niin häiritsee jatkuvissa vihanpurkauksissani. Mieleeni nousi useita vastauksia, joista kaikki hylkäsin. Minun oli mentävä syvemmälle, ytimeen saakka. Lopulta totuus kristallisoitui mielessäni. Minua oli ajanut eteenpäin puhdas pelko. Pelko siitä, että vihanpurkaukseni olisivat vahingoksi minulle, että paha kiertäisi takaisin. Ja aiheellinenhan tuo pelko olikin. Ennen pitkää joku maksaisi samalla mitalla takaisin, kun taas kerran heittäisin suuttuessani kupposellisen kuumaa kahvia vihan kohteeni kasvoille tai kipeyttäisin niskani jyrätessäni liian hitaasti ajavan auton perään.
Kun olin rehellinen itselleni ja löysin pelkoni, oli niiiin helppoa päästä koko ongelmasta eroon kertaheitolla.

Nyt kun joku nauraa liian hevosmaisella äänellä, puhuu/ajaa/liikkuu/ajattelee liian hitaasti, vaikuttaa ylimieliseltä, syö liian isoja ruoka-annoksia tai muuta kamalaa ja raivostuttavaa, pysyn minä rauhallisena. En enää huuda/kilju, lyö, potki, aja perään, heitä kahvia päälle, slaidaa jäisellä tiellä jalkoja alta, näytä keskisormea/persettä/kieltä/nönnötystä/illistystä. Huomioin vain tapahtuneen ja pysyn äärimmäisen tyynenä. Täysin rauhallisesti tallennan rekisteritunnuksen tai seurailen ihmistä kotjo saakka. Vasta myöhemmin sopivan tilaisuuden tullen kostan pahat teot ilmanvaihtoon ujutetuin kalanpalasin, kusilevyin, kivittämällä ikkunoita, maalaamalla punaisella "DIE BITCH" (se on kai saksaa) etuoveen jne.
Itsehillinnän kautta olen päässyt tilanteeseen, jossa voin elää elämääni selkäni taakse vilkuilematta ja väkivallan kierteen katkaisseena. Viha ei kerry enää sisääni, vaan purkautuu hallitusti ja rakentavalla tavalla.

Nyt moni tietenkin pudistelee päätään ja epäilee, ettei kaikkia väärintekijöitä voi tällä tavoin saattaa vastuuseen. Siihen vastaan, että totta; silloin tällöin joku epatto pääsee livahtamaan verkosta rangaistuksetta. Onneksi näitä tilanteita varten on Oulu-lehden ruusut ja risut palstan risut osio. Lukekaapa oululaiset vaikka itsekin. "Hei sinä Anttilan kulmilla pyöriä kaateleva. Jos ilkivalta ei lopu niin minä kohta... minä... nostan kohta hattua!" Ja tähän tyyliin.

Meitä mielenhallinnan harjoittajia näyttää olevan paljon - ainakin näillä kulmilla.

Pakinaperjantaissa aiheena Niin Helppo


Ps. Ihmetyttää kun sarjakuvissa nukkuville tehdään se zzzz-puhekupla. Kuka nukkuu tälleen että tsjtsjtsj? Häh? Jaa