keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2011

Päivä 23 - Tämä saa minut voimaan paremmin

Sain tuossa eräänä päivänä kirjeen Marcelilta. Hän kertoo autoilleensa vapaapäivänään Trioletin suuntaan ja löytänyt sieltä rannan, josta kuva on otettu (siinä Marcel poseeraa taas eräällä hiekkarannalla koiransa kanssa). Kuvan ottajasta ei ollut tälläkään kertaa mitään mainintaa. Sen sijaan Marcel kertoo, että hänestä kaikkien maailman naisten pitäisi käyskennellä usein kukkaniityillä. Hän kertoo nähneensä edellisellä viikolla unen, jossa oli tuollainen kukkaniitty ja sillä käyskentelemässä lukuisia erikokoisia ja -näköisiä naisia. Epäilin pojan lausumaa provokaatioksi, mutta silti kirjoitin välittömästi pahantuulisen sähköpostin, jonka lähetin eteenpäin. Marcelilla on varmasti hauskaa sitä lukiessaan. Tai sitten ei.

Mikä saa minut voimaan paremmin? Siihen kysymykseen olen yrittänyt löytää vastausta monestakin paikasta; pullosta, lääkepurkista, leposohvalta, pehmustetusta kopistakin. Helkkari soikoon, kävin kerran jonkun kummallisen lapin noitaäijän savusaunassakin, enkä saanut muuta kuin kamalan yskäkohtauksen ja vesihöyrystä raskaan ruumiin (hyvä kun pääsin takaisin kotiin). Se helpottaisi jos ei olisi tavallaan koko ajan pakko yrittää kohti parempaa. Eihän minua kukaan ole painostamassa, mutta silti joskus tuntuu, että heitän elämäni hukkaan tällä tämmöisellä, ja se saa olon tuntumaan pahemmalta. Niin kuin Marcelkin vaikka. Mitä se poika-raasu elämässään saavuttaa? Otattaa itsestään valokuvan koiransa kanssa jokaisella lähialueen rannalla?

Eivät kaikki kuulkaa ole niin viisaita ja kyvykkäitä, että osaavat olla heittämättä omaa elämäänsä hukkaan. Joskus mietin, onko lopulta kukaan niin viisas ja kyvykäs. Siitä tulee sentään vähän parempi olo.
Jaa

1 kommentti:

isopeikko kirjoitti...

Jollei ole suurta suunnitelmaa tai hienoja tavoitteita, elämän voi elää vaan, eikä sitä saa millään menemään hukkaan.