"Antti se oli nuoruuessaan sellanen kolli, jotta eipä nyttemmin uskoisi. Kattokaa näitä hampaita nytten. Ei ne silloin tämmöset olleet vaan kaikki oli suussa, juu. Nytten ku saman kylän ämmät kulkee ohitte, ne kattoo pahalla ja ovat ku ei tuntiskaan. Vaan sillon ku räkä-Antti oli nuori, oli toinen ääni kellossa, perkele! Ihan yksi hailee; en mää niistä luuskista perustaiskaan.
Vaa nytpä mää pojat kerronki kun pääsin nuorena miehenä kattelemmaan ensimmäisen kerran ihan oikiaa revvaa. Mitä kolo komiassa? Häh? Mitä? Rähhähähähä...
Joo, se oli sillon ku ei vielä niitetty ojan reunoja eikä niitä tuuheampiakkaan puskia. Sillon oli naisetkin vielä apinasta polveutunneet, rehhehe. Perskele soikoon, tosi kuvvesi.
Olimma sillon yhen Kangasperän Taiston kanssa junaraan varressa töissä. Joo, se oli kauan sitten. Oli hampaat ja kaikki. Istuimma siinä raan varressa ja söimmä evästä. Taistola oli kotipolttosta pullossa mukana. Joimma siitä ja söimmä leipiä. Haisi junaraalle ja kesä oli just niin kaunis niinkö pittää. Vitura soikoon, tässä ihan mieliki herkistyy, rähhähähähää...
Siinä istuimma, ku juna tulla puksutteli siitä ohittepäivää. Taisto oli pannu viispennisen raalle junnaa oottammaan. Olimma juuri haukkaamassa kumpanenki omasta leivästämmä ku juna tuli kohalle. Samassa kävi märkä roiskaus pitkin naamavärkkiä ja leipiä. Kuset perkele sattui joku laskemaan justiinsa siinä kohen rattaa, perkele. Rähhähähä, räkä-Antin tuuria, perkele. Kattoimma Taiston kanssa toisiimme ja sannaa sanomatta haukkasimme kusisia leipiämme. Sovimma, että tästä ei koskaan puhuta. Mutta ehämmää niitä luppauksia ossaa...
Niin, se reva tosiaan. Sinä päivänä näimmä Taiston kanssa sattumoisin revankin. Siinnoli lähellä hullujenhuone, josta aina joskustapäivää karkas hulluja vappauteen. Sillonkin oli yks pyylevä emäntä päässy livohkaan hourulasta. Siinä se käveli rattaa pitkin karvanen reva vilkkuen ku Taisto ja mää yritimme töitä tehä. Ku se näki meiät, se pysähty kohalle ja osotti meille karvojaan. "Kattokaa! Naavaa", se sano ja purskahti itkuun. Sitte se jatko rattaa pitkin, eikä sillä ollut etes kenkiä jalassa.
Semmosia ne akat on perkele. Hulluja kaikki nuo kylänki luuskat. Perse naavassa juoksette, perkeleet!!! Kuulettako?? Ei ne ennää viitti ees pysähtyä ku räkä-Antti puhuttellee..."
Jaa
7 kommenttia:
Enpä ihmettele mistä A oli nimensä saanut.. Rähähää!!
Niin ja hyvää lounasta vaan.. ÖRK!
Miesten mies, vanha tuttu.
Kaverin kanssa on mukava velttoolla joskus aamusella kipiänä, ottaa hömssyt ja männä saunaan.
Oikein joutu ääneen hörähtelemään.
Noin se voi käydä kelle vaan ja missä asiassa vaan. Omat hienot muistot nousee pinnalle ja niitä sitten soveltaa päivittäiseen kielenkäyttöön. Tuskin maltan odottaa :)
Sulfidi, niin, voihan räkä-Antin nimeen jokin syykin liittyä ;)
OK, tuollaisia miesten miehiä sitä on tullut joskus kohdattua. En sitten tiedä mitä hyötyä niiden juttujen kuuntelusta on ollut.
Isopeikko, tunnistitko itsesi? :p Muistot on ihana asia. Vain niiden takia nykyisyyttä kannattaa kestää.
*Rä-kä-hä-häistä naurua*
Varsinkin tuon junan kohdalla, vaan ei nämä tosimiehet vähästä säikähdä, elämä otetaan niinko se tulloo.
Voe mahoton mikä tuuri kävi junaraan vierellä evväitä syövvessa. Oisko sittenkin parempi, että junissa saa käydä vessassa vain asemilla. Ois niinku kontrollissa koko hommeli.
Sirokko, suurimmaksi osaksi vettähän se kusikin on! Ja samalla tavalla nälkä lähtee kusistakin leipää syömällä... jollei jopa paremmin.
Lastu, aivan ehdottomasti. Eiväthän koiratkaan saa kakata ojan pientareelle, joten en ymmärrä, miksi junatkaan saisivat tehdä niin. Kuinkahan monta kusista kertomaa tästäkin maasta löytyy (tämä tarina on nimittäin tältä osin tosikuvvesi, muttei onneksi minulle sattunut)
Lähetä kommentti