sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Kalajuttuja II

1. Sirkustemppuja

Seisoin rannassa virveli kädessäni ja heittelin rauhassa kaislikon reunaan. Mietiskelin omia mietteitäni ja katsoin hyttysten nahistelua ilta-auringon kultaista kirkkautta vasten. Ilma oli viilentynyt nopeasti. Pohkeiden ympärille kietoutui kylmä.

Samassa jokin tarrasi syöttiin, nappasi kerralla niin, että rusahdus kävi. Kaivoin kantapäät maahan ja vedin hampaillani hanskatkin kädestä, ettei kalansaalis jäisi rukkasista kiinni. Kaislikon rajassa vesi väreili ja pintaan nousi hieman arastelevan näköinen, valtava hauen pää. Siima roikkui toisesta suupielestä, kuin ohut piippu. Katsoimme toisiamme muutaman sekunnin silmästä silmään, mitellen henkistä kanttiamme. Lopulta hauki sukelsi nopeasti pinnan alle ja aloitti niin valtavan vedon ja nykimisen, että minä jouduin vetämään vastaan takapuoli maata viistäen.

2. Pelle ja tirehtööri

Kolmen tunnin kuluttua käteni olivat yhtä avointa rakkoa, hiki virtasi, housut olivat mudassa ja hauki tempoi väsymättömänä jossain veden kätköissä. Se nitkutti siimaa kiviä vasten, tempoili ja löysytteli niin kuin asiaan kuului - mutta ei väsynyt.
- Perkeleen mudanmakuinen paholainen! huusin lopulta ääni väsymyksestä särkyillen. - Tulet ylös sieltä, kun minä käsken! Minä tässä olen tämän... koko perkeleen ekosysteemin hallitsija, ruokaketjun huippu! Minä käsken ja sinä tottelet, senkin pahuksen LUONTOKAPPALE!
Kuin taikaiskusta kaikki nykiminen ja vastus taukosi ja veden alla tuli liikkumatonta ja hiljaista. Siima roikkui löysänä vedessä. Joko se karkasi, ehdin miettiä, kun samassa vedessä alkoi mulahdella.

Siinä silmieni edessä rantaan kahlasi kaikkea muuta kuin aran näköinen hauki, äärimmäisen ärsyyntynein askelin. Silmäni pyöristyivät onnesta. Olin saanut ainakin 25 kiloisen hauen saaliikseni! Kaivoin taskustani kamerakännykkää, todistaakseni elämäni huippuhetkeä, kun hauki tuli röyhkeästi ihan liki. Se kaivoi koukun kiduksistaan ja heitti sen jalkoihini. Sitten se tarttui puhelimeen ja vinttasi sen kaaressa järven pohjaan (taisipa onnistua tekemään pari leipääkin arvokkaalla kännykälläni). Hauki käveli mitään sanomatta telttapaikalleni, viittasi minua tekemään tulen ja puraisi hampaillaan makkarapaketin auki. Syötyään se köytti minut jalasta nuotion viereen kyhjöttämään ja painui telttaan. Pian kuului narahdus, kun hauki veti uuden makuupussini vetoketjun kiinni.

Kummallista, kuinka äkkiä ihminen tottuu ulkoilmassa oleskeluun. Jo viikossa olin karaistunut sen verran, että saatoin nukkua pätkiä nuotion loimussa. Joka aamu keitin hauelle kahvit, ennen kuin lähdin kalaämpärini kanssa hakemaan kaupasta perunoita. Hauki suorastaan rakasti kutsuja, joissa tarjottiin perunaa kaikelle järven väelle. Minä huolehdin kokkaamisen ja tarjoilun ja jos kaikki sujui hyvin, sain juoda perunoiden ravitsevan keitinveden päivällisekseni. Kaikki kalat pienimmästä ahvenesta suurimpaan loheen suhtautuivat minuun hyvin viileästi mutta asiallisesti.

3. Tukholma-syndrooma

Ainoastaan kerran pienimmät kalat härnäsivät minua pitelemällä vedestä löytämäänsä puhelintani ulottuvillani ja viskelemällä sitä ringissä toisilleen kikattaen sillä tavalla kumeasti, kuin kaloilla on tapana. Hauki teki leikistä lopun yhdellä tiukalla katseella ja minä tunsin sitä kohtaan suurta kiitollisuutta, jopa rakkautta. Kun hauki viittasi minua seuraamaan itseään telttaan vieraiden lähdettyä, olin täynnä kutkuttavaa jännitystä.

Kun syksy eteni ja järven pinta kukki riitettä aikaisin aamulla, hauki osoitti eleillään olevansa palaamassa takaisin järveen. Se vuoli kyljestään kaistaleen lihaansa, kypsensi sen nuotiolla ja antoi minun syödä. Näin sain tarvitsemaani energiaa. Kala suuteli minua hyvästiksi ja katosi järveen. Minä palasin kotiini tietämättä mitä odottaa.

Pian kävi selväksi, että mieheni oli avoliitossa uuden naisen kanssa (hädin tuskin täysi-ikäisen) ja lapseni kutsuivat tuota uutta naista äidiksi. Tavarani oli viety Pelastusarmeijan kirpputorille ja vanhempani olivat muuttaneet Floridaan talveksi. Niinpä vuokrasin itselleni halvahkon yksiön kaupungin levottomimmalta alueelta, kannoin olohuoneeseen suuren akvaarion, ja laskin siihen jälkeläiseni samalla kun katsoin televisiosta rockin kuninkaasta, Elviksestä, kertovaa dokumenttia.

Aloin odottaa kevättä ja jäiden lähtöä.


Pakinaperjantai Jaa

24 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Hui!
Varjeltukoon Ally tällaiselta kohtalolta! ;D

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on huippu! Tuli mieleeni Kafkan tarinat, mutta Kafkaa tämä ei ole! Tämä on Allya! Hauskaa ja kutkuttavaa!

Olen koukussa :D

Saara kirjoitti...

Suurenmoista. Aplodeja...

Anonyymi kirjoitti...

No on se kumma, ettei nainen saa olla reissuillaan rauhassa ilman että mies on heti uutta jahtaamassa. Teki kuitenkin kierrätysystävällisen teon ja laittoi vaatteet Pelastusarmeijaan, joku roti sentään!

Anonyymi kirjoitti...

Mieletön tarina, vei mukanaan! Ihmettelen, miten osaatkin keksiä aina jotain yllättävää.
Tai siis, et tietenkään keksinyt tuota vaan kyse oli tositarinasta -?

Anonyymi kirjoitti...

Tulevia Idolseja: "Nous hauki puuhun laulamaan...aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaa...villin raskaan virren..." (Hellaakoski)

isopeikko kirjoitti...

Solet lähes mahoton :) Muutoin tuon voisin uskoa mutta ei se hauki olis kyl kylkeään veistelly. Siinä kohtaa liiottelit ja rajusti :)

Liisa kirjoitti...

Tässä menee ihan sanattomaksi! :D

Minä olen kyllä aina ollut sitä mieltä, ettei pidä lähteä yksin kalaan tai marjaan. Sattuu niin outoja juttuja.

Allyalias kirjoitti...

Hallatar, ehkä tuollainen voisi olla kivaa vaihtelua arkielämään. Ja pääsisi kotopuolessakin turhasta painolastista eroon ;)

Celia, kiitos! Jaa, sinäkö se siellä koukussa olitkin - hauki nimeltä Celia :)

Saara, sulkeudun suosioosi! ;)

Almamaria, sanos muuta! Tuollaisia ne juuri ovat. Ja missä olivat kaikki etsintäpartiot ja hätääntyneet huutelut?

Hopola, tämä kalajuttu on siitä harvinainen, että se on taivahan tosi. Enkä ole liioitellut pätkääkään vaikka joku (Isopeikko) saattaa niin väittääkin.

Helanes, kiitos Hellaakoskesta. Pakko myöntää, ettei ollut tuttua. Sen kyllä tiesin, että hauki on aika myyttinen otus.

Isopeikko, tehtiinhän Eevakin Aatamin kylkiluusta. Miksei hauki olisi luopunut pikku palasesta orjansa/vaimonsa hyväksi? Tuo ei tasan ole liioittelua!

Liisa, olen vähän samaa mieltä tuon yksin liikkumisen kanssa. Paitsi minusta kannattaa mennä yksin juuri siksi, että sattuisi hassuja.

Sulfidi kirjoitti...

Siis en voi muutako nauraa / olla äimän käkenä, tai ainakin jtn, silmät teekupin kokoisina ottaessaan vastaan tätä ihmis-raasun kohtaloa..

Koita siinä nyt hankkia lihaa perheelleen ja kaikesta palkkana ukko ottaa jonkun nuoren hupakon ja lapset palvoo sitä ja vanhemmatkin pakenevat häpeästä kai!!

Ei tasan käy onnen lahjat EI! :D

Anonyymi kirjoitti...

Tyypillinen kalajuttu, liioiteltu hauen painoa ainakin 5 kiloa.

Anonyymi kirjoitti...

Kohtalotoveri:
http://aaretontylsyys.blogspot.com/2007/08/lauantaipivn-ruilaukset.html

Anonyymi kirjoitti...

Ally, Ally, kalavaleiden kuningatar...löi (hauenleuka-)luun kalamiesten kurkkuun !!!!!

Allyalias kirjoitti...

Sulfi, niin voi elämä julmasti kohdella ihmistä, joka halusi hommata PERHEELLE LIHAA. Katsos PERHEETHÄN TARVITSEVAT USEIN LIHAA!!!

Mk, ei muuten tasan ole, ei edes sitä. Jos jotakin, niin tässä on painoa vähätelty!

Almamaria, uskomatonta, kuinka samoja ratoja ajatukset kulkevat joskus. En olisi uskonut että minulla on kohtalotoveri tässäkin asiassa, vaan niinpä vaan on!

Oldghost, kunpa vaan olisi kalavaleesta kysymys. Ehkä on turvallisempi uskoa vain niin....

Anonyymi kirjoitti...

Uppeeta, tuli mieleen tuosta toisesta tarinasta ainakin Sinisalo ja Verronen ;D Ihana idea!

Anonyymi kirjoitti...

Uskoin tarinan joka sanan ja käänteen, niin tuli luonnonmukainen ja villi olo.

Erotiikkaakin tihkui: kalan suudelma ja jäiden lähdön odottelu kuumentaa mielikuvitusta. – Miksi ihmeessä sanotaan kylmä kuin kala kun ei se niin hauen kanssa ole.

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh, tiukkaa tavaraa ettenkö sanoisi! Tää on ihan paras - taisin itsekin rakastua haukeen, huh! :D :D Ei muuta ku äijä vaihtoon!

Olli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Olli kirjoitti...

*..Liikaa kirjoitusvirheitä edellisessä..*

Anna kun arvaan. Keitit punaisia kärpässieniä, jäähdytit keitoksen ja siivilöit siitä sienet pois. Sitten joit liemen ja kirjoitit tuon kalajuttutarinan..?

Allyalias kirjoitti...

Polgara, kiitos (joskin täysin ansiottomasta) vertauksesta. Kuljen loppupäivän rinta rottingilla :)

Paju, on se vaan kylmä nainen, jonka sydänalassa ei edes pikkuisen väpäjä kun hauen käsivarsille heittäytyy!

Elegia, älähän nyt kiirehdi. En usko, että suhde hauen kanssa on teknisesti pettämistä... Eli sinä voit sekä säästää kakun, että syödä sen!

Olli, muuten totta, mutta sienet olivat kangashaperoita; niitä punaisia, joissa on kauniit, valkoiset pilkut.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi loppu oli kuitenkin puolionnellinen... Sniff. Sa paras kalajuttujen kertoja olet. Ihan kaikista!

Allyalias kirjoitti...

Pikku Sue, sinä se vaan ymmärrät kauniiden, mutta kieroutuneiden rakkaustarinoiden päälle. Hienoa!

Hansu kirjoitti...

Hersyvä juttu. 25 kilonen hauki kamuna, siinä on ollut ihmettelemistä!

Allyalias kirjoitti...

Hansu, kyllä sitä hauestakin saa itselleen aika herkun lover-boyn. Tai jos ei, niin ainakin herkullista syötävää..