Kalajuttuja II

1. Sirkustemppuja

Seisoin rannassa virveli kädessäni ja heittelin rauhassa kaislikon reunaan. Mietiskelin omia mietteitäni ja katsoin hyttysten nahistelua ilta-auringon kultaista kirkkautta vasten. Ilma oli viilentynyt nopeasti. Pohkeiden ympärille kietoutui kylmä.

Samassa jokin tarrasi syöttiin, nappasi kerralla niin, että rusahdus kävi. Kaivoin kantapäät maahan ja vedin hampaillani hanskatkin kädestä, ettei kalansaalis jäisi rukkasista kiinni. Kaislikon rajassa vesi väreili ja pintaan nousi hieman arastelevan näköinen, valtava hauen pää. Siima roikkui toisesta suupielestä, kuin ohut piippu. Katsoimme toisiamme muutaman sekunnin silmästä silmään, mitellen henkistä kanttiamme. Lopulta hauki sukelsi nopeasti pinnan alle ja aloitti niin valtavan vedon ja nykimisen, että minä jouduin vetämään vastaan takapuoli maata viistäen.

2. Pelle ja tirehtööri

Kolmen tunnin kuluttua käteni olivat yhtä avointa rakkoa, hiki virtasi, housut olivat mudassa ja hauki tempoi väsymättömänä jossain veden kätköissä. Se nitkutti siimaa kiviä vasten, tempoili ja löysytteli niin kuin asiaan kuului - mutta ei väsynyt.
- Perkeleen mudanmakuinen paholainen! huusin lopulta ääni väsymyksestä särkyillen. - Tulet ylös sieltä, kun minä käsken! Minä tässä olen tämän... koko perkeleen ekosysteemin hallitsija, ruokaketjun huippu! Minä käsken ja sinä tottelet, senkin pahuksen LUONTOKAPPALE!
Kuin taikaiskusta kaikki nykiminen ja vastus taukosi ja veden alla tuli liikkumatonta ja hiljaista. Siima roikkui löysänä vedessä. Joko se karkasi, ehdin miettiä, kun samassa vedessä alkoi mulahdella.

Siinä silmieni edessä rantaan kahlasi kaikkea muuta kuin aran näköinen hauki, äärimmäisen ärsyyntynein askelin. Silmäni pyöristyivät onnesta. Olin saanut ainakin 25 kiloisen hauen saaliikseni! Kaivoin taskustani kamerakännykkää, todistaakseni elämäni huippuhetkeä, kun hauki tuli röyhkeästi ihan liki. Se kaivoi koukun kiduksistaan ja heitti sen jalkoihini. Sitten se tarttui puhelimeen ja vinttasi sen kaaressa järven pohjaan (taisipa onnistua tekemään pari leipääkin arvokkaalla kännykälläni). Hauki käveli mitään sanomatta telttapaikalleni, viittasi minua tekemään tulen ja puraisi hampaillaan makkarapaketin auki. Syötyään se köytti minut jalasta nuotion viereen kyhjöttämään ja painui telttaan. Pian kuului narahdus, kun hauki veti uuden makuupussini vetoketjun kiinni.

Kummallista, kuinka äkkiä ihminen tottuu ulkoilmassa oleskeluun. Jo viikossa olin karaistunut sen verran, että saatoin nukkua pätkiä nuotion loimussa. Joka aamu keitin hauelle kahvit, ennen kuin lähdin kalaämpärini kanssa hakemaan kaupasta perunoita. Hauki suorastaan rakasti kutsuja, joissa tarjottiin perunaa kaikelle järven väelle. Minä huolehdin kokkaamisen ja tarjoilun ja jos kaikki sujui hyvin, sain juoda perunoiden ravitsevan keitinveden päivällisekseni. Kaikki kalat pienimmästä ahvenesta suurimpaan loheen suhtautuivat minuun hyvin viileästi mutta asiallisesti.

3. Tukholma-syndrooma

Ainoastaan kerran pienimmät kalat härnäsivät minua pitelemällä vedestä löytämäänsä puhelintani ulottuvillani ja viskelemällä sitä ringissä toisilleen kikattaen sillä tavalla kumeasti, kuin kaloilla on tapana. Hauki teki leikistä lopun yhdellä tiukalla katseella ja minä tunsin sitä kohtaan suurta kiitollisuutta, jopa rakkautta. Kun hauki viittasi minua seuraamaan itseään telttaan vieraiden lähdettyä, olin täynnä kutkuttavaa jännitystä.

Kun syksy eteni ja järven pinta kukki riitettä aikaisin aamulla, hauki osoitti eleillään olevansa palaamassa takaisin järveen. Se vuoli kyljestään kaistaleen lihaansa, kypsensi sen nuotiolla ja antoi minun syödä. Näin sain tarvitsemaani energiaa. Kala suuteli minua hyvästiksi ja katosi järveen. Minä palasin kotiini tietämättä mitä odottaa.

Pian kävi selväksi, että mieheni oli avoliitossa uuden naisen kanssa (hädin tuskin täysi-ikäisen) ja lapseni kutsuivat tuota uutta naista äidiksi. Tavarani oli viety Pelastusarmeijan kirpputorille ja vanhempani olivat muuttaneet Floridaan talveksi. Niinpä vuokrasin itselleni halvahkon yksiön kaupungin levottomimmalta alueelta, kannoin olohuoneeseen suuren akvaarion, ja laskin siihen jälkeläiseni samalla kun katsoin televisiosta rockin kuninkaasta, Elviksestä, kertovaa dokumenttia.

Aloin odottaa kevättä ja jäiden lähtöä.


Pakinaperjantai Jaa