perjantaina, helmikuuta 15, 2008

Extremevapautta tyyliin Jali ja suklaatehdas

Olemme tottuneet elämään maailmassa, jossa on kahdenlaisia paikkoja: On niitä, joihin pääsemme esteettömästi, mutta joihin emme oikeastaan halua mitenkään erityisesti mennä (esim. katu) ja niitä, joihin haluaisimme mennä, mutta joihin pääsyä on rajoitettu (esim. elokuvat).

On tietenkin pari poikkeustakin. Vaikka kirjasto (jonka käyttö tulee maksulliseksi, kunhan keksitään keino tehdä se "massoja" suututtamatta) ja taidemuseon sisäänpääsymaksuton päivä.

Miksihän joku ylikansallinen yhtiö ei ole vielä keksinyt markkinointikikakseen sellaista, että se piilottaisi tuotteeseensa (oli se sitten vaippapakkaus tai limsapullo) lipun, jolla pääsisi IHAN KAIKKIALLE? Ja sitten tuollainen pääsylippu sattuisi jonkun meistä suomalaisista käsiin... Siinä muuten jäisi Lottovoitto kirkkaasti kakkoseksi!

Ensin tulisi varmaan mieleen kaikkein mielikuvituksettomimmat jutut. Että voisi esteettömästi matkustaa maalla, merellä, meren alla, ilmassa ja avaruudessa mielensä mukaan ja nykytekniikan sallimissa rajoissa. Että pääsisi näkemään maailmankuulut taideaarteet, retkeilemään päämäärättömästi pyramidien uumenissa, käymään konserteissa ja tutustumaan eri uskontokuntien temppeleihin rajoituksista välittämättä.

Sitten voisi tutustua mielenkiintoisiin, salaisiin arkistoihin ja ottaa selvää tappoiko Oswaldin Lee Harvesteri sen Kennedyn vai ei. Ja pääsisi sisään strippibaareihin vaikka kuinka kamalassa tuiskeessa. Ja - parasta kaikessa - ei tarvitsisi odottaa, että tamponi vuotaa yli, kuukuppi posahtaa tai lapsen ulkohaalarin etumuksessa on tummempi läikkä. Pääsisi esteettä vessaan ihan tavallisessa kusihädässäkin.

Jossain vaiheessa onnellisen voittajan aivot alkaisivat ymmärtää tämän ihmeellisen lipun todellisen potentiaalin.

Enää ei tarvitsisi sairauden iskiessä istua yhdeksättä tuntia päivystyksen odotusaulassa ja toivoa yllättävää sydänpysähdystä, joka takaisi ainakin hetkellisen siirtymisen kiireellisyysasteikossa eteenpäin. Pitäisihän jonkun silloin tulla viiden minuutin sisällä iskemään ihminen jonotuskuntoon...
Eikä tarvitsisi enää pelätä leikkausjonoon kuolemista.
Tuolla ihmeellisellä lipulla saisi sairauden iskiessä asianmukaisen hoidon jo silloin, kun sitä tarvitsee. Ilman odottelua. Ilman kitumista.

Sama juttu työpaikan kanssa. Työttömän ei tarvitsisi enää opiskella Bulgakovin tyyliä oppiakseen mahdollisimman lennokkaan ja mielikuvituksellisen tavan valehdella itselleen kunnon työhakemus. Enää ei tarvitsisi avata uutta puhelinliittymää ja opiskella imitaattoriksi, jotta voi esittää puhelimessa tulevalle työnantajalle olevansa"korkea-arvoinen suosittelija".
Lipun omistaja saisi itselleen sopivan työn, vaikka hän olisi koko ajan täysin rehellinen.

Entäpä, jos lippu sattuisi esim. liikuntarajoitteisen suomalaisen kohdalle? Silloin kaikki menisikin ihan hurlumhei! Liikuntarajoitteiselle pitäisi (himskatti soikoon) taata pääsy ihan kaikkialle (jopa myymälöihin ja työpaikalle) ja hänen tulisi lippunsa oikeuttamana päästä jopa ulos kodistaan oman halunsa mukaan. Mullistavinta olisi, että liikuntarajoitteinen olisi myös oikeutettu saamaan esimerkiksi riittävästi kuntoutuspalveluja.

Vanhuksista on turha edes puhua. Lipun saanut huonokuntoinen vanhushan jättäisi vanhainkotinsa saman tien, kieltäytyisi säännöllisistä suolihuuhteluista ja asettuisi omilleen asumaan ja vieläpä sellaiseen paikkaan, jossa häntä ehdittäisiin pitää ravittuna, nesteytettynä ja puhtaana.

Kenties tällainen kaiken salliva lippu ei olisikaan kovin hyvä idea. Muut kateelliset luultavasti kivittäisivät lipun omistajan hengiltä lipunhimoissaan. Eikä se vielä riittäisi! Pian ihmiset rupeaisivat vaatimaan itselleen monia lipun mahdollistamista asioista, vähän niinkuin perusoikeuksikseen. Ja sitähän emme voi sallia! Ihmisarvo on raskaalla työllä ansaittava!


Pakinaperjantain aiheena on lippu. Jaa

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja vaikka se ihmisarvo on raskaalla työllä ansaittu ei mikään silti takaa että sen saa pitää.
Taattua Ally-laatua, taaskin.

isopeikko kirjoitti...

Jospa sillä lipulla pääsisi perille ihmisten tarkoitusperistä ja rupeaisi ymmärtämään toisia. Tai vaikka jos pääsisi tarkoitustensa perille aina kun näkeen mielenkiintoisen toisen ihmisen. Tai ajatelepas jos pääsisi perille jo ennen kuin olisi lähtenyt. Lapsenpäästäjillä voisi joskus hyvä olla sellainen lippu, nääs jos lapsi olisi vaikka perätilassa ja se pitäisi mennä kääntämään. Mielenkiintoista.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, lippuja jakoon vain ja ainoastaan todelliseen tarpeeseeen, eli juuri vanhuksille ja vammaisille,lapsiperheille ... loistoidis, Ally!

Anonyymi kirjoitti...

Maksaisin kirjastonkäytöstä mieluummin kuin terveyskeskuksen maksuista. Olen ahkera kirjastonkäyttäjä ja luen paljon.Se on kuitenkin vapaaehtoista.Sairaudet eivät ole. Kirjastomaksu voisi olla n.10 euroa vuodessa.Sen ehkä eläkeläinenkin voisi maksaa? Voin olla väärässäkin...Allyn lipulla kävisin kaikki taidemuseot,näyttelyt,tapahtumat ja ennenkaikkea,jos voisin,itseni syöverini...

Allyalias kirjoitti...

Mk, ihmisarvo on (nykyään) kuin Peter Panin varjo. Tuo kuriton vekkuli saattaa livahtaa karkuun. Mutta ihmisarvoa ei taida saada pysymään kiinni ompelemalla...

Isopeikko, sittenpä vasta olisi lipulla melkoinen mahti. Vaikka minusta ihmisten automaattinen ymmärtäminen olisi tylsää. On hauskempaa luulla ymmärtävänsä :)

Oldghost, kyllä nyt pitäisi todella puuhata toimiva lippusysteemi. Osa meistä ihmisistä elää niin hankalissa koloissa ja oloissa, että ulospääsyä tarvitaan!

Anonyymi, samaa mieltä, vaikka mieluiten en maksaisi kummastakaan. Onhan ilmaisella kirjastolla ollut suuri vaikutus esim. suomalaisen lukutaidon kehittymisestä. Olisi pelottava ajatella että itsensä sivistäminen olisi rahasta kiinni...
Kymppi ei tosiaan olisi paljon, mutta tuosta ilmaisen tiedonsaannin periaatteesta lipsuminen olisi mielestäni aika suuri harppaus.
Joka tapauksessa... Lipulla kaikki olisi yhtä vapautta, helppoutta ja juhlaa!

Anonyymi kirjoitti...

Tuollainen lippu olisi kyllä tarpeen.

Kirjastoa ei minusta pitäisi kyllä tehdä maksulliseksi. Suomen kieli on kuitenkin niin pieni vähemmistökieli maailmassa, että sen ylläpitämisestä kannattaisi kansalaisille vaikka maksaa. Erityisesti nyt kun korkeakoulutus vähitellen muuttuu englanninkieliseksi ja monilla alkaa englanti olla päivittäin enemmän käytetty kieli kuin suomi.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjastoa olen kannattanut kuukausittaisilla myöhästymismaksuilla ihan mielelläni..

Olli kirjoitti...

Tuommonen lippu on jo olemassa. Se näyttää tältä. Saattaa olla, että ihan joka paikkaan ei yhdellä lipulla pääse, mutta kun latoo useampia päällekkäin niin jo alkaa ovi raottua..

Anonyymi kirjoitti...

LIPPU TÄNNE JA HETI!!!;D Ai että, jos tuollaisen saisi, pitäisin sitä oikeasti parempana kuin lottovoitto. Ainakin tällä kertaa. BTW, tuossa jo kehuinkin yhdessä blogissa, että olin ihan rehellinen kun hain tätä uutta duunia, sekä entiselle työnantajalle (kerroin etsiväni muuta työtä) että uudelle (kerroin liikuntaesteestä, taksoista jne.). Ja silti ottivat minut, tarkistivat kyllä Herjaamolta taustan *virn*, kuinkahan kauan vain katselevat, se on eri juttu. Kauan Eläköön Alli, LIPUN keksijä *kaikki jonottajat mesoavat*!

Anonyymi kirjoitti...

"Eläköön veljeys, sisaruus ja tasa-arvo" on tämän lipun johtoajatus. Kyllä lippu käyttöön saadaan kun hyvää tahtoa on (muulloinkin kuin jouluna).

Osoitat tienviitan toivoon ;)

Allyalias kirjoitti...

Kari, vaikka pidänkin kaikkien yhtäläistä oikeutta kunnolliseen terveydenhuoltoon vielä kirjastopalvelujakin tärkeämpänä juttuna, vastustan minäkin kirjaston maksullisuutta. Ja olen myös sitä mieltä, että suomen kieltä on pidettävä elävänä myös tulevaisuudessa!

Nojustjoo, minä otin sen sähköpostimuistutuksen ja ei ole tullut maksuja enää. Ennen kyllä senkin edestä :)

Olli, ei tuolla lipullakaan ihan kaikkialle pääse... Tai no ehkä sitten jos olisi aivan helevetisti noita lippuja... Mulla ei oo yhtään :(

Polga, on kyllä ihme juttu, että olet saanut työn olemalla rehellinen. Rasti seinään siitä hyvästä! Mutta en toisaalta ihmettele. Olethan niin hyvä, että ne ovat varmaan luulleet sinun valehtelevan kaikki hyvät ominaisuutesi.

Paju, toivon, että jonain päivänä tasa-arvo onnistuu ilman lippujakin. Alettaisiin taas ajattelemaan, että ollaan kaikki samassa veneessä, että kaveria ei jätetä ja muita vanhanaikaisia ajatuksia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Minusta kyllä riittäisi rupusakille oivallisesti jos jossakin muropaketissa olisi lippu sinne mustakaapujen keksimään paratiisiin.

Hukalle riittäisi ehkä kuusikin neitsyttä, ei olisi välttämätöntä niitä kaikkia seitsemää luvattua sinne toimittaa.

No tietty joka viikko uudet.
Niin kuin sonnillakin töissään on, aina uudet asiakkaat.

Yhden päivän voisi pitää tyystin luppopäivänä, ottihan
se jumalallakin voimille tämän hyyshållin luominen.
Tyhjästä.

Allyalias kirjoitti...

Oh-show-tah hoi-ne-ne, jos sinulle ei vielä ole tulossa noita neitsykäisiä, on jokin mennyt pahasti vikaan. Laittaisin toki sellaisia tulemaan, mut kun ei ole valtuuksia itseäni pidemmälle.

Ja minähän olen tällainen reilusti käytetty perheenäiti...

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, lipulla on pääsy kaikkialle, mutta onko jaossa myös aikaa? Ei lippua voi käyttää jos on pallo jalassa työn tai lasten tai sijaintinsa tms. 'pikkuseikkojen' vuoksi. Juu, ei enää kuulosta houkuttavalta se sisäänpääsylippu, mutta lippu hyvinvointivaltioon - se pitäisi jakaa kaikille tarvitseville.

Allyalias kirjoitti...

Kutuharju, lapset, työt ja sen sellaisethan ovat sivuseikkoja :)

Tuota lippua hyvinvointivaltioon toivon minäkin. Ehkä sen vielä jonain päivänä saamme...

Hansu kirjoitti...

Lippu aiheuttaisi varmaan kateutta. Toivottavasti niitä laitetaan vissupulloihin, en juo limukkaa...