lauantaina, kesäkuuta 28, 2008

Haista v***u-Collectionista mielikuvitusleikkeihin

Tyttäreni on ollut erittäin kiinnostunut taannoin piirtämästäni äitienpäiväkortista. Hän on myös samalla ollut yhä enemmän huolissaan siitä, että joku taikoisi minut pois lopullisesti (usko taian voimaan on lujittunut sillä, että huvitan häntä silloin tällöin taikomalla esineitä pois).

Onneksi keksin ongelmaan molempia miellyttävän ratkaisun: taiomme nimittäin meidät molemmat pois.

Kahden ihmisen yhtäaikainen poistaikominen onnistuu seuraavasti: Otetaan lujasti kaulasta kiinni ja huudetaan isolla äänellä "taion, taion äidin ja Pikkuruisen pois!"
Sitten rutistetaan silmät kiinni ja suhistellaan toiseen maailmaan. Joskus päädymme mukavaan maailmaan, vaikka maailmaan, jonka taivas on tähtien sijasta täynnä suihkuja ja jossa on vesiliukumäkiä ja kimaltavia perhosia ja sateenkaari, jonka reunalla on apinoita, joiden takapuolet ovat ihan punaiset liiasta liukumäessä laskemisesta ja ilmassa lentää vaaleanpunaisia saippuakuplia ja kimaltavasiipisiä perhosia ja samassa Pikkuruinen saa selkäänsä siivet ja hän osaa lentää nopeammin kuin perhoset ja apinat, eikä haittaa vaikka kastuu suihkujen alla, kun päällä on Hello Kitty-uikkarit.
Vasta uituaan ja lennettyään hikinen Pikkuruinen tulee takaisin kaulaan ja huudamme: "Taion, taion äidin ja Pikkuruisen takaisin!"
Pian jo suhistelemme takaisin maailmojen halki omalle kotisohvalle.

Olemme kohdanneet myös vähän ikävämpiäkin maailmoja, joissa on vihaisia vaahtokarkkimörköjä tai lentäviä hapankorppuja, jotka suuttuvat, kun niistä haukkaa. Onneksi niistä pääsee pian takaisin.

Ihan käy tutkimusmatkasta :) Jaa

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hui, lentäviä hapankorpuuja, hrrrr.

Mutta upea taikuri olet! Vaikka pienet ihmiset haluasivat välillä taikoakin äidin pois hetkeksi, niin kyllä yhteinen taikapoistumismatka, jolta palataan iloisesti takaisin, on silti paljon kivempaa!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on hienoa taikomista ja varmaan mieleen Pikkuruiselle :)

Allyalias kirjoitti...

Tuima, lentävät hapankorput ovat aivan hurrrjan pelottavia :)

Nämä yhteiset taikomismatkat ovat meille molemmille elämys... Tosin isoveli kavereineen katsoo joskus vähän hitaasti...

Kari, voit uskoa, että Pikkuruinen matkailisi vaikka koko ajan.

isopeikko kirjoitti...

Peikko tuleekin mukaan...

noeijoo kirjoitti...

Minäkin tahdon lentää Hello Kitty- uikkarit jalassa! Taidanpa piipahtaa tyttäreni kaapilla ja alkaa taikomaan. Liirum laarum höpsän köpsän..

Anonyymi kirjoitti...

Jos joku katsoo hitaasti, silloin tietää onnistuneensa :) Hyviä yhteisiä taikamatkoja edelleenkin!

Allyalias kirjoitti...

Peikko, tule mukaan vaan! Silmät kiinni ja seikkailuun!

Noeijoo, ehkä tästä tulee tämän vuosituhannen kuumin rantamuoti. Lentävät Hello Kitty-uikkariset tädit..

Tuima, olen tainnut onnistua elämässäni aika usein... jos noiden hitaiden katseiden perusteella lasketaan...

Elegia kirjoitti...

No mutta tuopa on edullinen ja ekologinen tapa matkustaa! Taidanpa ryhtyä itsekin...

Anonyymi kirjoitti...

Onko vielä tilaa yhdelle (tai kahdelle, tai kolmelle, tai neljälle...)