keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Elossa

(Osat 1 ja 2)

Marjatta Havukainen päiväuneksuu kotioloistaan. Hän kuvittelee Antin raskassoutuiseen veneeseen. Airot hiertävät nyrkinmutkia känsille. Miehen katse viistää vettä, selaa sitä laine laineelta. Silmissä on huoli ja odotus, pelkokin. Rantaveden ruoho painuu vettä myöten tuulen voimasta.

Pojat istuvat veneen perässä vierekkäin, he ovat pieniä vielä. Pojilla on päässään samanlaiset, tummansinisestä kankaasta tehdyt lippalakit. Niiden tunkkainen kangas imee hyvin vettä. Marjatta itse on vuorannut lakkien päälakea koristavat napit tuolla samalla kankaalla. Se oli työläs urakka. Poikien paljaat sääret ovat kananlihalla, polvissa rupia ja paksua nahkaa. Pienet sormet taputtelevat polvia, kengänkärjet heiluvat. Pojat eivät ymmärrä, eivätkä osaa olla aloillaan.

Antti ottaa esiin oksasta karsitun ongen ja laittaa taskustaan hampaan ongenkoukkuun kiikkumaan.
- Tällä tulee, pojat, Antti sanoo kepeästi ja pudottaa koukun veteen.
Poikien silmät säteilevät odotuksesta. He kumartuvat veneen reunan yli nähdäkseen ensimmäisenä isänsä saaliin.

Unen läpi Marjatta Havukainen ojentaa kättään tarttuakseen tuohon ihmeelliseen pyydykseen, mutta säpsähtää äkkiä hereille uuteen todellisuuteensa. On hienoa nukkua ja säpsähdellä miten mielii, syödä tai olla syömättä halunsa mukaan. Olla vapaa, sitähän hän haluaa.

Häneltä ei tarvitse enää kysyä, onko kaikki kunnossa. Pakkohan Antin on välittää. Muuten tämä tuskin etsisi Marjattaa aamusta iltaan kylmässä ja tuulisessa. Olisiko Antilla aikaa olla joella vain pojat mukanaan? Pojat vain, ei ketään muuta. Ei ketään edes rannalla. Marjatta Havukainen on kaivatun naisen nimi. Sellaisen, josta tehdään ilmoitus lehteen. Annikki Karttunen on sellaisen nimi, jota kukaan ei kaipaa. On hyvä olla Annikki Karttunen, jos on pakosalla. Jaa

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jännä tarina. Minulla on fiilis miten tää voisi päättyä. Saapa nähdä olenko oikeassa.

Kari kirjoitti...

Tässä aukeni paljon. Mitenkähän osaat johdatella tarinaa, tai osaathan sinä, mutta minä en keksi miten tuon saat ratkaistua. Ellei sitten Marjatta/Annikki ole vaan aivan hirveä tuulellakäypä?

Allyalias kirjoitti...

Anonyymi, sehän nähdään... En ole edes varma, päättyykö tämä koskaan, vai jatkanko tarinaa ikuisuuksiin!

Kari, oletko tavannut kanssaihmistä, joka ei silloin tällöin olisi (hirveän tuulellakäypä)???

Isopeikko kirjoitti...

Marjatta on ihan selvästi vähän jännittynyt. Unetkin sekoittuvat todellisuuteen, joskaan mistäänhän ei tiedä kumpi osa on unta ja kumpi, eikun mikä, on todellisuutta.

Voihan olla, että Annikki on oikea ja näkee unta Marjatasta. Tai Kaisla on kirjoittanut tarinan Marjatan ja Annikin vuoroseikkailusta. Voihan olla että Ally on salaa Kaisla ja nykii tämän kynää vallattoman pitkillä naruilla. Olisko kuitenkin niin, että kaikki neljä naista ovat lähteneet lavatansseihin ja katselevat siellä jonona ohi kulkevia ihmisiä, joiden T-paitoihin painetut kirjaimet kertovat tämän tarinan sen tanssilavan omina, hitaina ajatuksina.

Alastalo kirjoitti...

Mitäs nyt? Rupeaako vanhasuola janottamaan..? Mutta se hammas??? Voih!

Elegia kirjoitti...

Kyllä Marjattaa nyt jokin painaa menneisyydessä. Se takia on parempi olla Annikki ja etenkin tosiaan, jos on pakosalla - muuten voisi Marjatan pakomatka jäädä aika lyhyeksi.

Maaria kirjoitti...

Uni paljastaa, että Annikki-Marjatta haluaa tulla löydetyksi. Tai ainakin hän tahtoo olla etsitty ja kaivattu, vaikka valveilla ollessaan muuta väittääkin.

Allyalias kirjoitti...

Isopeikko, tuo viimeinen veikkauksesi oli lähinnä oikeaa :) Hieno kommentti!

Alastalo, suolahan janottaa aina liian suurina annoksina. Vanhakin :)

Elegia, olet oikeassa. Vaikka harvassahan ovat ne, joita ei paina mikään. Kyse on vain siitä, miten kukin jaksaa taakkansa kantaa.

Maaria, unet kertovat yleensä todemman totuuden, kuin mitä valveilla sanotaan.

Hansu kirjoitti...

Onneksi tulin lukemaan tätä tarinaa. JÄnnää!