lauantaina, toukokuuta 24, 2008

Elossa

(Osat 1, 2 ja 3)

Marjatta Havukainen on ajautunut ulos hotellihuoneestaan. Hän puristaa kädessään muovipussia, jonka pitäisi hänen laskujensa mukaan sisältää vessapaperirullan ja hiusrenksuja. Mutta koskaan ei voi olla varma.

Vastaanottoaulaa hallitsee Marjattaa nuorempi, ovenrivan muotoinen nainen. Naisen leuka on työntynyt pitkälle vastaanottotiskin yli, selkä lysöttää kyttyrällä ja lantio tukeutuu tiskin reunaa vasten. Asento on tahattoman rivo. Liian rivo niin vaatimattomalle naiselle.

Marjatan nähdessään nainen pyyhkäisee leukaansa ja silmiin ilmestyy hillitty ahdistus ja varovaisuus.
"Onko kaikki kunnossa?" nainen kysyy niin hiljaisella äänellä, että Marjatta ei kuule kunnolla.
Nainen vaikuttaa epätodelliselta. Ehkä kaikki on vain unta tai mielikuvitusta. Nainen hapuilee tiskille asetettua, mustaa puhelinta. Luurista kuuluu muovista kolinaa sen osuessa tiskin reunaan.

Marjatta pysähtyy ja tuijottaa naista pitkään, eikä vieläkään ole varma naisen todellisuudesta. Hän päättää olla varalta puhumatta mitään ja kävelee ulos huolettomasti, niin kuin kävellään ulos hotellista, jonka todellisuudesta ei ole enää varma.

Lehtitelineessä myydään sanomalehteä. Marjatta sieppaa yhden ja juoksee lujasti eteenpäin. Kukaan ei huuda hänen peräänsä, eikä seuraa. Kun Marjatta väsyy juoksemaan, hän istuutuu kadun reunakivetykselle ja lukee. Silmät harppovat rivejä, juoksu hinkuu vielä rinnassa. Sitten:

Kadonnut nainen löytyi

Viime tiistaina Viinikanpuistosta kadonnut nainen on löytynyt hukkuneena. Poliisi vahvistaa naisen olevan sama henkilö, jota on etsitty Viinikanjoen rannasta löytyneitten vaatteiden perusteella Viinikanjoen vesistöistä. Tapaukseen ei liity rikosta.

Marjatta makaa entisessä lempipuistossaan. Hän on iloinen, että tuo paikka on vielä olemassa. Sora kivistää selkää, mutta hän ei nouse. Avaa vain silmänsä ja katsoo ympärilleen. Penkillä istuu vanha pariskunta, molemmilla kädet sylissään. Kumpikin katsoo Marjattaa totisena ja hiljaa.
"Annan teille jotain katsottavaa", hän vastaa kysymykseen, joka on, vaikkei sitä ole lausuttu ilmoille.

Hän antaa vanhusten katsella. On aika miettiä tulevaisuutta. Antti luulee olevansa leski. Kuinka kauan Antin kaltainen mies jaksaa surra? Tuskin kuukauttakaan. Marjatta tuntee miehensä ja tietää tämän valitsevan ensimmäisen huoran uudeksi äidiksi Marjatan pojille. Jonkun isoperseisen, isotissisen huoran. Sellaisen, joka lutkuttaa ja antaa edestä ja takaa, antaa antaa antaa...

"Vittu!"
Marjatta huutaa niin, että vanhukset säpsähtävät. Marjatta tietää, että on aika lähteä selvittämään kaikki. Hän ei halua tuttavien taputtelevan näennäisen murtunutta Anttia harteille ja kannustavan tätä uuden tamman selkään. Ties vaikka Antti ja tuttavat olisivat lavastaneet hänen kuolemansa. Kaikkihan haluavat eroon hänestä.

Vaikka varmasti poliisi on ollut mukana juonessa. Poliisit ovat vallasta sekaisin, juoppoja ja vittumaisia paskiaisia. Ne tulevat ja vievät syyttömiä koppeihinsa pieksettäväksi ja naitavaksi. Marjatta on vihainen ja ahdistunut. Mikään ei koskaan toimi. Kukaan ei välitä hänestä, kukaan ei tule hakemaan tai katsomaan.

Ne paskiaiset haluavat etsiä vain Marjatan ruumiin. Ne haluavat vain päästä hänestä iäksi. Mutta Marjatta ei suostu luovuttamaan. Hän haluaa päästä pian näyttämään kaikille kuinka elossa hän onkaan! Jaa

13 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Voi Marjatta-parkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Apua. Mielikuvat kuljettivat tarinaa laajalle alalle ennen tätä käännettä, nyt tapahtumien syvyys on vielä upottavampi. Mikä on totta ja mikä on Marjatan totuus.

Elegia kirjoitti...

No jopas, kyllä tässä henkimaailman voimat alkavat jo koputella ovelle...

Anonyymi kirjoitti...

No nyt ollaan syvällä. Ei mee Marjatalla hyvin.

isopeikko kirjoitti...

Ajan varret ovat sekaantuneet ja luovat varjokuvakkeita kanaverkkopaitaan.

Tarinaan on pujahtanut seksuaaliahdustussävytteistä värinää. Marjatta on lähes löytämäisillään tiedon omista haluamisistaan, mutta aivan kuin häveliäisyyden aiheuttaman kieroitumisen takia hän ei uskalla tunnustaa sitäkään itselleen. Todellisuuden halkeamat alkavat näkyä tarinan kiertyessä kohden... hmm... millä sanalla kuvaisi Allyn näkyjen ydintä.

Allyalias kirjoitti...

Sus'Petal, niinPÄ!

Almamaria, jokaisella meistä on oma totuutensa ja siitä monet sekaannukset johtuvat.

Elegia, kah yliluonnollisuus on elämän suola!

Alastalo, ei tosiaankaan mee. Mutta kenellä menisi!

Peikko, tuollainen kanaverkkopaitapa vasta olisikin vänkä kapistus. Uunon toinen tuleminen vaiko kenties pintaviallinen haarniska?

Anonyymi kirjoitti...

heh, tarina kurvasi ihan uuteen suuntaan... Marjatasta ei (onneksi?)ainakaan tule mitään marttaa, mutta taistelutahtoa taitaa löytyä!...ja ei kun odotellaan, mitä juonenkäänteitä ally kehittelee...

Anonyymi kirjoitti...

Tuppaavat asjat ajjautummaan, Marjatta tuppaa ajjautummaan, mut ei ennää. Aika on tult, näytä niil Marjatta! Eiköhä koht tartu polliisil ruoto kurkkuu ja Antil kananluut. Kenet hauvataan, mihin ja mis asus. Kai täs viel verkkopaitaakii tarvitaa?

Hallatar kirjoitti...

Onko aika palata elävien kirjoihin?

Olen hengitystäni pidätellen lukenut... =)

Allyalias kirjoitti...

Oldghost, olen joskus vakavissani miettinyt marttojen joukkoon liittymistä. Olisi niin älyttömän siistiä tietää kaikki! Varmaan kyllä heittäisivät meikäläisen pihalle sellaisesta porukasta...

Akka, josko se Marjatta nyt lakkaisi ajautumasta. Vaikka mitäpä vikaa ajautumisessakaan on. Vaivatonta puuhaa...

Katsotaan, Hallatar, mitä viimeinen osa tuo mukanaan.

Ink Narrative kirjoitti...

Tämähän oli kova lopetus ja antoi uuden näkökulman Marjattaan.

Olisi mukava tietää millainen mies Antti oikeastaan on. Marjatan puheista kun selvästi ei voi oikeaa kuvaa saada.

Hyvä tarina!

Ink Narrative kirjoitti...

Ja tämähän siis jatkuu vielä?

Hansu kirjoitti...

Marjatan comeback on lähellä.