perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

Kun kaikki meni murirumpsis

Pienen paikkakunnan vahvuus on siinä, että ollaan kuin yhtä perhettä. Että kaikkien juuret imevät ravinteensa samasta mullasta, ettei yksikään latva kurota muita korkeammalle. Meillä oli pitkään juuri niin. Ja sitten, yllättävällä keikauksella, koko kylä meni murirumpsis.

Hyvärisen perheen nuorimmainen, Uuno-Jooseppi, kuroi jo poikasena välimatkaa kaikkeen meidän piirissämme totuttuun. Hän antoi tukkansa kasvaa ja kulki raitilla lanteet nylkyttäen, kuin mikäkin himojen riivaama pervertikko. Vanhempiensa kauhuksi Unski ei välittänyt mistään. Eräänäkin viikonloppuna hän räki kylämme ensimmäisen asfaltoidun parkkipaikan täyteen kellertävää räkälimppiä ja nauroi vain, vaikka muut katsoivat pitkään ja Oljosen Toini uhkasi kutsua poliisin paikalle.

Koko kylä huokasi helpotuksesta, kun Unski täysi-ikäiseksi tultuaan osti erään Virran Reinon lukuisista romuautoista, kolaroidun ja pakoputkivikaisen kuplavolkkarin, ja häipyi omille teilleen.
Roksvillen vestivaaleille, kylällä huhuttiin. Arveltiin, että Unskin tapainen, epätasapainoinen nuorukainen, joutuisi pian suuren maailman nielaisemaksi. Mutta toisin kävi.

Vuosien kuluttua Hyvärisen Unski palasi takaisin. Kuplavolkkari oli vaihtunut kiiltäväksi urheiluautoksi ja etupenkillä kimalteli kilpaa auton kanssa kaunis, mutta pukeutumistyyliltään kevytkenkäinen naikkonen. Unski oli mennyt pahempaan suuntaan; sitä oltiinkin nyt niin rendipelleä, niin rendipelleä. Virran Reino pyöritteli Unskin nähdessään hiljaa päätään ja otti pitkät henkoset sätkästään. Ei Reksan tarvinnut edes sanoa mitään. Tiedettiin heti, että rappio oli kulman takana.

Kymmenen vuotta nuo loiset elivät kylästämme ja imivät siitä vaurautta itselleen ja lapsilleen. Unski perusti kapakan, jossa meidän kyläläisten oli paremman puutteessa käytävä. Vaimo hääräsi toiminnassa mukana, sikäli, kuin lisääntymiseltään kykeni. Kyllä me hänenkin sorttinsa tiesimme, vaikka hän yritti esittää kunnollista kotiäitiä. Tissitkin sillä oli leukaan asti tunkattu. Hyi sentään!

Kukapa olisi yllättynyt, kun Oljosen Toinin mies, Valto, löysi vanhasta pornolehdestä kuvan Unskin vaimosta tissit paljaana. Katselimme miehissä kuvaa niin kauan, että lynkkausmielialamme oli kohonnut riittävän kovaksi. Ymmärsimme nyt, että Unski oli vaivihkaa nakertanut kylämme MORAALIA tuomalla keskuuteemme sellaisen pornohäkkyrän pyörimään tissit puolipalloina.

Sinä iltana lähdimme kohtaamaan Hyvärisen Unskia ja häätämään häntä kylämme rajojen ulkopuolelle. Virran Reksa tuli paikalle isolla Massikalla uhoten ajavansa vaikka Unskin tönön kumoon, jollei tämä muuten äkkäisi pakata kakaroitaan ja pumpattavaa Parparaansa reissun päälle. Valto tuli loihakalla Volvollaan näyttääkseen Oljosen suvun todellisen mahdin. Ja minä ilmestyin paikalle vihreä-valkoisella Pappa-tunkalla, kun ei muutakaan kulkupeliä ollut.

Unski tuli pihalleen patsastelemaan rässätyissä housuissaan ja muhkeissa viiksissään. Silmistä näki, että hän aavisti meidän olevan tiukkana liikenteessä. Virran Reksa otti johtajan roolin meidän porukassamme ja sanoi:
- Sun akkas on perse paljaana Valton pornolehessä.
Unski vaan nyökkäsi ja virnotti vinosti, aika ovelan oloisena.
- Vai sillä viisiin, Unski sanoi ja virnotti vaan.
- Että sellaisen toi.., Valto sanoi. - Meille toi... huoran kyllään.
Unski ei sanonut mitään ja Valtokin näytti tikahtuvan liikaan puhumiseen. Tiesin, että oli minun vuoroni kantaa korteni kekoon.
- Se on niin, että sinä lähet nyt.
Yritin sanoa sanottavani niin painokkaasti kuin osasin.
- Sinä lähet nyt ja otat akkas mukkaan, jatkoin. - Ja takasi ei oo tulemista.
Unski limppasi räät nurmikolle meidän eteemme. Tiesi varmaan, että muistimme.
- Kuka teistä heittää ensimmäisen kiven, Unski sanoi ja näytti nyt ensimmäisen kerran suuttuneelta. - Sinäkö, Oljonen, joka keittelet metsässä viinaa vaimoltas sallaa ja annat sitä ilmatteeks kylän tytöille jos ne kattoo kun vejät kättee? Vai sinäkö heität, Reksa? Vaikka huijaat kyläläisiä jokkaisessa kaupassa ja oot melekeen istunu linnassaki Röytyn Irmeli-paran huijaamisesta?
Sitten Unski kääntyi minun puoleeni. Veri tuntui pakenevan päästäni, mutta seisoin suorilla jaloillani, kuin mies.
- Sinusta on varmaan ees turha puhua, Pietikäinen, Unskin nauroi ja katsoi minua. - Sää ajelet täälä kylälä mopolla, ekkä kehtaa kertoo, että sullon kaupungissa iso lukkaali ja mersut ja kaikki. Ja Haimaalainen vaimo jonkoot tilannu ulukomailta. Sääkö se heität ensimmäisen kiven?

Kaikki olivat hiiren hiljaa. Olisi voinut kuulla Oljosen Toinin nenän vinkumisen sadan metrin päästä.
- Onko tää totta, Pietikäinen? Reksa kysyi.
Valto näytti voivan suorastaan pahoin halveksunnan kohotessa kurkkuun. Minun oli turha kieltää. Salaisuuteni oli yhtä julkinen kuin Reksan, Valton ja kaikkien muidenkin.
- Koskaan en oo kyllääni pettäny, enkä oo tuonu tänne turmelustani, puolustauduin. - Toisin ku tuo saatanan lörppäsuu-Unski!
Reksa ja Valto potkivat Massikan rengasta ja tuntuivat kommunikoivan keskenään telepaattisesti. Minä ja Unski seisoimme siinä odottaen. Kai meillä olisi voinut olla joku yhteisymmärryskin, jos Unski ei olisi silloin kerran mennyt räkimään uutta asfalttia pilalle.
- No miten on? Reksa puhui lopulta minulle. - Heitäkkö nää vaikka sen ensimmäisen kiven?
Valto nosti maasta pyöreähkön murikan ja pani sen kouraani. Valton kädestä oli jäänyt haalea läntti kiven pintaan. Tuli lämmin olo - kuin olisi kotio tullut. Kohotin äkkiä kiven heittoasentoon, etteivät äijät näkisi liikutuksen kyyneliäni.


Pakinaperjantain aihe on kivi Jaa

19 kommenttia:

Isopeikko kirjoitti...

Hienosti tavoitettu naapurikateuven kaikki syvimmätki aspektit. Ihan tuntu se miten sen asvaltin pilalle meno harmitti. Kehtaskin sitten vielä tuua sen akkansa siihe näytille. Ja sit viäl toi yllytys heittää eka kivi. Ihan oikeeseen kohtaan se osuki sitte. Ainakin tarina jatku suorina miälikuvina oman ottan takusis paikois.

sirokko kirjoitti...

Kiitoksia tästä, olen sanaton.

Hallatar kirjoitti...

Hui...


Miulla ois siulle pieni tunnustus blogissani... =)

Allyalias kirjoitti...

Peikko, pienillä kylillä vallitsee joskus outo tasapaksuistamisen ilmapiiri. Samasta puusta veistetyn kuoren alla kaikilla on kuitenkin salaisuutensa. Ja nuo salaisuudet tietävätkin kaikki. Niistä ei vain saa puhua.
Suurin synti on esiintyä avoimesti erilaisena.

Sirokko, ollos hyvä ;) Sinäkö sanaton??? Miksihän tätä on vaikea uskoa...

Hallatar, kiitos kultaseni!!! Olen todella otettu. Pistän tunnustusta eteenpäin, kunhan päivä tästä valkenee (olen saanut poikkeuksellisesti nukkua tähän saakka)

Kirsi Marttila kirjoitti...

Hieno juttu, kuten aina!

Tulin tänne kampanjoimaan..

noeijoo kirjoitti...

Jotenkin minusta tuntuu, että tiedän mistä puhut. Tuo mitä vastasit Peikolle on aisan ytimestä.

Hienosti tavoitettu kirjoituksessa.

Rosa Majalis kirjoitti...

Hmm. Olen pienestä kylästä kotoisin ja samaiseen entisestään pienentyneeseen kylään päädyin takaisin. Tällä kylällä ei juurikaan naapurikateutta ole ilmennyt, tai ainakaan en ole sitä itse huomannut. Minun mielestäni surullista kyllä, ei ole ilmennyt inhoa edes niitä kirottuja mökkiläisiä kohtaan.

Pienessä kylässä saa olla erilainen, jos sen tekee oikein. Osallistuu vaan sinnikkäästi kylätoimikuntaan ja käy paarilla ja kaupalla ja smaltalkkaa poppoolle, niin aika pian ne ottaa sen erilaisen omakseen. Ulkopaikkakuntalaiselle tämä on luonnollisesti vaikeampaa, kun pitää ensin osoittaa että ihan oikeasti rakastaa kylää (tämä on mielestäni vain oikein! Kyllähän tänne voi ties mitkä mökkimaakarit tulla ihkuttelemaan kukkaketoja ja maalaisitylliä, mutta auta armias kun tulee paskanajoaika tai lehmät karkaa niin johan siinä sielultaan kaupunkilaista hirvittää ja etoo).

Tarina itsessään on hyvä. Toivottavasti se kivi lensi.

Allyalias kirjoitti...

Kirsi, liput liehuvat jo täällä tilitysnurkassakin. Tulen heti tsekkaamaan :)

Noeijoo, näin olen asiat kokenut. Tai no en ihan näin, mutta... Varmaan näissä asioissa on paikkakuntakohtaisia kulttuurierojakin, joten ei pitäisi yleistää. Ja sitten kuitenkin yleistää.

Rosa Majalis, kiitos pitkästä puheenvuorosta ja omakohtaisista näkemyksistä. Olen pitkälti samaa mieltä siitä, että pienelläkin paikkakunnalla saa olla erilainen. Valitettavasti olen samaa mieltä myös siitä, että erilainen saa olla tiettyjen sääntöjen puitteissa.

Itse koin pienen paikkakunnan äärimmäisen ahdistavana. Nykyään, kun liikkuminen ja yhteydet "sivistykseen" ovat helpompia ja nopeampia, olen joskus leikitellyt ajatuksella, että asuisimme jossain vähän rauhallisemmalla alueella.

Genoveeva kirjoitti...

Sanoisin vaan että huh! jos oisin harvapuheinen. Ihan kuin mun vanhalta kotikylältä. Ettet oo salaa käyny vakoilemassa....
Tommosta se on,nuorena mua ahisti mutta nykyisin en piittais kyläkontrollista: siin on hyvätkin puolensa.

Moninainen kirjoitti...

Noinhan se usein menee. Kiitos hyvästä pakinasta.

Hansu kirjoitti...

Tämä ansaitsee avainlipun. Suoraan Suomesta!

Kutuharju kirjoitti...

Minen tiedä onko pikkupaikoissa tällaista, mutta sillä ei ole väliä, sillä näin hyvin kerrottu tarina tekee paikan hengen ja kurin todeksi. Ahdasta on ja ahtaammaksi käy jos kukaan ei niitä aitoja välin kaada.

ritviecav kirjoitti...

Olet oiva tarinanikkari. Siksi Sinulle onkin yllätys blogissani.

Obeesia kirjoitti...

Ja taas rankkaa tekstiä. Mitenköhän tämä jatkuu?

Anonyymi kirjoitti...

Sinulle on jotain blogissani..
-noeijoo

Allyalias kirjoitti...

Genoveeva, olemmekohan kenties asuneet joskus samalla kylällä?

Toisaalta ahdasmielisyyttä löytyi joskus aikoinaan itsestäkin ja kaikesta ennakkoluulosta ei ole hyväkään päästä eroon.

Moninainen, onneksi ei sentään aina :) Kiitos kiitoksista!

Hansu, avainlippu olisi kyllä siisti juttu. Mutta luulen, että ilmiö on ominainen pikkukylissä ympäri maailman.

Kutis, aitoja pitää kaataa, vaikka kaatuisi vahingossa itsekin samalla!

Ritviecav, suuret kiitokset tunnustuksesta. Nyt on elämässä niin suurta mullistusta, etten ehdi vielä tänään laittaa saamaani kunnianosoitusta kaikkien nähtäväksi. Mutta parin päivän sisällä sitten...

Obeesia, sen saakin jokainen miettiä omalla tahollaan. Eiväthän nämä yleensä niin huonosti pääty. Kuohahduksen jälkeen elämä rauhoittuu entisiin uomiinsa.

Noeijoo, kiitos sinullekin! Olen ihan mahdottoman otettu kauniista sanoistasi. Snif...

Salka kirjoitti...

Huisin hieno pakina, Kiitos Ally!

Pieneltä paikkakunnalta miekin olen kotoisin mutta meidän perhe oli erilaisuudessaan samanlainen kuin muutkin. Sitä vain kuvitteli ettei muilla ollut sellaista:)

Allyalias kirjoitti...

Salka, tuo on kyllä totta maalla ja kaupungissa. Mutta mua ärsyttävät kaikki kulissit, että pitää esittää olevansa normaalimpi kuin muut...

Salka kirjoitti...

Juu, kulissit ovatkin useinmiten se juttu jolla pidetään omaa normaaliutta yllä. Jos ne romahtavat ei häpeälle ole määrää. Niinpä niistä pidetään kiinni vaikka henki menis ja salailu rikkoisi perheen ja ystävät.