Auervaaruudesta

Olen tehnyt pienen mittakaavan tutkimusta auervaaroista ja tuon harvan, mutta sitäkin kaavamaisemmin käyttäytyvän ihmisjoukon edesottamuksista. En ole niinkään kiinnostunut heidän peitenimistään ja -tarinoistaan, enkä ole liioin halukas lukemaan lapsuuden hankalista perheoloista tai siitä, kuinka täydellisesti he täyttävät psykopaatin tunnuspiirteet.

Mietin vain, että jos ihminen kerran näkee sen vaivan ja ryhtymällä ryhtyy auervaaraksi, miksi ei sitten tekisi sitä kerralla kunnolla!

Jo hyvin pieni taustatyö ja tutustuminen edeltäjien toimintaan helpottaisi huomattavasti tavallisimpien sudenkuoppien välttelyssä. Oikeastaan, etenkin kun psykopaattien kerrotaan olevan usein keskivertoa älykkäämpiä, auervaaruus on naurettavan helppo elämäntapa (paljon helpompi, kuin kuitupitoinen/kolesteroliton/sokeriton/suolaton/kasvisrikas elämä, jota yhä useampi harrastaa nykyään).

Koska esiinnyn tässä blogissa anonyyminä, voinen paljastaa ryhtyneeni auervaaraksi jo monta vuotta sitten.
On melkein ihanaa olla tällainen mitäänsanomaton, lähes läpinäkyvä epäihminen. Kuljen huomaamattomana, sisään päin hymyillen, ajatellen, etteivät arvaakaan, millainen katala ihminen arkisen kuoreni sisään kätkeytyy. Että olen juuri se, josta vanhemmat varoittivat ja iltapäivälehden alkupuolen sivuilla kerrotaan.

Toisin kuin edeltäjäni, minä olen pyrkinyt toimimaan fiksusti.
Ihan ensimmäiseksi tiedostin sen tosiasian, että auervaaruus on tila, joka päättyy (jollei sitten vaihda paikkakuntaa ja nimeä, mikä on äärimmäisen työlästä ja syö hauskuuden harrastuksesta), kun joku tunnistaa auervaaran. Paljastuminen on onneksi äärimmäisen helppo välttää.

- Auervaaruutta on pidetty miesten yksinoikeutena. Luonto on suonut minulle helpon tien; olen syntynyt naiseksi. Mutta myös miespuoliset, auervaarana elämisestä haaveilevat, voivat hälventää ympäristön epäluuloja muutamalla, nykyään jo suhteellisen yksinkertaisena pidetyllä leikkauksella.

- On yleisessä tiedossa, että auervaara on verbaalisesti lahjakas, miellyttävä ja kaunopuheinen ihminen. Epäilyjen välttämiseksi olen pyrkinyt tuomaan kaikissa mahdollisissa käänteissä esiin karkean moukkamaisuuteni.

- Auervaarojen tiedetään keksineen mitä mielikuvituksellisempia kehystarinoita, joko tehdäkseen itsensä mielenkiintoisemmaksi, selittääkseen salaperäisiä menojaan, tai muuten vain huijatakseen ja ällyyttääkseen lähipiirinsä ihmisiä. Vaikka tuollaisten tarinoiden keksiminen olisi äärimmäisen mielekästä puuhaa, olen havainnut paljastumisen riskin kasvavan kaikenlaisesta valehtelusta suunnattomasti. Siispä olen - ja tätä suosittelen lämpimästi muillekin auervaaroiksi aikoville - pyrkinyt päinvastoin olemaan mahdollisimman rehellinen ja avoin esim. oman menneisyyteni, työpaikkani ja menojeni suhteen. Tällainen valinta osoittautuu pitkässä juoksussa vähemmän stressaavaksi ja ainakin minä hykertelen iltaisin mielessäni ajatellessani, kuinka hyvin olen osannut naamioida auervaaruuteni.

- Rahan huijaaminen on kuvio, joka toistuu auervaarain tarinoissa uudestaan ja uudestaan. Minusta kannattaa siis miettiä tarkkaan, arvostaako enemmän materiaalista mammonaa, vain auervaaruuden mukanaan tuomaa elämänsisältöä. Minulle valinta on selvä ja pidättäydyn kaikesta rahan huijaamisesta niin kauan, kun mielin jatkaa valitsemallani tiellä.

Oppimattomisen auervaarojen tarinoissa käy lopulta niin, että kaikki edellä mainitut asiat punoutuvat vähitellen epämiellyttävien tilanteiden kasautumaksi, jota kutsutaan ammattipiireissä nimellä vyyhti. Tällöin lähipiirissä alkaa itää epäilyksen verso, joka kasvaa, kunnes joku vihdoin tunnistaa läheisensä piilotteleman auervaaruuden. Yleensä tässä tilanteessa on joko aika vaihtaa paikkakuntaa ja nimeä, tai huonoimmassa tapauksessa vastata auervaaruuksistaan oikeusistuimen edessä.

Minä olen oppinut toisten virheistä ja voin rehellisesti sanoa, että hyvin luultavasti kukaan ei ole vielä tunnistanut, mikä todellisuudessa olen. En tietenkään malta viedä salaisuuttani mukanani hautaan, vaan paljastan testamentissa läheisteni eläneen koko elämänsä tietämättömänä perheessään asustelevasta auervaarasta. Pelkään vain, että he eivät usko totuutta, vaikka näkevät mustaa valkoisella. Pitävät asiakirjaa vain omituisen ja muutenkin höpsähtäneen vanhuksen hourailuina. Sen verran täydellinen tämä petokseni on.

Toinen, mitä olen usein miettinyt, on silmäniskumurhaajan rooli. Miksi ne hölmöt kakarat menevät aina lopulta iskemään silmäänsä? Sehän on juuri se klassisin tapa jäädä kiinni! Eivät helkkarissa koskaan iskisi silmäänsä ja saisivat olla kammottavia silmäniskumurhaajia koko lopun ikäänsä.

Pakinaperjantain aihe on petos Jaa