Timo T. A. Mikkonen on aika fiksu tyyppi!

Myönnän, että Timo T. A. Mikkonen on fiksumpi kuin minä tai suurin osa muista suomalaisista.

Moni turhautuu siihen, että jauhaa ja jauhaa samaa asiaa, eikä kukaan jaksa kuunnella.

Harva on kuitenkaan niin kekseliäs kuin Timppa. Oli tosi fiksu veto kovertaa oma vaimonsa ontoksi (luulisin että jäätelökauhalla), mennä sen sisään ja esittää samat asiat vielä kerran, naisen ruumiin sisällä kuurottaen.

Ne jutut, mitkä ovat unettavan pitkästyttävää ininää Timon suusta kuultuna, ovat vaimon ruumiista käsin sanottuna nostattaneet ihan oikean kohun.

Ajatella, kuinka urheasti ja pitkään Timppa on jaksanut turhaan yrittää ääntänsä kuuluville, eikä YKSINKERTAISESTI kukaan ole kuunnellut. Ei KUKAAN! Se on todellista sissi- ja veteraanihenkeä, jolla tämä maammekin on rakennettu.

Miesten kannattaisi nyt miettiä, olisiko tässä mahdollisuus laajemminkin ajatellen. Akkavaltaisessa mediassa riittäisi kyllä kairattavaa ja koverrettavaa. Vaikka naiset ovat tällä hetkellä vallassa, ei se tarkoita, etteivätkö useammatkin, vielä Timoakin vähemmän urheat, miehet voisi mennä tuolla tavoin vaimonsa selän taakse piiloon ja käydä sieltä käsin uhittelemaan.

Halusin vain ilmoittaa, että näen sinut viimein, Timo. Se oli vaikeaa ja kesti pitkään, mutta nyt vihdoin näen sinut ja tiedän että olet olemassa. Sitähän vain sinä olet halunnutkin, eikö totta?

Mutta mitenhän se Nina-puku laitetaan selkäpuolelta kiinni??? Jaa

Toinen on turun sinappi ja toinen sirun tunappi

Polgara haastoi minut kertomaan viisi asiaa joita en vaihtaisi. Hän laittoi vastaamisen vähän vaikeusastetta laittamalla omiin elintärkeyksiinsä Kirjat, valkosipulin, kahvin ja tietokoneen, jotka olisivat olleet minunkin listallani. Mutta kun ei halua matkia...

1. Lässyttäminen. Sitä jatkan niin kauan kuin kieli liikkuu. Joskus harvoin puhun asiaakin.

2. Ulina. Ainoa hyvä puoli surussa on itku, joka on luonnon oma terapiamuoto. Itku sopii myös kiukun lievennykseen. Olen sitten iältäni 32, enkä 13 (muistutuksena vaan)

3. Räkätys. Elämän ilmaisia iloja. Rakastan nauramista ja räkätän usein ilman syytäkin. Tai ainahan löytyy syitä nauraa... eikö totta?

4. Kailottaminen. Ihmiselle on tehty korvat, jotta he voivat kuunnella toistensa ääniä. Ja minun suvulleni on tehty ääni, jotta kuurotkin kuulisivat.

5. Narina. Voi että tekee makiaa välillä ilmaista harmistuksensa kun kaikki on niin pielessä. Selkä on kipeä ja jalat ja pää ja ranne ja huono ilma ja kahvi pahaa ja telkkarista ei tuu mitään ja nettiyhteys takkuilee ja suihkusta tulee kylmää vettä. Ai sentään, se on autuasta se!

Ota haaste vastaan ja kerro viisi itsellesi elintärkeää juttua! Jaa

Hämärä

Ollaan hiljaa.
Ollaan mustaa mustalla.
Hengitetään hämärässä,
lauletaan äänellä joka ei kanna.

Ollaan sammuneen auringon planeettoja,
lämpimiä sisältä, pinnalta rakeista avaruutta,
kaikkien luotainten ulottumattomissa.

Lauletaan siitä, kuinka kaikki
alkaa ja
kuinka mekin lopumme.
Vaikka hämärä on puoleksi valoa
täynnä.




Runotorstai ja Tarinamaanantai Jaa

Taloudellisten ongelmien kasvu vaatii luovaa panosta yhteiskunnalta.

Sosiaalitoimiston luukulla:

- Hei. Ajattelin josko voisitte auttaa? Jäin juuri työttömäksi ja mieskin on sairaseläkkeellä selkänsä takia. Meillä on viisi alaikäistä lasta ja asunnossa kova vuokra. Jotain pitäisi keksiä, ettei tässä pääse kuolemaan nälkään...
- Niin... Ymmärrän. Hankala tilanne kertakaikkiaan! Ottakaa tästä tällainen lappunen. Eikö olekin hieno?

- Numeroita? Minulleko? Ja ihan kultatussilla kirjoitettuna!
- Niin. Siinä on teidän perheenne henkilökohtainen hätänumero. Jokainen asiakkaamme saa nykyään tällaisen.

- Tämähän vaikuttaa hienolle jutulle... Ei millään pahalla, mutta välillä toimintanne on aika hidasta ja paperisotakin on joskus liikaa valmiiksi ahdingossa oleville. Mutta nyt täällä on jotenkin ihan eri tunnelma. Hirmuisen ymmärtävä.
- Se johtuu tästä uudesta systeemistä. Tämä on meillekin niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse olla aina hokemassa eioota ja kärttämässä melkein vainoharhaisena kaiken maailman lippusia ja lappusia. Tuon viereisen kopin Mervin vatsahaavakin parani viime viikolla itsestään.

- Mitenkäs tätä hätänumeroa sitten käytetään?
- Sehän tässä helppoa onkin! Kun teillä tulee tilanne, että tarvitsette ruokaa tai rahaa ja muuta sen sellaista, huudatte vain yhteen ääneen tämän numeron jossain ulkosalla. Sitten joku meidän palkkaamistamme supersankareista lentää paikalle pelastamaan teidät ahdingosta. Eikö ole mahtava keksintö? Yksi huuto vain ja ihka elävä sankari lennähtää läpi taivaiden ja avaruuksien pelastamaan pulasta juuri sinua ja perhettäsi.

- Siis mitä???!!!
- Niin. Teidän numeronne on 00088776. Noita nollia ei tarvitse välttämättä huutaa, mutta muut numerot kannattaa muistaa oikein. Muuten apu menee väärään paikkaan. Ja kannattaa opetella numero ulkoa ja sitten vaikka syödä tämä lappu. Tiedän, se on sääli, kun kirjaimet ovat noin hienot. Mutta voin vakuuttaa, että ne eivät ole ihan oikeaa kultaa ja siksi lappu on turvallinen syötävä. Ainakin eläinkokeiden perusteella.

- Oletatko sinä minun uskovan, että sosiaaliluukku on palkannut lentäviä supersankareita auttamaan kaikkia hädänalaisia?
- Mutta katsohan kuinka hieno tämä lappu on. Kuka nyt pilanpäiten jakaisi näin hienoja lappuja?

- No kokeillaan sitten. Annas lappu tänne niin kailotan numerot ilmoille hetimiten.
- Siihen en voi suostua. Meillä on valitettavasti sellainen sääntö, että täällä ei saa huudella. Tuolla oven takana odottaa melkoinen körmy sähköpampun kanssa valmiina rusikoimaan kaikki, jotka rikkovat sääntöjä.

- Ihan kaikki teidän toiminnassanne ei siis olekaan muuttunut...
- Niin. Tulee välillä ihan nostalginen olo kun katselee Rysty-Erkin edesottamuksia.

- Mutta ihan vakavissaan: Ette te voi pitää meitä köyhiä niin tyhmänä sakkina, että me uskoisimme tuollaista satua. Te haluatte vain lähettää meidät tyhjin käsin kotiin kuolemaan ja teette sen itsellenne helpommaksi tuon typerän, kimaltavan numerolappusen avulla.
- Omituista, kuinka paljon negatiivista palautetta tästä kokeilusta on tullut. Te olette kuitenkin nielleet täysin mukisematta sen systeemin, jossa te täytätte kymmenittäin lappuja ja me arvomme sadan hakijan joukosta yhden onnekkaan, joka saa jotain. Ajattelimme käyttää nuo ennen yhdelle tarkoitetut, vähät rahamme kaikkien hyväksi, että jokainen saisi jonkun nätin muiston käynnistään.

- Mutta mehän kuolemme ihan oikeasti nälkään...
- Niin. Voi voi. Hankala tilanne tosiaan... Me emme valitettavasti voi auttaa.

- No nyt alkaa kuulostaa vanhalta tutulta sosiaaliluukulta!!!!
- Ottakaa silti tämä lappunen... Evääksi vaikka jos ei muuta.


Vastasin jo pakinaperjantaihin toisella jutulla, mutta se katosi salamannopeasti jonnekin nettiavaruuteen. Toivottavasti nyt ei käy samoin. Jaa

Satunnaista sanottavaa

Bamiella, Maaria ja Kutuharju ovat haastaneet minut kertomaan itsestäni kuusi satunnaista asiaa. Voi sentään... näitä paljastuksia on tässä blogihistorian varrella tullut jo niin paljon, että hirvittää... Mutta yritetään:

1. Ensimmäinen kotipaikkakuntani oli Rymättylä. Perheeni muutti pohjoiseen ollessani 4-vuotias (ja yllätyksekseni huolivat minutkin mukaansa) ja vanha kotipaikka jäi taakse. Kävin seuraavan kerran vanhoilla kotiseuduillani vasta jokunen vuosi sitten ja yllätyksekseni tunnistin silloisen kotitalon heti. Kaikki oli toki muuttunut paljon pienemmäksi vuosien saatossa.

2. Suunnittelen talouteni kuukausia eteenpäin. Tiedän, tämä on tylsää! Olen kuitenkin ollut aikaisemmin vuosikausia niin köyhä opiskelija, etten kerta kaikkiaan osaa suhtautua taloudelliseen hengissäselviytymiseen huolettomasti.

3. En ole koskaan juuttunut kielestäni kiinni kylmään esineeseen. Tämä kertoo kaiken liiallisesta tottelevaisuudestani ja yleisestä uteliaisuuden puutteesta.

4. Ihailen ihmisiä, joilla on mukanaan kalenteri, johon he suunnittelevat tulevaisuuttaan ja liimailevat kalenteriin erivärisiä tarralappusia. Olen joskus kokeillut tällaisena ihmisenä olemista. Ei toiminut.

5. Otan aina matkalle mukaani kirjan, enkä ehdi koskaan lukea sitä laisinkaan.

6. En kykenisi juomaan edes lasillista maitoa. Minusta maito on pahaa. Yäk! Siis Yöööh!!! Eikä mulle kärsi saarnata osteoporoosista.


Haastetaanpa vaikka

Kirsi

Arjaanneli

Eero

Kari

Ritahelinä

Almamaria

Ottakaa jos haluatte. Ei oo pakko! Jaa

Dark Floors... eiku Sauna

Nyt kun jälkeenpäin ajattelee, on suoranainen ihme, ettei saunasta kertova kauhuelokuva syntynyt jo aikaisemmin. Minähän en ole kyseistä elokuvaa katsonut, mutta ymmärrän täysin, miksi sellainen halutaan tehdä, ihan jo ulkomaan asukkaita ajatellen.

Ensiksikin on hyvä tehdä heti kättelyssä mahdollisimman suuri pesäero Lordin Dark Floors-elokuvaan, tuohon Uuno Turhapuroakin pelottavampaan suomalaisuutemme tämänhetkiseen ikoniin. Tuntuu, että uuden suomalaisen kauhuelokuvan aallossa kaikki ruumista verhoavat vaatteet saattaisivat muistuttaa liikaa Dark Floorsista. Juuri siksi sauna kauhuelokuvan tapahtumapaikkana on erinomainen. Ja juuri siksi (huhujen mukaan) Sinikka Sokankin piti leikata pitkä, tumma tukkansa ja värjätä se vaaleaksi. Takaapäin, etenkin vaatteet yllään, häntä saattoi sekunnin murto-osan erehtyä luulemaan... brrrrh... Mr. Lordiksi...

Oikeastaan Lordin elokuvalla ei ole Saunan kanssa kuin pari yhteistä asiaa. Ilmeisin on tietenkin se hienovarainen kuvasto, nahkahousut ja juokseminen, sekä vastaavasti sauna, jotka molemmat saavat katselijan melkein tuntemaan nenässään pallihien lohdullisen tuoksun. Ulkomaalaisille voi olla myös järkyttävää huomata Sauna-elokuvan kautta, kuinka vähän Lordia on lopulta maskeerattu. Vaihe, jossa kaikki suomalaisen elokuvahistorian ajanpieksämimmät luuskat nousevat yhdessä lauteille, saa kiristettyihin ja botoksoituihin naamoihin tottuneet haukkomaan henkeä ja poraamaan kyntensä pehmustettuihin käsinojiin.

Kunnon kauhuelokuvassa pitää olla ainakin yksi ns. luonnonoikku, siis mielipuolisella tavalla epämuodostunut ihminen. Meillä suomessahan näitä riittää ja vieläpä kirkkaimmalla tähtitaivaallamme. Vaatteet päällämme olemme kuin normaalit ihmiset, mutta otetaanpa vaatteet pois... voi kammotusten kammotus! Elokuvakansan läpi kulkee väristys, kun esiin jyllistää kavalkadi miehiä, joilla on kaikilla suuret, rusottavanänniset naisten rinnat. Siinä ei Hollywoodin poikakaan voi olla enää varma oksentaako, vai saadako erektio. Pian tämä ristiriita ratkeaa kun kamera kuvaa armottomasti miesten ajelemattomia selkiä ja persvakoja; karvaa on aivan kaikkialla! Ja entä etuveitikka sitten? Tuo kauhistuttava, barbaarimaisen eurooppalainen, ympärileikkamaton elin, jota nuo miehet kantavat tuolla tavoin esillä, kaikkien näkösällä.
Naiset ovat oma lukunsa. Siinä, missä tavallisella naisella on kaksi kauniinkiinteää palloa, on kauhuelokuvan eukoilla kaksi puolityhjää pussia. Noita pusseja nuo rumat, rintavat miehet katselevat silmät kiiluen, kuin oravat pähkinäaarretta (josta ne ovat selvästi jo syöneet yli puolet). Ja siinä, missä normaalinaisella on ihanaa, silkinpehmeää ihoa, siellä, missä yleensä asuu pyhin ja kaunein naiseus, kasvaa näillä saatanallinen teräsvilla kuin läpipääsemätön orjantappurapensas. Joku katsojista huomauttaa miesten tarvitsevan esinahkaa juuri päästäkseen tuon pelottavan esteen lävitse. Toiset miettivät liettänsä ja keittolevyjen ympärille pinttynyttä mustaa paskaa. Elokuvan naiset eivät ole lainkaan rusketettuja, vaan valkoisia ja raskausarpisia, kuin ylösnousseita ruumiita.

Kunnon kauhuelokuviin kuuluu myös saatanallisia rituaalimenoja. Myös Sauna-elokuvan kammottavat hahmot kiemurtelevat pian punaisina ja hikisinä kuin helvetin tulessa. Raajat kietoutuvat yhteen, löylyn hengen langetessa ihmispolojen ylle he kumartuvat ja vikisevät. Ihmiset yrittävät puhua englanniksi mongertaen (kansainvälisyyden vuoksi) "Ou mai Loor... Gaad", he suputtavat toisilleen. Joku ahmii suuhunsa luonnottoman määrän kipeänpunaista makkaraa. Sinappi valuu suupielistä ja nokareita tarttuu takkuiseen rintakarvamattoon. Uskonnollinen kauhu on käsinkosketeltava.

Eikä kauhuelokuva olisi kunnollinen ilman asianmukaista juoksu-läähätys-eksploitaatio-osuutta. Eipä tarvitse tässä elokuvassa keksiä jotain typerää aasinsiltaa, jolla saadaan nainen hilpasemaan pitkin rämettä ja repimään rintojaan paljaiksi samaan aikaan. Pian jo elokuvan kummajaiset nimittäin köpöttelevät peräkanaa ulos tuosta kuumasta kauhujen talosta. He kirkuvat, osa sortuu lumihankeen ja jää sinne kierimään ja huutamaan kuin päätä leikattaisiin. Suurin osa juoksee tissisillään ja perseisillään, karvat vilkkuen ja henki höyryten suoraan rannan jäässä ammottavaan aukkoon. Kuin rumat, aivottomat sopulit olisivat lähteneet vaellukselleen. Hulluus ja järjen valon sammuminen on lähellä myös elokuvayleisöllä.

Siihen loppuu elokuva, eikä katsoja tiedä ollako pahoillaan noiden ihmispolojen joukkokuolemasta vai helpottunut, ettei niitä ole enää vapaana maailmankartalla.

Suomessahan tämä näytetään tietenkin keskimielenkiintoisena ja puolitaiteellisena dokumenttina suomalaisnäyttelijöiden saunaillasta. Ja hyvä niin. Eipähän sitten ainakaan tule Dark Floors mieleen.

Pakinaperjantaissa saunasta Jaa

Viesti haudan takaa + kilpailun tulos

Okei, voi tulla jollekin teistä yllätyksenä (minulle ainakin), mutta en sitten kuollutkaan. Itse asiassa uskalsin lopulta nukutettavaksi pelkän kasisatasen buranan huumaamana. Kerroin kyllä että minua pelottaa ja minulle oltiinkin tosi ystävällisiä.

En joutunut odottelemaan, en palelemaan ja kotiinkin pääsin heti yhden heräämössä vietetyn tunnin jälkeen. Itse operaatio kesti kaksi tuntia, enkä ollut missään vaiheessa hengenvaarassa :)

Oikeastaan nukutus oli ihan miellyttävä juttu, etenkin kun minulla ei ollut lainkaan paha olo herättyäni. Lääkäri pisti leikkaussalissa nukutusainetta käteeni ja sanoi, että minua alkaa kaikesta huolimatta pian nukuttaa (olin kertonut hänellekin, että minusta tuntui epätodennäköiselle että nukahtaisin). Katselin kattolamppuja ja sanoin riemastuneena ettei minua nukuta lainkaan. Samassa lamput näyttivät huojahtavan. Ehdin sanoa vielä, että nyt nukuttaa ja sitten en muistakaan enää mitään.

Käsi on kyllä niin perkeleellisen kipeä, etten lääkityksestä huolimatta pysty oikein kirjoittamaan. Yritän nyt kuitenkin naputella kilpailun tulokset:

Voittajia oli tällä kertaa kaksi.

Polgara oli viilletty auki kuin sardiinipurkki ilman kunnon lääkitystä, joten hän ansaitsee kiistatta tunnustuksen kamalimmasta tarinasta.

Toisaalta Elegia kuvaili nukutuskokemuksen juuri sellaisena kuin millaiseksi sen etukäteen kuvittelin. Kuvauksen jälkeen tunsin itseni lähes täysin ei-hulluksi ja ei-hysteeriseksi. Se on jo aika paljon se.

Onnea siis Polgaralle ja Elegialle. Pankaahan yhteystietonne allyalias ät gmail piste com:iin ja pistän teille palkintoa kunhan käsi vähän tokenee.

Ps. Myös Karilla oli hyvin herkullinen ja mielikuvitustani kutkutteleva kertomus lonkkanivelen vaihdosta. Onpahan sitten syy pelätä paikallispuudutusta, kun nukutus sujui liiankin hyvin :)


Kiitokset kaikille osallistujilla ja onnentoivottelijoille. Palaan asiaan, kunhan kirjoittaminen sujuu nopeammin... Jaa