tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Varokaa törmäileviä fantasioita!

Olin ehtinyt tehdä elämässäni useita uhkarohkeita täyskäännöksiä ja muutamia suurehkoja virheitäkin, mutta vihdoin elämäni vaikutti seestyneen. Olin työskennellyt jo useamman vuoden pienessä kahvilassa, joen ja sen rantaa pitkin mutkittelevan ulkoilma-alueen kupeessa. Se oli juuri sitä, mitä en ollut koskaan ennen kuvitellut alkavani tekemään, mutta mukavaa yhtä kaikki - sitten kun siihen oli tottunut.

Kahvila oli viihtyisä paikka etenkin kesäisin. Pihakoivut heijastivat vienoa vihreäänsä lasiruuduista sisään ja aurinko täplitti vitivalkoisen kahviastiaston. Aamupäivisin kahvilan täyttivät hälisevät lapsiperheet ja iäkkäät pariskunnat, iltaisin paikalle saattoi eksyä nuorempiakin oluelle tai jääkuutioidulle siiderille.

Oikeastaan minä viihdyin paremmin kahvilassa, kuin omassa asunnossani, jota en ollut oikein koskaan oppinut kutsumaan kodiksi.

Sitten tuli se keskiviikko. Jo aamulla oli niin kuuma, että hiekka tuoksui auringolta kun kävelin töihin. Loistavan ilman pöllämystyttämät ihmiset kävelivät pökkyräisen näköisinä kaduilla. Toiveikkaat jäätelökojut availivat jo ikkunaluukkujaan. Jo ennen kuin astuin sisään kahvilaan, näin hänet. Kahvilan lähistöllä oli vanha, viisi- tai kuusikerroksinen kivitalo, jonka uumenista löytyi kotiparturi, asianajotoimisto ja tavallisten ihmisten koteja. Talon tumman peltikaton täytyi olla jo ritisevän kuuma, mutta niin vain tuo uskalias työmies keikkui kesän kauneimmansinisen taivaan rajalla, liikkuen katolla kevyesti ja ruskettuneena.

Sain pian huomata, että pystyin helposti seuraamaan miehen puuhia kahvilasta saakka. Paidaton yläruumis näytti lihaksikkaalta. Huomasin asiakkaidenkin tähyävän katolle silmiään varjostaen. Mietin, kuinka todennäköistä olisi, että mies tulisi virkistäytymään juuri tähän kahvilaan. Mietin, huomaisiko mies mahdollisesti minua. Tuollaiset eivät ole mitään vanhanpiian ajatuksia. Sellaisia kaikki naiset ajattelevat.

Joku lintubongari oli aikaisemmin unohtanut kiikarinsa kahvilaamme ja hiljaisempina hetkinä saatoin katsella miestä linssien lävitse. Kiikarin läpi hän oli kovin tavallinen; ei niin lihaksikas eikä ketteräkään. Monet kerrat hän oli vähällä tipauttaa työkalunsa tai livetä katolta kokonaan. Kuumakin häneen otti. Koko iho oli kuin uitettu. Olin tyytyväinen, että nuo kaikki asiat tulivat selviksi nyt. Olisin varmasti ollut pettynyt, jos totuus olisi paljastunut vasta, jos mies olisi sattunut kahvilaan. Mutta kun naisen mieli johonkuhun kiinnittyy... Päätin ihailla tuota miestä kaikesta inhimillisyydestä huolimatta. Jotenkin se teki hänestä saavutettavammankin.

Puoli neljän aikaan hän tuli. Hän oli pukenut ylleen haalistuneen paidan, jonka kainalot olivat jo kostuneet läpi ja sipaissut hiuksensa. Hän tuli tiskille ja ojensi Jaffa-pulloa. Minä punastuin. Punastuin kuin vanhapiika, enkä sanonut mitään, paitsi kiitos ja ole hyvä. Eikä mieskään sanonut mitään. Vilkaisi vain nopeasti silmiin, eikä mitään katseessa herännyt. Sitten hän meni terassille, joen puolelle ja tuijotti virrassa lipuvaa venettä. Hän olisi jäänyt sisään, jos olisi ollut edes pikkuisen kiinnostunut. Se oli selvä.

Maija tuli päästämään minut kotiin, eikä huomauttanut vaikka kaulani oli vielä aivan punaisilla laikuilla. Hän luuli varmasti, että kahvilassa oli käynyt taas riehumassa se humalainen, joka sanoi, että minun pitäisi saada munaa. Se humalainen olisi takuuvarmasti nauranut räkä kurkussa kurluttaen, kun olisi nähnyt minut rakastamassa työmiestä salaa.

Kotiin lähtiessäni kiersin ihan tahallani joen puolelta. Mies istui siellä vieläkin ja tuijotti joelle. Minua hän ei huomannut. Oli niin kuuma ja ahdistava. Sellainen ilma, jolloin ei pitäisi joutua edes kävelemään. Istuuduin joen pientareelle. Siitä minut näkisi jos tahtoisi. Uittelin varpaitani kylmässä virrassa. Olin niin kurkkuani myöten tyytymätön siihen mihin yleensä tyydyin.

Se keskiviikko, noin neljän aikaan iltapäivällä, oli virranjakaja elämässäni. Tuntui, kuin jokin vieras olisi mennyt minuun. Se sai minut riisumaan kaiken yltäni ja heittämään joen törmälle. Alastomanakin tunsin ilman hohtavan kuumaa. Kävelin jokeen hitaasti. Hengästytti ja tuntui jännittävältä. Vesi halusi viedä jalkoja joka suuntaan. Kivet olivat väliin liukkaita, väliin teräviä. Uin muutamia kierroksia, annoin kiharoideni kastua ja venyä pitkiksi sotkuiksi. Kauempana laiskasti putputtava moottorivene lähetti minulle aaltoja joiden varassa nousin ja laskin vastaan panematta.

Uin kunnes olin kokonaan virkistynyt. Sitten nousin takaisin rantaan ja kuivasin itseni hameeseeni. Kattomies oli kadonnut terassilta. Ei se minua haitannut. Joki oli sammuttanut rakkauteni palon. Oloni oli jotenkin kevyt ja nauruherkkä. En edes viitsinyt pukea tukisukkahousuja kotimatkalle vaan roikuttelin niitä kädessäni.

Muutaman päivän kuluttua kahvilaan saapui Pertti, vanha kanta-asiakas. Hän tunnusti nähneensä koivujen takaa minut uiskentelemassa vailla rihman kiertämää. Lintubongariksi hän ei sentään tunnustautunut. Siitä lähtien olemme olleet Pertin kanssa yhdessä.


Pakinaperjantaissa
katolla ja Tarinamaanantaissa keskiviikko Jaa

23 kommenttia:

Lastu kirjoitti...

Vastustamattoman keinuttavasti kuljetat tarinan kohti onnellista (?) loppuaan. Lukea humpsahutin nautinnolla, täysin aistein.

Hallatar kirjoitti...

Ihana <3

Elegia kirjoitti...

Jokun sentään näki, vaikkei ollutkaan se, kenen oli tarkoitus. Vaan eipä silläkään lopulta ollut väliä.

Sinä osaat kirjoittaa kyllä taitavasti ja mielenkiintoisesti!

Arjaanneli kirjoitti...

Tämä jätti hymyn huulille :)

SusuPetal kirjoitti...

Oo, onnellinen loppu, ihanaa!

Ja nyt kaikki uimaan!

Inkivääri kirjoitti...

Mainio keskiviikko katolla:)

Pellon pientareella kirjoitti...

Elävä ja todentuntuinen tarina, mukaansatempaava. Upea! Ja antaa taas uskoa tällekin vanhalle piialle ;).

Liisa kirjoitti...

Olipa ihana keskiviikko katolla kaikkinensa. Kiitos tarinastasi!

Sulfidi kirjoitti...

Näin se Perttikin tuli vaan puun takaa vaikka aina olikin ollut nenän alla, elämä yllättää niin kuin sinäkin aina tarinoillasi. :)

Oli Hyve!!!

Sirokko kirjoitti...

Très captivant! (sori sana hukassa, tarina pitää hyppysissään loppuun asti?).
Pertin fantasia törmäsi hyvin ja löysi perille asti. Onko miesten fantasiat realistisempia kuin naisten vai nainen reseptiivisempi miesten fantasioille eli käytännössä realistisempi.. Joktap aika onnellinen loppu. Kai.

Crane kirjoitti...

Vedenjakajalla voi olla vaikkapa yhtenä kuumana keskiviikkona!
Aina jännityksellä aloitan tarinoitasi lukemaan, aina yhtä vastustamattomasti ne imaisevat mukaansa. Niin tämäkin. Ja hyrisen taas hyvää mieltä! Kiitos!

Mk kirjoitti...

Uiminen virkistääkin aina.
Melkein yhtä hyvin kuin nämä Allyn tarinat.

Allyalias kirjoitti...

Lastu, toivottavasti loppu on onnellinen. Näistä tuoreista suhteistahan ei voi koskaan tietää. Tarinan kertoja vaikuttaa aika tyytyväiseltä.

Hallatar, kiitos!

Elegia, pääasia että joku sentään :) Ja että ihan hyvällä katsoo.

Arjaanneli, kiva kuulla! Sittenpä oli jotain hyötyä kirjoittaa.

Susu, kevät on onnellisten loppujen aikaa!

Inkivääri, minä en kyllä kattohommiin uskaltautuisi. Terassille kyllä mielellään.

Pellon pientareella, konstit kesää varten ovat tässä. Nyt uimapuku nurkkaan ja uinnille!

Liisa, kiitos kiitoksistasi. Keskiviikot ovat kivoja päiviä.

Sulfidi, joku voisi pitää näitä molempia pervoina tirkistelijöinä. Mutta emme me!

Sirokko, minusta miesten fantasiat ovat realistisempia. Yleensä alaston nainen (tai nainen ylipäätään) riittää. Naiset tuppaavat ajattelemaan monimutkaisempia.

Crane, tulisipa jo kesä. Aurinko paistaa oikeaan tyyliin, mutta on niin kylmä. Olisi tuollainen hullaannuttavan kuuma kesäpäivä taas!

Mk, lukiessa ei tule onneksi niin kylmä kuin uidessa :P

Kari kirjoitti...

Joki oli varmaan Oulujoki. Jossain Koivurannan kahvilan kulmilla?

Spektri kirjoitti...

Mainio tarina.Kinnostavasti kirjoitettu. Hyvä loppu. Novelli.

Pellon pientareella kirjoitti...

Ally, kun ehdit käypä vilkaisemassa blogiani, siellä odottaa maininta.

tienpäällä kirjoitti...

Ettei tästä olisi saanut alkunsa määritelmä "tuli ihan puskasta" kuvaamaan yllättäviä tapahtumia?

Mutta niillä katoilla on kyllä tosiaan kuuma: aurinko polttaa selän ruskeaksi t-paidan läpikin, ja jättää iholle varsin vekkulit valkoiset viivat työhaalarin henkseleistä.
Mutta ei siitä sen enempää, kun nyt kuitenkin tuli se Pertti Pelastava.

Hitsi, olisi pitänyt ostaa kirpparilta tänään ne vuoden 1981 Reginat vertailukohteeksi...

Elma kirjoitti...

Tulipa kesäinen olo, tai oikeammin kesää ikävä; joenrannalla. Tarinasi oli mukavaa luettavaa.

Jatink kirjoitti...

"Eksyin" blogiisi Pellon pientareen kautta. Luin kolme postaustasi ja täytyy sanoa, että koukkuun jäin :o)

Osaat hyvin kirjoittaa ja tuo postaus nykymaailman menosta on melkein kuin omasta kynästäni. Eläköön me maan hiljaiset! Mitä lahjakkuuksia he meissä menettävätkään.

Genoveeva kirjoitti...

Ihana tarin. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Pikku Sue kirjoitti...

Ah. Nuorta lempeä on niin ihana seurata! (vaikka kiikarillakin) ;)

Allyalias kirjoitti...

Kari, tavataan siellä heinäkuussa! Omat fantasiat mukaan!

Spektri, kiitoksia vaan.

Pellon pientareella, riennän paikalle heti kun ehdin. Tässä on vähän hässäkkä päällä...

Tienpäällä, kuulostan Reginalta ilmeisestä syystä ;)

Elma, mullakin on ihan hirmuinen ikävä kesää. Onneksi ei tarvitse enää odottaa pitkään.

Jatink, onpa kiva saada uusi tuttavuus! Tervetuloa tirkistelemään. Minäkin tulen kurkistamaan sinua heti kun ehdin.

Genoveeva, joskus ihanat loput voivat olla erilaisia kuin on kuvitellut. Ja ehkä se on samalla niiden ihanin puoli.

Pikku Sue, ja vaikka suljettujen verhojen raosta! Niin se on!

arleena kirjoitti...

Olipas kaunis rakkaustarina, joka päättyi yllättäen positiivisesti rakkaustarinan tapaan.
Sitä ei aina tule tiirailluksi oikeaa miestä, vaan saattaa itse tulla tiirailluksi.