Alennustilojen alennustila

Kun kerran on Joulun Jälki ja kaikki viikko sitten himoitsemamme Joululahjat ja Ihanat Hyödykkeet ovat muuttuneet alennusräteiksi ja viimeisen myyntipäivän piparkakkutaikinaksi, päätin minäkin olla tänä vuonna trendikäs ja laittaa itseni alennukseen. Tai kenties trendi on väärä sana kuvaamaan tätä "Alenna itses niin sut ylennetään"- ajatusta, jonka puolesta on rummutettu jo Raamatussakin.

Heti aamulla ruutasin tukkani muotovaahdolla tankeaksi rautalangaksi ja muotoilin sen peilin edessä "sänkykammaripalloksi". Silmien ympärille suttasin kajalkynällisen mustaa ja pilkkeeksi pikkuisen sinistä kimalletta. Sumuttelin ihoni jokaiselle millimetrille (eritoten haarukkaan) Poisonia. Jeesusteippasin rintani leuan alle, sipaisin hitusen Ice Poweria kriittisiin paikkoihin. Kääräisin sikaohuen, leopardikuvioisen satiinipaitulin koko paketin peitoksi. Jalkaan vedin farkkuni, jotka olivat ajalta EJ (Ennen Joulua) ja jättivät siksi putkimiehen hymyn paistamaan herttaisesti takalistostani. Peilistä katsoi muuttunut nainen, todellinen Hollywood-tähti, kuin Britney Spears ennen kaljua, kuin... Ravistauduin unelmistani ja lisäsin neljännen kerroksen huomionpunaista huuliini.

Odotushuoneen penkillä ihmisten katseet aiheuttivat sisälläni kuumaa värinää ja tuntui sukkelalta huomata peräsiimeksen paljaiden osien liimautuvan pitkän penkin keinonahkaan. Annoin nuhaa tihrustavan, keski-ikäisen, kauppakeskusten auloissa joulun alla myytävältä chilivalkosipulilta löyhkäävän kanssaodottajan läähättää kuumaa kiimaa ja bakteereja satiinipaitani lävitse. Koko ihoni tuntui kuhisevan elämää. Kun Veikon (olin odotellessani tehnyt yksipuoliset sinunkaupat lääkärini kanssa) miehekkäästi kärisevä ääni kutsui minut luokseen, sydämeni pompahti pidätellystä jännityksestä.

- Mikä teillä on asiana? Veikkoni kysyi.
Mies, tekisi mieleni kutsua häntä vanhukseksi, yritti parhaansa mukaan pitää katseensa tietokoneen monitorissa.
- Nyt olisi kauhea kutina ja kuumotus, ihan tuska melkein, sanoin käheällä äänellä.
Todellisuudessa ääni oli äitini ja tuli nauhurista (äidilläni on upea, matalahko tupakkasoundi äänessään), mutta huulisynkka onnistui varsin mainiosti.
- Mmmm-hy, Veikko sanoi.
- Se on vähän kuin suussa, mutta siellä ei ole hampaita. Se on kuin joulukeksissä, joka ei kuitenkaan tuoksu piparille.
-Onko teillä taas peräpukamia? Veikko mörisi suoraan tyyliinsä.
- Tällä kertaa kyseessä on pukamien yksinäinen, humalassa räyhäämistaipuvainen naapuri, äidin ääni hinkui nauhurilta.
Veikko huokasi (onnesta, niin toivoin).
- Otetaanpa sitten alapää paljaaksi.

Ketkutettuani ja nitkutettuani lihani ulos farkuista heittäydyin voihkaisten vuoteelle. Jalkatuet kilahtelivat kutsuvasti. Veikko asettui valkoinen tukka valossa kimaltaen asemiinsa. Suojahanskat paukkuivat. Seurasi kaivamista ja kurkistelua.
- Mitäs täällä... jopas nyt, Veikko sanoi.
- Mikä nyt? flirttailin.
Pelkäsin Veikon äkkäävän nauhurin kädessäni.
- Täällä on jotain, Veikko sanoi.
- Mitä?
- En tiedä... odotas... tämä voi hieman sattua... tämähän... tämähän on ruusu!
Nostin päätäni ja muotoilin huomiohuulilleni aikaisemmin peilin edessä harjoittelemani makeaakin makeamman muikistuksen.
- Se on sulle, äidin ääni kähisi nauhurista.

Uskokaa kun kerron, että itsensä alentaminen on kerrassaan adrenaliinia heruttava kokemus! Vaikka myönnettävä on, että tällä kertaa en ihan saanutkaan ylennystä lääkärin vaimoksi. Mutta tuleehan näitä alennuksen tiloja.

Todellisen ojanpohjani paljastan tietenkin vasta tässä. Käyttää nyt vanhaa vitsiä Pakinaperjantaissa! Se on alhaista! Jaa